Miten

Nukkuuko orava puussa vai maassa. Jos puussa niin miten se pysyy oksalla nukahtaessaan. Eikö pito herpaannu. Orava ei kai tee lavettia kuten apinat. Tiedän kyllä miksi linnut pysyvät oksalla nukkuessaan.
62833
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Roikkuu oksassa selkä alaspäin, joten kiepsahtamisen vaaraa ei ole. Ote kyllä pitää.

Äänestä
  • nukkumistyylejä. Mun pihakuusessa käy useampi kurre nukkumassa, eli säännöllisesti viisi yksilöä. Kolme niistä nukkuu aina hampaillaan oksassa roikkuen, yksi kuten edellisellä, selkä alaspäin kynsillä kiinni pitäen. Yhsen tyyli on erikoinen, se kiilaa itsensä aina oksan hankaan, joskus keskirupasta ja joskus kaulasta. Kun se pistää päänsä oksanhankaan niin luulis että siinä melkoinen riski kuristua. Pedoille sen luulisi olevan myös helppo saalis kun näyttää vaativan aamuisin melko rimpuilun että pääsee irti.

    Kaikki ne herää ammupuuhiin, eli ryöstämään tinteile viritettyä lintulautaani, yhtä pirteinä.

    Yhtään apinoiden tyyliin hännän varassa roikkuvaa oravaa en ole pihapuustani bongannut.

    Äänestä

Todellisuudessa orava nukkuu oksalla harvoin. Se etsii vanhan pesän tai kolon, jossa nukkua. Oksalla levätessään se etsii tarpeeksi vahvan oksan ja nukkuu mahallaan oksan päällä raajoillaan pitäen kiinni oksasta. Miksi linnut pysyvät oksalla nukkuessaan??

Äänestä
  • Linnun jalat ovat sellaiset, että kun lintu asettuu oksalla tai puhelinlangalla kyykkyyn, vetää jalkojen jänteet kynnet heti koukkuun ja ne puristuvat lujasti oksan ympärille.

    Äänestä

Laajan tietolähteen mukaan orava hakeutuu pesäänsä esim. huonoilla ilmoilla ja saattaa nukkua siellä paiväkausiakin tulematta välillä ulos. Oravalla on vihollisten varalle pesässään varauloskäytäväkin, jota kautta se pakenee.
Tuskin orava maassa nukkuu ainakaan, mutta ei puussakkaan roikkuen, jossakin kolossa tai vanhassa pesässä. Usein se kunnostaa poikasilleenkin vanhan linnunpesän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orava nukkuu kirjoitti:

Nukkuuko orava puussa vai maassa. Jos puussa niin miten se pysyy oksalla nukahtaessaan. Eikö pito herpaannu. Orava ei kai tee lavettia kuten apinat. Tiedän kyllä miksi linnut pysyvät oksalla nukkuessaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu