jos joku ystävä tai sukulainen ei jaksaisi iloita raskaudestanne oman lapsettomuutensa vuoksi?
Yritän pitää pokkaa parhaani mukaan seuraavalla tapaamisella. Tuntuisi nololta juosta kulman taakse itkemään, kun toinen elää elämänsä parasta aikaa.
Yritän pitää pokkaa parhaani mukaan seuraavalla tapaamisella. Tuntuisi nololta juosta kulman taakse itkemään, kun toinen elää elämänsä parasta aikaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
eli olen itse ollut se lapsettomuuest kärsivä sekä nyt just se joka saa lapsen,ja tuttava ei ikinä.. siihen ei voi vaikuttaa miten se satuttaa toista.emme voi elää omaaa elämäämme sen perusteella mitä toinen saa mitä minä en. en itke vaikka naapurilla on hieno talo,ja paljon rahaa..vaikka itte oon tehny ikäni töitä,ja silti aina persaukinen.
jokainen oman polkusa tekee loppupelissä..Melkein kaiken saa jos riittää halua..
eikä lapsettomuuen takia tarvi hävetä.sen voi sanoa suoraan että sorry, toivotan onnea teille.meille ei lasta ilmeisesti ikinä tule..ja kertoa että se on arka aihe..tyhmä on se joka ei ymmärrä.
En loukkaantuisi. Minulle on sanottu aikoinaan, etten voi saada lapsia kun ei oikein ollut edes kuukautisia ja munasarjat täynnä kystia. Aina olin jotenkin huonompi kuin muut naiset. Mutta nyt minulla on kolmas raskaus. Ensimmäisen lapseni sain yli 30 vuotiaana kun munasarjat "putsautuivat". Tiedän kuitenkin, mitä tunnet.
Ei se miulta oo pois olipa ystävä ilonen tai ei. se on hänen päänsärkynsä. jos joku ei lapsia saa niin ei se asia muutu mikskään vaikka kaikki muut maailman ihmiset sais. Turha niille on olla katkera
Tuosta katkeruudesta on helppo jauhaa, jos itsellä ei ole mitään kokemusta lapsettomuudesta ja sen mukanaan tuomista tunteista.
Keskustelun aloittajan kysymykseen vastaisin, että en loukkaantuisi. Ja itse en ainakaan henkilökohtaisesti hehkuttaisi raskauttani millään tavalla sellaiselle ihmiselle, jolla tietäisin olevan lapsettomuusongelmia, pikemminkin puhuisin asiasta vain silloin, jos lapseton ottaisi itse asian puheeksi.
että en ole kenellekään sukulaiselle, siis omalle tai puolison sukulaiselle, paljastanut lapsettomuuttamme. Joillekin ystäville olen kertonut. Olen niin nuori, että voin vedota keskeneräisiin opintoihin, "ei ole vielä aikaa". Nyt on sellainen tilanne, että oma lapsettomuus on ehkä pakko paljastaa, ettei pidetä aiheetta töykeänä tms. Minusta kuitenkin tulee melkein täti.
Itselläni on kokemusta lapsettomuudesta kärsivistä ystävistä. Useimmat heistä ovat ihan sinut asiansa kanssa...tai ainakin niin pitkälle kuin mahdollista, eivätkä täten osoita esim.minulle (joka olen raskaana) mieltään..Mutta yksi on poikkeus. En voi sanoa että loukkaisi, mutta ehkä en osaa asennoitua hänen käytökseensä. Hän olettaa minun kertovan raskauksistani (kuten myös muiden kavereidensa), mutta kun kuulee asiasta niin pahoittaa mielensä. Yksi tuttava ratkaisi asian olemalla kertomatta ja siitäkö haloo syntyi. Itse olen kertonut tyyliin vähätellen ja ohimennen..Ja asiasta puhuttu siinä määrin mihin hän on kykenevä. Kuitenkin tein kerran virheen ilmeisesti kun näytin ultrakuvaa ja sain sitten loppu illan katsella myrtynyttä naamaa. Minä ymmärrän tunteet ja sen että satuu kun omaa kaivattua lasta ei kuulu eikä näy..mutta mielestäni lapsettomuudesta kärsivänkin tulee omata jonkunlainen käytös. On hirveän vaikea olla ihmisen kanssa jonka seurassa täytyy varoa sanomisiaan.
me mieheni kanssa luultiin ettei meille tule perinteisin konstein ikinä lapsia, joten on kokemusta. Eräällä tuttavalla yritystä takana useampi vuosi mutta en oo ainakaan huomammu hänen olevan katkera minulle tai mitään, onneksi. pelkäsin että hän voisi olla koska olen häntä yli 10 vuotta nuorempi ja hänellä alkaa olla "viime hetket" käsillä saada lapsia.
En todellakaan loukkaantuisi. Vaikka kyseessä ei olisi edes lapsettomuus, en ymmärrä, miksi muiden pitäisi välttämättä iloita raskauteni takia. Enhän minä mahoineni ole kuitenkaan mikään maailman napa. Minulla on yksi hyvä ystävä, joka sai esikoisensa pitkän yrityksen jälkeen ja nyt ovat miehensä kanssa yrittäneet toista lasta jo jonkin aikaa. Kun kerroin hiljattain tälle ystävälleni olevani raskaana, ei sieltä tosiaankaan mitään hurraa-huutoja kuulunut, pikemminkin tyyliin "epäreilua, tasan ei käy onnen lahjat".