Olen aiemmin tällä palstalla kirjoittanut hieman virheellisestikin Jeesuksen tiivistäneen käskyt ja ettei uuden liiton myötä vanhan liiton laki ole enää voimassa. Huomasin että tästä saa helposti väärän käsityksen ja olen asian ehkä väärällä lailla ilmaissutkin, joten tarkennan kommenttejani.
Tärkein huomautus liittyy Jumalan lain ja Mooseksen lain erottamiseen. Jumalan laki on toki voimassa. Mikä on Jumalan laki? Mielestäni 10 käskyä, eikä muuta! Mooseksen laki puolestaan on kaikki Mooseksen opetukset ja juutalaisten heimosäädökset, jotka oli juutalaisten lakeja juutalaisille. Nämä annettiin usein jumalan nimissä. Täytyy kuitenkin muistaa että juutalaiset käsittivät Jumalan vain heidän heimonsa Jumalaksi. Todellinen Jumala on tietysti koko luomakunnan Jumala ja kaikkia luotujaan rakastava.
Mooseksen laki ja säädökset omilleen pitävät sisällään paljon juutalaisten historiaa, jollaisena se kannattaa myöskin lukea. Nämä historiankertomukset on sidottu aikaan ja heimoon, eivätkä ole suoraan johdettavissa nykypäivän kristityille uskon ohjenuoriksi. Nämä ovat niitä lakeja, jotka eivät kristityille ole voimassa.
Jeesus opettaa toisessa paikassa:
Matt. 5:18
”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.”
Mutta silti toisessa Jeesus toteaa:
Matt. 7:12
"Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä TÄMÄ ON LAKI ja profeetat."
Saman voimme lukea muualtakin Raamatusta:
Gal. 5:14
Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
Emme voi poimia vain pätkiä sieltä, toisia täältä ja runoilla itse loput. Tästä olen usein kritisoinut lestadiolaisia. Uskon täytyy olla sopusoinnussa kokonaisuuden kanssa. Miten sitten ymmärrämme nämä näennäisesti ristiriitaiset kohdat?
Ainoa tapa on todeta, että kaikki käskyt ovat rakkauden käskyjä. Kaikki Jumalan 10 käskyä ovat voimassa ja ne kaikki perustuvat rakkauteen, joka on kaikkien käskyjen tärkein sisältö.
Oonanin tapauksestakin on virheellisesti tulkittu että ehkäisy tai itsetyydytys olisivat olleet hänen syntejään. Oonanin synti oli rakkaudettomuus. Hän ei rakastanut veljeänsä, jotta olisi halunnut hänen siemenensä heräävän, vaan ”koska hän tiesi, ettei lapsi olisi hänen…” hän ei halunnut itsekkäistä syystä auttaa veljeään, oli teko Jumalan silmissä paha.
Lisäksi kuten aiemmin mainitsin, vanhan testamentin historiankirjoituksista ei voida vetää opetuksia nykypäivän kristityille. Joku on varmaan toista mieltä, niinpä laitan tähän vielä muutamia käsittämättömiä kohtia Mooseksen säännöistä:
Vanhan testamentin Mooseksen lain mukaan lapsensa sai myydä orjiksi, mutta tytöt piti myydä huonommilla ehdoilla kuin pojat. Lisäksi usean vaimon ottaminen sallittiin.
2. Mooseksenkirja 21
”7 Jos joku myy tyttärensä orjaksi, älköön tämä pääskö vapaaksi, niinkuin miesorjat pääsevät.
8 Jos hän ei miellytä isäntäänsä, sitten kuin tämä jo on määrännyt hänet itsellensä, niin tämä sallikoon lunastaa hänet pois. Vieraaseen kansaan älköön hänellä olko valtaa häntä myydä, kun hän hänet hylkää.
9 Mutta jos hän määrää hänet pojallensa, niin antakoon hänen nauttia tyttärien oikeutta.
10 Jos hän ottaa itselleen toisen vaimon, niin älköön vähentäkö ensimmäiseltä tämän ravintoa, vaatetusta ja aviollista oikeutta.
11 Jos hän ei tee hänelle näitä kolmea, niin lähteköön vaimo pois maksutta ja rahakorvauksetta.”
Mooseksella oli varsin verinen tapa pysyä vallassa. Hän rikkoi itse Jumalan nimissä käskyä ”älä tapa” Eikö Jumalan laki ollut tällöin voimassa ?
2. Moos. 32:27
”Ja hän sanoi heille: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: 'Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen.' ”
Käsittämättömiä sääntöjä oli useita. Samaan peltoon ei saanut kylvää kuin yhtä lajia, eikä sekoitekuituvaatteita saanut käyttää.
3. Moos. 19:
”19 Noudattakaa minun käskyjäni. Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua, älä kylvä peltoosi kahdenlaista siementä, älköönkä kahdenlaisista langoista kudottua vaatetta tulko yllesi.”
Ohimoilta ei saanut leikata hiuksia, eikä partaa saanut muotoilla.
”27 Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa.”
Sodoman ja Gomorran hävityksestä Jumalan pelastamat Lootin tyttäret harrastivat insestiä isänsä kanssa ja synnyttivät tälle vielä lapsetkin. Tämä kerrotaan Raamatussa varsin neutraalisti. Jumala ei näytä tästä pahastuneen ollenkaan.
1. Moos. 19:32
”Tule, juottakaamme isällemme viiniä ja maatkaamme hänen kanssaan, saadaksemme isästämme jälkeläisen."
Joka nuo ymmärtää, niin kommentoikoot. Minun mielestäni niiden tehtävä on vain historian kertominen, ei muuta.
Tärkein kohta ja ymmärrys laista tietysti on ymmärtää ettei meistä ole tuon Jumalan rakkauden lain täyttäjiksi. Saamme siitä kuitenkin armahduksen uskomalla Jeesuksen sovintotyön omalle kohdallemme todeksi. Silti rakkauden laki on Jumalan tahto ja uskovaisena pyrkimyksemme tulisi olla Jumalan tahdon kuuleminen elämässämme. Ei niin että rakastamalla jotain ansaitsisimme, vaan rakkaudesta Jumalaan, joka on meidät armahtanut, tulee halu seurata hänen tahtoaan, joka on että rakastaisimme lähimmäisiämme.
Ande

Vastaukset 6
Vanhimmat
...tästä.
Kirjoitin äsken jo hyvin pitkälle, mutta jonkun ihmeen syyn tähden sain tuhoutumaan tekstini ja katoamaan, joten yritän saada saman uudelleen aikaan(tuhoutumista lukuunottamatta).
Mooses oli Jumalan valittu johdattamaan Israelin kansan egyptin orjuudesta. Jumala ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja antoi Moosekselle tehtävän. Mooses ei olisi halunnut ottaa tätä tehtävää vastaan, mutta Jumalaa pelkääväisenä miehenä halusi tehdä Jumalan tahdon mukaan ja meni Egyptiin Faraolta vapauttamaan Israelin kansaa. Mooses ei olut diktaattori, joka hallitsi Israelin kansaa korvessa, vaan Jumala antoi kansan Moosekselle ja hänen veljelleen Aaronille johdatettavaksi luvattuun maahan, siihen maahan, jonka Jumala lupasi Aabrahamille, iisakille ja Jaakobille.
Jumala kirjoitti Moosekselle lain taulut Siinain vuorella, jossa Mooses oli Jumalalta ottamassa ne vastaan. Palatessaan kuitenkin hänen veljensä Aaron ja Israelin kansa oli kerännyt kultaesineet ja valaneet niistä itselleen kultaisen vasikan Jumalan kuvaksi. Mooses suuttui kansan uskottomuudelle ja heitti lain taulut maahan ja ne särkyivät palasiksi. Jumala antoi kuitenkin moosekselle uudet lain taulut itse ne kirjoittaen ja käski Mooseksen laittaa ne liiton arkkiin säilytettäväksi ja mukana kuljetettavaksi. Tässä on laki, joka on annettu Jumalalta Mooseksen kautta Israelin kansalle ja joka on tänäkin päivänä oleva kirjoitettuna kaikkien ihmisten sydämmiin.
Vanha testamentti on tapakulttuurillisesti, historiallisesti, ja hengellisesti merkittävä kirja. Vanhassa testamentissa on hengellinen merkitys samoin kuin muukin merkitys. En osaa vastata siihen, mitä nämä Mooseksen antamat säädökset kaikkinensa merkitsee, mutta paljon on siellä säädöksiä, jotka Jumala käski Mooseksen tehdä niin kuin hän on ne käskenyt tehdä ja Mooses tekin niin. Uhrit, joita vanhan liiton aikana uhrattiin, kuvastavat sitä viattoman vapahtajamme veren lunastustyötä, jonka vanhan liiton uskovaisetkin uskoivat tulevan ja polkevan rikki käärmeen pään. Minä uskon, että Jumala, joka oli Moosekselle antanutlain taulut oli koko luomakunnan Jumala ja Mooseksen kautta Herralta saadut säädökset ja ohjeet olivat luomakunnan Jumalan antamat.
Pätkä sieltä ja pätkä täältä on täysin väärä periaate lukea Raamattua, joka on todellakin kokonaisuus. Kokonaisuuden ja hengellisen merkityksen avautuminen on Pyhän Hengen työ ja kaikki asiat Raamatusta eivät avaudu välttämättä koskaan. Toiselle avautuu toinen asia paremmin ja toiselle taas toinen.
Onanin tapauksessa oli kyse tottelemattomuudesta, jonka Onan osoitti Juudaan käskylle jatkaa sitä sukukuntaa kuolleen vejen vaimon kanssa, josta on syntynyt myös vapahtajamme Jeesus Kristus. Juudaan sukukunnasta, Iisain juuresta on maailman vapahtaja syntynyt ja tätä sukuntaa Onan ei halunnut olla jatkamassa. Tämän Onanin tottelemattomuuden taustalla voi olla montakin syytä, rakkaudettomuus, itsekkyys, ahneus, häpeä, mutta tottelemattomuuden tähden Jumala näkin Onanin teon pahana ja kuoletti hänen. Jos kaikki olisi tuohon aikaan ollut tottelemattomia Onanin tapaan niin Iisain sukunta ja vapahtajamme Kristus olisivat jääneet toteutumatta, mutta Jumalan suunnitelma oli toinen ja Hän antoi uskonsa elää vaikeidenkin aikojen keskellä ja niin kävi kirjoitukset toteen Golgatan ristillä.
Lootin tyttäret makasivat isänsä kavaluudella ja he tulivat isästänsä raskaiksi. Lootin tyttäristä syntyi kaksi sukuntaa, Moabilaiset ja Ammonilaiset.
Moabilaiset vihasivat Israelin kansaa ja pelkäsivät heitä heidän paljoutensa tähden. Niin Moabilaisten kuningas Balak Zipporin poika oli Moabilaisten kuningas ja lähetti miehensä Israelilaisen Bielamin tykö ja lahjoen pyysi häntä kiroamaan Israelin kansan. Tämä on lyhykäisyydessään Moabilaisita.
Ammonilaiset olivat Ammonin lapset ja Jumala antoi maan Ammonin lapsillekin. Israelin kansa kulki korvessa kohti luvattua maata ja lähetti sanansaattajan kysymään Sihon Amorilaisten kuninkaalta, jotta voivatko he kulkea heidän maan lävitseen luvattua maata kohti, mutta Amorilaisten kuningas ei suostunut tähän, vaan kävi sotaan Israelin kansaa vastaan Herra antoi kuitenkin Israelin kansan voittaa Amorilaiset ja Otti maan heiltä itselleen.
Tässä on Lootin tyttäristä syntyneiden poikien kansat, jotka olivat Israelin kansan vihollisia ja vihasivat heitä. Raamattu sanoo myös:
Sef 2
8 Minä olen Moabin pilkan ja Ammonin lasten häväistyksen kuullut, kuin he minun kansaani häväisseet ovat, ja kerskanneet heidän rajoistansa.
9 Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra Zebaot, Israelin Jumala, Moab pitää tuleman niinkuin Sodoma, ja Ammonin lapset niinkuin Gomorra, ja niinkuin nokulaspensaan ja suolakuopan, ja ijankaikkisesti hävitettynä oleman; jääneet minun kansastani pitää heitä ryöstämän, ja jääneet minun kansastani pitää heitä perimän.
5 Moos. 23
3 Ammonilaiset ja Moabilaiset ei pidä tuleman Herran seurakuntaan, ei kymmenenteenkään polveen asti, ja ei ikänä tuleman Herran seurakuntaan,
4 Sentähden ettei he kohdanneet teitä tiellä leivällä ja vedellä, kuin te läksitte Egyptistä, ja että he palkkasivat teitä vastaan Bileamin Beorin pojan Mesopotamian Petorista, kiroomaan sinua.
No lisääkin olisi vielä, mutta joskus toisella kertaa niistä.
onanin jutusta. TOTTELEMATTOMUUS Juudan asettamia velvoitteita kohtaan oli Onanin synti, ei ehkäisy sinänsä.
...niin Onanin tottelemattomuuden taustalla saattoi olla mikä syy tahansa, jolloin Onan toimi Juudaan käskyä vastaan. Tämä oli Jumalan tahtoa vastaan toimittu. Jos Juudaan suvun jatkaminen ei olisi ollut Jumalan pelastussuunnitelmaa niin Onan ei olisi saanut tällaista käskyä ja Juudaan sukukunta olis tyrehtynyt kasvussansa, josta on Iisainkin juurivesa Jeesus Kristus.
Mielenkiintoisia asioita...
Usein puhutaan Mooseksen laista ja Kristuksen laista, ja olen ymmärtänyt sen niin, että niillä on periaatteessa sama sisältö, mutta että suhtautumistapa on erilainen. Mooseksen laki vaatii, kun taas Kristuksen laki on ns. "ahkeroimisessa" eli, että uskovaisella on halu ja pyrkimys elää Jumalan tahdon mukaisesti sen rakkauden kautta, joka hänessä on syntynyt uskon seurauksena. Tiivistettynä tämän sisältö löytyy käskystä rakastaa Jumalaa kaikestas sydämestään ja lähimmäistään niinkuin itseään, ja vähän spesifimmin 10 käskyssä.
Mutta tämän lisäksi Vanhasta Testamentista löytyy myös paljon sellaista, mikä ei ole suoraan sovellettavissa nykypäivään. Siellä on esim. Israelin kansan lakeja ja sääntöjä, joiden tarkoituksena oli turvata kansan säilyminen. Ja siellä on myös Vanhan Testamentin jumalanpalvelukseen kuuluneita seremoniallisia sääntöjä, esim. uhrit, joiden tarkoituksena oli kuvata Kristuksen sovintouhria ja auttaa uskomaan syntien anteeksiantamukseen. Ilmeisesti tarkoitat juuri näitä maallista ja seremoniallista lakia puhuessasi Mooseksen laista, termi vain oli eri?
Vanhaan testamenttiin mulla on ollut semmoinen viha-rakkaus suhde. Olen joitain kertoja yrittänyt lukea sitä läpi. No... sukuluettelot olen aina hypännyt yli (ei liene järkeä tentata kuka oli nimeltään kenenkin poika?), sitten on nämä Mooseksen säännökset ja Joosuan sotaretket, joita en voi sulattaa. Ne eivät jotenkin istu oikeustajuuni. Olen ajatellut että ne kertovat juutalaisten historiasta piste. Lisäksi en ole kuullut mistään kristillisyyden muodosta, joka noita säädöksiä noudattaisi.
>>
Ilmeisesti tarkoitat juuri näitä maallista ja seremoniallista lakia puhuessasi Mooseksen laista, termi vain oli eri?
>>
Niitäpä, sekä noita kirjoittamiani ja vastaavia Jumalan nimessä annettuja määräyksiä esim viljelystä ja vaatetuksesta (ei saa olla kahta lankaa)en tiedä mikä olisi sopivin termi noille?
Olisin tyytyväinen jos joku niitä osaisi selvittää. Paras vastaus mitä olen saanut, on että ne ovat historiaa ja ne tulee ottaa vain historian kuvauksena.
Sitten on toinen asia että mikäli ja kun näin jätetään osa vanhasta testamentista omaan arvoonsa, niin mikä on se logiikka jolla sitten yhtään mitään voidaan perustella vanhalla testamentilla? Eli mistä tietää minkä voi jättää omaan arvoonsa ja mikä taasen on Jumalan sanaa?
Kysymyksillä ei sinänsä ole uskoni kanssa mitään ratkaisevaa merkitystä, sillä kaiken tarvittavan löydän uudesta testamentista ja 10 käskyä ymmärrän tarkemmin määritellyiksi rakkauden käskyiksi. Ne vain häiritsevät minua sillä onhan kyseessä kuitenkin Raamattu, joka pitäisi pystyä ottamaan kokonaisuutena.
Ande
Joo, se on kyllä aika vaikea kysymys, mihin laitetaan raja sille, mikä pätee myös nykypäivään ja mikä ei. Varsinkin silloin jos pitäisi perustella jollekin jotain asiaa Vanhalla Testamentilla. Minulla ei ainakaan ole tähän mitään patenttivastausta. Jos jollain on, niin jos vois kertoo... Mutta jos laitetaan objektiiviset perustelut sikseen ja määritellään vain subjektiivisesti, niin kyllä minusta aika hyvin pystyy sanomaan sormituntumalla useimmista paikoista, kuuluuko se näihin laki-, seremonia- ja kansan selviytymissääntöjuttuihin, vai onko se myös vielä voimassa.
Ja vaikka esim. jokin asia ei enää olisi voimassa, niin kyllä niistä usein siitä huolimatta pystyy saamaan jonkinlaisia guidelineseja siitä, mikä Jumalan tahto missäkin asiassa on. Jos otetaan esimerkiksi vaikka se, että Vanhan Testamentin laeissa määritellään homoseksuaalisesta käyttäytymisestä tai noitana toimimisesta kuolemanrangaistus, niin vaikka se rangaistus ei sinänsä enää olekaan voimassa, niin silti siitä saa jonkinlaisen kuvan Jumalan tahdosta näiden asioiden suhteen.