Onko mahdollista pärjätä alalla, jos on valmiiksi jo ahdistunut? Voiko työtehtäviin tottuminen auttaa?
Tai muuten, jos mielenterveys on mikä on. Kannattaako edes pyrkiä noihin hommiin?
Tai muuten, jos mielenterveys on mikä on. Kannattaako edes pyrkiä noihin hommiin?
Vastaukset 14
Vanhimmat
En suosittelisi. Jos mielenterveys ongelmia, niin kyllä ne tulevat näkymään työssäsi. Ja miten pystyt auttamaan ja hoitamaan toisia, jos et ole kunnossa edes itse ja itsesi kanssa sinut. Ja ahdistuneisuutta on monenlaista, ketä ahdistaa mikäkin.
kun auttaa sellaisia ihmisiä,joilla on massiivisia fyysisiä ongelmia,saattaa oma ahdistus saada oikeat mittasuhteet tai sitten ei.suurin osa hoitajista on hakeutunut alalle"hoitamaan jotain omaa heikkouttaan"lueppa Martti lindgvistin kirja "hoitaja ja hoitajan varjo"
Onko mahdollista pärjätä alalla, jos on valmiiksi jo ahdistunut?
-Ei ole. Ala on fyysisesti ja psyykkisesti raskas.Työtahti on kiireinen. Jos et ole henkisesti kunnossa, niin et tule jaksamaan. Toisesta ihmisestä ei voi myöskään kantaa vastuuta, jos ei itse ole kunnossa. Työssä ollaan jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, ja oma ahdistuksesi tulee kyllä näkymään. Todennököisesti henkiset ongelmasi vain pahenevat, koska työ ei tue henkistä hyvinvointiasi. Hoitoalan työssä on monia juttuja, jotka tekevät siitä henkisesti haastavan ja raskaan. Työtehtäviin tottuminen ei oikeastaan auta siihen. Sinuna kyllä miettisin jotain muuta. Jos käyt koulun, niin sinun pitäisi kyllä jaksaa sitten tehdä työtä. Olisihan se harmi, jos olet lyhyen ajan päästä sitä mieltä ettei hommasta tule mitään ja valitsit väärin. Ei kannata panostaa koulutukseen, jos työkykyä ei välttämättä ole tarpeeksi. Ja jos työ vie sinulta kaikki voimat, niin se on muusta elämästäsi pois. Lähihoitajatutkinnossakin riittää tekemistä. Sitä ei voi käydä ikäänkuin sivumennen kaikkien muiden asioiden ohessa. Joten ei kannata uhrata 3 vuotta, jos jaksaminen on epäselvää.
Kyllä monet terveetkin hoitajat ovat sitä mieltä etteivät jaksa hommaa mitenkään tehdä eläkeikään asti. Hoitajan työ ei ole kevyt eikä helppo homma pitemmän päälle. Itsekin suunnittelen toista ammattia rinnalle.
Valitse työsi ja ammattisi huolella. Onhan niitä kaikenlaisia ammatinvalintapsykologeja yms asiantuntijoita, joiden kanssa voisi keskustella sopivista mahdollisuuksista.
Yksi niistä aloista joilla harjoitetaan runsaasti henkistä väkivaltaa työpaikoilla. Miten on, onko henkistä väkivaltaa kokeva se mielen ongelmainen vai se joka sitä kohdistaa muitten suosiollisella myötävaikutuksella? Täh. Henkisesti raskasta joopa joo.
Miten on, onko henkistä väkivaltaa kokeva se mielen ongelmainen vai se joka sitä kohdistaa muitten suosiollisella myötävaikutuksella?
-En kirjoittanut työpaikkakiusaamisesta, mutta voihan senkin asian ottaa esille kun tuli puheeksi. Työpaikkakiusaaminen ja huono ilmapiiri ovat kylläkin henkisesti erittäin rasittavia työssä jaksamisen kannalta. Uskon että sillä työntekijällä, joka kohtelee toisia väärin on ongelmia.
Henkisesti raskasta joopa joo.
-Sairaiden hoitaminen ja avustaminen ei ole henkisesti useinkaan helppoa. Potilaiden käytös voi olla agressiivista ja kielenkäyttö asiatonta. Omaisetkin voivat tosi hankalia.
Kiire ja stressi aiheuttavat omat paineensa.
Kyllä monissa muissa töissä voi päästä huomattavasti helpommalla henkisesti kuin hoitajan työssä.
-Lähihoitajan työ on fyysisesti raskasta, koska se on perushoitoa.Hoidettavat ovat usein täysin autettavia. Käännöt, nostot ja suihkutukset ym kuormittavat. Potilaita voi olla kymmeniä 2-3 hoitajalla.
Itse olin ennen päiväkodissa. Sairastuin paniikkihäiriöön ym. ongelmiin, joita en halua tarkemmin eritellä tässä. Ahdistuksesta ja masennuksesta tuli kuitenkin pääasiallinen tunteeni.
Voin ystävänä kertoa, että helppoa se ei ollut. Yritin sinnitellä töissä, koska todellakin olen aina rakastanut tätä työtä. Mutta jatkuva ahdistuneisuus vei voimani. Päivät alkoivat tuntua raskailta ja loputtoman pitkiltä. Olisin vain halunnut lähteä kotiin. Aamulla ei olisi jaksanut nousta ylös ja iltaisin ei olisi huvittanut mennä nukkumaan. Minä vain hoidin toisia, vaikka oikeasti olisin itse tarvinut hoitoa.
Päiväkodissa on aina kova melu. Ympärillä pyörii ylisuuret ryhmät ja jatkuvasti täytyy olla sosiaalisissa kontakteissa ja puhua. Sama on kaikilla sosiaalisilla aloilla.
Lopulta tein päätöksen, että lopetan toistaiseksi tässä työssä. Se ei kuitenkaan ole lopulinen päätös. Ehkä vielä jonain päivänä palaan tämän kutsumusammattini pariin.
Mielestäni Sinun on tärkeintä hoitaa ensin itsesi. Sitten voit hoitaa muita. Ehkä voit kokeilla työtä vaikkapa työkkärin harjoittelijana, niin saat jotain tuntumaa töistä ja pärjäämisestäsi.
En missään nimessä sano, että olisit huono hoitaja. Varmasti sinusta tulee hyvä hoitaja, mutta ehkä kannattaisi oman terveytesi kannalta pitäisi hoitaa itsesi kuntoon ensin. Jonkinlainen aikalisä voi olla paikallaan.
Itse olen nykyään toisissa hommissa. Minulla on lääkitys ja olen mennyt parempaan suuntaan. En tiedä, palaanko joskus päiväkodin tätiksi, mutta alan vaihdossa minua auttoi se, että en ajatellut sitä lopullisena päätöksenä vaan väliaikaisena ratkaisuna. Tulevaisuus näyttää tullessaan, miten käy. Palaanko joskus lasten pariin. Tai toteutanko vaikka yhden unelmani, että muutan maalle ja ryhdyn yksityisyrittäjäksi puutarhalle ja alan hoivata lasten sijaan kasvimaata ja hedelmäpuita. Tai kokeilenko pyrkiä yliopistoon ja lukea itseni arkeologiksi tai alan vaikka kokopäiväiseksi tähtitieteilijäksi....
Missään nimessä ei tarvitse eristäytyä toimistotyöhön voidakseen paremmin.
Päänsisäisiä ongelmia niillä lähihoitajilla on varmasti monella muullakin.
Kun itse kävin pääsykokeissa ja oli haastattelut niin siellä kyseltiin, että onko ollut mielenterveysongelmia, käytänkö lääkkeitä tai olenko tarvinnut mielenterveyspalveluja. Yleensä myönteisesti vastaavia pidetään täysin sopimattomana alalle eikä sitten varmasti pääse kouluun. Onhan hoitajillakin mielenterveysongelmia, mutta ei ala ole paras mahdollinen valinta jos ongelmat on tiedossa jo koulutukseen hakeutuessa.
Missään nimessä ei tarvitse eristäytyä toimistotyöhön voidakseen paremmin.
On niitä paljon monia muitakin ammatteja kuin eristäytyminen toimistotyöhön.
Kyllä se on mielenterveysongelmaisen omakin etu, ettei hae tai pääse sellaiseen koulutukseen, jonka edellyttämä työ kävisi liian rankaksi.
Kyllä sosiaali ja terveysalan töissä tarvitaan hyvää mielenterveyttä että sitä jaksaisi tehdä. Epäsopiva työ voi lisätä oireilua ja lääkityksen tarvetta.
Alkuperäisen pitää itse ratkaista asia, ja miettiä kuinka vakavista ongelmista on kysymys ja tarviiko aina lääkkeitä ja missämäärin ne oireet rajoittaa elämää. Näissä ketjun viesteissä on ainakin yritetty antaa näkemyksiä asiaan ja soveltuvuudesta alalle. Jos valitsee väärin, niin kyllä se aikanansa kostautuu. Ei sille mitään mahda.
siellä kyseltiin, että onko ollut mielenterveysongelmia, käytänkö lääkkeitä tai olenko tarvinnut mielenterveyspalveluja
-Monelta muultakin on kysytty esim opettajien haastattelussa. Saako tuollaisia oikeastaan edes kysyä? Kyllähän lääkkeiden syönti ja lääkärissäkäynnit on sen verran henkilökohtainen juttu, että koen niistä utelut vähän epäasiallisina. Onko sellaisiin velvollisuutta vastata? Eihän työhaastatteluissakaan saa kysyä mitä tahansa. Lääkärissäkäynnit ja lääkitykset ovat henkilökohtaisia asioita ja kuuluvat vaitiolovelvollisuuden piiriin.
Ei herranjumala!
Onko jotenkin väärin käyttää mielenterveyspalveluja, kun niitä kerran on saatavilla?
Mitä väärää on hakea apua, kun sitä tarvitsee?
Ikäänkuin niin ei saisi tehdä, päästäkseen alalle josta oikeasti pitää.
Mielenterveysongelmat ovat aina samanlainen ongelma, olipa ala mikä tahansa. Tunnen monia ihmisiä, joiden elämä ei ole yhtä ruusua, ja he toimivat silti tuollaisissa hommissa. On paljon omasta päästä kiinni, hoitaako ongelmat ajoissa, ja milloin esimerkiksi alan työ on omalle päälle liian raskasta.
En suosittele siis kokonaan alan hylkäämistä sen vuoksi, että nuoruusvuosina on vähän hankalampaa.
hyvä, kun joku sanoo jotain asiaakin.. nimittäin ne pelleilykokeet on suoraan sanoen melkein yhtä tyhjän kanssa.... testeistä huolimatta alalle pääsee opiskelemaan täysin sopimattomia ja sopeutumattomia henkilöitä, kun taas monet "helmet" saattavat pudota pois. Ja juuri näiden typerien kysymysten ja olettamusten takia, että ihmisellä ei saisi olla ollut mitään ongelmia tai siihen liittyvää lääkkeiden käyttöä....hohhoijaa, huoh...
TIETENKIN on selvää, että joku skitsofreniaa sairastava tai psykoosin sairastanut ei ole omiaan alalle, mutta jos on jotain muuta, esim masennusta tms ollut ja se hoidettu/hoidossa ja ihmisen elämänhallinta kunnossa, sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä Itse olen ollut mt-alalla jo vuosia lh:na ja opiskeluaikoina useilla oli jos jonkinlaisia häiriöitä, mutta ne hoidettiin ja nämäkin ihmiset ovat täysin työkykyisiä tänä päivänä ja uskonpa, että hyviä työssään, juuri kokemuksiensa takia. Kuten olen itsekin ja uskallan olla siitä ylpeä, taustalla ennen koulutusta vaikeita traumaattisia juttuja ja niistä seuranneita häiriöitä, jotka olen eri tavoilla käynyt läpi... ne ovat pelkästään plussaa erityisesti mt-työssä ja sen takia potilailta tulee usein kiitosta "hyvästä hoidosta" ja ymmärryksestä. Näitä kun ei opi kirjoista. Kokemuksen kautta oppii ymmärtämään, miten kohdella /kuunnella/auttaa toista ihmistä, joka kärsii. Mielestäni se on auttamistyön lähtökohta, ja se puutuu liian usein "ammattiauttajilta", pelätään olla IHMISIÄ...ollaan "ammatillisia" eli puupökkelöitä, joilla tyhjät sanat ja samat virret pyörii suussa päivästä ja vuodesta toiseen.... ja ilmeet kuin vahakabinetissa....Olisihan tätä juttua jos kuinka... Mutta HAKEKAA IHMESSÄ ALALLE, jos tunnette sen sydämessänne oikeaksi! JOs todella pitää työstään, sitä jaksaa tehdä, oli se kuinka raskasta tahansa. Näin puhun kokemukseni syvällä rintaäänellä. Joutaisi romukaoppaan koko pääsykoesysteemit (rahastusta) ja samaten koulutus uusiksi, pois kaikki tyhjänpäiväinen lässytys ja viisatelu, mikä vie aikaa oikealta ja tärkeältä. Niin kuin se on työpaikoillakin, kaikki epäolennainen hössötys ja lässytys sekä "viralliset asiat" vievät aikaa olennaiselta ja tärkeältä hoitotyöltä... istutaan tärkeän näköisinä netin ääressä, että potilas ei vain häiritsisi....ja vastataan alentuvasti, jos jou uskaltaa häiritä arvon hoitajaa.... siinä mielessä kannattaa mietiä, haluaako tullaiseen työympäristöön töihin, turhautumaan...sillä usein se paskantärkeä työympäristö tärkeilyineen ja vehkeilyineen on se ainoa rasite, ei potilaat ja työ...mutta jossain voi olla hyviäkin työpaikkoja ja siellä hyviä ihmisiä...PISTE.
