käyttäminen omana tonttinaan.
Kertokaapa saako kaupunginrajaan rajoittuvaa rakennuksen pohjatonttia käyttää kaupungin puolelta eli lisätä omaa asuintonttinsa pinta-alaa.
Meillä naapurissa on paritalo, mikä rajoittuu päätysivustaan sähkölinjanvaroalueeseen, mikä on kaupungin omistuksessa.
Paritalon asukkaat ovat ilman naapurien lupaa jatkaneet tonttiaan noin vajaalla kymmenellä metrillä kaupungin puolelle.
Heillä on alueella puuvaja ja puuistutuksia, lisäksi alueesta on nurmikko ajettu.
Eli on suoraa jatkoa omalle tontilleen.
Heillä on myös huvimaja rakennettu noin puolenmetrin päähän omasta ja kaupungin rajasta.
Käsittääkseni kaikki mikä on kaupungin rajan puolella kuuluu kaupungille ja kahtametriä lähemmäs ei saa rakentaa mitään kiinteää rakennusta, jossei siihen ole hajettu rajanaapureilta ja kaupungilta erillistä suostumusta.
Eli ovatko naapurit nyt valloittaneet vähän liikaa maata itselleen käsittämättä, että kaupuginraja on myös raja jonka yli ei saa mennä?
Rakennusten välihän täytyy olla neljämetriä rajasta, mutta entä jos ulkokuistikin on lähempänä, eli noin kolmemetriä meidä rajaamme.
Kuisti on kivijalallinen eli kiinteä.
Neuvokaa, jos tiedätte?

Vastaukset 6
Vanhimmat
olisko nyt vain sitä naapuri kateutta liikkeellä mitä se sinnuu muuten haittaisi onko naapuri levinny kaupungin puolen kyllä kaupunki sen heille kertoo jos ovat tiellä siellä.. jos nyt vaikka miettisit jottain muuta
puhut.
Jokaisella on tietty tontti, minkä sisällä pitää taajama-alueella pysyä!
Jos jokainen levittäytyisi aivan vapaasti ja kasvattaisi tonttiaan mielinmäärin ja ei noudattaisi rakennusmääräyksiä olisi tilanne lopulta aika kaottininen.
Kaikki mitä tontin ulkopuolelle istutetaan/rakennetaan kuuluu kaupungille.
Eli on hyvä, että on valveutuneita ihmisiä, jotka noudattavat sääntöjä.
Lisäksi kahtametriä lähemmäs päätyrajasta ei rakenneta mitään ilman kaupungin lupaa ja lupaan vaaditaan lähinaapurien suostumus.
Eli kannattaa olla väleissä naapurien kanssa, koska muuten saa purkaa kaikki rakennelmat tai siirtää lain edellyttämiin rajoihin!
Luvan saatuaan ei UUSILTA rajanaapureilta enää lupaa kysytä, jos vaikka asukit vaihtuu.
Ruohon saa leikata kyllä jos viitsii, mikäli ei aiheuta naapureille "meluhaittaa".
Naapurit saavat tallata nurmikon ja vaikka paskattaa koiransa tällä alueella, koska on kaupungin aluetta.(eli kaikille yhteistä)
Tietysti sähkölinjojen varoalueella ei saa puita istutella ilman lupaa!!!
Eli kaupunki tulee tarvittaessa kaatamaan puut.
Jos asia kovin vaivaa, niin ei muuta kuin ilmoitus rakennusvalvontaan! Sanktiot seuraa perästä.
Toivottavasti annoin hyvät ohjeet!
Porissa tavallista ottaa käyttöön esim. Kokemäenjoen rannan maat omaan käyttöönsä.
Sama tapa levinnyt jo Ulvilaan asti jokirannassa.
Samaan tapaan muuallakin porissa kaupungin maata käytettää, kun tehtiin kaupungin luvalla polkua eli liikuntareittiä, oli alue tasattu pihamaaksi ei alueen valtaaja ei voinut estää poluntekoa "pihanurmen" läpi.
Kaupunki varmaan antais hoitaa joitakin alueita jos tontin asukas luvan pyytäisi, saada lupaa aluetta hoitaa ja käyttää pihanjatkeenaan.
naapuria kovin häiritsee, niin ei taida saada käyttää!!! Ja ei saakkaan.Tiedän kokemuksesta.
Ihan tiedoksi, että osa jokirannan tonteista rajoittuu jokeen. Kaikki tontit eivät siis ole kaupungin rantakaistaleella. Näillä jokeen rajoittuvilla tonteilla on yleensä myös vesiosuus tietystä alueesta jokea.
Hei
Porissa tuo näyttää olevan yleinen käytäntö, jostain syystä joillekin on hämärtynyt oman ja
vieraan omaisuuden välinen raja. Kannattaa soittaa rakennusvalvontaan, niin eiköhän asiat selviä. Rakentaminen on hiipumassa, joten eiköhän sopivaa aikaa löydy em. asioiden selvittelyyn. Mikäli naapuri kiukkuaa, niin voi todeta, että omista virheistään ei kannata muita syyttää.