Jarista

kertova

video nimeltään VeiJari, joka tehty joskus 90-luvulla. Siinä videolla Jari oli käynyt Euroopassa jollain laulufestareilla kilpailemassa (en nyt muista oliko Bulgariassa, Espanjassa vai missä???) Joka tapauksessa, kilpailubiisinä Jarilla oli joku SIKAHYVÄ biisi. En ole ikinä kuullut hänen esittävän sitä biisiä missään muualla. Tietääkö joku mikä biisi on ja mistä sen voisi löytää????????

43

4972

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • biisi

      on Remember me sillä kappaleella Jari voitti Romaniassa pääpalkinnon laulukilpailuissa. Kappale on Kuninkaan kyyneleet kokoelma levyllä. Jari on sitä joskus esittänyt jossakin konsertissa kaun sitten on tullut telkkarista kun mulla on se nauhalla. Olen joskus pyytänyt Jarilta että ottaisi sen taas mukaan, muttei ole vielä lämmennyt ajatukselle. Minä myös pidän siitä kappaleesta mielettömästi, pitää soittaa monta kertaa putkeen levyltä.

      • hurjasti!

        Olen etsinyt biisiä pitkään, aina silloin tällöin. Onneksi se tuli taas mieleen ja tajusin kysyä täällä. Ja nyt ei sitten kuin Kuninkaan kyyneleet kokoelmaa metsästämään!

      • Chrissen
        hurjasti! kirjoitti:

        Olen etsinyt biisiä pitkään, aina silloin tällöin. Onneksi se tuli taas mieleen ja tajusin kysyä täällä. Ja nyt ei sitten kuin Kuninkaan kyyneleet kokoelmaa metsästämään!

        nois kisoissa ja myös James Brownin tyttären. Christina oli silloin 16 ja nähtävästi menestyi Jaria paremmin myöhemmin. :) Mutta hauska anekdootti Romaniassa pidetyistä "The Golden Stag" kisoista. Diana Ross oli siellä myös esiintymässä ja Jari kertoi jossain, että hanen odotukset olivat liian suuret...
        Kisaan osallistuminen edellytti, että jokainen osallistuja esittää yhden Romanialaisen laulun ja yhden oman laulun. Remember me oli käännös yhden suositun Romanialaisen mieslaulajan lauluista, jonka nimeä en nyt muista, mutta täkäläisten palaute oli kuulemma, että Mika Toivasen sovitus biisistä oli paras mahdollinen kansainväliseen kilpailuun. Jarin oma biisi oli "Oot täydellinen", mutta englanniksi, johon hän itse oli tehnyt enkkusanat. "Sealed in my heart" oli tekeleen nimi.

    • sillan_korva
      • löytyi...

        cdon.comista ;)

      • 6,95 eerooo
        löytyi... kirjoitti:

        cdon.comista ;)

        Kandee tsekata Prismoja ympäri suomen... polkuhintaan löytyy.

      • cdonnista
        6,95 eerooo kirjoitti:

        Kandee tsekata Prismoja ympäri suomen... polkuhintaan löytyy.

        myyvät hintaan 10.95 eli hävisin :(

      • höhhöijää
        cdonnista kirjoitti:

        myyvät hintaan 10.95 eli hävisin :(

        no ei se biisi nyt sitten niin hyvä ollutkaan kuin muistin... kyllä sen kuunteli, mutta ei sytyttänyt enää samalla lailla kuin 10 v. sitten :(

      • minnuska1
        höhhöijää kirjoitti:

        no ei se biisi nyt sitten niin hyvä ollutkaan kuin muistin... kyllä sen kuunteli, mutta ei sytyttänyt enää samalla lailla kuin 10 v. sitten :(

        Joulu aattona tuli dokkari Jarista ja nyt sitten vuorostani metsästän biisiä jonka jari lauloi kirkossa hääparille. Tietääkö kukaan nimeä kappaleelle. Oli niin loistava..
        Kertosäe meni jotenkin "että tarvita ei juurikaan muuta.... "
        Toivottavasti joku muistaa. :)

      • Jari lauloi
        minnuska1 kirjoitti:

        Joulu aattona tuli dokkari Jarista ja nyt sitten vuorostani metsästän biisiä jonka jari lauloi kirkossa hääparille. Tietääkö kukaan nimeä kappaleelle. Oli niin loistava..
        Kertosäe meni jotenkin "että tarvita ei juurikaan muuta.... "
        Toivottavasti joku muistaa. :)

        Laulu on nimeltään TAIVAS ja on Jarin levyllä MÄÄRÄNPÄÄ TUNTEMATON.