testeistä huolimatta alalle pääsee opiskelemaan täysin sopimattomia ja sopeutumattomia
-Olen kyllä samaa mieltä. Moni on pudonnut pääsykokeessa kun maininnut jostain esim ongelmasta. Se on väärin, että ihmisestä tehdään johtopäätökset muutaman kysymyksen ja vastauksen perusteella. Kuinka luotettavia pääsykokeet ovat? Kun itse opiskelin, niin ryhmästä lopetti PUOLET oppilaista koulutuksen aikana. Tämä siitä huolimatta että porukka on valikoitua ja testattua.
esim masennusta tms ollut ja se hoidettu/hoidossa ja ihmisen elämänhallinta kunnossa, sillä ei pitäisi olla mitään merkitystä
-Jos esim masennuksesta on toipunut, niin henkilö on terve ja työkykyinen. Ei sillä ole enää merkitystä. Se on väärin, jos ihmisiltä viedään työt ja opiskelupaikat siksi että on joskus ollut sairaana. Tuskin kukaan hakija edes on niin ajattelematon, että kertoo haastattelussa lääkärikäynneistä yms rehellisesti jos kysytään. Niitä on turhaa edes kysellä. Alalle soveltuvuutta täytyis muuten selvitellä.
Kokemuksen kautta oppii ymmärtämään, miten kohdella /kuunnella/auttaa toista ihmistä, joka kärsii.
-Oma kokemus opettaa ihmistä eniten.Esimerkiksi masentuneet ovat kertoneet, että ihmiset eivät ymmärrä eivätkä osaa tukea heitä. Monet asiat täytyisi itse kokea, ennen kuin niistä todella ymmärtää.
oli mukava kun kijoitit näkemyksistäsi... olen jopa eräälle kansanedustajalle kirjoittanut ja tuonut esille lakiehdotusta hänen taholtaan tehtäväksi näihin koulutus- ja pääsykoejuttuihin liityen,koska ne ovat niin suuri miinus koko hoitotasoa ajatellen ja paljon yhteiskunnan ja ihmisten varoja valuu hukkaan, mm. näiden höpötestien puitteissa, joista psykologit ottaa rahat liiveihinsä. Olen itse siis tämän aiemman mielipiteen kirjoittaja ja käynyt useammin hoitoalan koulutuksen sekä hakenut vielä useampiin. Esimerkki, mihin sinäkin viittasit pääsykokeiden luotettavuudesta: eräänä keväänä hain amk-tason koulutukseen ja lh-koulutukseen yhtä aikaa ja kävin molempien kokeissa. AMK-koulutus oli vaativampi ja kokeet sen mukaan sekä kynnys tulla valituksi korkeampi jo suuremman hakijamäärän puolesta. Tulin valituksi siihen koulutukseen suoraan. Mutta: lh-koulutkseen en olisi päässyt, koska minut katsottiin sopimattomaksi alalle (jostain tulkinnallisesta syystä). KUitenkin tämä amk-koulutus oli myös so-te -alan koulutus, vaativampi, ja sinne olisin päässyt suoraan, hyvillä pisteillä (jonne en silloin mennyt taloudellisista syistä). Miten tämä yhtälö korreloi?? Ei mitenkään, eli siten, että testit eivät ole luotettavia. Tulokset riippuvat usein tulkitsijoista, kun osa on suullisia kysymyksiä tai haastatteluja. Lh-pääsykokeissa psykologit haastatteluissa olivat nuoria "pikkutyttöjä" kun taas amk-kokeissa kaikki olivat varttuneita ja kokeneita henkilöitä eri ammattialoilta. Eikös ryhdytä porukalla vaatimaan muutoksia näihin hölmöläisten touhuihin ja rahamarkkinoihin... Myös opettajat voivat käyttää mielivaltaa, kuten opiskeluaikanani eräs vanha tantta toiminnallaan sai erään "hiomattoman timantin" poin lh-koulutuksesta, saatuaan kuulla jonkin hänen menneisyyden terveyteen liittyvän jutun, joka ei olisi mitenkään vaikuttanut hänen tulevassa työssään mielenterveystyössä (ei mikään rikos siis vaan terveysjuttu). Poikaraukka ei jaksanut vaan taistella tarpeeksi oikeuksiensa puolesta... Kyllä otti takaraivoon hänen puolestaan, sillä näin, että hänessä oli sitä oikea ainesta alalle, kun oli kovia elämänkoluja läpi käynyt... Tuskinpa nämä asiat täällä napisemalla muuttuu, mutta onpahan ainakin ääneen sanottu...
Ihan hyvin voi mielestäni hakea. Itsekkin hain, vaikka olen välillä kärsinyt ahdistuksesta. Olen kuitenkin hakenut ja saanut apua terapiasta, enkä koe tätä alaa ollenkaan hankalaksi sen takia. Se on ihan ihmisestä kiinni sopiiko ala vai ei. Itse aoinkin suuntautua mielenterveys puolelle. Et pälä pälä vain muille.