Hei vaan kaikille muillekkin masentuneille!
Mä olen sairastunut vuosien varrelle vakavaan masennukseen joka tuhosi yksinhuoltaja perheeni ja kaikki alkoi silloin kun minä synnytin ensimmäisen poikan noin 15v sitten.
poikani syntyi kehitysvammaisena joka todettiin tarkemmin pojan ollessa 1v jolloin sain ensimmäiset syytökset niskaani kun poikani ei oppinut asioita samallatavalla kuin muut samanikäiset lapset ja sosiaalitoimisto tarkkaili minua jatkuvasti löytämättä mitään moittimista elämäntavoista.
poikani tullessa kouluikään koulusta soitettiin jatkuvasti sosiaalivirastoon poikani häiriintyneestä käytöksestä johon minä olin muka syyllinen ja siihen auttaa vain keinutuoli terapia ja olin kelvoton äiti lapselleni kun en omistanut keinutuolia jolla oisin antanut lapselleni terapiaa!!!!!!!!!!.
Seuraavaksi pidimme koululla palaverin pojan asioista ja kauhukseni huomasin seuraavana päivänä että poikaani tultiin huostaanottamaan mutta hänen 2v pikkuveljeä ei huostaan otettu sillä kelpasin hänelle äidiksi mutta en kehitysvammaiselle pojalle.
Poikani sijoitettiin hevostilalle kellariin asumaan jossa ei ollut edes ikkunoita ja ansaitakseen ruoan pojan piti siivota hevosten pilttuut ja lapioida hevosen paskat enne onnetonta aamupalaa.
Poikani on luonnostaan hoikka mutta hän laihtui siellä kellarisa yli 10kg 4kk ja sossun mielestä se oli pojalle parasta.
Silloin masennuin ja luhistuin täysin ja jouduin valtavasti taistelemaan masennuksen kourissa saadakseni poikani takaisin.
Pojan asuessa sijaispaikassa pojalle oli iskostettu päähän,ettääitisi on alkoholisti ja narkkari vaikka en juo enkä polta ja poikani laitettii valehtelemaan sossun ämmille että olen kamala ihminen ja olen hakannut häntä jokapäivä mutta ei pojalla koskaan ollut mustelmia aina oli siististi puettu ja puhdas ja äitinä osallistuin kaikkiin poikaani koskeviin palavereihin ja koulusta tulleisiin yhteydenottoihin.
pitkällisten taisteluiden jälkeen sain poikani takaisin mutta hänet oli jo aivopesty minu vastaa joka-asiassa ja tänä syksynä kehitysvammainen poikani sanoi minulle,että tulen yöllä ja tapan sinut ja pikkuveljen kirveellä sillä sinä äiti olet kamalin ihminen minkä poikani tuntee vaikka en ollut tehnyt lapselleni mitään pahaa olin aina kotona hänen ja pikkuveljen kanssa enkä koskaan jättänyt poikia yksin kotiin.
Että kiitos sossun täteille kun veitte poikani kotoa aivopestäväksi.
oman ja pikkuveljen hengissäpysymisen vuoksi jouduin sijopittamaan poikani 14v kehitysvammaisten lasten hoitokotiin ja olen erittäin katkera siitä,että en saanut kasvatta pojastani kunnollista kansalaista ja poikani ei koskaan anna minulle anteeksi ja aikoo vihata minua lopun elämänsä vaikka olen vakuuttanut hänelle syyttömyyttäni asioiden kulusta ei kehityysvammainen ymmärrä,että en ole näiden asioiden takana!
Nyt perheemme on hajonnut ja minä asun pikkuveljen kanssa kahdestaan ja kaipaamme kovasti vanhinta poikaani mutta kun hänet on käännytetty minua vastaan siksi ei ole mahdollista asua enää yhdessä ja masennus senkuin syvenee vaikka on minulla masennuslääkettäkin ETTÄ KIITOS OPETTAJILLE JA SOSSUNTÄTEILLE kun hajoititte perheemme ja saitte 3 onnetonta ihmistä jotka kaikki ovat masentuneita!!!!!!
Kirjoittakaa kommentteja ja jos on vastaavanlaisia kokemuksia kirjoittakaa kiitos!!!!
Mä olen sairastunut vuosien varrelle vakavaan masennukseen joka tuhosi yksinhuoltaja perheeni ja kaikki alkoi silloin kun minä synnytin ensimmäisen poikan noin 15v sitten.
poikani syntyi kehitysvammaisena joka todettiin tarkemmin pojan ollessa 1v jolloin sain ensimmäiset syytökset niskaani kun poikani ei oppinut asioita samallatavalla kuin muut samanikäiset lapset ja sosiaalitoimisto tarkkaili minua jatkuvasti löytämättä mitään moittimista elämäntavoista.
poikani tullessa kouluikään koulusta soitettiin jatkuvasti sosiaalivirastoon poikani häiriintyneestä käytöksestä johon minä olin muka syyllinen ja siihen auttaa vain keinutuoli terapia ja olin kelvoton äiti lapselleni kun en omistanut keinutuolia jolla oisin antanut lapselleni terapiaa!!!!!!!!!!.
Seuraavaksi pidimme koululla palaverin pojan asioista ja kauhukseni huomasin seuraavana päivänä että poikaani tultiin huostaanottamaan mutta hänen 2v pikkuveljeä ei huostaan otettu sillä kelpasin hänelle äidiksi mutta en kehitysvammaiselle pojalle.
Poikani sijoitettiin hevostilalle kellariin asumaan jossa ei ollut edes ikkunoita ja ansaitakseen ruoan pojan piti siivota hevosten pilttuut ja lapioida hevosen paskat enne onnetonta aamupalaa.
Poikani on luonnostaan hoikka mutta hän laihtui siellä kellarisa yli 10kg 4kk ja sossun mielestä se oli pojalle parasta.
Silloin masennuin ja luhistuin täysin ja jouduin valtavasti taistelemaan masennuksen kourissa saadakseni poikani takaisin.
Pojan asuessa sijaispaikassa pojalle oli iskostettu päähän,ettääitisi on alkoholisti ja narkkari vaikka en juo enkä polta ja poikani laitettii valehtelemaan sossun ämmille että olen kamala ihminen ja olen hakannut häntä jokapäivä mutta ei pojalla koskaan ollut mustelmia aina oli siististi puettu ja puhdas ja äitinä osallistuin kaikkiin poikaani koskeviin palavereihin ja koulusta tulleisiin yhteydenottoihin.
pitkällisten taisteluiden jälkeen sain poikani takaisin mutta hänet oli jo aivopesty minu vastaa joka-asiassa ja tänä syksynä kehitysvammainen poikani sanoi minulle,että tulen yöllä ja tapan sinut ja pikkuveljen kirveellä sillä sinä äiti olet kamalin ihminen minkä poikani tuntee vaikka en ollut tehnyt lapselleni mitään pahaa olin aina kotona hänen ja pikkuveljen kanssa enkä koskaan jättänyt poikia yksin kotiin.
Että kiitos sossun täteille kun veitte poikani kotoa aivopestäväksi.
oman ja pikkuveljen hengissäpysymisen vuoksi jouduin sijopittamaan poikani 14v kehitysvammaisten lasten hoitokotiin ja olen erittäin katkera siitä,että en saanut kasvatta pojastani kunnollista kansalaista ja poikani ei koskaan anna minulle anteeksi ja aikoo vihata minua lopun elämänsä vaikka olen vakuuttanut hänelle syyttömyyttäni asioiden kulusta ei kehityysvammainen ymmärrä,että en ole näiden asioiden takana!
Nyt perheemme on hajonnut ja minä asun pikkuveljen kanssa kahdestaan ja kaipaamme kovasti vanhinta poikaani mutta kun hänet on käännytetty minua vastaan siksi ei ole mahdollista asua enää yhdessä ja masennus senkuin syvenee vaikka on minulla masennuslääkettäkin ETTÄ KIITOS OPETTAJILLE JA SOSSUNTÄTEILLE kun hajoititte perheemme ja saitte 3 onnetonta ihmistä jotka kaikki ovat masentuneita!!!!!!
Kirjoittakaa kommentteja ja jos on vastaavanlaisia kokemuksia kirjoittakaa kiitos!!!!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sun masennus ainakaan hirveän vaikea ole, kun mielikuvitusta on vielä noin paljo jäljellä. :)
Olen pahoillani Sinun ja perheesi puolesta. Silti: tapahtunut mikä tapahtunut. Yritä päästä irti menneestä, katso elämää eteenpäin. Katkeroitumisella ei voita mitään, sen on elämä minulle opettanut. Vaikka olisi miten kauheita muistoja väärinkäytöksistä, nöyryyttävästä kohtelusta ja alistamisesta. Tiedän minäkin, että yhteiskunnassamme tehdään rikoksia lain varjolla juuri näissä sosiaalihuoltoasioissa.
Yritä olla nuoremmalle pojallesi niin hyvä äiti kuin osaat ja jaksat. Se riittää. Toivon, että jotenkin saisitte elämänne avartumaan kaiken negatiivisen ulkopuolelle. Jos teillä on mahdollisuus pitää esim. koiraa lemmikkinä, voisitte harkita sellaista ilostuttajaa ja ulkoiluttajaa!
Vanhempi poikasikin voi tulla mielenmuutokseen. Minäkin olen ollut "kauhea hirviöäiti" esikoispojalleni, mutta on nykyisin olemme ihan hyvissä väleissä. Poikani on 20 v.
Huomenta vaan sinullekkin ja kiitos vastauksestasi.
Meillä on jo lemmikkejä 2 punakorvakilpikonnaa jotka asustavat terrariossa ja vipeltävät lattialla kovaa vauhtia.
Vaikka nyt elämä tuntuu raskaalta ja epäoikeudenmukaiselta niin pitää vain luottaa,että kaikki asiat järjestyy ajallaan vaikka ei vielä näy tunnelinpäässä valoa mutta toivossa on hyvä elää.
Nyt keskityn pienemmästä lapsestani huolehtimiseen ja vanhemman poikani kanssa uudelleen suhteen luomiseen vaikka tehtävä on raskas on hän silti minulle rakas kaikesta huolimatta.
Toivottavasti jokupäivä voidaan olla sovussa ja unohtaa ikävät asiat ja nauttia toistemme seurasta niinkuin äiti ja poika.
Tällähetkellä ajatukseni on aika synkkiä vaikka minua ei enää kukaan syytä poikani tekosista ja uhkailuista mutta ikävä on valtava ja itku on herkässä monta kertaa päivässä.
Jollain tapaa pelottaa poikani tulevaisuus miten hänen käy ja antaako hän minun auttaa häntä vai olenko rukkanen jonka hän heittää roskikseen kelvottomana.
Jostain pitis saada voimia jaksamiseen mutta kaikki ajallaan nyt on surunaika ja kaipa se tästä paremmaksi muuttuu