Salapoliisikertomus!

Miten kirjoitetaan salapoliisikertomus? Myönnän että olen vähän mielikuvitukseton, tai ehkä pikemminkin älykkyysosamääräni ei ole riittävä, mutta kaipaisin vinkkejä Sherlock Holmes -tyyppisen tarinan kirjoittamiseen. Kokemuksia? Mistä kannattaisi aloittaa? Olen hyvin kiinnostunut tästä genrestä mutta myönnän että kokemattomalle kirjoittajalle ja ei-niin-mahtavan päättelykyvyn omaavalle on aika vaikeaa tehdä ovelaa ja vakuuttavaa salapoliisikertomusta.
21889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuolta löytyvät S.S. van Dinen esittämät 20 salapoliisiromaanin sääntöä. Sovella vapaasti:

http://gaslight.mtroyal.ca/vandine.htm

Romaanissa sopivana rikoksena pidetään nimenomaan murhaa, novelleissa voi olla muitakin rikoksia tai joskus ei rikosta lainkaan! Sherlock Holmes- tarinoissakin on ollut arvoituksia, jotka eivät ole rikoksia. Eräässä Agatha Christien romaanissa kertoja paljastui syylliseksi, ja hänet (Christie) oltiin vähällä erottaa Detection Clubista.

Äänestä
  • Perinteisesti dekkareissa ratkotaan murhia. Rikoksella on aina motiivi ja se on nimen omaan harkittu hengenriisto eikä mikään pikaistuksissa tehty tappo.

    Mutta miksi sen on ihan pakko olla murha? Onhan henkirikos toki dramaattinen juttu, mutta kyllä uskoisin, että myös kidnappauksesta, pedofiliasta ja ryöstöstäkin voisi saada aikaiseksi dramaattisia ja jännittäviä dekkareita.

    Toki vielä dramaattisempia nekin olisivat jos niihin liittyisi murha ja/tai henkirikoksen uhka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuvaaa kirjoitti:

Miten kirjoitetaan salapoliisikertomus? Myönnän että olen vähän mielikuvitukseton, tai ehkä pikemminkin älykkyysosamääräni ei ole riittävä, mutta kaipaisin vinkkejä Sherlock Holmes -tyyppisen tarinan kirjoittamiseen. Kokemuksia? Mistä kannattaisi aloittaa? Olen hyvin kiinnostunut tästä genrestä mutta myönnän että kokemattomalle kirjoittajalle ja ei-niin-mahtavan päättelykyvyn omaavalle on aika vaikeaa tehdä ovelaa ja vakuuttavaa salapoliisikertomusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu