Jos olisit

rehellinen itsellesi - mitä haluaisit että meidän välillä tapahtuisi?

Ja toinen, mitä haluat elämältä?
312202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Aika vaikeita kysymyksiä esität. Mitä haluat elämältä on aika vaikea kysymys? Onnellisuutta, terveyttä kai kaikki haluavat.

MItä sinä itse haluat elämältä?

Äänestä
  • Ja elämältä.

    En mitään muuta kuin normaalia yhdessäoloa ja elämältä sen lisäksi ihan vain perusasioita, en mitään ylimalkaista, utopistisia unelmia.
    Kaikki perusedellytyksen ovatkin, mutta pohja putosi, eikä yksin ole mielenkiintoa mihinkään enää.

    Äänestä

  • Haluaisin häneltä.. kirjoitti:

    Ja elämältä.

    En mitään muuta kuin normaalia yhdessäoloa ja elämältä sen lisäksi ihan vain perusasioita, en mitään ylimalkaista, utopistisia unelmia.
    Kaikki perusedellytyksen ovatkin, mutta pohja putosi, eikä yksin ole mielenkiintoa mihinkään enää.

    Mää haluaisin utopistisia unelmia.... =/ Jonkun joka toteuttaa ne? =J

    Äänestä

että meistä tulisi elinikäisiä kumppaneita toisillemme. Jos kohtaa ihmisen, jolle uskaltaisi antaa itsensä kokonaan, ei siitä toivoisi koskaan joutuvan eroon lopullisesti. Vähintäänkin henkisen yhteyden toivosi säilyvän läpi elämän.

Elämältä haluan onnea. Siitä en ole koskaan liiemmin saanut nauttia. Mun mielestä tuo ei siksi ole liikaa vaadittu.

Äänestä

en kuitenkaan tiedä kuka kirjoittelee ja onko se sittenkään rehellistä. täällä nämä asiat ei vaan oikeesti etene tästä mihinkään ja olen kyllä sitä mieltä että täällä sanottu, kirjoiteltu on pelkkää hömppää.

Äänestä
  • mulle asiaa, kerro se mulle jossain muualla kuin täällä. tiimalasin hiekka valuu kohta tyhjiin...

    Äänestä

ja sitten ehkä rakastuttais ja sen jälkeenhän voitais vaikka aloittaa seurustelemaan. Pääpiirteissään jotain tuollaista. Oman elämäni unelmat ovat aika vaatimattomia, että turha niitä on tässä ruveta luettelemaan.

Äänestä
  • No sille, joka arvostelee näitä vain "nettikirjoitteluna" sanoisin että henkilö on hyvä ja ilmaisee itse ensin kuka on ja ketä etsii. Siitä se lähtee.

    Minua ei täällä kukaan kaipaa.

    Äänestä

  • .........

    Äänestä

  • ......... kirjoitti:

    .........

    Kiitos viestistäsi. Se piristi kummasti päivääni.

    Äänestä

.. Laittaa se viesti.En tiedä, mitä meidän välillä tapahtuisi.Saattaahan olla, ettei kysymys olekkaan vain henkilökohtaisesta asiasta.

Elämältä haluaisin lisää vastauksia.

Äänestä
  • Onnellinen elämä on tavoitteena.

    Äänestä

Voisitko ehkä laittaa jonkin koodisanan tms.
Niin voi etsimäsi tunnistaa tämän olevan hänelle?

Äänestä
  • En usko, että kukaan täällä niin selvästi itseään ilmaisee että kohdehenkilö tunnistaisi 100 varmuudella, mutta poissulkevuushan siitä saadaan jos laittaa jotain koodia.

    Äänestä

aikaisemmin halunnut tutustua sinuun paremmin..
Olin hyvinkin paljon sinusta kiinnostunut.
Ehkäpä olemme molemmat hieman "ujoja"näissä
ihmissuhde asioissa,ja kun emme enää niin nuoriakaan ole, niin tuntee itsensä aivan hupsuksi jos liikaa paljastaa tunteitaan ihmiselle jota ei niin kovin edes tunne.
Hieman harmittaa...sillä tilanteeni ei ole ihan sama kuin aikaisemmin nähdessämme..

Äänestä
  • että olisimme tekemisissä keskenämmme. Mitä ikinä se sitten pitäisikään sisällään.

    Olen tuhlannut hänen ajattelemiseen niin paljon aikaa, että kyllä sille pitäisi saada jotain katetta.

    Äänestä

  • sinuun paremmin.
    Tavattu olemme mutta vain toisten ihmisten joukossa. ?

    Mikä tilanne sinulla nyt?

    Äänestä

  • Joku tuossa viestissäsi osui jonnekin. Tuntui kai jotenkin tutulta. Ilmeisesti seurustelet? Hän käsittääkseni ainakin...tai niin olen ainakin kuullut.

    En tiedä mistä se arkuus tuli. Kaipa se tunteiden palo oli niin voimakas, että järkytyin. Ehkä pelkäsin liikaa...ehkä, ehkä ja ehkä. Harmittaa nyt, kun tilaisuuksia oli niin paljon, mutta minä vetäydyin. Ehkä niin oli sitten tarkoituskin. Lieneekö olin vain hauska ajanviete hänelle...sitä koskaan tiedä en.

    Ai, miksikö vastasin viestiisi? En tiedä.

    Äänestä

  • yhdeltä toiselle kirjoitti:

    Joku tuossa viestissäsi osui jonnekin. Tuntui kai jotenkin tutulta. Ilmeisesti seurustelet? Hän käsittääkseni ainakin...tai niin olen ainakin kuullut.

    En tiedä mistä se arkuus tuli. Kaipa se tunteiden palo oli niin voimakas, että järkytyin. Ehkä pelkäsin liikaa...ehkä, ehkä ja ehkä. Harmittaa nyt, kun tilaisuuksia oli niin paljon, mutta minä vetäydyin. Ehkä niin oli sitten tarkoituskin. Lieneekö olin vain hauska ajanviete hänelle...sitä koskaan tiedä en.

    Ai, miksikö vastasin viestiisi? En tiedä.

    Jos olisit aloittajan tapaan kyselemässä toiveistani, sanoisin, että ihan ensin haluaisin halata sinua kauan ja perinpohjaisesti, suudella ja tutkia joka nurkan ja sopukan. Sitten, kun hiukan rauhoittuisin, voisimme jutella, mistä vaan. Jos siltä tuntuisi, voisimme tavata uudestaan ja jutella lisää, halata taas. Ihan sellaista vain haaveilen. Ikää on molemmilla riittävästi, mutta ei se rakastumista estä, näköjään. Olen yhä hullaantunut sinuun, mutta toisin kuin ihan alussa, kuvittelen nyt sinua enempi normaalina miehenä, ihmisenä, kuin haaveiden prinssinä. Mutta kyllä minun sydämessäni on sinunkokoisesi sopukka hyvinkin vapaana. En seurustele, sanokoot juoruilijat mitä tahtovat.

    Tilaisuutesi ei toki vielä ole ohi. En minä niin helposti anna periksi. Antaisin, jos uskoisin, ettet ollenkaan välitä...

    Äänestä

tapahtuisi muutakin kuin tätä "virallista" viestintää.

Elämääni haluan rakkautta ja tietysti terveyttä,
lisää voin kertoa sitten jos ja kun tapaamme muissakin merkeissä kuin...

Äänestä

Kyllä mä haluaisin rakastella sun kanssas.
Muusta on ihan rehellisesti paha mennä sanomaan.
Kuvittelen meitä tekemässä moniakin asioita ja sun kanssas on tosi hyvä olla oikeassa elämässä.
Sä olet hellä ja kiltti mulle..kaikin tavoin ihana.
Mä kirjoitin sulle runoja sille osiolle;)
Kolmekin itseasiassa.
Mandoliinimies
sinulle
vain runo sanoista

Mutta sä tiedät,miten mun asiat on..
enkä mä tiedä sinusta yhtään,siis mitä pääsi sisällä ajattelet.
Se runo kertoo rehellisimmin mitä mä ajattelen.
Mutta sillä ei taida olla juurikaan merkitystä,vai mitä?
Mä kadun taas kun lähetän tän.
Ja kaikista ihmisistä sä tuskin edes näet tätä..
oppisinkohan mä koskaan,ettei auttaisi olla aina niin rehellinen.

Äänestä
  • luin nuo runot jo aiemmin ja ajattelin että ne voisivat olla sinulta minulle. Eräältä sanattomalta sankarilta...

    ... mutta mä en kyllä tiedä miten asiasi ovat. Miten ne ovat?

    Kyllä sinulla on minulle paljonkin merkitystä. Ja mäkin haluaisin rakastella kanssasi (tosi paljon haluaisin!), enkä kenenkään muun kanssa. Ja sinun kanssasi on myös hyvä olla, parempi kuin kenenkään muun. Kunpa vain saataisiin yhteys toimimaan tuolla oikeassakin elämässä...

    Äänestä

  • Tiedätkö, kirjoitti:

    luin nuo runot jo aiemmin ja ajattelin että ne voisivat olla sinulta minulle. Eräältä sanattomalta sankarilta...

    ... mutta mä en kyllä tiedä miten asiasi ovat. Miten ne ovat?

    Kyllä sinulla on minulle paljonkin merkitystä. Ja mäkin haluaisin rakastella kanssasi (tosi paljon haluaisin!), enkä kenenkään muun kanssa. Ja sinun kanssasi on myös hyvä olla, parempi kuin kenenkään muun. Kunpa vain saataisiin yhteys toimimaan tuolla oikeassakin elämässä...

    Erehtyy,niin olen sellainen sanaton sankaritar..
    Varmuudeksi sanon siis,että viestini ja runoni oli naiselta miehelle..

    Äänestä

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin:

-> me juostaisiin kilpaa tähtien seassa, liu'uttaisiin kuun kaltevaa pintaa pitkin ja lopulta laitettaisiin taivas räiskymään ...

Mitä haluan elämältä:
-> että joka päivä olisi hyvä, sopiva, tasapainoinen, viihdyttävä, hauska, aurinkoinen ja onnellinen. Ja elämä menisi kitkatta soljuen eteenpäin, ilman että tarvitsisi pitää kiinni kahvoista tai potkia konetta käyntiin.

Äänestä
  • istut panssarisi suojissa et liukenisi tiehensä.

    Äänestä

  • ytimeen.

    Äänestä

voit ottaa yhteyttä. Mitään ei ole menetetty.

Äänestä

Hetki hetkolta lähemmäksi.
Kaksi elämää ja yhteinen taival.
Leppoinen koti ja arki.
Sydämelle sopiva vapaa-aika.
Yhdessä ja erikseen.
Odotus työpäivän aikana toisen viereen.
Molemmilla on ikävä.
Sormus rakkauden sinetiksi.
Jos tarpeeksi vahvoja oltaisiin
ja suhde vankalla pohjalla,
lapsia voitaisiin harkita=)

Äänestä

itselleni, niin olisin voinut kirjoittaa lähes kaikki nämä vastukset tässä :)

Äänestä

miksipä toistaisi? Nykytilanteeseen verrattuna mikä tahansa olisi edistystä.

Elää terveellistä elämää erityisen kanssa/yksin.. Erityisen olemassaolo jo pelkästään tekee välillä onnelliseksi.

Äänestä
  • MInäkin haluaisin elää terveellistä ja turvaallista elämää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihan ihan ihan kirjoitti:

rehellinen itsellesi - mitä haluaisit että meidän välillä tapahtuisi?

Ja toinen, mitä haluat elämältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu