Länsinummi

Millaista aluetta Turun Länsinummi? Olen muuttamassa 4-vuotiaan lapsen kanssa tammikuussa Perennakadulle.
Aivan Turun ydinkeskustassa olen joskus asunut, mutta Länsinummesta ei kokemusta. Onko rauhallista seutua?

Runosmäesta olen kuullut kaikenmoista juttua, ja Länsinummi kuitenkin kuuluu käsittääkseni Runosmäen kaupunginosaan. Yltääkö Runosmäen "levottomuudet" Länsinummeen asti?
125628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

seutua,kaikki palvelut on ja toimii,tervetuloa..

Äänestä

Oikein rauhallista ja mukavaa täällä on asua, ei valittamista. Palvelut on lähellä ja bussiyhteydet ainakin keskustaan hyvät.

Ja metsä erottaa Länsinummen Runosmäestä, mikäs sen parempaa. En ainakaan itse laskisi kuuluvaksi Runosmäkeen.

Äänestä
  • aluetta Runosmäkeen, matka on niin pitkä ettei kiveä pysty heittämään Lipunkantajan alueelle.

    Äänestä

"Runosmäesta olen kuullut kaikenmoista juttua, ja Länsinummi kuitenkin kuuluu käsittääkseni Runosmäen kaupunginosaan. "

Itse asun Lipunkantajalla (rakennettu 1990-luvun alussa), joka on ollut huhujen mukaan Turun kaikkein vaarallisin ja levottomin alue. Ehkä joskus 1970-luvulla Runosmäki on ollut levoton alue, mutta ei enää näin 2010-luvulla -täällä on mm. aluepoliisi. Olen asunut täällä n. 6 vuotta, enkä ole kertaakaan törmännyt minkäänlaisiin levottomuuksiin. Se, mitä Runosmäestä ja eritoten Lipunkantajankadusta puhutaan Turussa niin se puhe on peräisin yleensä sellaisen henkilön suusta, joka a) ei ole koskaan asunut Runosmäessä b) ei ole koskaan käynyt Runosmäessä c) on asunut silloin Runosmäessä 1970-luvulla "vanhalla puolella".

Täällä asuu paljon vanhoja ihmisiä Lipunkantajankadun kupeessa ja tuskin asuisivat täällä, mikäli kokisivat Runosmäen rauhattomaksi kaupunginosaksi tms.

Asuin ennen Haritun kaupunginosassa (toisella puolella Turkua), joka oli silloin huhujen perusteella ns. "paratiisi" ennen muuttoa sinne, mutta enemmän siellä havaitsin ilkivaltaa ja häiriötä kuin täällä Runosmäessä. Nykyisin kaverini asuu vielä Haritussa, joka on todennut että sinnekin tarvittaisi oma aluepoliisi, joten se ei ole ollenkaan rauhoittunut 6 vuoden aikana eli sama ralli jatkuu. Hämmästyttävintä on se, että suomalaiset siellä häiritsevät eniten muita vaikka Haritussa asuu tai ainakin tuolloin asui paljon maahanmuuttajia.

Kannattaa kysyä henkilöiltä, jotka asuvat ko. alueella ennen kuin perustelee kantojaan pelkkien vääristelevien huhujen perusteella!

Äänestä
  • En ole koskaan tavannut aluepoliisia Lipunkantajankadun eli Aurinkolaakson alueella. Muita poliisiautoja likkuu jatkuvasti. Nyt ei sentään joka päivä.
    Viisi vuotta olen asunut ja muuttaisin oitis jos olisi varaa. Ilkivaltaa on jatkuvasti, autoja naarmutetaan, juopot mellastavat, roskapussit heitetään parkkipaikalle ja Nostoväenkadun välinen metsä on kuin kaatopaikka.

    Äänestä

  • toinen näkökulma kirjoitti:

    En ole koskaan tavannut aluepoliisia Lipunkantajankadun eli Aurinkolaakson alueella. Muita poliisiautoja likkuu jatkuvasti. Nyt ei sentään joka päivä.
    Viisi vuotta olen asunut ja muuttaisin oitis jos olisi varaa. Ilkivaltaa on jatkuvasti, autoja naarmutetaan, juopot mellastavat, roskapussit heitetään parkkipaikalle ja Nostoväenkadun välinen metsä on kuin kaatopaikka.

    Ei niitä aluepoliiseja jokaisessa kadun kulmassa olekaan vaan tarkoitin että aluepoliisilla on toimisto Runosmäen kirjaston vieressä ...nuorisotalolla! kyllä ne aika usein täällä liikkuvat.

    "Ilkivaltaa on jatkuvasti, autoja naarmutetaan, juopot mellastavat, roskapussit heitetään parkkipaikalle ja Nostoväenkadun välinen metsä on kuin kaatopaikka. "

    Mitään tällaistä en ole havainnut? Jokatapauksessa asut missä tahansa niin siellä on lopulta täysin samanlaista. Usko tai älä!

    Äänestä

  • Runosmäkeläinen kirjoitti:

    Ei niitä aluepoliiseja jokaisessa kadun kulmassa olekaan vaan tarkoitin että aluepoliisilla on toimisto Runosmäen kirjaston vieressä ...nuorisotalolla! kyllä ne aika usein täällä liikkuvat.

    "Ilkivaltaa on jatkuvasti, autoja naarmutetaan, juopot mellastavat, roskapussit heitetään parkkipaikalle ja Nostoväenkadun välinen metsä on kuin kaatopaikka. "

    Mitään tällaistä en ole havainnut? Jokatapauksessa asut missä tahansa niin siellä on lopulta täysin samanlaista. Usko tai älä!

    Asuin mm. Runosmäessä v. 1975-1987.suht rauhaisaa oli. Kunnes aurinkolaakso rakennettiin. Tykkäsin muuten alueesta kovin. Ja oli hyvät kulkuyhteydet. Harmittaa kun ihmiset pilaa omalla käytöksellään oman ja toisten asumisviihtyvyyden.
    Nyt mietin muuttoa Länsinummeen. Olen kuullut siitä paljon ns.Pahaa, että ois levotonta. Annetaan tiettyjen sekoje pilata taas uudet talot. Pitääkö paikkaansa ? Entä ne Pennerkadun punatiiliset talot, onko jo ihan pahan vallassa. Tietysti vaihtoehtoja on, esi.Nättinummi

    Äänestä

Valitse Nättinummi,ihan oikeesti,rauhallinen paikka asua,varsinkin ykkösalue-kreetankatu-markulantie.

Suosittelen lämpimästi.

Ei kauppoja eikä kapakoita.länsikeskus aivan pyöräilymatkan päässä.

Äänestä

Runosmäessä ja Nättinummessa asuneena voin vain sanoa sen, että muuta sellaiseen taloon, jossa on enemmän omistusasujia kuin vuokralla-asujia. Länsinummessa sama ongelma, kuin Runosmäessä. Jos valtaosa asumiskustannuksista katetaan muuten, kuin omalla työllä ja samalla ollaan työikäisiä, niin pelkästään ongelmia tiedossa. Muuta Nättinummen puolelle, jos haluat asua ilman hörhöjä naapurissa. Runosmäessäkin hyviä kohteita. Toki täytyy tuntea alue hieman paremmin.

Äänestä

Länsinummi on rauhallista aluetta. Asunut olen täällä vuosia, enkä pois meinaa aivan heti muuttaa :)

Äänestä

En tiedä miks luen näitä nyt, oon asunut länsinummi-liljanlaakso alueella nyt vuodesta 2008 lähtien. Voin sanoa et todella rauhallinen paikka, leikkipuistoja löytyy lapsiperheille, ja paljon muita lapsiperheitä kaveriksi. Iso urheilukenttä alueen keskellä on loistava paikka viedä lemmikki. En ole koskaan kokenut tai kuullut jonku kokevan minkäänlaista ahdistelua/epämielyyksiä. Asuntoja on monenhintaisia ja soveltuu moneen budgettiin.
Palveluiden määrä ympärillä on iso plussa! Loistavat bussiyhteydet keskustaan(15min bussilla) ja keskustasta takaisin.
Jos mietit hankkivasi täältä seuraavan kodin, niin suosittelen lämpimästi.

Äänestä

Ainkin iiriskujan ympäristö rauhallinen omakotialue ja rivitalot

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millaista seutua? kirjoitti:

Millaista aluetta Turun Länsinummi? Olen muuttamassa 4-vuotiaan lapsen kanssa tammikuussa Perennakadulle.
Aivan Turun ydinkeskustassa olen joskus asunut, mutta Länsinummesta ei kokemusta. Onko rauhallista seutua?

Runosmäesta olen kuullut kaikenmoista juttua, ja Länsinummi kuitenkin kuuluu käsittääkseni Runosmäen kaupunginosaan. Yltääkö Runosmäen "levottomuudet" Länsinummeen asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu