Palstalla on puitu vastustajien väitteitä. He sanovat abortin tekemistä tappamiseksi ja syyttävät murhaajiksi.
Siteeraan erästä vastustajaa:
"Ihmisen (mahdollisen) muodostumisen estäminen ei ole verrattavissa ihmisen syntymisen estämiseen (tappamalla!). Noissa epäeettisissä ehkäisyissä ei voi tietää mitenkään tappoiko vai ei. Abortissa sen tietää varmasti."
Eli tällä vuotavalla logiikalla tappaja ampuu lähietäisyydeltä toista ihmistä kuolettavasti päähän. Jos taas pudottaa rypälepommin, ei ole tappaja, sillä ei voi tietää mitenkään tappoiko vaiko ei.
Eikö itsetunto-ongelmainen ihminen olekin mestari selitellessään itselleen omaa paremmuuttaan?
Siteeraan erästä vastustajaa:
"Ihmisen (mahdollisen) muodostumisen estäminen ei ole verrattavissa ihmisen syntymisen estämiseen (tappamalla!). Noissa epäeettisissä ehkäisyissä ei voi tietää mitenkään tappoiko vai ei. Abortissa sen tietää varmasti."
Eli tällä vuotavalla logiikalla tappaja ampuu lähietäisyydeltä toista ihmistä kuolettavasti päähän. Jos taas pudottaa rypälepommin, ei ole tappaja, sillä ei voi tietää mitenkään tappoiko vaiko ei.
Eikö itsetunto-ongelmainen ihminen olekin mestari selitellessään itselleen omaa paremmuuttaan?
Vastaukset 111
Vanhimmat
”Ehkäisymenetelmät vaikuttavat eri tavoin.
Hormonaalinen ehkäisy, myös jälkiehkäisy,
vaikuttaa pääasiallisesti estämällä
munasolun kypsymistä ja ovulaatiota sekä/
tai siittiöiden pääsyä kohdunkaulan liman
läpi. Kohdunsisäiset ehkäisymenetelmät voivat
myös estää hedelmöittyneen munasolun
kohtuun kiinnittymisen. Kaikki nämä menetelmät
– hormonaalinen jälkiehkäisy mukaan
lukien – estävät naisen raskauden alkamista
eli ne eivät ole verrattavissa raskauden
Keskeytykseen.”
http://www.laakariliitto.fi/files/Etiikka05.pdf
Aivan kuten on sanottukin, ehkäisymenetelmät ehkäisevät RASKAUDEN alkamista ja abortissa keskeytetään RASKAUS. Siis naisen tila.
Samoja ihmisiä toki estetään syntymästä molemmissa.
siis ihmisen tappamisella ehkäisyssä ei ole väliä, koska eikös sen ihmisen elämä saman teoksen mukaan ala hedelmöittymisestä.
ei vaikuta kiinnittymiseen. Ja mitä selitystä siinä on todeta että tosiaan eräissä ehkäsyssä sitä ei voi tietää tappaako, toisin kuin abortissa.
Noissa ehkäsyissä on pikemminkin kyse heitteillejätöstä (passiivista tappamista) kuin murhasta.
vaiheessa (ja tarkennettuna siis hedelmöityksen estävissä) niitä "samoja" ihmisiä ei vaan ole eikä mitään mitä tappais..
on oikein?
Uskomaton logiikka. Mitä tahansa väärää saa tehdä, koska aina löytyy se teko, mikä on omasta mielestä vielä enemmän väärin kuin se puhuttu.
Että kehtaatkin väittää heitteillejättöä mitättömäksi asiaksi. Kun ensin väität hedelmöityksen olevan ainoa tärkeä raja ja ettei hedelmöittynyttä ihmisyksilöä saa tappaa.
mutta siitä huolimatta nk. "abortoiva ehkäisymenetelmä" tappaa ihmisiä sen logiikan mukaan, että hedelmöittynyt munasolu on ihminen.
Eikös se olekaan enää väärin?
ihminen, niin kyllä vaan tapetaan elämää ja tulevia ihmisiä.
Se, ovatko ne yhtyneinä vai eivät, on pelkkää saivartelua ja vastuun pakoilemista.
tappamisesta. E-pillerit aiheuttavat eräänlaisen valeraskauden, jolloin munasolut eivät irtoa. Kondomi estää mekaanisesti siittiöitä pääsemästä munasolun luo. Uusi elämä alkaa hedelmöitymisestä. Kummassakaan tapauksessa uusi elämä ei siis ala, koska hedelmöityminen ehkäistään. Mistään heittelle jätöstä ei ehkäisyssä myöskään ole kysymys, koska mitään alkiota ei ole, mitä panna heitteille.
ns valekeskemenon aiheuttamisesta.
On se kumma, kun asiat eivät mene kaaliin! Jos abortti on teille akuutti ongelma älkää tulko tälle palstalle keskustelemaan! Ärsyttää tuo jatkuva totuuden kieltäminen!
tuhoamisesta kuin vaikka hormonikierukalla.
Miksi te joudutte totuuden kieltämään?
käyttää sellaisia ehkäisymenetelmiä, joissa tuhotaan alkioita. Vain abortin hyväksyjät käyttävät esim hormoonikierukkaa.
Ehkäisy ei ole yhtä kuin alkion tuhominen, koska on paljon sellaisiakin ehkäisymenetelmiä, missä estetään hedelmöityminen.
alkion tuhoaminen.
Koska ehkäisy on RASKAUDEN ehkäisyä. Jos väittää, ettei ehkäisyssä tapeta ihmisiä, on se totuuden kieltämistä.
Vain abortin hyväksyjät tekevät aborttejakin. Sen sijaan ehkäisyn totuuden kieltäjät varmasti käyttävät hormonikierukkaakin. Tai muita vastaavia menetelmiä. Jos ei tiedä tai ajattele toimintaperiaatetta, voi kuulemma tappaa ihmisiäkin.
tarkemmin lukemalla olis selvinny että nyt ei ollu niistä kyse.
eettistä ehkäisyä käyttävä henkilö jonka missio on kertoa muille ehkäisijöille näiden olevan murhaajia?
niin, ettei siinä tapeta ketään, mutta jos tekee abortin, niin tappaa varmasti.
Oletko tosiaan noin typerä?
Jos näkee syytä valita sellaisen menetelmän, ettei hedelmöittymistä voi tapahtua. Tai jos edes sellaisen (suhteellisen varman) menetelmän voi saada.
Jos ei, kun on valinnut hormonikierukan, minipillerit, ehkäisykapselin, kuparikierukan tai monet yhdistelmäpilleritkin, miksi ei jatkaisi samaa hyväksymäänsä linjaa ja valitsisi myös abortin, jos sen tilanteessa oikeaksi ratkaisuksi kokee?
Johan tuon ehkäisymenetelmän valinta kertoi sen, ettei ihmisenalun tappaminen ollut ongelma.
Siis miksi koet, että ehkäisymenetelmässä saa valita ihmisyksilöitä tappavan menetelmän, jos sen oikeaksi kokee, mutta ilmeisesti aborttia ei saisi tehdä? (en tiedä, hyväksytkö sinä abortin, jos ihminen sen valitsee, mutta ainakaan tuo joku vastustaja ei hyväksy sitä muidenkaan ihmisten ratkaisuna.)
se että toisessa estetään NAISEN raskaus ja toisessa keskeytetään se :D
Saman ihmisen syntymä estetään molemmissa. Yhtälailla tappamallakin. Laillisesti.
ole tappamista. Abortti sen sijaan on aina tappamista. Kierukkakin yleensä ehkäisee HEDELMÖIYKSEN, eikä tapa hedelmöitynyttä munasolua. Kaikkea te abortöörit keksittekin tekojenne puolusteluksi!
kyllä lukea ehkäisyvalmistajien kertomia ehkäisytehomekanismeja, ei meidän tarvitse perustaa käsityksiämme sinun esittämiin omiin uskomuksiisi. Tai siihen että ihmisen tappaminen on enemmän ihmisen tappamista kuin toinen ihmisen tappaminen.
Mutta sinä näytät juttuinesi menevän ihan sekaisin, kun faktat ihmisten tappamisista ehkäisyssä lyödään eteesi. Nähtävästi et ole tosiaan ihan loppuun asti teesejäsi miettinyt, kun noin on pasmat sekaisin faktojen edessä.
Nyt joudut jo ehkäisyfaktatkin seliselittämään vain meidän keksimiksi.
abortoivat ehkäisymenetelmät pitäisi kieltää siinä kuin abortitkin.
painovirheet.
Kyllä hedelmöittyminen on vasta yksilöelämän alku, koska silloin vasta on koossa kaikki yksilöihmisen ainekset. Eli munasolut ja siittiöt eivät ole yksilöitä, vaan niissä on vain puolet ihmisen kromosomeistä ja geeneistä. Hedelmöityksessä on sitten ihmisen perintötekijät lopullisessa muodossaan koossa ja kaikki yksilön ominaisuudet ovat määräytyneet.
seliselität ja puolustelet pahoja tekojasi. Ei minun tarvitse. En ole koskaan käyttänyt kierukkaa enkä edes e-pillereitä. Lapsia ei tule enää lisää, koska olen jo hedelmällisyysiän ohittanut.
Ehkäisy ei ole tappamista, jos ei käytä abortoivia ehkäisymenetelmiä. Jokainen valitsee itse ehkäisymenetelmänsä oman eettisen vakaumuksensa mukaan. Turha asiasta on vängätä.
on olemassa ennen yhtymistäkin.
"on koossa kaikki yksilöihmisen ainekset."
Eivät ole, koska kyseistä ihmistä ei ole kehittynyt vielä.
"Uusi elämä alkaa hedelmöitymisestä"
hTarkasti ottaen Hedelmöityksestä alkaa kehitysprosessi ihmiseksi. Eläviä ovat toki sukusolutkin.
"Kummassakaan tapauksessa uusi elämä ei siis ala, koska hedelmöityminen ehkäistään."
Toisin sanoen siis ehkäisyn takia uusi elämä menetetään.
Kuulostaapi siltä, että määrittelemäsi kohta sopii vallan mainiosti hedonistiselle ihmiselle.
"Jokainen valitsee itse ehkäisymenetelmänsä oman eettisen vakaumuksensa mukaan. Turha asiasta on vängätä."
Hienoa, täsmälleen samaa mieltä! Pätee täydellisesti myös aborttilakiin!
Lopeta siis vänkääminen, kun kerran kukaan ei sinua pakota aborttiin eikä abortoivien ehkäisymenetelmien käyttämiseen.
Sinähän täällä vänkäät, että muut eivät saisi laillisia ja oikeina pitämiään valintoja tehdä. Kuten heidän oikeutensa on.
Kovin näytät edelleen puolustavan epäloogista väitettäsi, että ehkäisyn saa valita oman eettisen periaatteen mukaisesti, mutta aborttia ei. Vaikka samat ihmiset kuolee molemmissa. Siinä tosiaan meni perusteenne, että hedelmöittynyttä ihmistä ei saa tappaa. Mikäs paha teko on sinun syysi tähän puolusteluun?
siis haluat kieltää muilta heille kuuluvat oikeudet eli uskon, aatteen ja mielipiteen vapauden muun muassa ja pakottaa heidät toimimaan sinun vakaumuksesi mukaisesti. Vaikkei tosiaan sinun vakaumuksesi perusteet olisi heidän mielestään loogisia.
Kiitos, tuli selväksi.
mukaan olemassaolon estäminen on tappamista? Jollei mitään elämää ole ollut niin kuinka voidaan tappaa? :D
kehittyy siinä kun suksuolujen tumat yhtyvät tsygootiksi, puolikkaista tulee YKSI kokonainen perimä.
sellaisesta voi tulla syyllisyyttä jota ei edes tiedä tekevänsä? Tai jonka eteen on tehnyt kaikkensa jotta onnettomuutta ei tapahtuisi, ja minkä sille sitten voi jos tapahtuu (munasolu irtoaa ja hedelmöittyy, muttei ehkäsyn takia kiinnity)?
Siksi varmaan jotkut anborttia vastustavat käyttää noitakin ehkäsyjä joissa se mahdollisuus on, ymmärrän sen vaikken hyväksy. Mutta sinähän et eroa abortin ja noiden menetelmien välillä halua nähdä..
se kehittyminen on päättynyt eli hed. munasolu on muodostunut lapseksi, voidaan puhua ihmisestä.
Se sama perimä on ollut olemassa ennen yhdistymistäkin. Yksilöllisyys tarkoittaa vain sitä, että yksilöllisen kromosomiparin kehitysprosessi ihmiseksi saa alkunsa. Siis kehitys aktivoituu, ei ihmisyys.
"Minkä sille sitten voi jos mun ampumani laukaus osui johonkin ihmiseen, en mä voinut tietää että se tappaa jonkun."
Ehkäiseekö joku tietämättään? Seliseli.
Moni aborttiin päätynyt "on tehnyt kaikkensa jotta onnettomuutta ei tapahtuisi". Minkä sille sitten voi jos munasolu kiinnittyy? :D
Sieluni silmillä näen sinun kiemurtelevan selityksiesi verkossa. Mitä enemmän pyörit, sitä tiukemmin se sinua kuristaa.
JÄLLEEN KERRAN:
ehkäisy on RASKAUDEN EHKÄISYÄ ja monissa ehkäisymenetelmmissä TAPETAAN IHMISALKIOITA ESTÄMÄLLÄ NIIDEN KIINNITTYMINEN KOHTUUN.
