Löytyisikö kohtalontoveria täältä (vaikka en tällaista kellekään muulle toivokaan)?
Eli onko muita ennenaikaisista vaihdevuosista kärsiviä ja kuinka olette selviytyneet? Onko hormonikorvaushoito hyvä vaihtoehto, kuinka turvotusten kanssa, osteoporoosi ynnä muut terveysasiat? Lääkäriin olen menossa tammikuussa ja tiedän, että nämä ovat henkilökohtaisia asioita, mikä toimii yhdellä ei ehkä toimi toisella, mutta kokemuksia ja mielipiteitä, neuvoja, kaipaisin.
Mahdollista ennenaikaista menopaussia lääkäri epäili jo vuonna 2002, kun olin 27 vuotias. Sitä ennen oli vuoto hyvinkin epäsäännöllinen ja kuumat aallot seurana kausittain, noin 2 kuukautta kerrallaan ja hyvinkin voimakkaina. Itse asiassa minulla vuoto on ollut aina epäsäännöllinen muulloin kuin silloin, kun söin e-pillereitä 7:n vuoden ajan. Kun perheen perustaminen tuli ajankohtaiseksi, tämä "tila" huomattiin.
FSH -arvo oli tuolloin vuosina 2002 - 2005 pahimmillaan noin 20, joinakin kuukausina kuitenkin normaalimpi (esim. 1,9). Lapsettomuushoidoista ei tuolloin hyötyä, mutta aivan "vahingossa" kaikkien ihmetykseksi ja iloksi huomattiin odottavamme vauvaa, kun olin 29 vuotias ja nyt meillä on ihana 2v7kk ikäinen tytär. Hän taisi olla aikamoinen ihme, ja vaikka toista lasta toivommekin, taitaa toivo olla jo mennyt.
Nytkään ei kunnollista vuotoa ole ollut 7 kuukauteen, muutamaa tiputteluvuotoa lukuunottamatta. Kuumia aaltoja on harvakseltaan, enemmän niitä oli ennen raskautta. Mietinkin, että jokohan ne vaihdevuodet ovat minulla menneet "ohi"...Syyskuussa FSH -arvo oli JO 65.
Onko kenelläkään kokemusta, voiko tuo arvo vielä noin korkealta palautua normaaliksi?
Olen koettanut asennoitua siihen, että me emme toista lasta enää saa, mutta on se surullista. Olemme tietenkin hyvin onnellisia ja kiitollisia tyttärestämme ja olen iloinen, että sain kokea raskauden ja synnytyksenkin, hetkeäkään en vaihtaisi pois edes valvotuista öistä :).
Kertokaa, jos teillä olisi minulle neuvoja / kokemuksia! Olisin niistä hyvin kiitollinen.
Sukurasitus on taustalla, mutta ei meidän suvusta käsittäkseni kenelläkään NÄIN aikaisin vaihdevuodet ole alkaneet. Kohtu ainakin ennen raskautta oli siisti ja kilpirauhasarvoissa ei ole sanottavaa.
Ennenaikainen menopaussi
6
2025
Vastaukset
- Kilpparilainen
Kilpirauhaslabra-arvot, eli TSH ja T4V? Lääkärit usein pitävät normaaleina, kun ovat viitearvojen sisällä. Toisille saattaa olla niissä viitearvojen sisälläkin olevien arvojen takia oireita.
- Dahlia75
Eivät ole kertoneet, koskaan itseasiassa. Niitä arvoja on mitattu käsittääkseni useasti, mutta eivät ole kertoneet niistä muuta kuin että normaalit ovat. Täytyykin kysyä tuosta, josko voisi sittenkin olla siitä kyse.
Joskus tuntuu, että minun elimistö reagoi herkästi moniin sellaisiin asioihin, joista muut ei tiedä mitään... En tiedä voiko elimistö olla "herkkä", heh. - Kilpparilainen
Dahlia75 kirjoitti:
Eivät ole kertoneet, koskaan itseasiassa. Niitä arvoja on mitattu käsittääkseni useasti, mutta eivät ole kertoneet niistä muuta kuin että normaalit ovat. Täytyykin kysyä tuosta, josko voisi sittenkin olla siitä kyse.
Joskus tuntuu, että minun elimistö reagoi herkästi moniin sellaisiin asioihin, joista muut ei tiedä mitään... En tiedä voiko elimistö olla "herkkä", heh.Elimistö voi olla herkkä, kuten ainakin tämän kilpirauhassairauden myötä.
Kyllä mullekin lääkärit aina sanoivat, arvot hyvät, mutta kun oireilin ja kuukautisetkin reistailivat, sain vihdoinkin 20 vuoden kuluttua oireilleni nimen, kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siis kilpirauhassairaus voi aiheuttaa lapsettomuuttakin, hoitamattomana.
Käyppä tuolla sivulla kertomassa oireistasi, sieltä saa neuvoa
http://www.kilpirauhas.info/
Kun löytää lääkärin, hän hoitaa potilasta oireiden mukaan, ei labra-arvojen. Harmi vain, sellaisia lääkäreitä liian vähän.
Tyttäreni sai avun vasta JKL:ään muutettuaan, ennen oli oireet, -masennusta-, nyt kilpirauhasen vajaatoimintaa. - Dahlia75
Kilpparilainen kirjoitti:
Elimistö voi olla herkkä, kuten ainakin tämän kilpirauhassairauden myötä.
Kyllä mullekin lääkärit aina sanoivat, arvot hyvät, mutta kun oireilin ja kuukautisetkin reistailivat, sain vihdoinkin 20 vuoden kuluttua oireilleni nimen, kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siis kilpirauhassairaus voi aiheuttaa lapsettomuuttakin, hoitamattomana.
Käyppä tuolla sivulla kertomassa oireistasi, sieltä saa neuvoa
http://www.kilpirauhas.info/
Kun löytää lääkärin, hän hoitaa potilasta oireiden mukaan, ei labra-arvojen. Harmi vain, sellaisia lääkäreitä liian vähän.
Tyttäreni sai avun vasta JKL:ään muutettuaan, ennen oli oireet, -masennusta-, nyt kilpirauhasen vajaatoimintaa.Kiitos!
Tätä täytyykin ihan tosissaan alkaa selvittämään. Jos "suotta" kärsin asiassa, johon voisi olla jonkinlainen apu... Kysyn ne arvot tammikuussa lääkäriltä, toivottavasti on sellainen lääkäri, joka ottaa asian siltäkin kantilta vakavasti!
- kohtalontovereita
En muista itse omia veriarvojani, ne mitattiin kyllä aikoinaan. Minunkin menopaussini alkoi 3kymppisenä. Yöhikoilut, masennus, haluttomuus, limakalvojen kuivuus. Tutkimuksissa todettiin estrogeenin puuttuvan lähes täysin, joten siitä saakka olen syönyt korvaushoitoa (Femoston)jo yli 10 vuotta. Lääke sopi hyvin ja vei kaikki oireet pois. Mutta koska raskauden riski on aina olemassa (lekurin mukaan todella pieni) ja uudessa suhteessa mies on aivan hysteerisen pelokas jos tulen yli 40-vuotiaana raskaaksi, tein juuri muutoksen: lopetin Femostonin, ja tilalle sain hormonikierrukan sekä estrogeenia geelinä(Estrena).
Katsotaan nyt miten jatkossa tämä toimii. Paljon olen tällä palstalla lukenut negatiivisia vaikutuksia tuosta geelistä (lihominen, masennus, haluttomuus) mutta koska olen jo niin kauan estrogeeniä syönyt, toivon ettei mitään suurta muutosta tulisi.
Tuohon lapsettomuusasiaan en osaa sanoa, omani tein 28-vuotiaana, joten tuuria tai kohtaloa siinäkin...
Parasta jutella asiaa tuntevan lääkärin kanssa.- Dahlia75
Kiitos, tilanteesi tuntuu jotenkin lohduttavalta, eiköhän minullekin jokin apu löydy. Ja ehkä meilläkin vielä olisi edes pienen pieni mahdollisuus tulla raskaaksi tästä kaikesta huolimatta. Ja jos ei, niin pääasia että tämä lähestyvän 3v uhman aalloissa ponnisteleva pieni tyttäremme on olemassa :D, ja on meille kaikkein rakkain :D.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.316106- 393982
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833343- 122858
- 292282
- 122277
- 1621916
- 231719
- 281494
- 1051382