Olen 24-vuotias opiskelija ja olen ollut masentunut jo ties kuinka kauan. En vain ole jaksanut tehdä asialle mitään, eikä kukaan lähipiiristäni tiedä todellista tilaani. Olen jatkuvasti väsynyt, stressaantunut, ahdistunut, yksinäinen ja ajatukset pyörivät joka päivä kuoleman ja luovuttamisen ympärillä. Jokainen päivä alkaa ja loppuu itkulla. Välttelen ihmisiä vedoten koulu- ja työkiireisiin, vaikka tosia-asiassa sain potkut jatkuvien poissaolojen takia. Opiskelu tuntuu mahdottomalta, koska en jaksa keskittyä mihinkään eikä mielenkiinto riitä. Olen harkinnut jonkinlaisia mielialalääkkeitä tai ihan mitä vain tähän oloon. Elän jo nyt opintolainan varassa, eikä rahaa jää mihinkään ylimääräiseen joten pelkään, etteivät rahani riitä edes lääkkeisiin. Minkä hintaisia mielialalääkkeet siis usemmiten ovat ja kauanko niitä joutuu yleensä syömään? Jos menen lääkärille ja hän määrää lääkityksen, mihin minulla ei ole varaa, niin mitäs sitten?
Kuulisin mielelläni samassa tilanteessa olleita/olevia, tai yleensäkin henkilöitä joilla on ollut lääkitys masennukseen tms.
Masennuksen hinta?
6
575
Vastaukset 6
- vaihtelee suuresti
Masennukseen on olemassa hyvin erihintaisia lääkkeitä. Kustannuksiin vaikuttaa myös lääkkeen annostus.
Omat lääkkeeni maksavat tällä hetkellä n. 0,17 e/päivä. Aiemmin minulla oli sellainen lääkitys, joka maksoi luokkaa 0,5 e/päivä.
Monista lääkkeistä on olemassa ns. rinnakkaislääke, joka on halvempi.
Kerro lääkärille huolesi lääkkeen hinnasta. Ehkä se auttaa häntä miettimään sinun budjetillesi sopivaa lääkettä. Toisaalta sinun ei kannata kiinnittää liian paljon huomiota lääkkeen kustannuksiin, sillä jos / kun niiden avulla paranet, niin elämänlaatusi kohoaa paljon enemmän kuin sen kohottamiseen uhraamasi rahat.- itsellä kalliit
Lääkärille kannaattaa sanoa jos on tuollaisiakin huolia. Vaikka itsellänikään ei ole suuret tulot niin lääkkeistä en tinkinyt. Pitää saada sellaiset lääkkeet jotka auttaa. Omat lääkkeeni maksavat 148€/ 3 kuukautta eli tosi kalliit.... ja ne ei nyt tunnu auttavan.... Mutta lääkkeitä on monia eri hintaisia. Hoida itsesi kuntoon:)
Kannattaa kysyä erikoiskorvausta jos ei itsellä varaa. Minulla on sellainen ja kaikki lääkkeet maksaa 3e paketti. Riippuu tietenkin myös lääkkeistä saako korvausta. Erikoiskorvaus merkitään kelakorttiin.
- Kallista(ko)
Kiitos vastauksista. Hyvä tietää, että raha ei ehkä ole este. Mietin vain vielä sellaista, että miten saan lääkärille kerrottua ongelmistani? Tai siis kun en ole kertonut tästä kenellekkään ja pelkään etten saa lääkärillekkään sanottua mitään. Viimeeksi pystyin kertomaan vain unettomuudesta johon lääkäri kehotti liikuntaa ja tasaista unirytmiä , siinä se. Itku kurkussa sieltä lähdin, kun en apua sitten saanutkaan, koska en osannut avata suutani. Varsinkin nuo kuolema-ajatukset,,en tiedä mitä sanoa lääkärille ilman että hajoan totaalisesti siellä vastaanotolla.
Saanko apua ilman että pitää luetella jokaikinen oire ja ajatus? Kuulostaa varmaan typerältä, mutta pelkään etten saa tarvitsemaani apua (mitä se sitten ikinä onkaan), koska menen todennäköisimmin aivan lukkoon vieraan ihmisen edessä. Kallista(ko) kirjoitti:
Kiitos vastauksista. Hyvä tietää, että raha ei ehkä ole este. Mietin vain vielä sellaista, että miten saan lääkärille kerrottua ongelmistani? Tai siis kun en ole kertonut tästä kenellekkään ja pelkään etten saa lääkärillekkään sanottua mitään. Viimeeksi pystyin kertomaan vain unettomuudesta johon lääkäri kehotti liikuntaa ja tasaista unirytmiä , siinä se. Itku kurkussa sieltä lähdin, kun en apua sitten saanutkaan, koska en osannut avata suutani. Varsinkin nuo kuolema-ajatukset,,en tiedä mitä sanoa lääkärille ilman että hajoan totaalisesti siellä vastaanotolla.
Saanko apua ilman että pitää luetella jokaikinen oire ja ajatus? Kuulostaa varmaan typerältä, mutta pelkään etten saa tarvitsemaani apua (mitä se sitten ikinä onkaan), koska menen todennäköisimmin aivan lukkoon vieraan ihmisen edessä.sanottua vaan avainsanan MASENNUS, niin homma hoituu kyllä!! Kyllä Sinä saat siellä itkeä tyrskiä, et ole varmaankaan ensimmäinen masennuspotilas lääkärisi edessä!! Kyllä asiansa osaava lääkäri osaa kysyä juuri oikeat kysymykset! Ole puheissasi rehellinen; älä vähättele, äläkä liiottele ongelmiasi!
Ensimmäinen kerta on vaikea, mutta kyllä helpottaa kun joku kuuntelee ja auttaa!!
VOIMIA SINULLE!!!- Ökkö
Mysterion kirjoitti:
sanottua vaan avainsanan MASENNUS, niin homma hoituu kyllä!! Kyllä Sinä saat siellä itkeä tyrskiä, et ole varmaankaan ensimmäinen masennuspotilas lääkärisi edessä!! Kyllä asiansa osaava lääkäri osaa kysyä juuri oikeat kysymykset! Ole puheissasi rehellinen; älä vähättele, äläkä liiottele ongelmiasi!
Ensimmäinen kerta on vaikea, mutta kyllä helpottaa kun joku kuuntelee ja auttaa!!
VOIMIA SINULLE!!!Joo, olen edellisen kanssa samaa mieltä, kyllä se lääkäri sitten osaa kysellä oikeat kysymykset, jos sinusta tuntuu, ettet osaa sanoa. Tai voithan kirjoittaa asiasi lapulle. Tiedän, miltä tuntuu pelätä, että murtuu kesken kaiken, mutta ainakin minun lääkärini oli tosi ymmärtäväinen. Eikä oikeasti tarvitsisi hävetä, mutta sitä on vaan itsensä kohdalla niin vaikea ajatella näin.
Olen myöskin opiskelija, ja mietin ennen lääkereseptin saamista, että miten rahat riittävät lääkkeisiin. Kun olin kaivellut jostain vain juuri jonkin sikakalliin lääkkeen tiedot. Mutta niitä siis tosiaankin on monenhintaisia, ei mulla tule maksamaan kuin n.10e/3kk...mikä helpotus! Ja niistä hinnoista saa sen KELA-korvauksen jotain 40%...yliopiston apteekin nettisivuilta näkee niiden lääkkeiden hinnat ja niistä saa myös näkyville hinnan korvauksen jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491424- 1141383
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198929Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.327875Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä231819- 58723
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233687Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21601