Onko oikeasti ihmiset noin tietämättömiä, miten eri ehkäisymenetelmät toimivat...
"tajuatko
ettei 10.12.2008 klo 13.00
sellaisesta voi tulla syyllisyyttä jota ei edes tiedä tekevänsä?"
Väitätkö, etteivät ihmiset ole kykeneviä lukemaan valitsemansa ja käyttämänsä ehkäisymenetelmän tuoteselostusta sen toimintaperiaatteista?
Väitätkö tosissasi, että totuuden ja oman vastuun epätoivoinen kieltäminen on hyväksyttävä syy olla tuntematta syyllisyyttä omista aktiivisista valinnoistaan, joiden keuhkoaa olevan väärin?
Näyttää se tosiaan olevan ainakin syy, jolla puhdistetaan valheellisesti oma omatunto, jotta voi valheellisella hyvällä omallatunnolla haukkua muita, jotka totuutta eivät kiellä itseltään, vaan tekevät päätöksensä totuuden tietäen ja siihen pohjautuen valintansa perustellen.
"Tai jonka eteen on tehnyt kaikkensa jotta onnettomuutta ei tapahtuisi, ja minkä sille sitten voi jos tapahtuu (munasolu irtoaa ja hedelmöittyy, muttei ehkäsyn takia kiinnity)?"
Tehnyt kaikkensa? Ei herran tähden tuota ajattelemattomuutta.
Se "onnettomuushan" on se syy, miksi sitä ehkäisyä alettiin käyttää!
"tehden kaikkesi" sinä takaat vain sen, että se ehkäisy TODELLA TOIMII juuri niin kuin sen on sanottu toimivan. Kaikkine toimintamekanismeineen. Et voi itse valita, mikä niistä toimii ja mikä ei.
Sen onnettomuuden on itse valinnut tietoisesti omalla toiminnallaan valitessaan sen ehkäisymenetelmän ja alkaessaan käyttää sitä. Se ehkäisymenetelmä toimii juuri siten kuin sen on ilmoitettu toimivan, joten sen toiminta sillä tavalla EI OLE VAHINKO/ONNETTOMUUS.
Naurettavaa totuuden kieltämistä tuollainen.
Tuohon tosiaan näyttää perustuvan teidän "ehkäisyssä ei tapeta mitään" -juttunne. Kielletään totuus ja menetelmien toimintaperiaatteet ja uskotellaan ihmisille, ettei niissä mitään tapeta, mutta abortti on väärin, huihui, kun siinä tapetaan hedelmöittyneitä ihmisiä!
Ei vain mene älyttömät juttunne niihin ihmisiin, jotka oikeasti asioista ottavat selvää ja tekevät päätöksensä TOTUUDEN perusteella. Eikä sen perusteella mitä omia valheita haluaa uskoa ja ikävän todellisuuden unohtaa.
ja monissa menetelmissä ei tapeta. Joten puhutaanko niistä välillä?
ja kertoa kaikille aborttia vastustaville mutta väärin ehkäiseville murhaajille, miksi pidät heitä verikäsinä.
perimäpuolikkaat ei ole yksilöitä.
Aivan, kehitys on muodostanut ihmisyksilön/lapsen kun ensimmäisen solun perimä on valmis tsygootissa.
Mikä muukaan siinä kehittyisi kuin ihminen tietyssä ikävaiheessaan? :)
Mistä sinä haluat niistä puhua?
Ikävä todellisuus, että ehkäisy tarkoittaa noita kaikkia ja jälkiehkäisy vielä lisänä.
Joten jos haluat verrata aborttia ehkäisyyn, on aika turhaa puhua Suomessa vain ei-abortoivista ehkäisymenetelmistä. Koska kerran kaikki jälkiehkäisyneen ovat täydessä suosituksessa, saatavilla ja hyväksynnässä.
Siis ainoa järkevä johtopäätös: hedelmöittyminen ei ole useimpien mielestä oleellisin raja niitä hyödyntävien menetelmien ja siten syntyneiden tahdon toteuttamisessa.
Ei vaan vastuuntuntoisille avioliitossa oleville ihmisille ehkäisy on tarkoitettu. Muut pidättäytykööt seksistä.
ikävaiheesta, joudut huomioimaan myös ne sukusolut, koska nekin ovat olemassa. Sinun alkusi aivan alussa on ollut munasolu ja siittiösolu, ei alkio, vaikka niin virheellisesti asian näet. Ilman jompaa kumpaa sukusolua et koskaan olisi saanut alkuasi. Tämä on fakta, vaikket sitä tahdo ymmärtää. Joko et ymmärrä sitä tyhmyyttäsi tai sitten suljet silmäsi tosiasialta.
"perimäpuolikkaat ei ole yksilöitä."
Monta kertaa myös yhdessä oleva perimä ei ole yksilö, joten et voi tuolla todistaa perusteluasi oikeaksi.
monihan ei tiedä tarkalleen noiden ehkäsyiden toimintaperiaatetta. Esim. itsekin luulin aiemmin että kaikki pillerit estää vain ovulaation.
Jostain syystä kuitenkaan abortilla ei ole niin paljoa hyväksyjiä kuin ehkäisyillä, vai väitätkö muuta? Voisiko rajana olla raskauden alkaminen (kiinnittymällä)?
nauttia hedonismistaan ilman oman tunnon tuskia pitää mennä naimisiin?
Ei se kyllä muuta hedonismin astetta mitenkään. Hedonismi on ja pysyy.
Pakotetaan muut synnyttämään lapsia, mutta itse tapetaan omat lapset jo ehkäisyllä.
mutta nyt ollaan aborttipalstalla.
No missä tilanteessa ne yhdistyneet puolikkaat ei ole yksilöitä? Ja kyllä ne on sitä sillä hetkellä vaikka myöhemmin jakaantuisi kahteen yksilöön (identtiset kaksoset).
Kun sukusolut oli erillään ei minua vielä ollut, eikä niiden tappamisessa olisi ollut siksi mitään väärää.
ehkäisyn pettämiselle ei voi mitään mutta aborttia ei ole (ilman hengenvaaraa) mikään pakko tehdä.
Ehkäisee kuten esim. ajaa autolla tietäen riskin että saattaa tappaa jonkun mutta koska se on niin epätodennöäköistä, tekee sen. Onneksi voi valita aina senkin vaihtoehdon jossa ei voi tappaa (heitteillejättää) ketään.
Senkun haaveilet silmukoiden kuristuksista, huomaat kerta toisensa jälkeen että verkkosi on tyhjä :D
mutta ajattelee ehkä että jos vahinko (tässä tapauksessa ovulaatio ja hedelmöitys) tapahtuu, voi enää toivoa ettei se jää kiinnittymättä alkukierron käytettyjen hormonien takia. Ja sillehän jää silloinkin mahdollisuus kiinnittyä.
Tajuatko että mun ei tarvi puhdistella omaatuntoani koska en näitä menetelmiä käytä, yritän (kuten niin monesti aiemminkin) vääntää rautalankaa, kuinka joku näitä menetelmiä käyttävä mutta aborttia vastuastva mahtaa ajatella!
Joo, eli samantien voitas syyttää kaikkia autolla ajavia tietosten "murhariskien" ottamisesta.. :DDD
Kerro nyt minkä totuuden kiellän. Kuten ennenkin sanottu näin (ei kiinnity ehkäisyn takia) joskus ilmeisesti käy, vaikkei sitä voidakaan tietää/todistaa. Kumma että tätä joutuu ketju toisensa jälkeen toistaan samat (unohtuneet?) jorinat..
Mutta samalla on onneksi niitäkin ehkäsyjä jotka ei voi toimia näin. Oma epätoivosi taitaa vaan syvetä kun joudut takertumaan noihin epäeettisiin menetelmiin :D
tarpeen. Miksi pitäisi ehkäistä?
Aina voi ottaa lapsen vastaan, ei Suomessa kukaan jää ilman toimeentuloa joten ei ole YHTÄÄN SYYTÄ ehkäistä.
Sano miksi pitäisi ehkäistä? Kenenkään?
hedelmöityminen. Ne "ehkäisymenetelmät", jotka tuhoavat hedelmöityneitä munasoluja eivät ole ehkäisymenetelmiä, vaan varhaisaborttimenetelmiä. Jälkimmäiset ovat aivan eri asia. En koko aikana ole puhunut mitään niistä.
koko olemassaolo, jotta ei tarvitse tappaa.
Turha kärjistellä näihin 'jokaisen pitäs ryhtyä synnytyslehmäks' -juttuihin, eipä maan talous vielä niihin yli 10 tuhanteen kaatuisi vaikka saisikin jatkaa JO SAATUA elämäänsä, mikä ei tarkota että kaikkien potentiaalien pitäisi saada se.
ei valitettavasti ole peruste kieltää aborttia. Jokainen järkeään käyttävä sen tajuaa, ettei lakimuutoksia tehdä tietämättömyyteen pohjautuen. Sehän olisi sama kuin jos pidetään kansanäänestys uuden ydinvoimalan tarpeesta ja vastaajat vastaavat "Ei" perustellen sen seuraavasti: "mihin me ydinvoimaa tarvitaan, onhan meillä sähkö, käytetään sitä!".
Olet oikeassa, moni ei tiedä tarkalleen ehkäisynsä toimintaperiaatetta.
Siis tietämättömyyttään ihmiset vetävät "selvän" rajan ehkäisyn ja abortin välille täysin perusteettomasti ja virheellisesti.
Kansalaisten tietämättömyys ei ole kestävä peruste lakimuutoksille. Olisi täysin naurettavaa väittää että abortit tulisi kieltää, koska tietämättömät ihmiset eivät tajua tappavansa ihmisiä ehkäisyssä tai ainakin hyväksyvänsä sen (ehkäisyn kaikkine muotoineen).
Ei ehkäisyä vastuuntunnottomille naimattomille ihmisille! Kyllä sosiaalitoimi nyt riemastuu :D
Tällä palstalla on aivan hervottoman hauskaa, kaffepaussiviihdettä parhaimmillaan!
Mikäli kyseinen valmiste ilmoittaa toimintaperiaatteekseen ovulaation eston, kohdunkaulan liman sitkistämisen ja kohdun limakalvon muutokset, EI OLE VAHINKO, jos ovulaatio ja hedelmöitys tapahtuu ja tsygootti jää kiinnittymättä.
Niinhän sen kuuluu toimia!
Muuten menetelmän varmuus ei olisi välttämättä lähelläkään sitä ilmoitettua varmuutta.
Siihen ei omat toiveet vaikuta tippakaan, ne ovat vain itsensä pettämistä!
Selvitä mitä tarkoittaa VAHINKO, äläkä valehtele itsellesi älyttömyyksiä ja vielä käytä niitä "perusteluina"!
Kerro kuka lähtee liikenteeseen ainoana TARKOITUKSENAAN estää muiden liikkuminen ja jos ei muuten pysty, TAPPAMALLA TARKOITUKSELLISESTI muut liikkujat!?
Meilläpäin autoilun tarkoituksena on päästä paikasta A paikkaan B, eikä estää muita ajamasta autoa! Teillä ilmeisesti lähdetään liikenteeseen tappamaan muita... Ja kun siinä onnistutaan eli tahallisesti aiheutetaan kolari, on kyseessä "vahinko".
väitteessä oli? Onko kymmenen tuhatta sinulle jokin maaginen raja? Jos menee yli, saa tappaa ehkäisyssä.
Voi yhden ja toisenkin kerran. Voi!
abortti ja ehkäisy olisivat verrattavissa, olisi abortti kaikkialla vapaa, tai sitten ehkäisy luvanvarainen! Etkö tosiaan ymmärrä, että abortissa tapetaan jo-elävä yksilö, kun taas ehkäisyssä ehkäistään yksilön elämän/kehityksen alkaminen!?!
estäminen ei lopeta elämää sillä tavoin kuin abortti. Abortissa tapetaan elävä ja siis omia elintoimintoja omaava ihmisyksilö. Jos vedät maasta puunverson, lopetat elollisen kasvun ja kehityksen. Jos taas otat maasta puunsiemenen, jotta se ei ala kasvaa, et tapa mitään!
ensisijaisesti hedelmöittymistä ja vasta toissijaisesti kiinnittymistä.
ole kaikkialla vapaata. Ja se sinun jo-alkanut yksilön elämä ei ole alkuvaiheissa edelleenkään muuta kuin kimppu soluja, vaikka kuinka mielikuvitus lentäisikin.
Etkö sinä tosiaan ymmärrä sitä?
Täsmälleen saman ihmisyksilön elämä siinä päättyy. Vähän aiemmassa kehitysvaiheessa vain kuin abortissa. Se alkio on aivan yhtä elävä ja kehittyvä niin ennen kiinnittymistä kuin kiinnittymisen jälkeenkin. Sen elämä ei ala kiinnittymisessä.
Sinun perustelusi käyvät ihan yhtäläisesti myös raskauden alkuvaiheen abortoinnin hyväksynnän perusteluun.
Jos alkion joku tietty kehitysvaihe on oleennainen raja, sitten jonkun toisen mielipide alkion/sikiön oleellisesta kehitysvaiheesta on täysin yhtä pätevä raja, eikä siis abortin kieltämisessä ole järkeä.
Kierukan valitessaan ja käyttöön ottaessaan valitsee sen kaikki toimintaperiaatteet.
Muutenhan sen varmuus ei ole lähellekään sen ilmoitettua varmuutta.
kaikkien ei pidä tehdä Suomi täyteen lapsia kun joka tapauksessa heitä avustettaisiin rahallisesti. Miksi ei ole pakollista tehdä vaikka 10 lasta perheeseen? Miksi ei? Eihän lapsista mitään haittaakaan ole. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta ehkäistä, miksi muka pitäisi?
tietää varmaan mitä abortissa tehdään (vaikkei ehkä osa sitä kaikessa karuudessaan myönnä..), miten se liittyy ehkäisytietämättömyyteen, ja ettei sen takia voitaisi rajata tappamisoikeutta alkuunsa vaikkapa juuri siihen kiinnittymiseen/raskauden alkamiseen?
Juu, moni kiinnittymisenestoehkäisynsä toimintaperiaatteesta tietämätön aborttia vastustava luultavasti vaihtaisi ehkäisynsä eettiseen valistuksen jälkeen.
Silloin niitä tulisi yhtäkkiä liikaa ja valtion kustannuskyky voisi ylittyä.
välttyä onnettomuuksilta, mutta sivuhaittana joidenkin promillejen (?) tappamisriskin tietäen ajetaan silti autolla, kun vaihtoehtojakaan ei ole.
Onneksi ehkäisyssä on.
tietyissä merkeissä (tuplavaikutteinen) on kerrottu prosentuaalisesti tehokkuus joka estää ovulaatioita, esim. 94% (muistaakseni!), Femilar. Ja yleisestihän muissa se prosentti on yli 99.
vielä tuollaisia kyselet?
Minkä ihmeen takia oikeus ihmisen tappamiseen rajattaisiin NAISEN RASKAUDEN ALKAMISEEN? Sehän on NAISEN OMAN ELIMISTÖN TILA!
Jos kerran se alkunsa saaneen ihmisen tappaminen ei ole ongelma (ei haittaa, vaikka ehkäisyssä niitä tapetaan), olisi naurettavaa väittää, että naisella ei ole oikeus päättää OMAN KROPPANSA TILASTA JA HOIDOSTA! Koska juurihan sanoit, ettei sen IHMISEN TAPPAMINEN ollut merkityksellistä, vaan NAISEN RASKAUDEN KESKEYTTÄMINEN.
Niinhän sinä käytännössä sanot.
Unohdat vain sen, että naisella on ihmisoikeudet myös omaan kehoonsa. Ja jos kerran puheidesi mukaisesti alkion tappaminen ei ole ongelma, ainoa merkityksellinen on nainen ja hänen raskautensa. Josta hänen tulee oikeuksiensa mukaisesti ihan itse päättää.
Ethän sinä suo sille alkunsa saaneelle ihmiselle mitään oikeuksia, joten ei naisen raskauden alkaminen ole silloin järkevä peruste naisen oikeuksien poistamiselle. Eihän alkio omien sanojesi mukaisesti ole silloin riittävän arvokas naisen oikeuksien edelle menevään.
Mitäs jos alat jakaa sitä ehkäisytietoisuutta JO NYT ja katsotaan kuinka moni vaihtaa sen ehkäisynsä toiseen tuon kiinnittymisen eston takia.
Sinä siis lähdet autolla estämään muiden ajamista, etkä pyrkimään paikasta A paikkaan B.
Selvä.
Tässä puhutaan yleisesti ehkäisystä.
Totuuden kieltämisesi ja sivuraiteille yritys on jo todella huvittavaa: tuo jankutuksesi ei muuta puhuttua mitenkään.
Jokainen ehkäisyn valitseva valitsee kaikki sen toimintamekanismit. On vain itsensä pettämistä tuollainen venkoilusi ja muka-vahingoista jauhaminen.
ne laskelmat, joiden mukaan yhtäkkinen lähes 11000 lisää vuodessa ei ylittäisi valtion kustannuskykyä. Se on kuitenkin aika suuri osa vuosittain syntyneihin nähden.
Ehkä valtion kustannuskyky onkin juuri nykyinen syntyneiden taso.
että kiinnittyneellä alkiolla on jo huomattavasti suurempoi mahdollisuus selviytyä elämässä eteenpäin kuin irrallisella. Ja aborttivaiheessa se keskenmenon mahdollisuus on jo hyvin vähäinen.
"Koska juurihan sanoit, ettei sen IHMISEN TAPPAMINEN ollut merkityksellistä, vaan NAISEN RASKAUDEN KESKEYTTÄMINEN."
Hä? Totesin että se tiettyjen ehkäisyjen kieltäminen ei välttämättä menisi samaan syssyyn läpi aborttilain tiukennuksen kanssa. Mikä ei tarkoita etteikö niiden varhaisalkioiden tuholla olisi merkitystä.
Jokaisella ihmisellä tulisi tosiaan olla päätösvalta omaan kehoonsa. Ja sen eläminen ylittää reippaasti jonkun toisen haluamisen käyttää oma kehoaan sen toisen tappamiseen.
" ne laskelmat, joiden mukaan yhtäkkinen lähes 11000 lisää vuodessa ei ylittäisi valtion kustannuskykyä. Se on kuitenkin aika suuri osa vuosittain syntyneihin nähden.
Ehkä valtion kustannuskyky onkin juuri nykyinen syntyneiden taso."
juttu että korkeammalta taholta on oikein patisteltu kansaa lapsentekotalkoisiin :D joten eiköhän suunta ole ollut pikemminkin huolestuttavassa laskussa.
Toisekseen, olisi sitten osoitettava myös se todennäköisyyslaskelma, syntyisikö niitä edes puoliakaan enää tuosta 11 tuhannesta tiukentuneen lain ja parantuneen ehkäisyn myötä..
Voi olla tosiaan "hieman" eroa noissa määrissä, syntyykö lapsia enemmän esim. 5000 tai (enimmälle osaa synnytysikäisistä naisista) pari miljoonaa vuodessa! :D
elämän estäminen on täsmälleen sama, tehdään se sitten kiinnittymisen estämisellä tai sieltä irti ottamalla. Sama elämä päätetään tietoisesti ja siihen pyrkien.
Ei syöpäsairaankaan hoidosta luovuta, jos hänellä on 50 % selviytymistodennäköisyyden sijasta 20 % todennäköisyys.
Mutta edelleen: perustelet edelleen, että ihmisen saa tappaa sen kehitysvaiheesta riippuen. Sama perustelu kuin aborttioikeuden kannattajilla.
Näin sanoit:
"tietää varmaan mitä abortissa tehdään (vaikkei ehkä osa sitä kaikessa karuudessaan myönnä..), miten se liittyy ehkäisytietämättömyyteen, ja ettei sen takia voitaisi rajata tappamisoikeutta alkuunsa vaikkapa juuri siihen kiinnittymiseen/raskauden alkamiseen?"
Siis siihen, että ihmisiä saa tappaa tarkoituksellisesti niiden KEHITYSVAIHEESTA riippuen.
Eihän tuo muuttaisi nykyisestä kuin rajan, jolloin ihmisen saa tappaa ihan rauhassa ja siihen pyrkien.
Mutta tosiaan olennaisintahan on: miten ajattelit saada lain muutetuksi, kun ainoa perusteesi on "hedelmöittynyt munasolu on ihminen ja sen tappaminen on väärin", kun valtaosa suomalaisista ei selvästi pidä hedelmöittyneen munasolun tappamista vääränä?
Nyt keskityt naisen raskaustilan havainnointiin. Et vain nähtävästi tajua, että se raskaana oleva nainen on täydet ihmisoikeudet omaava. Eivätkä hänen oikeudet häviä raskaaksi tullessa. Eikä valtaosa suomalaisista ajattele kohtuun kiinnittyneen oikeuksien menevän naisen oikeuksien edelle. Jos alkio on arvoton (voi valtaosan ihmisten mielestä tappaa) ennen kohtuun kiinnittymistä, miksi se muuttuu kohtuun kiinnittyessään? Mikä siinä alkiossa muuttuu? Mikä sen tekee arvokkaammaksi kuin ennen kohtuun kiinnittymistä? Muuttuuko se jotenkin enemmän ihmiseksi? Kehittyykö se enemmän ihmiseksi? Saiko se tuntokyvyn? Onko sillä aivot? Tunteeko nainen sen liikkeet? Lyökö sen sydän? Selviytyykö se kohdun ulkopuolella? Jne. Nuohan ovat ihmisten perusteita "koska sikiöstä tulee ihminen". Toteutuivatko nuo kohtuun kiinnittymisessä?
Siis voi hyvänen aika, enhän mä nyt KAIKKIEN ehkäsymenetelmien vaikutuksia valitse käyttämällä niitä hedelmöityksen estäjiä, esim. kortsua! :D
Yhtä pahaa se on jos se tapahtuu ehkäsyllä. Tapahtuuko?
"kun valtaosa suomalaisista ei selvästi pidä hedelmöittyneen munasolun tappamista vääränä?"
..kuparikierukan käyttäjät on kuitenkin melko pieni vähemmistö kaikista ehkäsijöistä (valtaosa kondomi / pillerit) ja useilla voi pillereistä olla se käsitys että ne vaikuttaa vain ovulaatioon..kuten itsellänikin oli vuosikausia.
Niin, on murhaajallakin ihmisoikeudet mutta niin on sillä uhrillakin...
"Jos alkio on arvoton (voi valtaosan ihmisten mielestä tappaa) ennen kohtuun kiinnittymistä, miksi se muuttuu kohtuun kiinnittyessään?"
No juuri sen joidenkin rajan takia jota on yritetty tässä rautalangasta vääntää! Kohtuun kiinnittyessä sen tiedetään varmuudella OLEVAN ja tuhoamiseksi se olisi irrotettava!
No miks sulle se sikiö muuttuu yhtäkkiä arvokkaaksi kun tietty viikkomäärä tulee täyteen, eli vko21 7 se on tyhjänpäivänen lihaköntti, kun seuraavana päivänä 22 1 se onkin ihmisoikeuksiin oikeutettu täysiarvoinen, pelastettava ihminen!!? Mitä kummaa sille tuona yönä klo12 tapahtuu?
Jokainen munasolu on yksilöllinen, samoin siittiösolu. Alkio ei tee poikkeusta. Ne eivät kuitenkaan ole ihmispersoonia, koska eivät ole biologisesti siihen asti kehittyneet. Se, onko perimä yhdistyneenä vai erillään, ei liity asiaan muuten kuin itse kehitysprosessin kannalta. Se saa merkityksensä vasta myöhemmin, kun prosessi on hoidettu onnistuneesti valmiiksi. Ihmisyys on piilevänä alkion geeneissä, mutta se on sitä jo sukusoluasteella.
Kokonaisvaltainen ihmisyys = persoona keho toimivat elimet.
Sinua ei ollut vielä alkionakaan, koska et ollut tarpeeksi kehittynyt 'ihminen'.
yksilöllinen, kehittyvä persoona, ja sitä se ilmentää enenevässä määrin ikävaiheelleen tyypillisten kykyjen mukaisesti.
No tottahan meistä jokainen on ollut olemassa alkiona! :D Vai mitähän siellä oli jollei juurikin me niinä alkioina?!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000040130526
Ehkäisyssä ei kuole kukaan, koska siinä ehkäistään elävän yksilön kehityksen alkaminen, kun taas abortissa tapetaan jo elävä ja kehittyvä ihmisyksilö. Ehkäisyssä ei ole olemassa yksilöä, joka tapettaisiin, abortissa on! Ehkäisyssä ei ole olemassa tiettyä yksilöä, jonka elämä estettäisiin, vaan on olemassa vain mahdollisuus, että _joku_ yksilö saisi alkunsa! Sinun logiikallasi myöskin seksittä oleminenkin tappaisi niitä "samoja ihmisiä".
"Kovin näytät edelleen puolustavan epäloogista väitettäsi, että ehkäisyn saa valita oman eettisen periaatteen mukaisesti, mutta aborttia ei. Vaikka samat ihmiset kuolee molemmissa."
Kerrotko miten joku voi kuolla, jos ei ole koskaan alkanut elää/kehittyäkään?!
Sen sijaan ns jälkiehkäisyssä kohdun limakalvon poistuessa voi mennä mahdollinen alkiokin siinä mukana, tai useimmiten ei.
Abortti taas on aina uuden elämän tietoista tuhoamista, ja siksi eettisesti tuomittavaa. Se on paha asia silloinkin, kun se tehdään odottavan äidin sairauden/ hengenvaaran takia ns pienempänä pahana.
Hiukkanen elämän kunnioitusta, hyvät nuoret! Ihmettelen, että täällä jatkuvasti jaksetaan vängätä päivän selvistä asioista.
päivän selvä asia sielläkään.
Kyllä muissakin ehkäisyissä voi mennä se alkiokin.
Tässä esim hormonikierukan toimintaperiaatteen kuvaus:
http://www.tohtori.fi/?page=3328096&id=4676169
"Hormonikierukan vaikutuksesta kohdun limakalvo asettuu muutaman käyttökuukauden jälkeen "lepotilaan" ja sillä on myös vierasesinevaikutus kohdun limakalvolla. Tämä heikentää siittiöiden hedelmöittämiskykyä ja estää munasolun kiinnittymistä kohtuonteloon. Keltarauhashormoni sitkistää myös kohdunkaulan liman siittiöitä huonosti läpäiseväksi. Lisäksi ehkäisin häiritsee munasolun irtoamista eli ovulaatiota sekä munasolun normaalia hedelmöittymistä . Hormonikierukan ehkäisyteho on 99,85 %. Hormonikierukan teho kestää viisi vuotta."