    • elmo

      Aiotteko katsoa sitä Jari Sillanpään Naapurin poikaa?

      • brunetti28

        katsoin se eilettäin:)
        minulla on se tallentimessa:)

      • on katsottu

        Tuli jo jouluaattona ennen starojen joulukonserttia joten tulipahan katsottua kaksikin kertaa.

      • Katri-fani
        on katsottu kirjoitti:

        Tuli jo jouluaattona ennen starojen joulukonserttia joten tulipahan katsottua kaksikin kertaa.

        Kyllä tuli katsottua, niin Jarin ohjelma kuin Katrin ja Jarin joulukonserttikin. Katsoin sen joulukonsertin jo viime vuonna, mutta nyt se tuntui vieläkin paremmalta. Juuri tuollainen pitää JOULUSHOWn ollakin. Todella viihdyttävä!! Hyvää Uutta Vuotta niin Katrille kuin Jarillekin.

      • mikä mummo ja teennäinen
        Katri-fani kirjoitti:

        sellainen,ei osaa heluna uusiutua. Koko konsertti-idea oli floppi . Ei Jarin tyyliin sovi mummon kanssa revittely ei sovi ei millään. paula Koivuniemi sentään osaa uudistua ja olla trendikäs vieläkin. Miksi Jari ton teki, toivottavasti ei ikinä enää tuohon ryhdy. Sopivimpia yhteistyökumppaneita olis nuoremmat artistit. Vaikka...

      • mummo se
        mikä mummo ja teennäinen kirjoitti:

        sellainen,ei osaa heluna uusiutua. Koko konsertti-idea oli floppi . Ei Jarin tyyliin sovi mummon kanssa revittely ei sovi ei millään. paula Koivuniemi sentään osaa uudistua ja olla trendikäs vieläkin. Miksi Jari ton teki, toivottavasti ei ikinä enää tuohon ryhdy. Sopivimpia yhteistyökumppaneita olis nuoremmat artistit. Vaikka...

        on Koivuniemikin. Äänikin enää pihisee heikosti etenkin hitaammissa lauluissa.Eipä jaksanut katsoa Vihdoinkin konserttia edes loppuun.Ei ole monesta laulajasta Jarin kanssa samaan konserttiin. Jari ja Katri ovat saaneet nimen omaan esitykseensä rennon ja läheisen tunnelman siinä ei turhia jäykistellä.

      • Katri-fani
        mummo se kirjoitti:

        Olen aivan samaa mieltä, että Katri ja Jari ovat saaneet konserttiinsa rennon meiningin. Juuri se, että he ovat yhdistäneet vahvat osaamisensa, tekee konsertista loistavan! Ja myös se, että he ovat niin erilaisia. Toinen on oikea LADY ja toinen poikamainen HURMURI, siihen heidän 20vuoden ikäeronsa sopii täydellisesti. Itse toivoisin näkeväni lisääkin heitä yhdessä...

      • siis on

        kyllä apua saatavissa...veijari Jari ja mummo, karkotteli tuo kiertue monta NUORTA FANIA , haluammme Jarista sexyn lattari/muusikon, emme mummon kanssa kiertävää poloa. Se Iglesiaksen hitti...itketti ...itketti todella... oli niin noloaaa... Mehän heterot liitämme biisiin naisen ja miehen välisen himon ja rakkauden... ei homo ja mummohyväntekeväisyyttä. Jos laulu olis esitetty vaikkapa Marita Taavitsaisen kansssa, olisi se ollut ok...lopeta ihmeessä Jari yli-ikäisten kanssa esiintyminen ever never... We Love You. but not fucking oldies...

      • meidän ikäisistä
        siis on kirjoitti:

        eli 50 Otappa huomioon että meitä on Suomessa eniten väestöstä. Ja taitaa meillä olla rahaakin joten saanemme Katria ja Jaria yhdessä koska niin haluamme joskus tulevaisuudessakin. Ja omia mielikuviasi et pääse pakoon vaikka Jari kenen kanssa laulaisi joten tulepa sinuiksi niitten kanssa. Eikä nyt puhuta vain fobioista. Marita on kyllä myös hyvä, onnea sinnekin.

