töissä vaikeaa

varsinkin.
Olen naisvaltaisella alalla. Ennestään olen ollut milloin mistäkin pomon hampaissa, ja olen joutunut "kantelemaan" työtervhuoltoon ja hänen esimiehelleen, joilloin asia korjaantui hetkeksi.

Olen vasta saanut tieää olevani rakaana ja minulla on ollut erittäin rankka viimeinen vuosi omassa elämässäni.

Olo on tällä hetekllä hieman sekava. Mielialat vaihtelee ja välillä itken töissäkin milloin mistäkin.
Työkavereille en ole halunnut vielä asiasta keroa, mutta teen sellaista työtä, etten voi raskauden takia osallistua kaikkiin työtehtäviin, lähinnä sikiön terveyden takia.

Nyt jo on ilmassa taasen ollut hiillostamista pomon osalta... Eikä kyllä yhtään helpota, että itse olen nyt niin itkuherkkä.

Pelkästään neuvolassa tai lääkärissä käynnistä tulee olemaan hirveä riitely, saanko sinne mennä työaikana vai en. Ylitöihin on pakko jäädä, vaikka lapsi odottaisi päiväkodissa hakijaa ja toista vanhempaa ei ole aina käytettävissä.

Oikeasti olen miettinyt haenko sairaslomaa, koska olen jokaisen työpäivän jälkeen täysin uupunut ja tahtoisin vain nukkua.

Pää leviää jos joudun tässä mielentilassa vielä työpaikalla hiilostamisen kohteeksi ja riitelemään.

Muutenkin haluaisin pitää rakauteni vielä salassa, kun en jaksa ihmisten uteluita ja kyselyitä, koska kaikki eivät tee sitä hyvää hyvyyttään ja ikävä selitellä jos menee kesken tms.
4359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko tullut koskaan mieleen vaihtaa työpaikkaa? Se mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa lapseenkin. Nykyäänhän puhutaan paljon skitsofrenian tulevan äidin voimakkaasta stressistä raskausaikana. Siskoni oli hyvin stressaavassa työssä esikoista odottaessaan ja esikoisesta tuli hermostunut, itkevä, raivokaskin lapsi, joka ei nukkunut kunnolla ensimmäiseen vuoteen. Myöhemmin sisko teki vielä 3 lasta (kotiäitiniä) ja yksikään heistä ei ollut sellainen vaan hyvin rauhallinen. Joten ajattele lastasi, hakeudu ajoissa sairaslomalle ja hae uutta työpaikkaa, mitä tahansa muuta vaikka vain siksi aikaa kunnes pääset äitiyslomalle. Jatkuva stressi vaikuttaa lapseesi ja hänen aivojen kehitykseen ja myöhempään stressisietoon.

Äänestä

Näistähän jutuista on ainakin osasta säädetty ihan lailla.

Esim. pakko jäädä ylitöihin? Laki sanoo siihen, että ei ole pakko, vaan työntekijä voi aina kieltäytyä. Pidä kiinni niistä omista oikeuksistasi ja osoita myös pomollesi, että tiedät niistä!

Ja sairauslomaa sinulla on täysi OIKEUS ottaa, jos siltä tuntuu.

Äänestä
  • että esimiehellä on OIKEUS määrätä joku jäämään ylitöihin. Minä olen ollut vähiten ylitöissä, koska mieheni ei ole töiden vuoksi kotona kuin 6kk vuodesta, enkä ole voinut jäädä töihin ja jättää lasta päiväkotiin.
    Johon pomoni kanta oli, että pistä lapsesi vuoropäiväkotiin. En todellakaan laita.

    Itkettää kaikki pienetkin asiat...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


henkisesti kirjoitti:

varsinkin.
Olen naisvaltaisella alalla. Ennestään olen ollut milloin mistäkin pomon hampaissa, ja olen joutunut "kantelemaan" työtervhuoltoon ja hänen esimiehelleen, joilloin asia korjaantui hetkeksi.

Olen vasta saanut tieää olevani rakaana ja minulla on ollut erittäin rankka viimeinen vuosi omassa elämässäni.

Olo on tällä hetekllä hieman sekava. Mielialat vaihtelee ja välillä itken töissäkin milloin mistäkin.
Työkavereille en ole halunnut vielä asiasta keroa, mutta teen sellaista työtä, etten voi raskauden takia osallistua kaikkiin työtehtäviin, lähinnä sikiön terveyden takia.

Nyt jo on ilmassa taasen ollut hiillostamista pomon osalta... Eikä kyllä yhtään helpota, että itse olen nyt niin itkuherkkä.

Pelkästään neuvolassa tai lääkärissä käynnistä tulee olemaan hirveä riitely, saanko sinne mennä työaikana vai en. Ylitöihin on pakko jäädä, vaikka lapsi odottaisi päiväkodissa hakijaa ja toista vanhempaa ei ole aina käytettävissä.

Oikeasti olen miettinyt haenko sairaslomaa, koska olen jokaisen työpäivän jälkeen täysin uupunut ja tahtoisin vain nukkua.

Pää leviää jos joudun tässä mielentilassa vielä työpaikalla hiilostamisen kohteeksi ja riitelemään.

Muutenkin haluaisin pitää rakauteni vielä salassa, kun en jaksa ihmisten uteluita ja kyselyitä, koska kaikki eivät tee sitä hyvää hyvyyttään ja ikävä selitellä jos menee kesken tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu