Karimille

4257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...En minä ole teloittamassa kaikkia suomalaisia jotka eivät seuraa Islamia, tai mitenkään vihaa heitä siitä, se on heidän kohtalonsa ja Islaminkin mukaan heillä on sen toteuttamiseen oikeutensa.

Mutta se mitä vihaan ja mitä Islamkin vihaa ja pitää rangaistavana on se että puututaan (jopa pilkataan) muslimien uskonharjoitusta ja uskontoa (eivät muslimitkaan huuda kristityille heidän jumalansa olevan "saatanasta"), aivan samoin kuin kristityt ovat (ennen?/nykyään?) suhtautuneet juutalaisiin ja juutalaiset heitä edeltäneisiin. Ja on se toiminut toisinkin päin: juutalaiset ovat syyllistyneet kaikista pahimpaan Jeesuksen demonisointiin, pilkkaamiseen ja haukkumiseen. Eli pitäkää te uskontonne, minä pidän omani...

Eli kristityt saavat elää vapaasti, harjoittaa uskoaan tai ei, kunhan maksavat veronsa kuten muut ja jättävät muslimit rauhaan eivätkä pilkkaa Jumalaa/yritä harhauttaa muslimeita. Aika reilua ainakin minusta ottaen huomioon kristittyjen muille uskonnoille myöntämiin oikeuksiin(kuolla), minkä muutti vasta kristittyjen yhteiskunnan maallistuminen ja kirkon ja valtion erotus...

Eclipsen tarinat muslimeiden "kääntymisestä" kristityiksi (yrittäen käyttää epätoivoisia kristittyjen tekemiä feikki-"Islam sivuja", jonka mukaan n. 20 000 muslimia kääntyisi joka päivä...siis enemmän kuin muiden tilastojen mukaan kr.usko saa käännynnäisiä KAIKISTA uskonnoista kahdessa päivässä) on helppo osoittaa vääräksi juuri kyseisestä syystä:

Sen lisäksi että jotkut muslimit "kääntyvät" "kristityiksi" saadakseen heiltä ruokaa, rahaa ja yms., ainoa keino kristityn käännyttää muslimi (ottaen huomioon ettei Jeesus SELVÄSTI sano ITSE olevansa Jumala Raamatussa) on yrittää harhauttaa heidät paasaamalla Islamia "Saatanan uskonnoksi" (Jumala järjesti oudon hankalaksi oikean uskon todistamisen?), ja muslimeiden keskuudessa yksikään kristitty ei varmasti ehdi julistaa kyseistä viestiä kauaakaan ennen kuin on vainaa Jumalan pilkasta. Je sehän vasta ärsyttääkin kristittyjä...

Äänestä
  • ...terveydestäsi, niin henkisestä kuin ruumiillisestakin.
    Eikö ole lämmittävä tunne, kun joku välittää =)

    Äänestä

  • >yritä harhauttaa muslimeita

    Eikö voisi myös edellyttää etteivät muslimit harhauta kristittyjä. Joutuuko vastavuoroisuuden / reiluuden periaate tässä taipumaan?

    Yritäppä muuten hieman vertailla kristittyjen asemaa muslimienemmistöisissä maissa ja toisaalta muslimien asemaa kristyttyenemmistöisissä maissa nykyaikana. Huomaatko epäkohtia?

    Äänestä

  • minerva kirjoitti:

    ...terveydestäsi, niin henkisestä kuin ruumiillisestakin.
    Eikö ole lämmittävä tunne, kun joku välittää =)

    ei tainnut olla, ei....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minerva kirjoitti:

http://www.tohtori.fi/terveysuutiset/faq.php3?uutiset=367

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu