Miten "puhdistaa" keuhkot??

Taas kerran on keuhkoissa tulehdus, oletettavasti mykoplasman aiheuttama. Sain mykoplasmainfektion keuhkoihin n. 1,5 vuotta sitten ja sen jälkeen kesti pitkään, n. 9kk ennen kuin olo oli lähes normaali. Nyt sitten ollut monta viikkoa flunssaa, nenä tukossa ja keuhkot tukossa, yskittää. Kellertävää limaa tullut ihan kiitettävästi sekä keuhkoista että nenästä. Mykoplasman vasta-aineet (IgG) nyt reilusti koholla, yli 400. Tietenkään täysin varma ei voi olla, onko kyse uudesta infektiosta vain onko vasta-aineet vain muisto aikaisemmasta infektiosta.

Tällä hetkellä höyryhengittelen ,puhallan pulloon ja huuhdon kannulla poskionteloita päivittäin. Näillä olo helpottuu ja nyt selvästi parempi olo pitkästä aikaa. Roksitromysiini-kuuri menossa.

Kuitenkin hieman arveluttaa, että jos kyseessä mykoplasman aiheuttama infektio, jääkö se keuhkoihin. Helpottaisi varmaankin, jos saisi keuhkot ns. puhtaaksi kaikesta limasta, mutta jotenkin tuntuu, että mahtaako miten onnistua.

Siispä, olisiko jollain vielä hyviä kotikonsteja keuhkojen puhdistamiseen? tai muita keinoja kuten suolahuone???
2515487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

palkeitten puhdistamiseen, valkosipulista saatava allisiini pikkoutuu maksassa yksinkertaisemmiksi rikkiyhdisteiksi, joista osa poistuu keuhkojen kautta hengitysilman mukana. Samalla ne hillitsevät tulehduksia keuhkoissa ja irroittavat limaa.

Meillä valkosipulia käytetään hevosten hengitystieongelmiin, vaimon vaikeaan astmaan ja itse pidän sillä vatsan hiiva- ja bakteerikannan tasapainossa.

Valkosipulia voi käyttää raakana syömällä ja höyryhengitykseen, sen voi myös murskata, sekoittaa veteen ja sivellä iholle, se imeytyy hyvin nopeasti sitäkin kautta, maku tuntuu herkällä ihmisellä suussa muutamassa sekunnissa.

Valkosipuli tappaa tunnetusti ison joukon sieniä, viruksia ja bakteereja, jopa sairaalabakteerin.

Äänestä
  • Kuinka suuria annoksia suosittelet päivittäin? Tulehduksen jyllätessä ja toisaalta ylläpitoannoksena? Montako kertaa päivässä?

    Äänestä

  • Keuhkot puhdistuu kyllä.Lähempi tuttavuus myös katoaa.Humupekan entisyys kolkuttaa ovella.Siitä ei eroon pääse ilman pappia.Alli siinä keittää hengitysilmaa.Se kun on meillä rikinkatkuista nykyään.Huomattava verrokki on tuo muiden naisten ohella ollut.Mahottoman suuri pyöreä perä.Huikaisevan antoisa myös.

    Äänestä

  • Kokosipuli päivässä kirjoitti:

    Keuhkot puhdistuu kyllä.Lähempi tuttavuus myös katoaa.Humupekan entisyys kolkuttaa ovella.Siitä ei eroon pääse ilman pappia.Alli siinä keittää hengitysilmaa.Se kun on meillä rikinkatkuista nykyään.Huomattava verrokki on tuo muiden naisten ohella ollut.Mahottoman suuri pyöreä perä.Huikaisevan antoisa myös.

    haisen kuin kärsin mutta jokainen valitkoon itse.

    Äänestä

  • Valkosipulilla kirjoitti:

    Kuinka suuria annoksia suosittelet päivittäin? Tulehduksen jyllätessä ja toisaalta ylläpitoannoksena? Montako kertaa päivässä?

    sipulin päivässä kuurinomaisesti suolistohiivan hillitsemiseksi. Tapaan pureskella kiinalaisen pyöreän sipulin pieninä paloin sapuskan kanssa, tästä on sekin etu, että allisiini imeytyy suun limakalvojen kautta verenkiertoon ja tappaa esimerkiksi influenssaviruksen kropasta, itselläni ei ole ollut flunssaa yli 13 vuoteen.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    haisen kuin kärsin mutta jokainen valitkoon itse.

    että kun jonkin (pari viikkoa?) aikaa syö valkosipulia päivittäin, niin se ei enää haise!???

    Äänestä

  • sitä sanota.... kirjoitti:

    että kun jonkin (pari viikkoa?) aikaa syö valkosipulia päivittäin, niin se ei enää haise!???

    kuivattu valkosipuli ei haise

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    sipulin päivässä kuurinomaisesti suolistohiivan hillitsemiseksi. Tapaan pureskella kiinalaisen pyöreän sipulin pieninä paloin sapuskan kanssa, tästä on sekin etu, että allisiini imeytyy suun limakalvojen kautta verenkiertoon ja tappaa esimerkiksi influenssaviruksen kropasta, itselläni ei ole ollut flunssaa yli 13 vuoteen.

    Hei!

    Googletin keuhkojen puhdistus ja tässä ollaan :)

    luotan kokemusperäiseen tietoon valkosipulin parantavasta voimasta. Olen saanut yskänkohtauksia n. 2 vuoden ajan. Juuri kun aloittaa puhelun yskänkohtaus tulee... Nyt on tunne että keuhkossa on jotain ongelmaa, ikäänkuin olisi tulossa kuume, flunssan oireita. Mietin mikä auttaisi, c-vitamiinia syön ja muitakin hivenaineita. Löytyi yksi valkosipuli ja se tuntuu hyvältä hengitysteissä. Kaikkihan eivät pidä valkosipulin tuoksusta mutta sepä ei olekaan yksineläjän ongelma. Huomenna lisää kaupasta ja sen lisäksi ehkä tuorettainkivääriä.

    Sähköpostini on [email protected] jos tulee mieleen muita neuvoja!

    Hyvää terveellistä vuotta meille :)

    anja lahti

    Äänestä

LOPETTAA tupakointi!.
Keuhkojen PITÄISI puhdistua itsestää ajallaan (vuosia menee)!.

Äänestä

Itse lopettanut vuosia sitten, mutta vieläkin tulee mustia palloja syljettyä jos oikein rykii urakalla...

Lääkärin tuomio: parantumaton keuhkovaurio
Elinikäodote: jätän mainitsematta.. :(
Kannattiko?: Ei

Toivon että tämä viesti saa edes yhden ihmisen ajattelemaan, olisitko se SINÄ?

Äänestä

Lihansyönti pitää lopettaa,kalaa voi kyllä syödä ja tietysti paljon vihanneksia

Äänestä

Hopeavesi pienestä sumitinpullosta/nenäsuihkepullosta inhaloituna keuhkoihin tappaa bakteereja.
Hopeavettä voi helposti valmistaa itse ostamalla 99,99% hopeatangot ja laittamalla muuntajan noin 600milliampeerin ja 16V kuorittuihin sähköjohtojen päihin. Tangot kiuhuvaan tislattuun veteen ja siinä sitten ionisoituu hopeavettä.
Tää on kova hitti amerikkalaisilla terveys-saiteilla ja niiden vehkeet maksaa maltaita, mutta pikku nikkaroinnilla saa tehtyä itse. Videoita löytyy youtubesta "how to make colloidal silver". 99,99 Hopeatankoja tai lankaa sai tilattu joltain savenvalamisfirmalta suomesta ei maksa paljoa.

Toista käyttämääni keinoa kannatta harkita, mutta se on halpa ja tehokas.
Eli vetyperoksidia 1% vahvuista nenäsuihkepullosta sumutettuna suuhun ja siitä inhaloituna/hengitettynä keuhkoihin 2-3 suihkausta aamuin illoin. Niin kyllä infektiot saa kyytiä. Apteekin vetyperoksidi on 3% eli se täytyy sitten laimentaa tislattuun veteen. Perustuu hapen bakteereja tappavaan vaikutukseen.

Äänestä
  • Hopeavesi ja vetyperoksidi ovat myrkkyä joten älä levitä disinformaatiota, vedä foliohattu päähäs ja ole hiljaa !

    Äänestä

  • Hopeavesi on vaarallista nautittuna sisäisesti. Mitään kautta. Sitä tulisi käyttää vain ulkoisesti haavojen desinfiointiin.
    Eikö hopeavedestä ole ollut jo julkisuudessa hyvinkin paljon tietoa saatavilla?
    Itse syön keuhkoputkentulehdukseen, kun harvoin on(vuosia menee välillä, ettei mitään) karpaloa, siis kuorineen, kokonaista. Sen voi syödä joko hillona tai seellaisenaan. Annostus on vähintään puoli dl, kahdesti päivään.
    Enpä ole tarvinnut antibiootteja, kun kerran puolivahingossa tuli opittua nitistämään keuhkoputkentulehdus. Kuumeili kunnolla, yskä jatkui. Viikkoon tauti kaikkosi karpalokuurila.
    Sekin kuuri siksi, kun oli niin köyhä tilanne ettei ollut kovin ruokiin rahaa- karpaloa oli.
    Ihmettelin kun pariin päivään kuume loppui kuin seinään. Keuhkoputket työnsi helposti kuollutta limaa pois- oikein keltaista törkyä.
    Sitten se lopahti, hengitys oli päivä päivältä helpompaa. Olin parantunut ilman antibiootteja ja Toclase yskänlääkettä. Poskionteloriesat kannuttelen pois. Allerginen olen, ja työssä altistun metallijutuille, öljyn jne jutuille, poskiontelot ei tykkää, mutta kannuttelu auttaa siihen.

    Äänestä

  • Huomio!Nebulisaattori+eli+lääkehöyrystin+tehoaa+hyvin+kaikkiin+influenssaviruksiin.Käyttö:+Lisää+kaksi+tippaa+kolmeprosenttista+vetyperoksidia+ja+yksi+tippa+viisiprosenttista+Lugol-kaliumjodidiliuosta+teelusikalliseen+puhdistettua+tai+tislattua+höyryhengitykseen+tarkoitettua+vettä.+Käytä+lääkehöyrystintä+neljä+päivää+tunnin+välein.+Hengitys+helpottuu+jo+ensimmäisten+tuntien+aikana.+Vältä+pitempiaikaista+käyttöä.Varoitus!+Kolmeprosenttinen+vetyperoksidi+laimentamatta+vahingoittaa+keuhkoja.Lisäämällä+kaksi+tippaa+apteekin+kolmeprosenttista+vetyperoksidia+teelusikalliseen+apteekin+höyryhengitysvettä,+saadaan+laimennussuhteeksi+2+x+3%+/+100+=+0,06%.+1+tippa+=+0,05+ml1+tl+=+5+ml+=+100+tippaaLähde:+Nebulized+Peroxide+Interview+with+Dr+David+Brownstein,+YouTube

    Äänestä

Mm. näitä
inkivääri
havupuu-uutejuoma
regulat entsyymivalmiste
coca cola (erityisesti vatsalle)
l-arginiini
hillat
zyrtec (allergialääke, histamiini)
riittävä määrä kaikkia vitamiinejä, lisänä mm kalsium ja d-vitamiini
luumut voivat olla varsinkin vatsalle terveellisiä

rasvat, voit ja liiallinen lihan ja kalan käyttö syyniin. Leivälle ei tarvi levittää mitään.

Äänestä

itsellä samoja murheita,laitan merisuolaa suihkepulloon läm/kuumavesi sekaan, kun suola on sula saunaan ja suihkutat löyly ilmaaan löylyn lyönnin jälkeen ja hengität syvään räkä irtoaa makiasti,eikä ole vaarallista eikä kallista,käy myös lapsille,pari ,kahvilusikallista tai kolme ja vain odotat ,hyviä sauna hetkiä.

Äänestä

Mitenkä sitä HEHKULANKAA käytetään keuhkojen puhdistuksessa

Äänestä

Mistä sitä hopeavettä saa ostaa jos joku tietää tai valmistaa ilmoita tässä

Äänestä
  • Hei!Tarvitsetko vielä hopeavettä?Minulta saa erittäin pienikolloidista hopeavettä eli hopeakolloidien koot ovat 1-10 nm,jotka tehoavat hyvin bakteereihin ja viruksiinkin.Voit laittaa minulle tekstiviestiä tai soittaa jos vielä on tarvetta.Yst.Terv.:Maria/040-1252201

    Äänestä

  • Hopeaa kirjoitti:

    Hei!Tarvitsetko vielä hopeavettä?Minulta saa erittäin pienikolloidista hopeavettä eli hopeakolloidien koot ovat 1-10 nm,jotka tehoavat hyvin bakteereihin ja viruksiinkin.Voit laittaa minulle tekstiviestiä tai soittaa jos vielä on tarvetta.Yst.Terv.:Maria/040-1252201

    Just polta kannabista, se parantaa syövästä, mistä näitä kouluttamattomia narkkari kemistejä löytyy ?

    Äänestä

  • Hopeavesi on vaarallista nautittuna.

    Äänestä

Hopeaveden kanssa kannattaa olla erittäin varovainen. Joitain heppuja on muuttunut siniseksi sitä liikaa käytettyään. Siihen sitten kuolee jos oikein muistan. Hopea kertyy ihoon ja sen takia iho voi liiallisesta altistuksesta muuttua siniseksi.

Äänestä

Metsälenkit,d -vitamiini,inkivääri tee,silloin tällöin myös hunajaa esim. yrttiteen kanssa,jos pystyy niin uiminen mahdollisimman viileässä vedessä ,saunalla tai ilman,tervapastilleja,hyvien ystävien kanssa juttelua ja liikunnan jälkeen hyvän musiikin kuuntelua tms vastaavaa,salaattien ja kalojen syömistä ja kahvia,puuroa,ruisleipää ja vettä..myös hedelmiä ja vihanneksia, mahdollisimman syvää unta..
Sanoisin että ei mitään hopeavettä siis!..Ei tosin ole hopeavedestä mitään kokemusta mutta en usko mitenkään terveelliseksi,myrkkyähän se hopeavesi ymmärtääkseni vaan on..varsinkin metallin,hopean kerääntyminen monen käyttökerran myötä on esim.varmasti hyvin vaarallista ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöpöinen kirjoitti:

Taas kerran on keuhkoissa tulehdus, oletettavasti mykoplasman aiheuttama. Sain mykoplasmainfektion keuhkoihin n. 1,5 vuotta sitten ja sen jälkeen kesti pitkään, n. 9kk ennen kuin olo oli lähes normaali. Nyt sitten ollut monta viikkoa flunssaa, nenä tukossa ja keuhkot tukossa, yskittää. Kellertävää limaa tullut ihan kiitettävästi sekä keuhkoista että nenästä. Mykoplasman vasta-aineet (IgG) nyt reilusti koholla, yli 400. Tietenkään täysin varma ei voi olla, onko kyse uudesta infektiosta vain onko vasta-aineet vain muisto aikaisemmasta infektiosta.

Tällä hetkellä höyryhengittelen ,puhallan pulloon ja huuhdon kannulla poskionteloita päivittäin. Näillä olo helpottuu ja nyt selvästi parempi olo pitkästä aikaa. Roksitromysiini-kuuri menossa.

Kuitenkin hieman arveluttaa, että jos kyseessä mykoplasman aiheuttama infektio, jääkö se keuhkoihin. Helpottaisi varmaankin, jos saisi keuhkot ns. puhtaaksi kaikesta limasta, mutta jotenkin tuntuu, että mahtaako miten onnistua.

Siispä, olisiko jollain vielä hyviä kotikonsteja keuhkojen puhdistamiseen? tai muita keinoja kuten suolahuone???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu