Joo, eli ihan varmuuden vuoksi vaan kyselisin surun tuntemisesta jos vaikka sattuisin olemaan jotenkin epänormaali. Onko täysin normaalia jos ihminen ei ole lähestulkoon koskaan surullinen???:D Eli itse en puleentoista vuoteen muista olleeni koskaan surullinen. Elämässäni on kuittenkin tapahtunut asioita, jotka normaalisti olisivat surettaneet minua kovastikin ja lähes tulkoon vain nauran niille. Ihmettelen vaan kun tämä surun tunne on vaan kadonnut jonnekin aivan tyystin:D Ennen itkin lähes joka ilta itsevihaani, eikä asiat joita itsessäni vihasin ole kadonnut mihinkään, en vain osaa surra niitä enkä näe kyllä mitään tarvettakaan. Minulla ei ole myöskään mitään haaveita tai unelmia ja kaikki harrastukseni, mitkä ovat olleet minulle erittäin läheisiä olen lopettanut mukaan lukien uskonnon(tai sitä en ole lopettanut, mutta en vaan enää usko Jumalaan), mikä ei myöskään harmita. En näe mitään syytä tehdä itsemurhaa, koska olen elämääni täysin tyytyväinen, mutta en myöskään näe mitään syytä miksi pidentäisin elämääni. Itseasiassa minulle on yksi ja sama elänkö tässä maailmassa vai en:D Tämä näkyy muun muassa täysin typerässä liikennekäyttäytymisessä:D. Laitetaan tähän nyt vielä sekin että en ole ihastunut kolmeen vuoteen kertaakaan. En näe syytä purkaa asioitani kenellekkään koska ei ole mitään tunteita mitä purkaisin:D Itseasiassa en tiedä tunnenko enää mitään muuta kun huvittuneisuutta ja tätäkin tekstiä kirjoittaessa olisi tehnyt mieli laittaa joka lauseen perään naurava hymiö:D Asia ei haittaa minua juurikaan, koska aina kun ajattelen sitä niin minua rupeaa vain hymyilyttämään. Niin tuli vaan mieleen laittaa tämä tänne ettei minussa nyt sittenkään tuntelisesti olisi mitään epänormaalia???? Kuuluuko tämä ikään, kun olen 16 vuotta. Joo ja tähän viestiin kaipaisin myös muutamaa asiatonta kommenttia:D:D
Onko tällainen tunteettomuus normaalia?
Huvittunut henkilö
21869
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ja olen tosissani. Kärsit maniasta
itkit joka ilta itsevihaasi, se ei ole vaan kadonnut
depressiosi on edelleen. Elät juuri kaksisuuntaista mielialahäiriötä.
Kiellät tämän tekstin itseltäsi tosin koska kun maanikko on huipulla, hän ei oikeasti todellakaan kuuntele
jos tahdot apua, etsin mistä saat psykiatriin yhteystiedot, ja elämä paranee huomattavasti.
voit vierailla myös tukiasema.net
Ihan tavallista teinitytön mielialojen vaihtelua, ei siinä mitään kaksisuuntaista mielialahäiriötä ole, eikä depressiivisyyttä, se on vaan elämää ja elämän muuttumista.
Koska täällä pyörii yksi tai kaksi "nettipsykiatria" jotka tekevät lähes työkseen näitä "analyysejaan" muiden muutamien rivien kirjoituksista ja kehoittavat hakeutumaan hoitoon, se on manipuolointia, ssillä kukaan näistä vastaajista ei tiedä sinun eikä muidenkaan kirjoitusten perusteella yhtään mitään, eikä tuo joka kirjoitti sinulla olevan kaksisuuntainen mielialahäiriö kirjoittanut sitä muutakuin pätemisen tarpeellaan joten älä usko noita kaheleita.
että hän kirjoitti itsemurhasta, että hän on ajatellut itsemurhaa?
Se millä asteella ajattelee on asia erikseen ja sitä ei nettikirjoitusten perusteella saa selville.
psykiatrille joka toteaa että hän on terve? kuin että...
ehkä et ole tietoinen että suomalaiset kärsivät pahoista mielenterveysongelmista ja mitä aikaisemmin ne korjataan sen parempi loppuelämä.
Nuoret tarvitsee aina tukea, eikä heidän ongelmiaan pidä vähätellä. Nuoruudessa ihmiset on herkimmillään.
Oma vastauksesi oli kaikessa mahtavuudessaan näin = ole yksin ongelmiesi kanssa, ne on vaan elämää.
Lisääntyvät, sen enemmän tulee mielenterveysongelmaisiakin. Kyllä tässä yhteiskunnassa on ihan muut asiat pielessä, eikä varmaan vähimmäisenä liika informatio liian nuorille, netit, ym teknologia, unohdetaan normaali elämä. En vaan neuvo itse psykiatreilla kun en tunne tapausta, omassa nuoruudessani eletiin niin, että meidän aikalaiset jos olisivat nykynuoria niin hullujenhuoneelle pistettäisiin.
ei ikinä kykene löytämään nuorien joukosta ongelmatapauksia koska eivät voi tietää. Jos lähtisi etsimään se olis kuin neula heinäsuovassa
Psykiatri pystyy keskittymään yksilöllisesti, puhumaan eikä niissä ole mitään pelättävää.
Ei psykiatrit sulje yhtäkään ihmistä hullujenhuoneelle, joten älä iskosta noita ajatuksia
psykiatri tekisi sinustakin asteen verran valaistuneemman mutta koska sinun ei tarvitse itkeä joka ilta, käytän omat verorahani mielelläni tämän nuoren ihmisen tukemiseen
ei siinä mitään menetä, kun ei vaan kerro kavereille että on jutellut kellekään. Nuoret ei ymmärrä, koska aikuiset ihmisetkin pelkää sanaa psykiatri ja terapeutti... ihan kuin AA
"mitä enemmän
Psykiatriset palvelut lisääntyvät, sen enemmän tulee mielenterveysongelmaisiakin"
???
Ennen 17 vuotiaat taistelivat rintamalla ja lotat paikkasivat niitä ja pesivät ruumit, sen jälkeen he ja heidän lapsensa loivat tämän yhteiskunnan meille, ilman kriisiapuja ja psykiatreja, nykyään joka helvetin mielialamuutoksesta tuputetaan ihmisille lääketä ja lääkäriä!!
Tämä eikä muiden maiden yhteiskunta tule kestämään sitä, onhhan se jo nähtykin, Kannattaa keskittyä elämiseen ilman turhia pähkäilyjä niin on plajon mukvamapaa ja helpompaa ja samalla muistaa puhua keskenään, sekä huolehtia lähimmäisistään, se on normaalia ihimistoimintaa, ei psykiatreilla ravailut, kun psykiatrit olivat tabu, niin silloin ei niille ollut edes tarveta!
asioita jos et ole tajunnut.
Homo Sapiens on eläny tällä planeetalla 200 000–250 000 vuotta. Toisesta maailmansodastakin on vasta 63 vuotta.
ja siirtyi yhtäkkiä aivan toisenlaiseen stressaavaan ympäristöön, mihin eläimiä (ihmisiä) ei ole tehty koska ärsykkeitä on 24/7, joka puolella. No shit meillä tulee enemmän mielenterveysongelmia ympäristön takia.
Eli mitä sun mielestä tälle yhteiskunnalle sitten pitäis tehdä? Ja mitä voisi tehdä
psykiatrit opettaa ihmiset puhumaan toisilleen jos ei ole muuten uskaltanut tehdä, eikä moni uskalla. Ei moni uskalla avautua tutulle.
Mitä jos pääsisit itse yli menneistä, rintama-ajoista ja siirtyisit nykyajalle ja miten sopeudumme tähän informaatiotulvaan
Opettamaan ihmisiä puhumaan toisilleen yhtään mitään vaan sen opettavat vanhemmat ja ympäristö, voi herran jestas sentään!!!
Luuletko sinä tosiaan, että joku, ihan kukam vaan joka lukee muutamia alan kirjoja muutaman vuoden yliopistossa on valmis opettamaan muita elämään.
Ei tosiaankaan ole, ainoastaan he voivat saada jotkut herkkäuskoiset manipuolimalla toisiin ajatuksiin, sillä psykiatria on nimenoman mielen manipuolintija ja jos taas on kyseessä oikein kunnon hullu niin se on asia erikseen.
on opetettu?
olis hyvä saada tähän ny oikean psykiatrin kommentti, koska he ei todellakaan manipuloi, vaan kuuntelee ja juttelee rakentavasti.
He tarjoavat toisia näkökulmia, eivät pakkosyötä
En käsitä mistä ihmeestä olet saanu noin negatiivisia mielleyhtymiä?
Käsitys kaikista.
Minä katsos tunnen ihan henk.koht pari psykiatria, entisen avovaimonikin, joka oli alan ihminen ja heillä ei ole yhtään mitään sen enempää kuin muillakaan, päinvastoin povat itse leensä sulkeutuneita ja eivät osaa rakentavasti keskustella.
Ei katsos kirjat opeta ihmistä elämään, sen opettavat kasvatus niin kotona kuin koulussakin, jos se menee pieleen, psykiatrien konstit ovat vähäiset, tietenkin voidaan antaa pää täyteen mömmöjä, siinä kaikki, mitään ihmekikkoja ei heillä ole, vain mielen manipuolintia, mihin kaikki psykiatria perustuu.
Luin tekstisi,ja mielestäni olet masentunut. Itse ainakin koen juuri noin,varsinkin syvinä masennuksen hetkinä. Ehdottaisin, että puhuisit tuntemuksistasi lääkärin kanssa. Ehkä lääkäri osaa ohjata sinut, tarvittaessa, jatkohoitoon.
Minusta mukavaa kuulla, että olet tyytyväinen ja iloinen :)
mutta yritä ihmeessä olla tarkempi siellä liikenteessä.
niin tunnet vihaa ympäristöä kohtaan, kaavalla mitä en tiedä. Onneks oletkin noin nuori ja helposti palaudut. Yleensä kaikki tuntee paljonkin, jos ottaa tunteet vastaan. Vaikutti viimeinen lause siltä, et tää on pilaa, mut jos ei ni kannattaa miettiä jonkun ammattilaisen kanssa keskustelua, ni asiat saadaan sun kohdalta järjestykseen. Sitten elämä tuntuu elämälle ja sen arvoiselle.
En nyt sentään ajatellut että tähän viestiin tulis noinkin jyrkkää palautetta kun mitä nyt on tullut. En siis aio lähteä mihinkään ihme psykiatrille valittamaan, koska olen tilanteeseeni tyytyväinen. Ajattelin vaan että onko tämä nyt sitten normaalia:D
Itsestään, niin joku ssuossittelee psykiatria, kuuluu palstan henkeen ilmeisesti, vaikka kertoo rakastavansa sitä tai tätä, niin joku on kohta jo suosittelemassa ammattiauttajaa:):)
todellisiin ongelmiin suosittelisin ammattiapua, koska muuten voi käydä niin että tilanne menee entistä huonompaan suuntaan.
ei tänne kannata kirjoittaa oikeista ongelmista. voi joutua kiusatuksi.
Ammattiapua kun on itse hoidokkina.