KAIKILLE KOIRAN OMISTAJILLE TIEDOKSI ETTÄ,TÄÄLLÄ ON KENNELYSKÄÄ LIIKKEELLÄ!
KENNELYSKÄÄ
LIIKKEELLÄ!
3492
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tarttuvaa voi saada jos kaikkien koirien kanssa kaveeraa. Minua ainakin ärsyttää jotkut sellaiset tyypit joilta ei saa rauhassa kävellä koirineen ohi, vaan tyrkytetään väkisten sen oman koiran seuraa omilleni. Sitten on myös vielä noita kiusanhenkiä jotka tulevat ISOJEN koirien kanssa kohti vaikka hyvin huomaavat että pienemmät koirat niitä suuria pelkää. Merkillistä kiusantekoa, ei ole mikään eläinrakas tuollainen kiusanhenki, taikka sitten sillä on jokin aivokasvain siellä päässään liiasta kännykkään puhumisesta koiran kanssa ulkoillessa ja muulloinkin.
Ihmettelenkin tuota kännykkään puhelemista sen koiran ulkoilutuksen aikana, kun koira saa tehdä mitä sattuu päähänsä saamaan, omistajiensa keskittyessä siihen ainaiseen kännykkälörpöttelyyn. Suorastaan raivostuttavaa, kun koiralle ei ole aikaa edes ulkoilun aikana.
töriset?
"Suorastaan raivostuttavaa, kun koiralle ei ole aikaa edes ulkoilun aikana."
Ulkoilun aikahan on KOIRAN omaa aikaa.
Ainakin minun koirani käyttävät sen
muiden koirien viestien nuuskimiseen ja
muutenkin ympäristön havainnoimiseeen suomatta minulle katsettakaan.
Suorastaan kiusaantuvat jos yritän silloin seurustella.
Elikkä on ihan hyvää aikaa puhua kännykkäpuhelut
ilman että tulee paha olo ajan tuhlauksesta.
Koirien viesti vähenevät kun paskatkin pitää korjata.
Kohta on koirillakin kännykät viestien välittämiseksi!