... vaikka on monirotuinen.
Se on sellainen pieni piipertäjä, vaikka se on
aikuinen.Se tykkää minusta ja meidän perheestä.
Se on jokaisen kaveri ja sillä on nappisilmät,
jotka näkyvät vähän karvan alta. Sillä on myös
viikset ja parta ja karvoitus on runsasta. Sitä
onnellisena hoivaamme ja harjaamme ja se pitää
siitä. Se kellistää lattialle selälleen joka
kerta kun näkee harjan. Heiluttaa häntäänsä ja
odottaa. Sillä on oma kori jossa se nukkuu
selällään. Tassut sillä on kattoon päin.
Se on minun paras ystävä, eikä se koskaan minua
hauku. Se on varauksetta ystäväni, sen huomiota
ei tarvitse ansaita, niin kuin ihmisystävien.
Sille ei tarvitse antaa namia kun itse niitä syö,
koska se ei pidä niistä. Sille ei tarvitse
lainata rahaa, eikä se kerro salaisuuksia
eteenpäin.
Sillä on luppakorvat joilla se kuuntelee ja musta
kuononpää jolla se haistelee. Sillä on punainen
kieli jossa on musta täplä, sillä se meitä
maistelee ja lohduttaa.
Meidän äiti on sen kanssa päivällä kotona. se
hoitaa sitä aina ja lenkkeilee. Minä tykkään
siitä paljon ja ulkoilen sen kanssa, minun
isoveli rapsuttaa sitä aina korvan takaa ja
sitten se menee ulos. Meidän isä käyttää sitä
ulkona aina silloin kun joku on sairaana, mutta
muuten se ei jaksa. Mutta tykkää se isikin siitä
koirasta, se istuu illalla sen kanssa
säkkituolissa sylikkäin ja puhuu sille salaa. Me
äidin kanssa nauretaan aina sille nurkan takaa.
Se on valloittanut meidän perheen sydämen. Toiset
sille nauraa, mutta meidän perhe sitä rakastaa.
Se seisoo joskus takajaloillaan ja kierähtää,
eikä sitä ole siihen opetettu. se on sen itse
oppinut. silloin se saa makupalan.
Tässä on tyttäreni ainekirjoitus koulusta. Meille
koira on kyllä todella tärkeä. Ajattelin heittää
tämän jutun tänne muidenkin iloksi, ettei aina
olisi niitä negatiivisia... :)
Se on sellainen pieni piipertäjä, vaikka se on
aikuinen.Se tykkää minusta ja meidän perheestä.
Se on jokaisen kaveri ja sillä on nappisilmät,
jotka näkyvät vähän karvan alta. Sillä on myös
viikset ja parta ja karvoitus on runsasta. Sitä
onnellisena hoivaamme ja harjaamme ja se pitää
siitä. Se kellistää lattialle selälleen joka
kerta kun näkee harjan. Heiluttaa häntäänsä ja
odottaa. Sillä on oma kori jossa se nukkuu
selällään. Tassut sillä on kattoon päin.
Se on minun paras ystävä, eikä se koskaan minua
hauku. Se on varauksetta ystäväni, sen huomiota
ei tarvitse ansaita, niin kuin ihmisystävien.
Sille ei tarvitse antaa namia kun itse niitä syö,
koska se ei pidä niistä. Sille ei tarvitse
lainata rahaa, eikä se kerro salaisuuksia
eteenpäin.
Sillä on luppakorvat joilla se kuuntelee ja musta
kuononpää jolla se haistelee. Sillä on punainen
kieli jossa on musta täplä, sillä se meitä
maistelee ja lohduttaa.
Meidän äiti on sen kanssa päivällä kotona. se
hoitaa sitä aina ja lenkkeilee. Minä tykkään
siitä paljon ja ulkoilen sen kanssa, minun
isoveli rapsuttaa sitä aina korvan takaa ja
sitten se menee ulos. Meidän isä käyttää sitä
ulkona aina silloin kun joku on sairaana, mutta
muuten se ei jaksa. Mutta tykkää se isikin siitä
koirasta, se istuu illalla sen kanssa
säkkituolissa sylikkäin ja puhuu sille salaa. Me
äidin kanssa nauretaan aina sille nurkan takaa.
Se on valloittanut meidän perheen sydämen. Toiset
sille nauraa, mutta meidän perhe sitä rakastaa.
Se seisoo joskus takajaloillaan ja kierähtää,
eikä sitä ole siihen opetettu. se on sen itse
oppinut. silloin se saa makupalan.
Tässä on tyttäreni ainekirjoitus koulusta. Meille
koira on kyllä todella tärkeä. Ajattelin heittää
tämän jutun tänne muidenkin iloksi, ettei aina
olisi niitä negatiivisia... :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mahtava aine. Minkähän ikäinen tyttäresi on?
Kiva nähdä täälläkin tällaisia vähän erilaisia
juttuja, eikä aina mitään negatiivisia ja
kysymyksiä.
vähäkö hyvä aine,piristävä =D
Tyttärelläsi on totisesti kynäilijän lahjoja!
Olipa mukava lukea noin rakastavaa tekstiä sekä
koirastanne, että koko perheestä.
Hyvää jatkoa teille kaikille! ;-)
Kyllä olisi hienoa, jos kaikki rakastaisivat
koiraansa noin paljon.
Itselläni on sekalaista seurakuntaa oleva musta
Elli ja tunnistin tuosta aineesta paljon tuttuja
piirteitä, jotka sopivat myös elliin. Paitsi tuo
makupalajuttu, kyllä Elli ainakin kerjää, kun
jotain syödään olohuonessa telkkaria
katsottaessa, ja eihän sille voi olla antamatta,
kun se niin surkeana katsoo niillä
nappisilmillään. Tosin Elli ei saa mitään makeaa,
kun paahdettu ruispala juuston kera on sen
herkkua. Siinä sitä sitten istutaan vaimon kanssa
sohvalla vierekkäin ja kumpikin vuoronperään syö
palan itse, antaa toisen Ellille ja taas ottaa
palan itse...
Kyllä elämä olisi tyhjää ilman Elliä!