Minulta on leikattu n. 15 v. sitten tos-oireiden takia toiselta puolelta ylimmäinen kylkiluu pois. Sitä ei olisi pitänyt missään nimessä tehdä. Sen jälkeen rupesi toinen puoli vaivaamaan ja nyt on koko ajan niska ja hartia, lavan alue jumissa. Pää ei tahdo kääntyä, tai käy aina tosi kipeästi. Olen yrittänyt venyttää, käyn kuntosalilla, joogassa ja hierojilla. Tuntuu, että koko ajan pitäisi tehdä jotain että pärjää. Fysiatrillakin kävin vuosia sitten, mutta hänellä ei ollut mitään neuvoa.
Ilmeisesti leikkauksen aiheuttama epätasapaino on pahentanut tilannetta.
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta ja neuvoa tilanteeseen ? Alan olla jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei auta kuin hetkeksi. En uskaltaisi leikkauttaa toista puolta, se on iso leikkaus eikä hyödystä ole takeita.
Ilmeisesti leikkauksen aiheuttama epätasapaino on pahentanut tilannetta.
Onko kenelläkään vastaavaa kokemusta ja neuvoa tilanteeseen ? Alan olla jo ihan epätoivoinen, kun mikään ei auta kuin hetkeksi. En uskaltaisi leikkauttaa toista puolta, se on iso leikkaus eikä hyödystä ole takeita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eikös kaikki ole tehty ihan niiden tutkittujen hoitojen kaavan mukaan?
Silloinhan kaikki pitäisi olla kunnossa.
Vai kuinka?
Hei,
Olen sairastanut tos-oireyhtymää kohta 10v. Minulta on myös leikattu toiselta puolelta ylin kylkiluu pois. Apua siitä ei ollut. On myös leikattu rannekanavan ahtauma olkapää tähystetty, mutta... ei apua. Lääkkeitä olen myös kokeillut vaikka minkämoisia, mutta... ei apua. On tutkittu ja hutkittu monesti, mutta... ei apua. Olen ollut kuntoutusjaksoilla monesti ja niistä olen saannut erittäin hyvää ja tärkeää tietoa tos-oireyhtymästä. Minulle suositeltiin painehihan käyttöä ja sormituppien käyttöä niihin sormiin joissa esiintyy särkyä ja turvotusta. Mittatilaustyönä tehtiin painehiha ja sormitupet ja niistä olen saannut apua suurempiin kipuihin! Suosittelen lämpimästi!
Voimia sinulle!