Joskus aikaa, aikaa sitten kysyin olenko lopun ikääni yksin ja lohdutit että joku löytyy. Olen jo toivoni menettänyt ja tavallaan hyväksynyt yksinäisen vanhuuden, vai oletko edelleen sitä mieltä että matkan varrella ihminen minullekkin löytyy? Olenko vain malttamaton? =)
agaatti
vieläkin yksin
2155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Elämässä pitää mennä omaa onneansa vastaan. Kun menet yksin tai naisystävien kanssa liikenteeseen, tapaat myös uusia ihmisiä.
Yhteiset harrastukset ja kiinnostukset on paras tapa löytää samanhenkisiä ihmisiä. Kapakoista saa kapakoissa viihtyviä. Pilkkijäältä, keilailemasta, lintuja kiikaroimasta, puutyökurssilta, sekakuorosta, seurakunnista, ammattiyhdistystoiminnasta, kuntosalilta ja sen semmoisissa paikoista löytyy tavallisia mukavia miehiä. Yhteisen tekemisen kautta on helppo päästä tutustumisen alkuun.
Kun aktivoidut, saat uusia kavereita ja muutaman uuden ystävän ja aikanaan myös löytyy se sellainen, jonka kanssa on mukava taivaltaa elämänpolkua yhdessä. Kotoa eivät osaa tulla sinua etsimään, on mentävä ulos ihmisten pariin - hymyä huuleen, osoita kiinnostusta muiden kiinnostuksia kohtaan, kerro myös omistasi, mutta älä avaudu liikaa vaan anna tutustumisen edetä omalla painollaan.
Pilkettä siis silmään ja helmat ja huivit heilumaan. Kun itse säteilee elämäniloa ja hyväntuulisuutta, se vetää magneetin lailla ihmisiä puoleensa. Kohta saat jo karistella ylimääräisiä kiinnostuneita miehenpuolia kintereiltäsi.
..että jaksoit vastata!!!