Pitäisikö kalastuksen vastustajille saada oma palsta? Ituhipit ovat saaneet 10 vuoden odottelun jälkeen kopioitua brittimulkeroiden opin kalastuksen vastustamisesta Suomeen. Ensimmäinen hyökkäys kohdistuu MATO-ONGINTAAN. HUI!! Mitä seuraavaksi? VOISIKO KALAT VAPAUTTAA?
Seuraavassa Oikeutta Eläimille järjestön tiedote:
Idyllisenä pidetyssä suomalaisessa kesämaisemassa istuu pellavapäisiä lapsia mato-ongella järven rannalla, kesätuulen liikuttaessa pieniä aaltoja veden pinnalla. Sopusoinnusta ei sittenkään ole kyse. Mukavaa on vain lapsilla, ei kalastuksen uhreilla: onkimadoilla eli -lieroilla ja kaloilla.
Mielten rauhoittamiseksi koukuttamista epäröiville lapsille väitetään usein, että mato ei tunne mitään. Päinvastoin: lieroon varmasti sattuu, kun se tungetaan ongenkoukkuun. Kun onkilieron ihon pinta murskataan, on ilmeistä että sen kiemurtelu ilmaisee kipua. Lierojen suvulla on herkkä tuntoaisti, jolla ne tuntevat pienimmänkin hipaisun ja maan vähäisimmänkin tärinän. Aisti on tarpeen, jotta hitaasti liikkuva otus ehtisi maamyyrää tai muuta vaaraa pakoon syvemmälle maahan. Madon iholla on runsaasti kipupisteitä, ja näiden hermonpäätteiden tuntemat väkivaltaiset otteet kiitävät viestinä hermostoon.
Lierojen jaokkeisen hermoston takia eläintä ole kovin helppo surmata, katkaisukaan ei riitä. Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole siitä, voidaanko liero tappaa tuskattomasti tai nopeasti. Onkimadonkin perustavoite on pysyä hengissä, joten sen tappaminen on sille itselleen sen elämän suurin tragedia - vaikka se sattuukin olemaan vain pieni mato. Elävinä madot ovat meille tärkeitä muuttaessaan kasvitähteitä maaperän humukseksi.
Väkänen, nykäys ja tukehtuminen happeen
Entä sitten, jos lapset kalastaisivatkin elottomalla vieheellä tai taikinapaakun avulla, mutta huono-onninen ahven sattuisi saamaan koukun leukaperiinsä? Kalojen ihossa, erityisesti suuosissa, on vapaita hermopisteitä. Tämä sen vuoksi, että kalat etsivät ja tunnustelevat ruokaa huulillaan tunnustelemalla. Koukku varmasti sattuu. Vaikka kala onnistuisi repäisemään itsensä irti koukun väkäsistä, on sen vioittunut leuka altis infektioille.
Ahvenen kipua ei voida kuulla tuskan ulvahduksista, mutta todisteena ovat mm. kalojen aivojen neurologiset ominaisuudet, jotka ovat samoja kuin muillakin selkärankaisilla, jotka pyrkivät välttämään kipua. On varsin epäuskottavaa, että näitä ominaisuuksia olisi kehittynyt kaloille turhaan. Eikö kalankin intressien mukaista ole oppia välttämään kipua tuottavia tilanteita?
Onkijan nykäistessä ja vetäessä kalaa vedestä ylös, sattuu kalaan jälleen, koska sen pään luut ja liitosalueet venähtävät. Myös pelko aiheuttaa paljon kipua. Kuivalle maalle joutuvan kalan kidukset kuivuvat, ja sätkimään jätetyn uhrin kuolema vastaa lääketieteellisesti maaeläimen hukkumista.
Kalastavat ihmiset heittävät toisinaan kaloja jopa elävinä muovipussiin, aivan kuin särjet ja ahvenet olisivat perunoita. Kaupallisessa kalastuksessa kaloja ei voida yksitellen kolkata, vaan ne kokevat hitaan tukehtumiskuoleman.
Kesärauha kaikille
Jos kala onnistuu nielaisemaan koko koukun, on sillä edessään entistä tiukemmat paikat. Mikäli kalastaja ei ymmärrä tappaa kalaa heti, vaan vetää vieheen elävän kalan vatsasta, on kipu todennäköisesti valtava. Koukun mukana tulee osa suolistoa, joten koukun ulosvetäminen merkitsee ruumiinavausta elävällä, nukuttamattomalla eläimellä. Suoliston kalvoissa on yleensä herkkä tuntoaisti; ihmisillä vatsakalvon kivut ovat pahimpia mitä tunnetaan. Moni muistaa myös lapsuudestaan, miten koukku tuli ulos kalan silmästä.
Laiturilla voi saunan lämpenemistä odotellessa lekotella ilman tarvetta koskea onkeen. Muutakin kesässä vastaan tulevaa eliömaailmaa on tärkeää kunnioittaa: jos polulla kulkee muurahaisia, ei juuri niiden kulkureitin läpi ole pakko kävellä. Itsensä voi opettaa rauhalliseksi hämähäkkien suhteen. Saunakiukaan hiilloksilla ei tarvitse grillata eläinten lihasmassaa, vaan vaikka tikkupullaa tai soijapaistokasta.
Päivi Mattila
Lähteet:
* Vihreä risti: Näin eläimet kokevat ihmisten tappokeinot
* Juha Ilkka ja Marja Lavi: Madon maailma
* http://www.fishinghurts.com
Seuraavassa Oikeutta Eläimille järjestön tiedote:
Idyllisenä pidetyssä suomalaisessa kesämaisemassa istuu pellavapäisiä lapsia mato-ongella järven rannalla, kesätuulen liikuttaessa pieniä aaltoja veden pinnalla. Sopusoinnusta ei sittenkään ole kyse. Mukavaa on vain lapsilla, ei kalastuksen uhreilla: onkimadoilla eli -lieroilla ja kaloilla.
Mielten rauhoittamiseksi koukuttamista epäröiville lapsille väitetään usein, että mato ei tunne mitään. Päinvastoin: lieroon varmasti sattuu, kun se tungetaan ongenkoukkuun. Kun onkilieron ihon pinta murskataan, on ilmeistä että sen kiemurtelu ilmaisee kipua. Lierojen suvulla on herkkä tuntoaisti, jolla ne tuntevat pienimmänkin hipaisun ja maan vähäisimmänkin tärinän. Aisti on tarpeen, jotta hitaasti liikkuva otus ehtisi maamyyrää tai muuta vaaraa pakoon syvemmälle maahan. Madon iholla on runsaasti kipupisteitä, ja näiden hermonpäätteiden tuntemat väkivaltaiset otteet kiitävät viestinä hermostoon.
Lierojen jaokkeisen hermoston takia eläintä ole kovin helppo surmata, katkaisukaan ei riitä. Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole siitä, voidaanko liero tappaa tuskattomasti tai nopeasti. Onkimadonkin perustavoite on pysyä hengissä, joten sen tappaminen on sille itselleen sen elämän suurin tragedia - vaikka se sattuukin olemaan vain pieni mato. Elävinä madot ovat meille tärkeitä muuttaessaan kasvitähteitä maaperän humukseksi.
Väkänen, nykäys ja tukehtuminen happeen
Entä sitten, jos lapset kalastaisivatkin elottomalla vieheellä tai taikinapaakun avulla, mutta huono-onninen ahven sattuisi saamaan koukun leukaperiinsä? Kalojen ihossa, erityisesti suuosissa, on vapaita hermopisteitä. Tämä sen vuoksi, että kalat etsivät ja tunnustelevat ruokaa huulillaan tunnustelemalla. Koukku varmasti sattuu. Vaikka kala onnistuisi repäisemään itsensä irti koukun väkäsistä, on sen vioittunut leuka altis infektioille.
Ahvenen kipua ei voida kuulla tuskan ulvahduksista, mutta todisteena ovat mm. kalojen aivojen neurologiset ominaisuudet, jotka ovat samoja kuin muillakin selkärankaisilla, jotka pyrkivät välttämään kipua. On varsin epäuskottavaa, että näitä ominaisuuksia olisi kehittynyt kaloille turhaan. Eikö kalankin intressien mukaista ole oppia välttämään kipua tuottavia tilanteita?
Onkijan nykäistessä ja vetäessä kalaa vedestä ylös, sattuu kalaan jälleen, koska sen pään luut ja liitosalueet venähtävät. Myös pelko aiheuttaa paljon kipua. Kuivalle maalle joutuvan kalan kidukset kuivuvat, ja sätkimään jätetyn uhrin kuolema vastaa lääketieteellisesti maaeläimen hukkumista.
Kalastavat ihmiset heittävät toisinaan kaloja jopa elävinä muovipussiin, aivan kuin särjet ja ahvenet olisivat perunoita. Kaupallisessa kalastuksessa kaloja ei voida yksitellen kolkata, vaan ne kokevat hitaan tukehtumiskuoleman.
Kesärauha kaikille
Jos kala onnistuu nielaisemaan koko koukun, on sillä edessään entistä tiukemmat paikat. Mikäli kalastaja ei ymmärrä tappaa kalaa heti, vaan vetää vieheen elävän kalan vatsasta, on kipu todennäköisesti valtava. Koukun mukana tulee osa suolistoa, joten koukun ulosvetäminen merkitsee ruumiinavausta elävällä, nukuttamattomalla eläimellä. Suoliston kalvoissa on yleensä herkkä tuntoaisti; ihmisillä vatsakalvon kivut ovat pahimpia mitä tunnetaan. Moni muistaa myös lapsuudestaan, miten koukku tuli ulos kalan silmästä.
Laiturilla voi saunan lämpenemistä odotellessa lekotella ilman tarvetta koskea onkeen. Muutakin kesässä vastaan tulevaa eliömaailmaa on tärkeää kunnioittaa: jos polulla kulkee muurahaisia, ei juuri niiden kulkureitin läpi ole pakko kävellä. Itsensä voi opettaa rauhalliseksi hämähäkkien suhteen. Saunakiukaan hiilloksilla ei tarvitse grillata eläinten lihasmassaa, vaan vaikka tikkupullaa tai soijapaistokasta.
Päivi Mattila
Lähteet:
* Vihreä risti: Näin eläimet kokevat ihmisten tappokeinot
* Juha Ilkka ja Marja Lavi: Madon maailma
* http://www.fishinghurts.com
Vastaukset 6
Vanhimmat
se koukku siimoineen omaan suuhus ja vetäse pari kertaa...sattuuko?
Nimim. entinen onkija...
kynsiäsi ITUHIPPI
ittes ja hyppää kuumaan veteen.
Tiedät sitten miltä perunasta tuntuu
temppu vieroitti sinut kalastuksen parista no
osanottoni.
Tulevana kesänä taas jigaillaan kuhaa.
Kalastushan on homojen hommaa. Kuka muutenkaan syö kalaa, joka on myrkkyjen saastuttamaa. Sama koskee säteilevää poronlihaa. Ja ituja ei syö kuin jotkut maalaiset
-.-