Pian Ladoja on jälleen saatavilla kaikille halukkaille. Lehtitietojen mukaan autonvalmistajilla on tarve fuusioitua. Volvot ja Saabit katoavat markkinoilta. Uskon Ladan ottavan haltuunsa jonkin konkurssikypsän ”räppänävalmistajan” tehdastilat, kuten esimerkiksi PSA tai Fiat. Kilpailun kiristyessä ”räppänöitä” ei kannata valmistaa. Kuka hullu niitä ostaisi. Näin Ladalle saadaan lisää tuotantolinjoja ja kaikki Ladaa haluavat toverit saadaan pidettyä tyytyväisinä. Kunnat ja valtio siirtyvät takaisin Ladan käyttäjiksi. Poliisi ja puolustusvoimat tarvitsevat käyttövarmaa kalustoa, että voivat suojella maamme kansalaisia oli sitten sää tai keliolosuhteet kuinka surkeat tahansa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Ladan räppänöiltä on kadonneet markkinat. Suomessa myydään vielä yksi Kalina kuukaudessa mutta muualla menee heikommin.
Totta turiset toveri näin tulee käymään kohta lada on historiaa.
Tunnen velvollisuudekseni opastaa nuorempaa vasta autoilun alottanutta nuorisoa muutamasta tosi faktasta.
Ladan ostaminen kannattaa taloudellisesti. Uuden Ladan hinnalla joudut tyytymään 4-5 vuotta vanhaan räppänään, jossa on vanhentunutta moottoriteknologiaa ja auto on saatettu kolaroida edellisen omistajan aikana. Pienestä parkkipaikalla sattuneesta töytäisystä turvatyynyjen laukaisupiiriin on saattanut tapahtua vaurio ja silloin tyynyllä varustettu auto on hengenvaarallinen. Kukapa haluaisi saada ajon aikana tyynyn silmilleen.
Ladassa rahasi eivät haihdu taivaan tuuliin, kuten esimerkiksi Toyotassa tai Rellussa. Ladan huolto, ylläpito ja käyttäminen ovat edullista. Ilmankos Ladamiehellä on varaa reissata ja kiertää maailmaa. Eräs osoitus Ladan premiumista on se, ettei Ladaa ole valittu vuoden autoksi. Se kestää lukemattomia vuosia. Vuoden auton tittelin ovat saaneet muun muassa Fiat, Citroen, Peugeot, Opel, Rellu, Simca, Tojo ja sitä latua. Ja ei kai kukaan laatutietoinen autoilija pidä edellä mainittuja automaailman esikuvina! Varsinaisia korjaamojen lypsylehmiä.
Älä Reiska ala syöttämään propagandaasi muille. Sinä olet tunnetusti sekä auto- että talousasioissa todellista pohjasakkaa. Sinun neuvoillasi menisi konkurssiin vaikka Neuvostoliitto. Ja sehän menikin koska johdossa oli tovereitasi.
sienipölyä ReiskaS. Jos Tojot on on autokorjaamojen elättejä niin sienipölyn annostusta täytyy vähentää huomattavasti 1/10 riittäis, että kirjotuksissas olis jotain tolkkua. Nämä sadut menevät pahasti, yli hilseen selvältä lukia kunnalta. Kohtuus kaikessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000000798&posting=22000000039397070
Eipä ole Ladassa tarvinnut kiristellä jälkikäteen.
Toverit laittavat tehtalla osat kiinni niin, että pysyy.
Reiskalta!!
Toyossakaan. Tuokin 05- malli kuuluu vielä takuun piiriin, ellei teeseitsemies vaihda jarrupaloja. Kyllä tehtaalla kiristetyt pultit Tojoissa kiinni pysyy, kateellisilla vaan suu ei pysy.
pitäisi vaihtaa noinkin uuteen autoon? Laahanneet vai mitä vikaa. Tässä se tojon laatu nähdään.
Kyllä ne vaan kuluvat. Lada olisi tuolla ajomäärällä paalattu jo neljään kertaan.
Tojotalla ei kukaan aja sellaisia ajomääriä, mikäli kaikki tuntoaistit ovat tallella. Ja tosieksi jos joku masokisti tyytyisi ammattikäytössä ajamaan Tojolla 187tkm kolmessa vuodessa, niin ei se itse vaihtelisi jarrupaloja. Jarrujen huoltoa ei saisi tehdä muuta kuin ammattikoulutuksen käyneeet ihmiset. Turvallisuusriski jos joku tee-se-itse mies korjaa jarruja. Itsellä on ammattikoulutus siihen hommaan.
Kyllä tuollaisilla loistoautoilla ajetaan paljonkin. Jos Ladalla joutuisi noin paljon ajmaan niin moni valitsisi mieluummin köyden.
tietää sen perusasian, että jos kerran valehtelemaan alkaa, niin silloin kannattaa valehdella oikein kunnolla, hiivistelemällä ei tule mitään.
Tarpeeksi älyttömän jutun kun möläyttää, siinä jää kuuntelijalle tinkimisen varaa, eli ajattelee, että jos siitä onkin vaan vaikka 10% totta.
Taas aivan 100%:n puutaheinää Reinon jutut.
Ihan kuin J. H:n tarinat...
Ei mitään kalajuttuja, vaan taattua ja varmaa autotietoutta olen jakamassa. Minun on helppo kirjoittaa totuudesta, koska en ole aivopesun uhri. Monen menestyvän miehen takana on nainen ja vielä useamman alla on Lada.
Ei ReiskaS välttämättä valehtele korvat lepattaen vaikka se normaali-ihmisestä siltä tuntuukin. Minä uskon että ReiskaS on ihan rehellisesti tyhmä kuin saapas.
kans hyviä juttuja...
Ladoja riittää kyllä kaikille halukkaille tänäänkin. Halukkaita ostajia löytyy noin 20 vuodessa ja tällä vauhdilla Ladoja löytyy halukkaille vielä pitkään. Tosin ovat jo varastossa ruostuneita, mutta ruostehan ei ole mikään uusi asia Ladan omistajalle.
toverit joutuvat tyytymään Ladaan talouskriisin kurjimuksessa. Länsiautot seisovat varastoissa, kun venäläisten lainahanat ovat jymähtäneet kiinni. Niin haluttuja ne länsiautot ovat Venäjälläkin, että kansa lainaa ruplia saadakseen kunnon auton. No, Venäjä on kriisissä, koska ainoa kunnon tuote myytäväksi oli heillä öljy ja sillä ei nyt menekkiä ole, joten venäläistenkin on tyytyminen pitkin hampain omiin tuotteisiinsa autoasioissa.
Mitä Lada laajentaa on tällä hetkellä myymättömien Ladojen varastokenttä Togliattissa. Jos uskomme Venäläislehtiä.
ei Reiska ilmeisestikään ole tuoreita sieniä mistään saanut, eli hourimisen syy on joku muu nyt.
Olisikohan löytänyt äidin piilottaman joulusuklaarasian ja syönyt itsensä kipeäksi suklaasta?
Miten lie, mutta kyllä remmi taas luistaa ja isosti.
syksyllä Reino kärpäsienet koriinsa napsii ja kuivattaa uuninpankolla. Jauhaa pölyksi talven tullen. Päälle vielä hörppäsee kiljua, ni johan pukkaa tarinaa..Ei näitä tarinoita viinan voimalla väännetä.
ei mene konkkaan vaikka kuinka haluaisitte,kunhan tämä lama on ohi n 3 vuoden perästä saamme uudet ladat allemme,ja valloitamme maailman,kun räppänätehtaat ovat siihen mennessä KONKASSA
Lada keikkui konkan partaalla ilman lamaakin. Lamasta ei kelvottomalla tuotteella eli Ladalla selviä.
Sevittiin 90 luvun lamasta ja LADA säilyi.Kyllä ne on toiset auto tehtaat jotka keikkuvat konkan partaalla.
jokainen varmasti tietää, että Lada on historiaa. Vanhoilla Ladoilla nykyiset kuskit voivat selvitä taantuman yli, mutta tuskin tähän maahan tuodaan yhtään Ladaa noususuhdanteen alettua, koska jokainen tietää myöskin noususuhdanteen tuovan mukaan kulutusjuhlan ja uudella näyttävällä suorituskykyisellä kunnollisella länsiautolla on mukava osallistua juhlintaan. Näin se on ladaräppänistit, vielä se aurinko helottaa.
Meinaat osallistua seuraaviin kulutusjuhliin.Autokauppa on sellainen "hullun mylly" jota auton ostajat pyörittävät.Myllyn omistajat juhlivat sitä enemmän mitä enemmän ihmiset ostavat autoja.Autotehtaat muka kehittelevät tuotteitaan, todellisuudessa vain jotain mutteria on siirretty toiseen paikkaan.Lehteen laitetaan ilmoitukset jälleen on entistä turvallisempi auto.Tekniikan maalima ja Tuulilasi lehti säestää perässä.Auton ostaja joka luulee juhlivansa ostaa sitten auton ja pyörittää entistä vinhempaa myllyä, kunnes aikanaan väsyy.Meillä LADAN omistajilla ei näin ole,me ostamme LADAN ja pidämme sen myös.
Kun lada laajentaa, niin se suorastaan leviää...