masentuneet silmät

Olen ahdistunut, masentunut jne. Mutta usein kun oloni on parempikin näyttää naamani siltä kuin olisin aivan itsarin partaalla. Onko kellään erityistä kokemusta/tietoa millä saisin pärstävärkkini lähemmäs normaalia. Onko esimerkiksi kokemusta jostain lääkkeestä joka olisi selkeästi parantanut ulkoista olemusta.

Minulla on sellainen tuntuma että kun käytin aurorixia niin olin vireämmän oloinen ulkoisesti enkä niin surullisen näköinen kuin nyt remeronkuurilla. Aurorix piti heittää syrjään koska se aiheutti hetkittäin erittäin pahaa ahdistusta ja heikensi xanorin tehoja (tarv. sos.fobiaan).
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hymyilisit enemmän, ihan vaikka kotona itseksesi. Tai sillä tavalla sisäisesti.

Jostain luin, että mielialakin paranee jos ilmeilee iloisesti.

Äänestä
  • Minulla itselläni on jo iän myötä yläluomet riipuksissa ja posketkin roikkuvat jonkin verran.Masennuksesta myöskin olen kärsinyt jo vuosia ja hyviä lääkkeitäkin syön.Mutta kyllä serotoniinilääkkeet kohottavat silmien alueen ilmettä ja tekevät valoisamman näkoiseksi.Itselläni on Seromex 20-40 mg vuorokaudessa ja silmät on kyllä pyöremmät ja jaksan pitää niitä paremmin auki.Serotoniinihäiriöisillä on just tuo,että silmiä ei jaksa pitää auki niin ei.Mutta tsemppiä.

    Äänestä

lääkkeet äläkä funtsaile niiden vaikutuksia.laita tulitikut silmäluomiin ja kierrä ne ylös.pysyy silmät auki koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sad face kirjoitti:

Olen ahdistunut, masentunut jne. Mutta usein kun oloni on parempikin näyttää naamani siltä kuin olisin aivan itsarin partaalla. Onko kellään erityistä kokemusta/tietoa millä saisin pärstävärkkini lähemmäs normaalia. Onko esimerkiksi kokemusta jostain lääkkeestä joka olisi selkeästi parantanut ulkoista olemusta.

Minulla on sellainen tuntuma että kun käytin aurorixia niin olin vireämmän oloinen ulkoisesti enkä niin surullisen näköinen kuin nyt remeronkuurilla. Aurorix piti heittää syrjään koska se aiheutti hetkittäin erittäin pahaa ahdistusta ja heikensi xanorin tehoja (tarv. sos.fobiaan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu