sairastuin pari vuotta sitten diabetekseen, täytän kohta 16. alussa kaikki meni loistavasti, mut nyt arvot menee päin... ja tuntuu etten jaksa enää.. kuukaus sitte jouduin osastolle tasapainotukseenkin ja siellä arvot lähti laskemaan mut kun pääsin kotiin, en osaa pitää niitä normaalilla tasolla. en vaan uskalla pistää tarpeeksi, pelkään matalia. ja tuntuu että kaikki pitää mua jotenki tyhmänä, kukaan ei voi ymmärtää... olenko tosiaan ainoa? joo, olen käyny keskustelemassa jonku psykologin kanssa, muttei auta. alan olla jo epätoivoinen... :( tänään pitää mennä taas sairaalaan, toivottavasti ei tarvi jäädä sinne taas... :( tuntuu että tää diabetes rajottaa mun elämää todella paljon..
kohtalotovereita..?
little wing
302366
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
mmoih!:D
Mulla ittel ei oo henkilököhtast kokemusta tosta jutusta,mutta mun poikaystävä sairastaa diabetestä (sairastui 3 vuotiaana).
Hän on käynyt myös tasapainottamassa verensokereitaan koska hän ei osannut olla syömättä hyvää ja pistämään sitten oikeaa määrää insuliinia,no kuitenkin tilanne on parantunut, hän syö kaikkea "hyvää" ihan kuin mäkin, mutta sellanen vinkki sulle että, jos oot epävarma että kuinka paljon laittaisit lyhyttö insua niin tää on hyväksi tavaksi todettu: mittaa aina ennen lyhyen insun pistoa verensokeris..jos se ny sit ois vaik keskellä päivää 14.5, niin laittaisit lyhyttä 3 yksikköä (yksi yksikkö lyhyttä insua,pudottaa verensokrua n. kahdella).
jos taas tuo samainen verensokeri olisi illalla niin laittaisit 2 yksikköä,koska on parempi mennä nukkumaan hieman koholla olevien arvojen kanssa, kuin matalilla ettei tule shokkitilannetta.. Mä olen kahdesti nähnyt poikaystäväni AAMULLA todella lähellä shokkitilannetta (johtuen illan insuista) ja silloin en ole häneen saanut puheyhteyttä,hän vaan pyörii ympyrää ja hymähtelee.. toivottavasti tästä oli edes jotain apua.. mut jos haluut jotain kysyy multa ni voit lähettää mulle sähköpostii :[email protected] ..[[mä olen vaan monta vuotta jo hankkinut tietoa diabeteksestä]]
Ymmärrän että olet paljon kokenut ja kaiken nähnyt koska elät diabeetikon kanssa mutta älä yritä ymmärtää diabetikkoja... koska et voi ymmärtää. Yksinkertaisesti terve ihminen ei tajua mitä on elää tämän taudin kanssa!
En ole väittänyt voivani täysin ymmärtää miltä tuntuu sairastaa diabetestä.Mutta tiedän paljon siitä.
valitan jos sinua loukkaa se,että olen valmis auttamaan jotain diabeetikkoa jos minusta jotain hyötyä on.
Ja usko tai älä niin minä kärsin yhtäläisesti,kun tiedän että avomiehelläni on sellainen taakka jonka kanssa täytyy elää järjestelmällisesti.
ainoa josta en joudu tässä asiassa kärsimään on se että en joudu pistämään itselleni insuliiniä.
Mutta Diabetes on osa meidän MOLEMPIEN elämää ja itse asiassa voisin väittää että tiedän sokeritaudista enemmän kuin mieheni.
Eli yritän tässä sanoa että se tauti on kyllä meillä molemmilla harteillamme.
Ja tuliko mieleesi että minä se olen se ihminen joka ensimmäiseksi auttaa häntä jos jotain tapahtuu, ei sekään aina niin helppoa ole.
En pyri tällä viestillä sinua mitenkään ärsyttämään tai mitään sanon vai miten asiat ovat..
mutta kenties haluat kertoa minulle miksi minä en voi sitten ymmärtää? se huoli on minun yhtälailla,kuten sanottu en vain laita itselleni insuliinia.
on se kuule minullekin helkkarin rankkaa.
toivottavasti opit ymmärtämään asiani pointin. En halua olla ilkeä, vaikka viestistäni voi saada sellaisen kuvan.
Tähän keskusteluun sanoisin vain sen, että eipä ole kovin monella diabeteslääkärilläkään diabetesta ja uskon kyllä että lääkärini ymmärtää, millaista elämäni on. Tietysti lääkäri on asiantuntija, mutta kyllä pitkään diabeetikon kanssa elänyt varmasti tietää asioista, vaikkei ole koskaan kokenutkaan, miltä alhaisen verensokerin aiheuttamat tuntemukset tms. tuntuvat.
Voinpa kertoa että mitä se kertoo lääkärini tietämyksestä tästä taudista jos hän kysyy minultla... "Miksi sinä et halua pistää eihän siinä ole mitään kamalaa!" ja hoitaja jatkaa siihen "Niin kyllä minä tiedän millaista sinun elämäsi on kun mekin koulussa leikeimme yhden päivän olevamme diabeetikkoja!" Se on perheenjäsenille rankkaa kun perheessä on diabeetikkoja ja varmasti tiedätte teoriassa pirusti tästä taudista mutta totuus on se että se tauti ei makaa teidän harteillanne. Te ette todellakaan joudu pistämään tarkkailemaan jokaista suupalaanne, kuulemaan kommentteja "Hei eiks toi satu, mä en ainakaan pystys pistää itteeni" Mutta jumalauta kun sitä kuolee jossei ei pistä! Te tiedätte teorian mutta todellisuus on kaikkea muuta kun paksuja opuksia!!!
no kuuleppas.En edelleenkään väitä että tietäisin täysin miltä diabeetikosta tuntuu.
mun mielestä sä voisit edes pikkasen kunnioittaa sitä että pelastan edes yhden diabeetikon elämää pitämällä hänestä huolta!
sähän puhut ihan kuin olisin jotain väärää tehnyt kun yritän auttaa.
pyydän anteeksi jos mielestäsi minun neuvoni ei kelpaa kenellekkään koska en ole diabeetikko ja en voi tietää miltä tuntuu kun sellanen sairaus on.
pelkällä tunnepohjallehan tämä sairaus perustuu ja kuten tuolla ensimmäisessä viestissä sanoit jotain tähän suuntaan, "että et voi ymmärtää diabeetikkoa" niin usko pois,kyllä voin.
toivottavasti edes joku on samaa mieltä minun kanssa.
ja vielä , en ole lukenut mitään paksuja lääkärikirjoja/opuksia.
tieto perustuu kokemukseen.
Vai pitäs kunnioittaa ku pelastat yhden diabeetikon elämän... ihan niinku oisit löytykissan adoptoinut... eikös meitä diabeetikkoja enää lueta ihmisiksi... siltä tuo ainakin kuulostaa! Ajattele vähän mitä sanot!
tosiaan .. jos pistäminen tuntuu pahalta nii kannattaa varmaan harkita insuliinipumppua tai sellaista pitkää insua jotai ei tarvitse pistää kun kerran päivässä.
valitan jos annoin sinulle nyt jotain kamalaakin kamalimpia vinkkejä.
en ole väittänyt että pelastaisin jonkun elämän..
vaan E-L-Ä-M-Ä-Ä..
eli tarkoitin sillä että voin helpottaa toista. en sitä että olisin joku supernainen.
Miten niin pelastaa kuvitteletko diabetikkojen pelastaja että teet hyvänkin työn "uhrautumalla" Ehkä saat oman elämänkerran Marttyyri diabetikkojen pelastaja!!!
mä en ole mikää saakelin pelastaja.Pelastajat löytyy jostain ihan muualta!
ja mä en ole mikään uhrautuja enkä mikään muukaa jeesus!
satun vaan rakastamaan miestäni ja teen kaiken mahdollisen voitavani että me voitaisi elää tyytyväisenä,mitä tossa on sitten niin vaikea käsittää?
ja sä sen elämänkerran ansaitsisit voisit sitten siinä kertoa sun negatiivisesta asenteestas ja ehkä opettaa muillekkin.
luin tossa mielenkiinnolla teidän väittelyjä.Ja olen kyllä hieman ihmeissäni tämän "kohtalotoveri2" käytöksestä.
siis mitä pahaa toisen auttamisessa on?
olen itse sairastanut diabetesta 20v ja en mitenkään olisi voinut pärjätä ilman miestäni.
hän tietää miltä minusta tuntuu sillä tämä sairaus koskee häneen yhtälailla!
"kohtalotoveri2", älä ole noin kakaramainen!
Sitä vaan, että ei sellasta pitkää insua ole olemassakaan, että yksi pistos yhteensä päivässä riittäisi ja tasapaino pysyisi hyvänä. Pikainsuliinia on pistetävä aina ruokailujen yhteydessä (hiilihydraatteja yli about 10 g), jotta hiilihydraattien verensokeria nostava vaikutus saataisiin mahdollisimman pieneksi.
Ennenvanhaan sitä selvittiin yhdellä piikillä päivässä, mutta tasapaino ei ollutkaan nykyistä tasoa, ei ainakaan ilman todella tiukkaa ruokavaliota.
Pumppu tosiaan vois olla hyvä juttu.
mun mies siirtyy tammikuussa sellaseen pitkään, joka pistetään kerran päivässä,aina samaan aikaan.. em mä sit tiä et onks se joku uus juttu.. tietoa saa varmaa diabeteslääkäriltä tai jostain.. ja tää ei ole mikää vedätys.
En vielä ittekkään siitä kauheesti tiedä mut, et semmonen se kuitenki on. Ja hyvä juttu onkin! :P
tietoa siitä löytyy:
http://www.diabetes.fi/lehdet/dlehti/juttuarkisto/0503glargiin.htm
ei silti .. en mäkään ensin meinannut uskoa! :D joten en tuomitse sinua heh.. :D
Eli asia on kyllä niin (eilen juuri diabeteslääkärin kanssa keskusteltu), että tuo uusi insuliini vähentää pistoksia pitkävaikutteisen insuliinin suhteen (eli puhutaan ns. perusinsuliinista), ei toki pikainsuliinin (ateriainsuliini), jota nykyään käyttävät lähes kaikki 1-tyyppiläiset. Siis jos on joutunut aiemmin pistämään perusinsuliinia useamman kerran vuorokaudessa, pääsee sen suhteen vähemmällä, siis 1-2 pistoksella vuorokaudessa verrattuna entiseen 2-4 pistokseen, MUTTA ateriainsuliini (lyhytvaikutteinen tai pikainsuliini) on edelleen otettava useamman kerran vuorokaudessa (yleensä 3-4 kertaa).
Lääkärini juuri totesi, että tuollaista harhakuvitelmaa on liikkeellä, että vain yksi pistos riittäisi, että siis tuo ateriainsuliinikin katoaisi jonnekin. EI SIIS KATOA.
Minä jotenkin kuvittelin sun tarkoittavan, että VAIN yksi piikki PÄIVÄSSÄ riittäisi. Ehkä en lukenut tarpeeksi tarkkaan kaikkia viestejäsi. Siis juuri niin on, että tuo uusi insuliini vähentää pitkävaikutteisen insuliinin pistosmäärää, mutta pikainsuliinit jäävät ennalleen ja yleensä pikainsuliinipiikkejä on useampi kappale vuorokaudessa kuin tuota pitkävaikutteista.
Ja se vähennyskin on täysin yksilöllistä. Jollain vähenee yhteen, jollain kahteen pistokseen. Ja toki se piikkikammoiselle on paljon, jos edes joku pistos jää vuorokaudesta pois. Itselläni on vanhalla pitkävaikutteisella inskalla kaksi pistosta vuorokaudessa enkä näe mitään syytä vaihtaa tuohon uuteen yhden pistoksen vähennystarkoituksessa.
Piikkikammoiselle paras vaihtoehto on varmaankin tuo pumppu, joka vaan vaatii enemmän huolellisuutta ja verensokerin mittailua kuin pistokset.
Jop :) mun mies pistää pitkää insuu 3 kertaa päiväs, ja se on kovasti innostunu tost uudesta insuliinista, on sekin kuitenkin (luultavasti) 2 pistokertaa vähemmän..
insupumppukin on muuten tosi hieno juttu mutta, niitäkään ei ihan kaikille anneta :/ ku ne on vissiin jotain todella kalliita!
näitä onnellisia ovat jotka saavat pumpun, että mitkä ne kriteerit on?
Minä siis olen diabeetikko. Sairastan sokeritautia tästä hetkestä hautaani saakka. Ja kukaan ei voi tietää, miltä minusta tasan tuntuu. Mutta kyllä lääkärini ainakin omasta mielestäni on aina osannut antaa asiantuntevaa apua, vaikkei diabeetikko olekaan. Muttei hän ole koskaan väittänytkään tietävänsä, miltä tuntuu, mutta varmasti tietää, mitä olisi hyvä tehdä ja kuinka ikävä diabetes voi olla. Ja onhan noilla lääkäreillä aika paljon kokemusta siitä, mitä diabetes on käytännössä.
Eli: en yritä väittää, että ulkopuoliset voisivat tietää diabeteksen kauheuden (tai no... omasta mielestäni diabetes ei ole kauhea asia, sen kanssa oppii elämään), mutta väitän kyllä vakaasti, että asiaan perehtyneillä voi olla hyvinkin laaja käsitys asiasta.
Minä tarkkailen suupalojani, minä pistän insuliinia 6 kertaa päivässä, minä mittaan verensokeriani, minä tiedän miltä tämä kaikki tuntuu ja minä olen onnellinen. Jos joku osaa minua auttaa sairauteni kanssa, niin se on hienoa. Lääkärini apu on ollut korvaamatonta, kuten myös läheisteni, vaikkeivät he pistäkään itseään, kärsi alhaisista verensokereista ja tee kuolemaa ilman jokapäiväistä insuliinia.
tuota noin,sun pitäs varmaa sun diabetes lääkäriltä kysyy,mut mun käsittääkseni insuliinipumppu on tarkotettu pääosin tietysti nuorille ja sellaisille joilla ei verensokeritasapaino pysy kohdallaan.. eli ei varmaankaan sellaisille kenen pitkäaikaset sokerit on aina ollut hyvät.. (varmaksi en tiedä,mut sellasen käsityksen oon saanu)
Oletko käynyt diabetesliiton keskustelupalstalla? Sieltä löytyy varmasti paljon kohtalotovereita. Tässä osoite:
http://www.diabetes.fi/cgi-bin/ubb/ultimatebb.cgi
Olen sairastanut diabetesta 16 v. minulle kävi sama juttu murrosiässä, arvot huiteli missä sattu. Oikeastaan ei ne ole vieläkään asettunu. Hormoonit hyrrää. hba1c=10. Sun kannattaa nostaa insuliini annoksia pikkuhiljaa, yksikkö kerrallaan. Mun annokset ovat pitkää 60 yksikköä/vrk. ja rakettia 50 yksikköä/vrk. mitä insuliinia sä käytät? olen 19v.
Eikö lääkärit sano mitään sun insuliini määristä... nimittäin noin on todella suuret määrät päivittäin... Olen saman ikäinen ja myöskin 16 vuotta sairastanut.
Ei koska sokeritasapaino on niin huono ei meinaa laskea millään. Olen kokeillut monia erilaisia insuliineja, mutta ei auta. Lääkäri on määränny insuliini annokseni.
Minä sairastuin diabetekseen 7 vuotta sitten. Olin silloin 12-vuotias. Verensokerit pysyivät hyvinä (välillä liiankin matalalla tasolla, hba1c 4,5, muttei shokkeja koskaan). Lääkäri varoitteli, että vaikka tasapainoni onkin hyvä, niin murrosikä kyllä helposti sekoittaa sen. Minulle kävi pienoinen ihme ja verensokeri pysyi kuin itsestään sopivalla tasolla. Mutta tilanteesihan ei ole mitenkään epänormaali, vaan päinvastoin. Diabeteksen hallinta voi olla todella vaikeaa murrosiässä ja lääkärinikin on aina antanut ymmärtää, että minun tapaukseni on ollut ihanteellinen, ja poikkeuksellinen.
Eli, se mitä tässä yritän sanoa on, että verensokerisi käyttäytyminen on täysin normaalia ja sinun iässäsi se voi poukkoilla, vaikka miten hyvin sitä hoitaisi. En tiedä tietenkään hoitometodeistasi, mutta suosittelisin verensokerin tehoseurantaa, vaikka viikon, parin ajaksi (eli siis sokeri ennen ja jälkeen jokaisen aterian jne.). Sitten näet ongelmakohdat, jolloin verensokerisi pyrkii nousemaan ja otat rohkeasti lisää insuliinia.
Sanoit, että pelkäät ottavasi liikaa insuliinia. Kannattaa sitten aluksi lisätä tavanomaista annosta yhdellä, kahdella yksiköllä, ettei muutos ole radikaali ja jos verensokeri sittenkin pyrkii nousemaan, niin hiukan enemmän. Minulla alhaisen verensokerin tuntemukset ainakin tulevat jo silloin kun verensokeri on vielä turvallisesti neljän paikkeilla, joten sitten jos tulee alhaisen verensokerin tuntemuksia, niin mehua tms. naamaan. Aina jotakin mukana, ettei sinun tarvitse pelätä, että alhainen verensokeri yllättäisi sinut.
Nimim. kohtalotoveri neuvoikin sinulle samantyyppistä toimintaa ja hänellä oli vielä tarkempaa omakohtaista kokemusta asiasta. Voin sanoa, että oli minullekin vaikeaa aikanaan lisätä insuliiniannoksia, mutta sitten kun vähän kerrassaan määrää lisäsi ja näki positiiviset vaikutukset, niin tuntui hyvältä.
Kaikki tässä ollaan yksilöllisiä, mutta samassa veneessä diabeteksen kanssa. Esim. nimim. kohtalotoveri kertoi insuliiniannostensa olevan 60yks/vrk ja 50yks/vrk. Itse olen saman ikäinen hänen kanssaan ja omat vastaavat määräni ovat noin 35yks/vrk pitkävaikutteista ja noin 22yks/vrk raketti-insuliinia. Insuliinin tarve on hyvin yksilöllinen ja kyllä sinäkin itsellesi sopivan määrän löydät. Ei sitä pidä säikähtää, että tarvitsee entistä enemmän insuliinia. Diabeteksen alkaessahan tarvitaan insuliinia vähemmän, sillä haiman toiminta elpyy silloin hetkeksi, kunnes loppuu kokonaan.
Tsemppiä sulle vain valtavasti! Kyllä se neulatyynynä oleminen välillä hermoille käy ja sitten kun se piikittäminen ei tuota edes toivottua tulosta, argh! Mutta hormonitason vaihdellessa, kestää aikansa, että pysyt mukana, missä mennään. Et sinä mielestäni mitään psykologia tarvitse, vaan vain riittävästi aikaa sopeutua kropan uuteen kieleen. Uskon, että homma alkaa toimia, sillä haluat selvästikin pitää itsesi kunnossa :) Ja apuahan saa, ja pitääkin pyytää kun siltä tuntuu.
eikö sinulle olla diabetes-lääkärillä ehdotettu insuliinipumppua?
Kaikille ei välttämättä sovi insuliinipumppu eikä kaikki halua sellaista. Mulla on ollut diabetes 10 vuotta ja ei itsellänikään mene kovin upeasti... Mutta oon menossa kolmen viikon päästä osastolle kokeilemaan uutta insuliinia eli aina on vaihtoehtoja :) Ja pumppua en kyllä halua! Se ei vaan oo mun juttu.
Juu ei se pumppu kyllä varmaan kaikille sovikkaan onhan se sitten koko ajan masussa kiinni, eikä kaikki varmaa sellasta haluis killumaan 24h :) (tai no melkein 24h )
Moikka :) Jos luit ton mun edellisen viestin, niin kerroin siinä jo et oon sairastanu diabetesta jo kohta 10 vuotta. Olin seitsemän kun sairastuin ja silloin oli vielä pikku insuliinipullot, joista otettiin ruiskulla sitä insuliinia. Mutta ihan tähän asiaan! Mulla oli alussa verkkari tosi hyvällä mallilla, keskiarvo oli jotain 5... Mutta sitä ei tosiaankaan kestäny kuin pari vuotta. Sitten alko mennä alamäkeä, joskus enemmän joskus vähemmän. Nyt mun keskiarvo on jotain 11. Mutta aina vaan jaksetaan eteenpäin vaikka pahalta näyttäis :) Elän ihan samanlaista elämää kuin mun kaveritkin. Syön karkkia silloin kun haluan (no en nyt ihan aina) ja pistän sitten muutaman yksikön lisää mun raketti-insuliinia. Keskiarvooni yritetään nyt laskea ja meen kolmen viikon päästä sairaalaan KAKSiin. Siellä mulle kokeillaan uutta insuliinia. Monipistoshoito sulla muuten on? Mullakin on joskus sellainen olo, että tuntuu et verensokeri on matalalla eikä uskalla pistää kauheesti, jos ei oo mittaria mukana. Sitten se saattaakin olla jotain kymmenen pintaan ja nousee lisää, kun en oo pistäny tarpeeksi. Mutta siihen oppii pikkuhiljaa. Ja kun sä oot vielä sairastanukin vasta pari vuotta. Ole kärsivällinen! :) kyllä diabetes opettaa, ajan kanssa. Ja kysy neuvoa lääkäriltäsi, jos tarttet. Se kyllä kannattaa! Ja jos sulla tulee jotain kysyttävää vaikka multa tai haluut muuten jutella, niin mailaa osoitteeseen [email protected] niin vastaan oikeen mielelläni, jos vain osaan :) Koeta pärjäillä! Ja muista, ettet oo yksin sairautesi kanssa.