VAUVAN KANSSA MATKALLA

Marskitar

Kerronpa nyt omia kokemuksia, vaikka tiedänkin, että joissakin ne herättävät taatusti "pahaa verta"...:)

Meillä on kolme lasta ja kaikkien kanssa on reissattu ihan pienestä pitäen. Esikoinen oli kolme kuukautta ensimmäisellä laivamatkalla ja neljän kuukauden iässä teimme ensimmäisen pidemmän matkan Rodokselle. Muutkin lapset ovat päässeet matkailun makuun alle puolen vuoden ikäisinä.
Mielestäni lasten kanssa reissaaminen ei ole sen vaivalloisempaa kuin muutenkaan, kaikki baari- ja ryyppykeikat jäävät toki väliin, mutta itseäni ne eivät ole muutoinkaan kiinnostaneet. Jokaiselle lapsellemme olemme, heidän ollessaan alle vuoden ikäisiä, ottaneet mukaan omat piltit/bonat ja maidot. TIEDÄN, että lomakohteistakin löytyy lasten ruokia, mutta olen ajatellut myös itseäni. Eipähän tarvitse heti lähteä kiertelemään kauppoja ja etsimään lapselle ruokia.Myös vaipat olemme vieneet mukanamme, ihan samasta syystä. Toki niitäkin olisi periltä löytynyt, mutta hyvin kuitenkin mukaan mahtuivat! Olemme myös kokeilleet paikallisia ruokia, ja hyvin ovat lapsille maistuneet. Mutta tässäkin asiassa jokainen tekee tyylillään. Toisaalta, esim. Thaimaassa ei hotellin kaupassa ollut lainkaan lasten ruokia ja vaipatkin olivat "väärää kokoa". Toiseen kauppaan oli yli 10km matka, joten tuolloin omat eväät ja vaipat olivat todella tarpeen. Lisäksi, jos asuu huoneistohotellissa, kannattaa puurot ja maidot ottaa mukaan jauheina, tällöin ne eivät vie laukuissa niin paljon tilaa.

Matkarattaat meillä on aina ollut mukana, turvakaukaloa ei olla viitsitty raahata. Kun vuokrasimme auton kanarialla, saimme myös turvakaukalon pikkuiselle.

Lentokoneissa lapset ovat aina viihtyneet hyvin, eikä mitään huutokonsertteja ole tullut. Yleensä häiriöitä aiheuttavat kännissä tai krapulassa toikkaroivat aikuiset. Meillä on sellainen periaate, että lapset eivät juokentele yksin koneen käytävillä, huomaan itse ärsyyntyväni, kun muiden lapset niin tekevät...:) Vauvoina lapsemme söivät lentokoneessa rintamaitoa ja "kylmiä"ruokia, esim. hedelmäsoseita tai valmiita puuroja(hedelmä- tai marjapuuroja), jotka maistuvat hyviltä kylminäkin.Näin ei tarvinnut stressata ruokien lämmityksestäkään! Lapsi ei tosiaankaan vahingoitu siitä, jos jonain päivänä jää lämmin ruoka syömättä. Tärkeintä on, että saa jotain ruokaa. Useasti olemme päässeet koneessa paikalle, johon saa vauvan kopan ja koneen hurinassa uni usein maittaakin. Toki vauvat nukkuvat hyvin sylissäkin, se on itselle hankalampaa, mutta sen kestää, jos alunalkaen siihen suhtautuu rennosti. Lentoemänniltä voi pyytää toisen vanhemman ruoan myöhemmin, jos lapsi nukkuu juuri ruokailun aikana sylissä. Isommille lapsille olemme aina varanneet kyniä ja piirustuspaperia,pari kirjaa ja pieniä leluja omaan reppuun ja hyvin ovat viihtyneet.

Muutoinkin lasten kanssa matkaillessa on maalaisjärjen käyttö ehdottoman suotavaa ja kireä pipo on syytä jättää loman ajaksi kotiin. Yleensä matkaillessa kaikki ei suju suunnitelmien mukaan, koneet voivat myöhästellä jne. joten asioihin kannattaa suhtautua rennosti. Muutoin, kuten jo kirjoitin, ei lasten kanssa reissaaminen ole sen vaativampaa. Usein vanhemmat itse aiheuttavat hermoilullaan eniten vaikeuksia. Tällä kirjoituksellani halusin vain julkituoda sen, että on monia tapoja matkustaa, eikä meidän tapamme välttämättä ole se oikea juuri teille. Näin kuitenkin meillä! Hyvää matkaa kaikille matkalle lähteville!:)

11

2593

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • en ymmärrä

      miettimään sinun palopuheen merkitystä? Meillä on aina matkusteltu 70-luvulta saakka enkä tee asiasta numeroa enkä puolustuspuhetta että olen viennyt vauvat maailmalle. Joillekkin on asiat päivän selviä ja tuo esim. että Thaimaassa oli seuraava hotelli tai kauppa 10 km päässä? Ei sitten kun matkaa varasitte käynnyt mielessä mistä matkan tilaa? Kyllä siellä on kauppoja ja hotelleja 10 km alueella 200 kpl. Ja purkkiruokaa ja vaippoja löytyy ihan mitä koko vain haluaa. Ja kuljeta sinä mitä haluat mutta jätä meille ihan omaan harkintaan mitä me raahamme noin kauas. Jotenkin jäi se kuva että sinun tarina ei ollut edes tosi, se ei vaan mennyt loogisesti kuten piti? Vai miten hemmentin paljon niitä vauvoja on teille siunaantunut?

      • ....

        Eipä haitannut kertomuksessa kuin yksi asia:
        Viime vuosina koneissa ei ole ollut yhtäkään humalaista matkustajaa, ei miestä eikä naista. Noita lasten huutokonsertteja on jouduttu silloin tällöin kärsimään, viimeksi käytävän toisella puolella pikkupojan korviin sattui sekä meno- että paluumatkalla koneen nousussa ja laskussa. Onneksi huuto lakkasi, kun kone oli tarpeeksi korkealla, eli huutoa kesti n. 20 minuuttia kerrallaan. Omakin poika on joskus kärsinyt samasta ongelmasta, mutta ei onneksi niin kovasti, ettei mehutilkka olisi auttanut korvien paineen tasaamiseen.


      • osui holisti
        .... kirjoitti:

        Eipä haitannut kertomuksessa kuin yksi asia:
        Viime vuosina koneissa ei ole ollut yhtäkään humalaista matkustajaa, ei miestä eikä naista. Noita lasten huutokonsertteja on jouduttu silloin tällöin kärsimään, viimeksi käytävän toisella puolella pikkupojan korviin sattui sekä meno- että paluumatkalla koneen nousussa ja laskussa. Onneksi huuto lakkasi, kun kone oli tarpeeksi korkealla, eli huutoa kesti n. 20 minuuttia kerrallaan. Omakin poika on joskus kärsinyt samasta ongelmasta, mutta ei onneksi niin kovasti, ettei mehutilkka olisi auttanut korvien paineen tasaamiseen.

        viereen, oksentaa meinasin sen konjakin hajusta jota se löyhytteli koko matkan ajan.

        Lapset eivät ole häirinneet matkani tekoa milloinkaan. Heh, me laitettiin lapsi istumaan ikkunapaikalle, ja häntä selkään potki sitten joku lapsi sieltä takaalta. Meidän lapsi (17v) kuitenkin komensi sen kakaran kuriin alta aika yksikön.


      • Marskitar

        Tiesin, että joku ymmäärtää väärin... Ei ollut tarkoitus pitää palopuhetta, halusin vain kertoa, miten meillä on aina matkailu sujunut ihan hyvin, vaikka on ollut pientä väkeä mukana ja on vieläkin.
        Lapsia meillä on kolme kappaletta ja Thaimaassa todellakin olimme sellaisessa hotellikompleksissa, joka oli n. 10km päässä kaupungista. Kaikki eivät majoitu Phuketin tai Pattayan keskustassa. Hotellin omassa kaupassa ei ollut lastenruokia ja vaippojakin vain yhtä kokoa. Tämän toki jo tiesimme matkaa varatessamme ja olimme asiaan varautuneet. En siis missään nimessä valittanut asiasta, tarkoitin, että joskus on ihan hyödyllistä varautua asioihin jo kotoa lähtiessä. Ja nimenomaan halusimme syrjäisempään ja rauhallisempaan kohteeseen, jossa ei tarvinnut kärsiä liikenteen melusta ym. kaupungin haitoista.
        Enkä missään nimessä sanonut, että meidän tapamme matkustaa on oikea. Muistaakseni mainitsin, että meidän tapa ei välttämättä toimi teillä... Matkailemme kerran,pari vuodessa, joten noita matkakokemuksia on kyllä kymmenessä vuodessa pienten lasten kanssa kertynyt.

        Olen ymmärtänyt, että tämä Suomi24 on nimenomaan omien kokemusten jakamista varten... Olen ilmeisesti erehtynyt. Anteeksi kovasti kirjoitukseni, jos se loukkasi jotain sopivuuden rajoja! Hyvää matkaa kuitenkin kaikille lasten kanssa matkaaville ja myös kaikille ilman lasta matkaaville! Tärkeintä kai kuitenkin on, että itse kunkin matka sujuu mahdollisimman mukavasti!


      • Henks6
        Marskitar kirjoitti:

        Tiesin, että joku ymmäärtää väärin... Ei ollut tarkoitus pitää palopuhetta, halusin vain kertoa, miten meillä on aina matkailu sujunut ihan hyvin, vaikka on ollut pientä väkeä mukana ja on vieläkin.
        Lapsia meillä on kolme kappaletta ja Thaimaassa todellakin olimme sellaisessa hotellikompleksissa, joka oli n. 10km päässä kaupungista. Kaikki eivät majoitu Phuketin tai Pattayan keskustassa. Hotellin omassa kaupassa ei ollut lastenruokia ja vaippojakin vain yhtä kokoa. Tämän toki jo tiesimme matkaa varatessamme ja olimme asiaan varautuneet. En siis missään nimessä valittanut asiasta, tarkoitin, että joskus on ihan hyödyllistä varautua asioihin jo kotoa lähtiessä. Ja nimenomaan halusimme syrjäisempään ja rauhallisempaan kohteeseen, jossa ei tarvinnut kärsiä liikenteen melusta ym. kaupungin haitoista.
        Enkä missään nimessä sanonut, että meidän tapamme matkustaa on oikea. Muistaakseni mainitsin, että meidän tapa ei välttämättä toimi teillä... Matkailemme kerran,pari vuodessa, joten noita matkakokemuksia on kyllä kymmenessä vuodessa pienten lasten kanssa kertynyt.

        Olen ymmärtänyt, että tämä Suomi24 on nimenomaan omien kokemusten jakamista varten... Olen ilmeisesti erehtynyt. Anteeksi kovasti kirjoitukseni, jos se loukkasi jotain sopivuuden rajoja! Hyvää matkaa kuitenkin kaikille lasten kanssa matkaaville ja myös kaikille ilman lasta matkaaville! Tärkeintä kai kuitenkin on, että itse kunkin matka sujuu mahdollisimman mukavasti!

        provosointia koko teksti! Sopimatonta kirjoittelua lomapalstalla.


      • potkin sun penkkiäs
        osui holisti kirjoitti:

        viereen, oksentaa meinasin sen konjakin hajusta jota se löyhytteli koko matkan ajan.

        Lapset eivät ole häirinneet matkani tekoa milloinkaan. Heh, me laitettiin lapsi istumaan ikkunapaikalle, ja häntä selkään potki sitten joku lapsi sieltä takaalta. Meidän lapsi (17v) kuitenkin komensi sen kakaran kuriin alta aika yksikön.

        olisit varmaan vääntänyt siltä niskat nurin, ja sen lapsen äiti surisi nuppuaan vieläkin....


    • lennetään

      hyvä kirjoitus monelle täällä asioita kyseleville. Tässä kuitenkin oli positiivisesti, otamme mukaan ruoat ja vaipat, ei että täytyykö raahata mukana sitä ja tätä niinkuin usein on.
      Nämä jotka kyselevät pitääkö raahata mukaan sitä ja tätä, miksi pitää lomalle lähteä jos on niin vaikeaa viedä mukana tavaroita. Eikä yhden piltin vaipat ja ruoat niin kamalasti paina. Ja tuo lentokoneessa syönti hyvä kommentti että välillä vauvakin pärjää ilman lämmintä ateriaa.
      Ottakaa oppia tästä.
      Kumma muuten itselleni ei ole koskaan sattunut humalaista häirikköä eikä näitä turbolapsia juoksemaan käytäville. Joskus on ollut itkua nousuissa ja laskuissa ja sen kyllä ymmärtää.

    • Lapset mukaan

      Olemme aina ottaneet lapset myös lomamatkoille mukaan. Vauvojen ja pienten lasten kanssa on tietysti sopeuduttava heidän aikatauluihinsa. Lasten ilo on ollut myös meidän ilomme lomalla. Tietenkin lapsille on täytynyt opettaa normaalit hyvät käytöstavat, joita on ollut noudatettava myös matkoilla. Kanssamatkustajille heistä ei todellakaan ollut haittaa. Kerran tosin hotellin aulassa suomalainen matkaaja totesi: "Pitääkö sitä ottaa lomallekin kersat mukaan". Ehkä häntä ei ollut koskaan opetettu käyttäytymään.

      • lapset mukaan

        vasta siinä kuuden-seitsemän vuoden iässä. Sitä ennen jätettiin lapset hoitoon ja mentiin miehen kanssa kaksistaan lomalle. Ei siksi, ettei lapset olisi ehkä osanneet käyttäytyä vaan siksi, että se oli oiva tilaisuus saada viikoksi-pariksi ihan omaa aikaa.


    • joulu

      Voih, ihan tuntui kuin oisin omia kokemuksiani lukenut - samoilla linjoilla ovat sitten ajatuksemme lasten kanssa matkustamisesta :)

      Olen minäkin kantanut ruoat ja vaipat mukana - mikäs sen helpompaa kun ei tarvi ressata perusasioista - voipi keskittyä olennaiseen eli lomailuun ja uusiin, erilaisiin nähtävyyksiin!

      Olen monesti miettinyt miksi joillekin ihmisille tuottaa vaikeuksia hyväksyä lapsiperhee matkalla.. Ovatko he niin uupuneita ja ressaantuneita jo valmiiksi matkalle lähtiessään,että ovat kiukkuisia ja takaisin tullessa ovat kiukkuisia kun loma mennä vilisti silmissä ohi eikä muuta matkamuistoa tullut hankittua kuin kaamea krapula ja iso lovi lompakkoon.. silloin se toki saattaa harmittaa - se lapsiperheiden iloinen, pirteä loma ja niistä hauskimmista kokemuksista puhuminen..

    • lasten kanssa

      Tekstisi oli kuin omaani. Erona vain se,että lapsia on meillä kaksi, ja heidän kanssaan olemme reissanneet vain kerran. Kävimme Mallorcalla loppukesällä, kun lapset olivat 1 ja 3v.

      Myös meillä oli mukana kaikki purkkiruuat pienemmälle, aamu- ja iltapuurot (Muksu) molemmille, velliä pienemmälle, ja kaikki vaipat. Ainoa vaiva oli se, että etukäteen täytyi miettiä, kuinka paljon mitäkin viikoksi tarvitsee, ettei tule otettua liikaa, tai lopu kesken. Mutta halusin mielummin miettiä sitä kotona, kuin perillä ensimmäiseksi, mistä kaupasta lähtisi hakemaan ruokaa ja vaippoja. Hotellissa en halunnut ruokaa valmistaa, koska mielestäni loman yksi tarkoitus on se, ettei tarvi itse tehdä ruokaa.

      Lentokoneessa meilläkin oli pienemmälle lasipurkissa olevaa ns. jugurttipuuroa, jota ei tarvitse lämmittää, lisäksi banaania, velliä ja pipareita. Isompihan sai koneessa ruuan. Mennen tullen 1-vuotiaamme ei kuitenkaan halunnut syödä oikein mitään koneessa, pientä närkkimistä.

      Matkakohteessa uusi ympäristö vaikutti etenkin pienempään niin, että tututkaan ruuat ei oikein maistuneet ja niinpä isompi söi osan purkkiruuista. Maito oli lasten mielestä pahaa (rasvatonta ei ollut missään kaupassa), mutta isommalle keksimme ostaa kaakaojauhetta, ja siten sai vähän maitoa juotua. Pienemmälle oli matkassa mukana maitojauhetta, kun ei kotioloissakaan paljoa maitoa juonut. Muuten joivat vettä. Edes paikalliset mehutetrat eivät maistuneet, eikä myöskään jugurtit (eikä naminamit!?!), nekin erilaisia kuin suomessa. Kaikkinensa söivät tosi huonosti koko reissun, mutta ehkä johtui myös helteestä.
      Iltaisin ravintolassa tykkäsivät syödä yhdessä ranskalaisia.

      Mukana meillä oli yhdet rattaat ja hotellista saimme toiset, sekä syöttötuolin ja matkasängyt molemmille etukäteen tilattuna. Vuokra-autossa oli istuimet lapsille, tosin ei mitkään turvalliset (3-vuotiaalla pelkkä koroke), mutta emme tehneetkään mitään pitkiä reissuja.

      Lentokoneessa pienemmällä oli mukana lempikirjoja pari, isommalla pari uutta kirjaa, puuhakirja, paperia ja kyniä. Isomman kanssa ei ongelmia ollut, mutta pienempi kitisi mennessä hiukan ennen nukahtamista syliin, takaisin tullessa itki yliväsymystään ehkä 20-30 min ennenkuin nukahti. Kyllä siinäkin ajassa jo itsellä oli pientä sisäistä paniikkia. Kanssamatkustajilta tuli ystävällisiä neuvoja tyyliin "anna maitoa tuttipullolla" tai "taitaa korviin koskea". MEillä tyttö ei ole koskaan tuttipulloa kelpuuttanut, vaan siihen aikaan osasi juoda vellitetrasta pillillä, mutta koska oli yliväsynyt, ei mikään kelvannut. Sillä oli vain vaikeuksia rauhoittua nukkumaan. Ei siis korvavaivaakaan.

      Hankalinta koneessa oli syömiset, kun pienempi nukkui toisen sylissä ja ahtaissa tiloissa oltiin ja isompaakin piti hieman autella. Mutta senhän tiesi jo etukäteen, että näin on. Matkat meni kuitenkin odotettua paremmin.

      Ja sanottakoon vielä, että takaisin tullessa oli niitä juoppojakin, yksi pariskunta ja yksi nainen, jotka kovaan ääneen esiintyivät jo kentällä. Onneksi eivät koneessa olleet lähellä kuin vessaan jonottaessa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun näimme humalaisia koneessa, ja tämä oli kaiken kaikkiaan seitsemäs matkamme. Häiriköiviin lapsiin emme ole reissuissamme koskaan törmänneet, ei koneessa eikä hotelleissa. Ellei tätä oman lapsen huutohetkeä oteta laskuun, mutta sillehän ei itse mitään voinut. Kolmevuotiaamme osasi jo käyttäytyä, eikä jaloillaan ylettänyt edes potkimaan etupenkkiä, kun sanottiin, että koko ajan on oltava vöissä.

      Tällainen matkakertomus siis meillä. Perilläolo matkakohteessa oli helppoa, ja lapset nauttivat merestä ja hiekasta.

      Ja niille, jotka matkustavat ilman lapsia: kaikilla ei ole mahdollisuutta jättää viikoksi tai kahdeksi lapsia hoitoon. En myöskään raaskisi pientä niin pitkäksi aikaa edes jättää, ehkä joku 3-4 pv maksimissaan. Meillä mummo ja vaari ovat ainoat hoitajat, eivätkä ole niin hyväkuntoisia, että jaksaisivat kahta pientä hoitaa päivätolkulla. Joten 2 mahdollisuutta: emme matkustele ollenkaan, tai matkustamme koko perhe. Haaveissa kyllä siintää joku pidennetty viikonloppu esim Pariisissa ihan kahdestaan, mutta voi olla että jää haaveeksi sekin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1114
    Aihe