..kun luin kirjoituksianne täällä.
Suurin este rakkaudelle antautumiseen ja parisuhteen syntymiselle on
ihmisen I T S E R A K K A U S.........;)
Suurin este rakkaudelle antautumiseen ja parisuhteen syntymiselle on
ihmisen I T S E R A K K A U S.........;)
Vastaukset 21
Vanhimmat
saat uskoa mitä haluat, saatat olla oikeassakin. En aio väittää vastaan. Olisi silti kiva kuulla perustelut.
Jaa... Minusta itserakkautta pitääkin olla jotta voi rakastaa toista ja antaa toisen rakastaa itseään. Muutoin ei tunne olavansa sen arvoinen, eikä juttu silloin ainakaan onnistu. Tai no tietenkin jos itserakkaus menee liiallisuuksiin, jossa ei enää ole tilaa rakastaa toista. Mutta egoismi eli itsekeskeisyys onkin toinen juttu, oisko se lähellä tuota yltiöpäistä itserakkautta?
Jos ei ihminen rakasta eikä hyväksy itseään, niin ei hän voi rakastaa tai hyväksyä ketään muutakaan.
Itse kun vielä aikanaan inhosin itseäni, en pystynyt rakastamaan tai rakastumaan, nyt kun olen oppinut rakastamaan itseäni, eteeni tulla tupsahti ihana nainen ja nyt rakastamme minua molemmat. Molemmat rakastamme myös häntä.
Kuka sitä rakastuisikaan aina suu mutrussa kulkevaan hapannaamaan, mikä itsekin olin.
Liiallinen itserakkaus ja itseriittoisuus on tietenkin asia erikseen, mutta kohtuullista itserakkautta tarvitsee jokainen.
Joskus toiselta saatu rakkaus voi olla niin parantava, että sitä kautta tajuaa oman arvonsa ja sen että on todella rakastettava ja rakkauden arvoinen. Ja näin, oppii itsekin rakastamaan, itseään ja toista.
Tärkeintä on se itsensä rakastamisen ja arvostamisen oppiminen, tuli se mitä kautta hyvänsä. Vaikkakin toiseen on helpompi rakastua, kun on sitä tiettyä pilkettä silmäkulmassa jo valmiiksi :) Yksilöllistä se on tuokin, mutta näin minulla.
Yhtyisin mielelläni edelliseen puhujaan;)
Joo eli niinhän se on että sitä mitä et ole saanut ,sinulla ei ole etkä sitä voi siis antaa.
Jos et ole koskaan oppinut mitä rakkaus todella on,on vaikeaa suhteen rakentaminen. Mutta onhan meillä aikaa vielä opetella tätä elämää..hope so:)
Hienosta kirjoituksesta. Olen täysin samaa mieltä. Itse en ole koskaan ollut hapannaama, ennemmin sitä liiankin mukavaa ja miellyttämishaluista tyyppiä. Minua kuitenkin kiinnostaa, että miten sellaisen kypsymättömän hapannaaman kanssa tulee toimeen, kun jostainhan hänenkin on oppinsa saatava, siis rakkaudessa. Eri asia on vain, että jaksaako se ns. ymmärtävä ja antava osapuoli sellaista, jos ei itse saa paljon mitään vastineeksi. Eihän kukaan voi ryhtyä kenenkään "äidiksi" tai "terapeutiksi", vaikka jostain syystä tuntisikin käsittämätöntä rakkautta sitä vielä vähän "handicapped" hapannaamaa kohtaan. Mitenkä se rakkauden toteutuminen tällaisessa tapauksessa menee, kun pelkkä universaali rakkaus ei riitä kun on kyse parisuhteesta. Molempien osapuolten pitäisi olla tasavertaiset keskenään ennen kaikkea tunne-elämän alueella...vai mitä? Olen rakastunut hapannaamaan ja ryhtymässä selvästi johonkin muuhun kuin normaaliin, tasavertaiseen suhteeseen...
Vaikea on sanoa miten on yleisesti, osaan sanoa vain siitä, mitä olen itse kokenut ja jokaisen kokemukset ja ajatukset on yksilöllisiä. Itse en jaksanut olla se joka opettaa rakastamaan, en jaksanut olla se "äiti" ja "terapeutti", menin itse rikki. Se saattoi olla yksi itseni tuntemaan ja rakastamaan opettelun syy.
Jos joku ei halua rakkautta ottaa vastaan, eikä oppia itseään rakastamaan, niin ei sitä väkisinkään voi opettaa. Jokaisella on se oma tapansa, joillain ei ole sitä tapaa olemassa tai ei halua että sitä on. Jotkut oppii jotkut ei. Meitä kun on niin monenlaisia.
Itse en lähtisi enää siihen missä olin joskus ja mihin sinä olet ryhtymässä. Sen verran olen itsekäs nykyään, että haluan ja vaadin samanlaista rakkautta kumppaniltani mitä itse olen valmis antamaan.
Mieluummin palkkaisin palvelijan kuin ottaisin "vaimon".
....oli ainakin rehellistä puhetta..:)
Odottelen, että saadaan monipuolinen keskustelu tästä aiheesta, koska aihe koskettaa meitä jokaista.
Näissä eilisissä viesteissä käsitellään kovasti tuota normaalia ja tervettä ihmisen itserakkautta, joka on hyvä ja tärkeä asia.
Mutta arvatenkin aloitukseni koski nyt sitä "toista" itserakkauden muotoa, joka vaatisi muutaman hetken ravistelua, jotta tulisimme senkin kanssa toimeen.
Kun meillä on monta estettä rakkauden onnistumiselle ja parisuhteen luomiselle, niin on hyvä eritellä niitä ja tarkastella aihe kerrallaan ja itserakkaus on niistä yksi.
Kuka tunnustaa ensimmäisenä, että oma itserakkauteni taitaa olla syynä siihen, että olen edelleen sinkku tai epäonnistunut suhteissani.........;D
En ole itserakas ihminen ja hämmästelen niitä, jotka kovasti sellaisia ovat.
Tunnen pikemminkin olevani liiankin pehmo ja jätän omat tarpeeni sivuun. Ainakaan minun itserakkauteni vuoksi ei aiemmat suhteeni ole kaatuneet, vaan aivan muista syistä.
Enkä sitäpaitsi ole sinkku ;)
Olin päälle parikymppiseksi tosi itserakas, aina oikeassa ja muutenkin täydellinen. Oli vaikea hyväksyä muita virheineen. Kun aloitin nykyisen parisuhteeni, näistä oli pakko vähitellen luopua. Aloin oppia rakastamaan, ja itserakkaus muuttui kyvyksi rakastaa toista virheineen. Kyllä, se siis oli aiemmin syynä siihen ettei suhteet lähteneet käyntiin.
Opin samalla hyväksymään ja TUNNUSTAMAAN omat virheeni ja puutteeni, ja pyytämään ja antamaan anteeksi. Takana on nyt pitkä parisuhde. Ehkä se oli vain kiinni siitä että kohdalle osui oikea kamu.
Mielenkiintoinen aihe...
Voin tunnustaa olevani hyvin itsekeskeinen.
Se on yksi syy siihen miksi en seurustele, enkä haluakaan sitä tällä hetkellä.
Olen aikoinani seurustellut useamman kerran ja(nyt tuntyy että liian) pitkään. Annoin mielelläni asioissa periksi ja mielummin olin tossutettavana kuin pidin omia puoliani.
Nyt olen saanut ravisteltua nuo ihmissuhteet irti ja keskityn vain itseni tyytyväisenä pitämiseen. Tiedän pystyväni kompromisseihin, mutta ennen kuin asetun aloilleni, haluan viettää ne kuuluisat sinkku vuodet, jotta tutustuisin itseeni. Siinä vaiheessa kun on rauhoittumisen aika haluan olla varma siitä, että tiedän mistä pidän ja mitä tahdon. Minusta tuntuu, että tuo selviää vain elämällä, kokeilemalla ja olemalla itsekäs.
..tuohan kuulostaa erinomaisen hyvältä, eikä lainkaan itsekkäältä siinä mielessä, miten minä asian ymmärrän.
Jokaisen pitäisi ottaa sanoistasi vähäsen mallia ja suoda itselleen aikaa tutustua itseensä. Miten sitä voisikaan toista opetella tuntemaan, jos ei tunne itseäänkään.
Onks sulla muuta tekemistä päivittäin kuin kirjotella tänne joka osastolle?
Hyvää jatkoa sinulle!
*ojentaa nobelinpalkinnon idiotismista*
..kun kiristää noin pahasti!
Se on se skitso utelias taas, lääkekuurin tässä vaiheessa. Älä välitä :)
..sillä tähän on totuttava!
Ne päästetään avohoitoon nykyään tuon perkeleen säästökampanjan takia..;D