Uuden elämän tietoista tuhoamista, juuri sitä.
ehkäisyvälineitä, joissa tuhotaan jo alkanutta elämää. Olemassaolevista menetelmistä voi käyttää niitä, jotka ovat eettisiä.
muistikatkoksia tai luutuneita käsityksiä. Päivitäpä mummu tietosi.
Hormonikierukka on tosiaan yksi varmimmista ehkäisykeinoista, eikä sen käyttöön voi omalla huolimattomuudellaan vaikuttaa.
Miksi ei käyttäisi sitä, jos ei kerran alkaneen ihmiselämän tuhoamista noin varhaisessa vaiheessa pidä epäeettisenä?
aivan riittävästi näistä asioista, enkä ole vanhus vaan keski-ikäinen.
nyt itsestäänselvyyttä? Saithan jo kaipaamasi logiikan, eli aborttia vastustavat eivät käytä näitä kiinnittymistä estäviä menetelmiä!
Käsittääkseni tuo on itsestäänselvyys.
Mitä ei itse hyväksy, sitä ei itse käytä (paitsi jos ei halua totuutta myöntää itselleen, koska haluaa ehkäisyä käyttää).
Miksi nuo samat ihmiset siis haluavat kieltää abortin hyväksyviltä abortin? Eihän kukaan pakota aborttia vastustavia tekemään aborttia, ja täsmälleen samoja ihmisiä kuolee niin ehkäisyssä kuin abortissa. Ei ole siis mitään logiikkaa sallia abortoivat ehkäisymuodot ne hyväksyville, mutta ei aborttia sen hyväksyville.
niitä sitten kutsutaan ehkäisyvälineiksi... Eikö se ole aika harhaanjohtava nimitys, jollei niillä mitään kuitenkaan ehkäistä? Vai mitä niillä mielestäsi ehkäistään?
että meillä Suomessa on katsomusvapaus, omantunnonvapaus ja sananvapaus. Jokainen saa ajatella, mitä haluaa näistä eettisistä kysymyksistä ja ilmaista vapaasti mielipiteensä, sekä pyrkiä saamaan lainsäädännön vakaumuksensa mukaiseksi.
Vain abortin puoltajillako pitäisi mielestäsi olla katsomusvapaus ja sananvapaus?
Niin tosiaan on.
Ja siis ajattelit muuttaa lainsäädäntöä siten, että muiden tulisi toimia sinun näkemyksesi mukaisesti eikä omansa?
Ei oikein kuulosta loogiselta tai toimivalta lakimuutokselta, koska ette kykene niitä perustelemaan meille kestävällä tavalla.
Siis ilmeisesti teidän tulisi kyetä perustelemaan, miksi meidän tulisi muuttaa näkemyksemme teidän ajatusmaailmaa vastaavaksi. Ja toimia siis teidän näkemystenne mukaisesti. Siihen ei riitä epäloogiset jutut, joissa ihmisiä saa tappaa, jos kyse on ehkäisynimikkeen alla tapahtuvasta toiminnasta, mutta ei saa tappaa, jos on kyse naisen oman tilan eli raskauden keskeyttämisestä. Samojen ihmisten tarkoituksellisesta tappamisesta on kyse molemmissa.
Siksi on ihan hukkaan heitettyä jankuttaa, että abortissa tapetaan ihminen ja se on niin väärin ja samalla väittää, että oisi ihan helppoa kieltää abortit ja sallia ehdottomasti ehkäisy kuten nykyäänkin.
Mielipiteensä saa tosiaan vapaasti ilmaista, mutta herjaaminen ja toisten ihmisten laillisten valintojen haukkuminen jne. on vastoin lakia ja palstan sääntöjä. Eikä sillä tosiaan saavuteta mitään. En siis väitä sinun noin tekevän, mutta se tekee, jonka kanssa tämä ehkäisykeskustelu lähti käyntiin.
on jakanut ehkäistavat "sallittuihin" ja "synteihin", sillä toiset ehkäisevät raskauden alkamisen, toiset taas estävät kiinnittymisen kohdunseinään. Viimemainittu on kielletty, sillä alkunsa saanut ihmisyksilö tuhotaan.
Tämäkin on toki suuri myönnytys Vatikaanista, sillä oikeaoppinen katolilainenhan ei käytä ehkäisyä sillä eihän seksiä harrasteta ellei ole lapset mielessä :D
En tarkemmin ole perehtynyt yksityiskohtiin, sillä kuten palstan piipertäjät, niin myös Vatikaani pysyköön loitolla kohdustani ja sen käytöstä.
abortin kannattajat ovat tälläkin palstalla erikoistuneita. Jokainen haluaa lait tietysti oman vakaumuksensa maukaisiksi. Se on itsestään selvä asia.
Kun kerran abortissa tuhotaan raskausviikoista riippuen alkio, sikiö tai lapsi, niin totta kai tuon asian saa saanoa ilman, että syytetään herjaamisesta.
Pitäkääs itse vaan suunne soukemmalla, ettette syyllisty herjaamiseen tai solvaamiseen.
"Jokainen haluaa lait tietysti oman vakaumuksensa maukaisiksi. Se on itsestään selvä asia."
Ei ole, siinä olet väärässä. Kun tiedetään kyseessä olevan eettisiä mielipiteitä ja arvoja jakava asia, pyritään siihen, että mahdollisimman moni pystyy toimimaan mielestään oikealla tavalla ja siten seisomaan ratkaisunsa takana loppuelämänsä.
Vain ne, jotka eivät kestä sitä, että muut ajattelevat asioista toisin kuin itse, yrittävät muuttaa lain pelkän oman tahdon mukaiseksi.
Järki-ihmiset tajuvat ajattelun monimuotoisuuden ja sallivat muille saman kuin itselleen: mainitsemasi uskon, aatteen ja mielipiteen vapauden.
Sinä et salli sitä kuin itsellesi. Ja haluat pakottaa muut toimimaan oman vakaumuksesi mukaisesti, eikä heidän. Ehkäpä sitten ajattelemattomuuttasi.
Ongelma on että olemme hukanneet absoluutin totuuden ja tilalle on tullut suhteellinen moraali, joka on yhdelle yhtä ja toiselle toista ja lopulta johtaa kaaokseen. Loppujen lopuksi on yhä vaikeampaa pitää minkäänlaisia oikeuden käsityksiä yllä.
Vielä kuitenkin ajatellaan että niinkauan kuin ei vahingoita muita, kaikki on sallittua. Abortin ollessa kyseessä, täytyy siten todistaa että sikiö ei ole toinen ihminen, jotta abortti olisi sallittua. Ei kuitenkaan ole yhtään kestävää selitystä mikä tekisi sikiöstä ei erillisen ihmisen.
Tämän monimoraalisen kehityksen lopputulos hirvittää.
koska vakaumukseni mukaan abortti on väärin. Minulla on täysi oikeus toimia ihanteitteni puolesta. Suomessa on sanan vapaus ja mielipidevapus. Totta kai ymmärrän, että jotkut ovat kanssani eri mieltä, mutta pidän omia ihanteitani tärkeämpinä. Tähän minulla on oikeus.
vain ns luonnollisen ehkäisyn, jossa ei käytetä ehkäisyvälineitä, vaan seuraataan ovulaatioita.
Vatikaanin ohjeistuksesta en tiedä tarkemmin, sen tiedän, että Puolassa kommunistisen diktatuurin jälkeen vallan saappaisiin astunut katolilainen diktatuuri ensi töikseen saattoi Puolan lainsäädännöllisesti takaisin keskiaikaan. Ensimmäisen lakiluonnoksen mukaan ehdottoman aborttikiellon lisäksi tulisivat kiellettäviksi myös ne ehkäisymuodot, joissa jo hedelmöitynyt munasolu tuhoutuisi.
Tämän on pakko olla urbaanilegendaa, mutta toimistolla puhuttiin aivan vakavissaan "kierukkaratsioista", eli viranomaisilla olisi oikeus varmistaa, ettei synnytysikäisellä naisella ollut kierukkaa ehkäisymenetelmänä. Ceauşescun Romaniassahan oli aivan mielipuolinen meno, mutta en voi uskoa, että edes Puolassa tuo olisi voinut olla totta. Varmuuden vuoksi kutenkin vaihdoin kontrollikäyntini amerikkalaiselle lääkäriasemalle puolalaisen gynen asemesta :D
Minäkin rummutan hormonikierukan puolesta! Fantastinen keksintö, ja vielä suomalaisten kehittämä - nyt kelpaa liputtaa oikein kunnolla, Marakin pokkaa tänään Nobelin :)
Lähes idioottivarman (ei voi unohtaa, ei voi oksentaa krapulassa tai ruokamyrkytyksessä ulos) ehkäisyn lisäksi hormonikierukalla on toinenkin erinomainen ominaisuus (ei tosin kaikilla yhtä tehokas), nimittäin EI KUUKAUTISIA. Jipii. Vaikka kierukka on kallis, niin se kestää 6-7 vuotta (lääketehdas antaa sen viisi vuotta, mutta tehoa piisaa ainakin 7 vuotta), ja lisäksi pitää laskea huomattava säästö kun ei tarvitse pelata kuukautissuojien kanssa (vaikkakin mikäli kärsisin kuukautisista nykypäivänä, olisin siirtynyt aikaa sitten nk. kuukuppiin). Ynnä yleinen mukavuus, kuukautiset ovat harmillisia.
Miinuksena se, että MIKÄLI olisi se huono-onninen jolla kierukka pettäisi, kuukautisten puuttumisen vuoksi voisi vierähtää pitkäkin tovi, ennenkuin tajuaisi vanhingon tapahtuneen.
Ilmeisesti kannatat omia oikeuksiasi eli mielipiteen, uskon ja aatteen vapautta?
Silti et tahdo, että muut saa käyttää ja toteuttaa niitä samoja oikeuksia.
Tottakai sinulla on oikeus pitää omia ihanteitasi tärkeämpinä kuin muiden. Aivan kuten kaikilla muillakin. Siksi onkin todella ajattelematonta vaatia lakimuutoksia, jotka rikkovat muiden samoja oikeuksia, joita sinä haluat sinulla kuitenkin olevan.
Vaaditko tosissasi lakimuutoksia, jotka pakottavat muut toimimaan sinun vakaumuksesi mukaisesti - vastoin omaansa? Oletko koskaan kuullut diktatuurista?
lääkärienkin kertoma kanta asiaan: ei ole yksiselitteistä rajaa, koska sikiöstä tulee _ihminen_.
Siis perusteesi menivät siinä.
Absoluuttista totuutta tässä asiassa (eettisessä arvoasteikossa) ei ole. On vain eri ihmisten näkemyksiä. Valitan, jos sinulle tämä on noin epäselvää.
jos enemmistö suomalaisita on samaa mieltä kanssani. Todennäköisesti näin onkin, lukuunottamatta teitä, kitiseviä pikkutyttöjä. Kasvakaa aikuisiksi ja hoitakaa asianne, niin ette abortteja tarvitse!
on aborttien salliminen! Jos ihmiset hoitaisivat asiansa, mitään abortteja ei tarvittaisi. Onhan ehkäisyvälineet keksitty. Jos sukupuolisuhteet rajoitetaan avioliiton sisälle, niin uusi raskaus on silloin harvoin mikään katastrofi.
Noina aikoina olin aviossa, ainoa "kolmas osapuoli" seksielämässämme (ainakin minun tietääkseni:) oli hormonikierukka.
Mikäli se olisi pettänyt, en olisi tarvinnut miettimisaikaa - lentolippu Helsinkiin ja nopeaan.
"Onhan ehkäisyvälineet keksitty" - tämä ketjuhan käsittelee juuri tilannetta, missä yritetään rajoittaa myös ehkäisyvälineiden käyttöä!
No onneksi tosiaan näyttää siltä, että enemmistö suomalaisista ja etenkään niiden suomalaisten valitsemista lainsäätäjistä ja asiantuntijoista eivät ole samaa mieltä kanssasi.
Senhän huomaa tosiaan yksinkertaisuudessaan täydellisesti jo esim. jälkiehkäisyn käyttöön suosittamisessa ja sen vapauttamisessa.
Lapselliset syytöksesi ja kehoituksesi tuskin asiaasi vievät eteenpäin.
tuskin käy kiistämään sitä että ihmisyksilön elämä alkaa hedelmöityksessä.
Joten siinä meni sun (näkemykselliset ja biologisen faktan vastaiset) perusteesi häilyville ihmsirajoille..
Ihmisen tappamisen oikeus tai vääryys on eettinen kysymys ei biologinen :D
Biologisestihan tappamisessa ei ole mitään väärää, vaan se kuuluu luonnon normaaliin kiertokulkuun.
Samaan tosiaan viittaa lausahdus "koska sikiöstä tulee ihminen". Eli eettisesti tärkeä syntyneiden veroinen arvokas ihminen. Ja sille ei tosiaan ole yksiselitteistä vastausta. Ja se on se asia, mikä vaikuttaa abortin hyväksyntään.
Jeesuksen nimeen on tapettu miljoonia jo syntyneitä ihmisiä.
Uskonnot pitäisi kriminalisoida.