Meillä hieman itkunen 2.5kk poika vauva,joka tuntuu hiljenevan vaan syliin/olkapäälle. Ollaan kannettu sitä nyt kuukauden sylissä vuoron perään.
Montako tuntia muut pitää sylissä yön mittaan?
Tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan.
Montako tuntia muut pitää sylissä yön mittaan?
Tyhmiä kysymyksiä ei olekkaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
On aika tavallista,et lapset ovat itkuisia alle 3kk,kun mahavaivat kiusaa.Sylissä lapsi tuntee olonsa turvalliseksi,kun koskee. Sanoisin,että pitäkää sylissä niin paljon kuin tarve,isompana ne ei tule enää syliin.:)
Itse "siedin" itkut ja opetin lapseni rauhoittumaan ilman syliä. Tuntuhan se sillon pahalta antaa pikkuisen itkeä yksin sängyssä, mutta vaihtoehtoja ei ollut (olen yh). Ei näytä jääneen tenavalle traumoja. Oikein tomera ja iloinen nuorimies (3v.) siitä on tullu.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
lisää täältä: http://www.lapsiperhe.net/unihiekka/uni.htm
Ihmislapsi syntyy aivan keskentekoisena, useimpiin muihin nisäkkäisiin verrattuna avuttomana ja riippuvaisena vanhempien hoivasta. Amerikkalainen lastenlääkäri William Sears (kuuluisan The Baby Bookin kirjoittaja) sanookin: "Ihmisen sikiöaika kestää oikeastaan 18 kuukautta: yhdeksän kuukautta kohdussa ja yhdeksän kohdun ulkopuolella kannettuna".
Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa. Ihmisvauva suorastaan huutaa (ihan kirjaimellisestikin joutuu usein huutamaan) kosketusta, liikettä, mahdollisuutta seurata ihmistovereidensa normaalia, arkista elämää turvallisesti vanhemman liikkeiden rytmissä mukana keikkuen.
Ihmisellä on poikasen oikeaan hoitoon ohjaava vaisto aivan kuten eläimilläkin, meidän vain on sitä vaikeampi kuunnella kaiken älyllisen ja kulttuurillisen tietotulvan joukossa. Joillekin meistä vauvan vaatima läheisyys voi olla omista lapsuudenkokemuuksista johtuen vaikeampaa kuin toisille, mutta useimmat vanhemmat haluavat kuitenkin pitää lasta paljon sylissä ja lähellä. Silloinkin, kun Virallinen Lastenhoitokulttuuri käski olla "totuttamatta lasta syliin", neuvon noudattaminen oli useimmille vanhemmille tuskallista, ja tyhmä neuvo se olikin, ajattele nyt: "älä totuta häntä rakkauteen", "älä totuta häntä ravintoon", "älä totuta häntä turvallisuuteen".
Kantoliina ei ole itsetarkoitus, vaan väline joka auttaa äitiä, isää ja muita lapsen rakkaita toteuttamaan hoivavaistoaan.
1)kantaminen on se, mitä lapsi synnyttyään odottaa. hän on juuri hytkynyt äidin liikkeessä mukana yhdeksän kuukautta. lapsella on liikkeessä ja liinan puristuksessa tuttu ja turvallinen olo.
2)lastaan kantava äiti on vapaa liikkumaan, toimimaan, seurustelemaan. kantaminen ehkäisee yksin jäämistä, turhautumista ja masennusta.
3)kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin, tietty määrä liikestimulaatiota on jopa välttämätöntä aivojen normaalille kehittymiselle.
4)kantaminen edistää sitoutumista (bonding) aikuisen ja lapsen välillä, ja näin on sekä hyväksi lapsen psyykkiselle kehitykselle, että auttaa aikuista kosketukseen vaistojensa kanssa.
5)kantoliinassa lapsi ei jää muiden ihmisten elämästä syrjään, vaan on koko ajan keskipisteessä mutta EI keskipisteenä - mikä voi ahdistaa lasta kovasti
6) kun lapsi on lähellä, äiti voi vastata hänen tarpeisiinsa nopeasti ja oppii myös lukemaan lapsen viestejä paremmin, esimerkiksi imetyksen onnistumiselle tämä voi olla merkittävä tekijä
7)kannettu lapsi itkee selvästi vähemmän kuin sitteri-, sänky- ja lattialapsi
8)kannettu lapsi nukkuu liinassa helposti ja aina halutessaan
9)kannettu lapsi kehittyy fyysisesti ja motorisesti nopeammin kuin lapsi, joka jätetään omilleen
10)kannettu lapsi ei tarvitse leluja ja erityisiä vauvavirikkeitä - maailma on hänen mobilensa
lisää: http://www.lapsiperhe.net/kantoliinat/filosofiaa.html
Kantaminen vaikuttaa lapsen kaikkiin aisteihin. Vauva aistii ja kokee asioita, joista hän ilman kantamista pääsisi osalliseksi vasta opittuaan kävelemään: lastaan kantava äiti kumartelee, hypähtelee, keinuu, kurottuu. Hereillä oleva vauva näkee kaiken aikuisen tasolta, jolloin ympäristö ja arkiaskareet tulevat hänelle tutuiksi.
Kannetut lapset ovat usein tyytyväisiä ja itkuttomia sellaisissakin tilanteissa ja kehitysvaiheissa, joissa ei-kannetut lapset itkevät paljon ja stressaantuvat helposti.
Lisää: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
ihmislajille on olemassa ”jatkumo”, luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa.
Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn.
Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi.
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Voiko varhaista ”sylivaiheen deprivaatiota” sitten paikata enää myöhemmin lapsuudessa?
Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.
Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla.
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
" Meidän kulttuurissamme vallitsee käsittämätön vimma jättää pieni vauva yksin - sänkyyn, vaunuihin, sitteriin, kantokoppaan, lattialle, ja viihdykkeeksi hänelle tarjotaan mobilea tai värikkäitä leluja joita heilutellaan vauvan kasvojen edessä... Vauvan kannalta tämä on luonnotota ja julmaa."
Voihan asian noinkin nähdä. Mutta jos vauva on rauhallinen ja aikansa viihtyy em. paikoissa itsekseen, en näe siinä mitään pahaa tai luonnotonta. Toki äidin on oltava paikalla sitten kun vauva tarvitsee.
Meillä oli kantoliinat ja kantoreput ja imetystyynyt. Kantoreppua lukuunottamatta ne jäivät vähälle käytölle. Liina on hankala ja sen virittelyyn menee aikaa. Vaikka lapsi siinä hyvin nukkuikin, en kokenut sitä kovin käteväksi enkä "bondaavaksi".
"kannetun lapsen aivot kehittyvät paremmin ..."
Uskoo ken haluaa. Aivojen kehitykseen vaikuttaa niin moni seikka, että yksittäisen kantovälineen vaikutusta lienee mahdoton selvittää. Toki liikuttaminen ja liikkuminen ovat tärkeitä vauvan kehitykselle.
Meillä tyttö nyt 1v. viihtynyt myös aina todella paljon sylissä. Tuossa iässä kannettiin jatkuvasti joko käsivarrella tai olkapäällä. Etenkin yöt oli parin kk:n iässä itkuista aikaa, joten kyllä niitä tunteja kertyi vuorokaudessa todella monta. Jatkuvasti oli kädet ja hartiat kipeenä.Meillä kantaminen ainakin helpotti vatsavaivoja. Mielellään tyttö olis tuossa iässä nukkunutkin vain sylissä tai tissillä ja heti, kun omaan sänkyyn laski, niin itku alkoi.
Meillä neiti alkoi itsekseen viihtyä lattialla tai, vasta sitten kun lähti liikkeelle vajaa 9kk iässä. Nyt edelleen on sylikissa, mutta touhuilee itsekseenkin.Välillä rasittaa aina jatkuva sylissä pitäminen, mutta toisaalta se on ihanaakin, kun lapsella on äidin tai isän sylissä hyvä ja turvallinen olla. Ja helpottaahan tuo aikanaan, kun lapsi kasvaa ja sitten varmaan jo harmitteleekin, kun lapsi ei välttämättä sylissä niin paljoa viihdykään:)
Saattoi meillä pari kolme tuntia mennä. Minä usein otin likan syliin/olkapäälle ja lähdin toiseen huoneeseen kantelemaan, että äiti sai joskus nukkua. Hyvä tapa oli mennä keinutuoliin istumaan ja kiikutella siinä tasaisesti. Vauva nukkui siihen ja saattoi siinä itsekin puoliunessa torkkua. Kun uni vaikutti riittävän syvältä, niin siitä sitten kannoin omaan sänkyyn nukkumaan.
Jos vauva on sylissä rauhallinen, voi myös laittaa tyynyillä itsensä sänkyyn puoli-istuvaan asentoon ja vauva olkapäätä vasten. Alkuun keikuttelee sen verran että rauhottuu. Sen jälkeen siinä asennossa voi kumpikin nukkua.
Hankimme toiselle lapselle kantoliinan, ensimmäisen kantamisessa vaimolle tuli krooninen tulehdus olkapäähän...