      • Katri-fani
        siis on kirjoitti:

        kyllä apua saatavissa...veijari Jari ja mummo, karkotteli tuo kiertue monta NUORTA FANIA , haluammme Jarista sexyn lattari/muusikon, emme mummon kanssa kiertävää poloa. Se Iglesiaksen hitti...itketti ...itketti todella... oli niin noloaaa... Mehän heterot liitämme biisiin naisen ja miehen välisen himon ja rakkauden... ei homo ja mummohyväntekeväisyyttä. Jos laulu olis esitetty vaikkapa Marita Taavitsaisen kansssa, olisi se ollut ok...lopeta ihmeessä Jari yli-ikäisten kanssa esiintyminen ever never... We Love You. but not fucking oldies...

        Seksiä joka paikkaan???? Jos olet poloinen naishenkilö, niin EIHÄN Jari sinusta välitä ja jos taas olet miespuolinen... niin koetapa ressukka onneasi, niin ei tarvitse olla katkera heh heh...

      • mummoko

        kyllä se vaan niin on ,ett' mummotkin suurin osa haluaa katsoa seksikkyyttä esiintymisessä varsinkin, kun Sillanpään profiili on esiintyä flirttailevasti, niin kyllä tätä mummoa ainakin oksettaa flirttailu mummeleille. Kyllä siinä tulee väkisinkin äiti/poika asetelma. Ja myös tästä mummosta oli kamalaa katsoa sitä me starat-konserttikiertueen kopiota siitä Enriquen kappaleesta...Hyi

      • forever..
        siis on kirjoitti:

        kyllä apua saatavissa...veijari Jari ja mummo, karkotteli tuo kiertue monta NUORTA FANIA , haluammme Jarista sexyn lattari/muusikon, emme mummon kanssa kiertävää poloa. Se Iglesiaksen hitti...itketti ...itketti todella... oli niin noloaaa... Mehän heterot liitämme biisiin naisen ja miehen välisen himon ja rakkauden... ei homo ja mummohyväntekeväisyyttä. Jos laulu olis esitetty vaikkapa Marita Taavitsaisen kansssa, olisi se ollut ok...lopeta ihmeessä Jari yli-ikäisten kanssa esiintyminen ever never... We Love You. but not fucking oldies...

        Olen samaa mieltä, että Jari ja Katri-H ei sovi yhteen - mutta ei iän takia, vaan että Katri on niin väsyttävä, että nukahtaa melkein kun häntä katselee. Olen itse 47 ja mieheni on 25 ja meillä on pyyhkinyt hyvin jo toista vuotta. Ei siis ikärasismia, kiitos. Jari on ihana ja ansaitsisi toisenlaisen naisen rinnalleen lavalla. Joka antaisi Jarin rauhassa säteillä taianomaista säteilyään. Kiitos Jarille!

      • heluna on
        forever.. kirjoitti:

        liian vanhanaikainen Jarille, yhteistä sellaista tunteiden kemiapaloa ei syntynyt, se oli vain "suurta näytelmää". Tuollaiset yhteiskonsertit nainen mies vaativat muutakin kuin huumoria...ja tuolla konserttissa silloin aikoinaan istuessamme tuli kyllä sellainen makaaberi nolous artistien puolesta.

      • Ajanhammas
        heluna on kirjoitti:

        liian vanhanaikainen Jarille, yhteistä sellaista tunteiden kemiapaloa ei syntynyt, se oli vain "suurta näytelmää". Tuollaiset yhteiskonsertit nainen mies vaativat muutakin kuin huumoria...ja tuolla konserttissa silloin aikoinaan istuessamme tuli kyllä sellainen makaaberi nolous artistien puolesta.

        Oletteko tietoisia siitä, että Jari on ihaillut Katria jo nuoruudessaan ja on varmasti itse innoissaan kun saa esiintyä Katrin kanssa. Jari tietää kyllä tasan tarkkan kenen kanssa haluaa esiintyä. Jarin esiintymisiä seuraavana näkee kyllä ettei Jari haluakkaan loistaa yksin lavalla vaan antaa tilaa myös toiselle. Jopa enkeli kuorolleen. Eri asia on kun Jari esiintyy yksin niin silloin revitellään oikein kunnolla.

      • tylli
        Ajanhammas kirjoitti:

        ...mutta makuja on monenlaisia. Tuntuu vain riitasointuiselta koko hanke Jari ja Katri. Anteeksi vaan. Miten olisi joku muu kypsä nainen esim. Marita Taavitsainen. Siinä voisi olla jotain lennokasta. Tai vaikka joku ihan erilainen formaatti kokonaan.

      • sitten taustatanssijaksi
        Ajanhammas kirjoitti:

        Oletteko tietoisia siitä, että Jari on ihaillut Katria jo nuoruudessaan ja on varmasti itse innoissaan kun saa esiintyä Katrin kanssa. Jari tietää kyllä tasan tarkkan kenen kanssa haluaa esiintyä. Jarin esiintymisiä seuraavana näkee kyllä ettei Jari haluakkaan loistaa yksin lavalla vaan antaa tilaa myös toiselle. Jopa enkeli kuorolleen. Eri asia on kun Jari esiintyy yksin niin silloin revitellään oikein kunnolla.

        aira samulinia. Hiukan tasoa, Katri on mummomusaa ja musta Jari laulaaa kaikenikäisille ja moni kuulija on nuori, kyllä ne siellä Katrin osuuuksissa haukottelivat

      • Ei ymmärrä
        sitten taustatanssijaksi kirjoitti:

        Mitä teitä Jarin `faneja` vaivaa koko ajan pitää olla arvostelemassa toisia.
        Nyt oli läskit vaihtuneet ikä ongelmaan.
        Tätä palstaa kun lueskelee tuntuu että keskenkasvuiset teinit harrastaa kirjoittelua onko näin ?
        ps. Telkkarissa on nappula josta sen voi sulkea kun ärsyttää, ja konserttiin ei ole pakko mennä !

        Oikein hyvää Uutta vuotta Katrille ja Jarille !

      • simppelii ku ol
        Ei ymmärrä kirjoitti:

        voi, sinulla toivois hieman avarakatseisuutta. Nuo telkun sulkeminen konsertin väliin jättäminen, onko sulla aivoja ollenkaan. Me FANIT kun halutaan katsoa Jaria ja toivotaan mahdollisimman hyvää konserttielämystä ja imagoa Jarille. Toivotaan,että saataisiin Jarille rahaa ja me nautintoa. Onko se älykääpiölle liikaa vaadittu, että me HALUTAAN JARI EIKÄ MUMMELEITA!!!!

      • olen minäkin

        muttei ole haitannut Jarin esiintyminen Katrin kanssa. Onhan se vaihtelua välillä,eihän niitä kovin montaa ole jos suhteuttaa Jarin suureen keikka määrään. Eikä läskit ja ikä ole myöskään mikään ongelma ainakaan mulle.

      • tietää Jari mistä
        olen minäkin kirjoitti:

        muttei ole haitannut Jarin esiintyminen Katrin kanssa. Onhan se vaihtelua välillä,eihän niitä kovin montaa ole jos suhteuttaa Jarin suureen keikka määrään. Eikä läskit ja ikä ole myöskään mikään ongelma ainakaan mulle.

        ei haluta , kun Jarii, eikä mitään mummoja lavalle. Joku samanikäinen tai lähes samanikäinen menisi hyvin, niin että kemia toimisi. Stara-juttu toivottavasti vaipuu nolona juttuna unholaan. Me (15 hengen vakipoppoo) halutaan ihan Siltsuu aitoo sellaista. Eikä mitään teennäistä todellakin äippä/poika asetelmaa. Vanhat kuuskymppiset ja over saattoivat tykätäkin, mutta ei me kuljeta autiota hiekkarantaa vaan tunnemme huntujen huuman...........Vaikka Elvis idoloi äitiään ja omisti sille kappaleitaan, ei sitä duettoon lavallle vaatinut....Jari meille faneille ja Kutikka vanhikkaillemmille immeisille

      • Höh Höh
        simppelii ku ol kirjoitti:

        voi, sinulla toivois hieman avarakatseisuutta. Nuo telkun sulkeminen konsertin väliin jättäminen, onko sulla aivoja ollenkaan. Me FANIT kun halutaan katsoa Jaria ja toivotaan mahdollisimman hyvää konserttielämystä ja imagoa Jarille. Toivotaan,että saataisiin Jarille rahaa ja me nautintoa. Onko se älykääpiölle liikaa vaadittu, että me HALUTAAN JARI EIKÄ MUMMELEITA!!!!

        Voi teitä fani parkoja, onko elämä noin köyhää että kaikki pyörii vain Jari ympärillä.
        Hankkikaa oma elämä johon kuuluu muutakin kun juupas eipäs jutut Jarista.
        Taidatte olla kateellisia Katrille kun hän on päässyt lähemmäksiä Jaria kun te perässä hiipiät.
        Missä on teidän avarakatseisuus ? ? ? ?

      • Myy-tyttö
        sitten taustatanssijaksi kirjoitti:

        aira samulinia. Hiukan tasoa, Katri on mummomusaa ja musta Jari laulaaa kaikenikäisille ja moni kuulija on nuori, kyllä ne siellä Katrin osuuuksissa haukottelivat

        Empähän ole huomannut että Jarin konsertissa pahemmin nuoria käy.
        Ei ainakaan täällä Helsingissä.

      • vai miten se nyt oli
        Höh Höh kirjoitti:

        Voi teitä fani parkoja, onko elämä noin köyhää että kaikki pyörii vain Jari ympärillä.
        Hankkikaa oma elämä johon kuuluu muutakin kun juupas eipäs jutut Jarista.
        Taidatte olla kateellisia Katrille kun hän on päässyt lähemmäksiä Jaria kun te perässä hiipiät.
        Missä on teidän avarakatseisuus ? ? ? ?

        kyllä varmaankin monella kuuluu,toisilla ei. Mutta täällähän netissä vietetään 10-15 minsaa per päivä ja loppu aika on sitten muuta. Sitten, jos onnistuu bongaamaan ohjelman Jarista, niin ei siin ketään 60-luvun puhelinlangat laulaa laulajaa kaipaa.Halutaan täysillä JARIIII! Samoin konserttikiertueet ilman mummoikäistä lonkkavikaista. Jos esiintyy yhteiskiertueella, joku mielenkiintoinen kumppani olisi ihan villi ajatus. Ja itsellä ja kumppanilla tulee sellaiset 1-2 konserttia / vuosi ollaan alle nelikymppisiä, ja kyllä siellä konserteissa käy nuoria aikuisia, parejakin, joskus lapsiakin.

      • Ei nuori
        vai miten se nyt oli kirjoitti:

        Itsekkin käyn Jarin konserteissa, en ole siellä pahemmin nuoria nähnyt.
        Itse olen 29 v mutta en laske itseäni nuoriin.

      • laajaa
        Ei nuori kirjoitti:

        Itsekkin käyn Jarin konserteissa, en ole siellä pahemmin nuoria nähnyt.
        Itse olen 29 v mutta en laske itseäni nuoriin.

        on haarukka... jotenkin koen minäkin olevani vielä "nuori" Jari-fani ja ikää pikkaset päälle 30 vaan ei 40...onhan siellä paljon kaljuja ja vähähiuksia, mutta ollaanko me päälle kolmikymppiset sitten niitä keski-ikäisiä? Ehkä... mä ja meidän neljän naisen poppoo fanittaa sitten vanhoina mummoina ikä 27-39... ja Jarihan vasta ikäloppu ..yli 40v...

      • näy nuoria
        Myy-tyttö kirjoitti:

        Empähän ole huomannut että Jarin konsertissa pahemmin nuoria käy.
        Ei ainakaan täällä Helsingissä.

        ettei tulis vaan vahdittua meitä "ikäloppuja mummoja" niin tarkkaan ettei niitä nuoria huomaa joita kyllä aina on mukana.

      • huomioon
        vai miten se nyt oli kirjoitti:

        kyllä varmaankin monella kuuluu,toisilla ei. Mutta täällähän netissä vietetään 10-15 minsaa per päivä ja loppu aika on sitten muuta. Sitten, jos onnistuu bongaamaan ohjelman Jarista, niin ei siin ketään 60-luvun puhelinlangat laulaa laulajaa kaipaa.Halutaan täysillä JARIIII! Samoin konserttikiertueet ilman mummoikäistä lonkkavikaista. Jos esiintyy yhteiskiertueella, joku mielenkiintoinen kumppani olisi ihan villi ajatus. Ja itsellä ja kumppanilla tulee sellaiset 1-2 konserttia / vuosi ollaan alle nelikymppisiä, ja kyllä siellä konserteissa käy nuoria aikuisia, parejakin, joskus lapsiakin.

        myös sellaiset keikolla ja konserteissa kävijät jotka käy kymmeniä kertoja Jaria katsomassa vuodessa, niin ei siinä yksi yhteiskeikka paljon merkitse mitään. Sitä paitsi Katrin rinnalla uupuu jo paljon nuoremmat eikä taida lonkka viasta olla tietoakaan.....

      • kohta.....
        näy nuoria kirjoitti:

        ettei tulis vaan vahdittua meitä "ikäloppuja mummoja" niin tarkkaan ettei niitä nuoria huomaa joita kyllä aina on mukana.

        ukon kanssa 6-kymppisiä....tykätään Jarista niin paljon ettei oo aikaa vahdata minkä ikäisiä kuulijoita käy Jarin konserteissa. Pääasia että konsertti salit ovat ääriään myöten täynnä... iiiihanaaa!!!!

      • ikuinen teini
        kohta..... kirjoitti:

        ukon kanssa 6-kymppisiä....tykätään Jarista niin paljon ettei oo aikaa vahdata minkä ikäisiä kuulijoita käy Jarin konserteissa. Pääasia että konsertti salit ovat ääriään myöten täynnä... iiiihanaaa!!!!

        täälläkin...ihan sama ja kiva ,että konserteissa käy vauvasta vaariin porukkaa. Tosin mäkin haluan Jarista sen veijarin, enkä sitä Katri-ihailua...se on sairasta, ja se kieltämättä näkyi siinä konsertissa. Ihan kuin muistokonsertti, jossa muisteltava itse mukana.yäk myös, onneksi se on toivottavasti ikuisiksi ajoiksi ohi.

      • Katri-fani
        ikuinen teini kirjoitti:

        sinusta on sairasta Jarin ihailu Katria kohtaan, mutta oma ihailusi Jaria kohtaan se vasta sairasta onkin!!! Yrität laittaa ihanteesi sinun mieleiseesi pakettiin, etkä hyväksy hänen OMIA valintojaan, voi poloinen sinua, olet SÄÄLITTÄVÄ!!!

      • Minä vaan

        Joillakin on vain se ajatus että kaikki pitää mennä ja olla juuri niin kuin MINÄ HALUAN,eikä ajatella mitä joku muu haluaa. Siinäpä vasta putkiaivo ajattelijoita. Onneksi Jarilla on laaja katsantokanta niin musiikin kuin yleisönkin suhteen, niin saamme nauttia kaikenlaisista esityksistä.

      • Ei enää teini
        ikuinen teini kirjoitti:

        täälläkin...ihan sama ja kiva ,että konserteissa käy vauvasta vaariin porukkaa. Tosin mäkin haluan Jarista sen veijarin, enkä sitä Katri-ihailua...se on sairasta, ja se kieltämättä näkyi siinä konsertissa. Ihan kuin muistokonsertti, jossa muisteltava itse mukana.yäk myös, onneksi se on toivottavasti ikuisiksi ajoiksi ohi.

        Kyllä ajatuksesikin on kuin teineillä, yhtä älyttömiä. Toivottavasti yrität edes pyrkiä ikuisesta teiniydestäsi eroon että pääsisit nauttimaan elämästä!

    • remember me

      Jari voitti toisen pääpalkinnon Romaniassa vuonna 1997 pidetyssä Golden Stag -laulukilpailussa romanialaisella voimaballadilla Remember me.

      Biisi löytyy Kuninkaan kyyneleet -kokoelmalta ja biisistä on olemassa myös cdsinkku. Siinä toisena biisinä on Con Te Partiro -slovarin kaunis suomennos Jouluyön rauha. Löytyy sinkulta sekä duettona Marjorien kanssa että Jarin sooloversiona.

      Nettihuutokaupoista saattaa löytyä... Onnea metsästykseen. Biisi on SIKAHYVÄ!!!! :)

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      321
      7635
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1856
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1392
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      57
      1186
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe