Pyydän apua, minun mieheni on sairastunut maanis-depressiiviseen psykoosin masennuksen jälkeen, pitkä tarina, mutta tätä sairastumista edelsi hänelle tehty tosi sairas henkinen väkivalta ja elämän pilaaminen hänen exänsä taholta, manipuloi tyttölapset isäänsä vastaan ja vei pojan pois kuviosta..kolme lasta hän menetti ja tämä ex vielä yritti kyniä rahaa sairaita summia elatusmaksuja..puolentoista vuoden oikeudenkäyntiprosessi ja helvetti sairastutti mieheni. Hän oli tosi hyvä isäpuoli minun lapsilleni ennen kuin sairastui.
Hän joka oli tosi ihana kiltti mies, on nyt ahdistunut, katkera, ilkeä, uhkaava, murhanhimoinen, sairaalloisen mustasukkainen, vainoharhainen, brutaali, seksuaalisesti jotenkin yliaktiivinen ja uhkaava jnejne..
Kysyn teiltä, onko mitään toivoa...voiko hän vielä parantua. Rakastan häntä, tai siis häntä joka hän oli aikaisemmin, nyt hän on pelottava henkisen ja fyysisen väkivallan käyttäjä ja olemme erossa..
Voiko lääke nimeltä Seroguel auttaa häntä ja minkälaiset annokset ovat normaaleja? Suht lihaksikas mies, n.180cm. Hän ei syö lääkettä, ei suostu, ja joutuu jatkuvasti poliisin kanssa tekemisiin kun uhkailee muita jne...Jos saan hänet aloittamaan lääkkeen syömisen, onko toivoa, että hän todella voisi rauhoittua ja palautua rauhalliseksi ja hyväksi ihmiseksi mitä oli ennen kuin hänen exänsä sotki hänen elämän.
Ero on vireillä, en haluaisi erota, hän oli kiltti hyvä mies. Hän ei nuku ollenkaan ja painaa duunia läpi päivän iltaan asti..
Antakaa toivoa, olen vakavasti surullinen ja masentunut kaiken jälkeen ,vaikka olen oikeasti reipas ihminen, tämä kaikki on saanut minut voipuneeksi ja oma terveys on mennyt.
Mieheni uhkaa koko ajan itsemurhalla tai muitten murhaamisella, saan kauheita viestejä, hän rakastaa minua ns. "epätoivoisesti". En kestä enempää tätä helvettiä. jatkan jos saan toivoa, että lääkitys auttaa, pyydän vastauksia Seroguelin käyttäjiltä. Tai maanis-depressiivisten henkilöiden läheisiltä.
Kiitos teille.
Hän joka oli tosi ihana kiltti mies, on nyt ahdistunut, katkera, ilkeä, uhkaava, murhanhimoinen, sairaalloisen mustasukkainen, vainoharhainen, brutaali, seksuaalisesti jotenkin yliaktiivinen ja uhkaava jnejne..
Kysyn teiltä, onko mitään toivoa...voiko hän vielä parantua. Rakastan häntä, tai siis häntä joka hän oli aikaisemmin, nyt hän on pelottava henkisen ja fyysisen väkivallan käyttäjä ja olemme erossa..
Voiko lääke nimeltä Seroguel auttaa häntä ja minkälaiset annokset ovat normaaleja? Suht lihaksikas mies, n.180cm. Hän ei syö lääkettä, ei suostu, ja joutuu jatkuvasti poliisin kanssa tekemisiin kun uhkailee muita jne...Jos saan hänet aloittamaan lääkkeen syömisen, onko toivoa, että hän todella voisi rauhoittua ja palautua rauhalliseksi ja hyväksi ihmiseksi mitä oli ennen kuin hänen exänsä sotki hänen elämän.
Ero on vireillä, en haluaisi erota, hän oli kiltti hyvä mies. Hän ei nuku ollenkaan ja painaa duunia läpi päivän iltaan asti..
Antakaa toivoa, olen vakavasti surullinen ja masentunut kaiken jälkeen ,vaikka olen oikeasti reipas ihminen, tämä kaikki on saanut minut voipuneeksi ja oma terveys on mennyt.
Mieheni uhkaa koko ajan itsemurhalla tai muitten murhaamisella, saan kauheita viestejä, hän rakastaa minua ns. "epätoivoisesti". En kestä enempää tätä helvettiä. jatkan jos saan toivoa, että lääkitys auttaa, pyydän vastauksia Seroguelin käyttäjiltä. Tai maanis-depressiivisten henkilöiden läheisiltä.
Kiitos teille.
Vastaukset 28
Vanhimmat
moikka!! en ole mainitsemasi lääkkeen käyttäjä mutta sairastan samaa sairautta kun miehesi. olen 28 vuotias kolmen lapsen isä ja minulla itselläni on ollut ja välillä on vieläkin samoja oireita kun miehelläsi. seksuaalinen yli aktiivisuus kuulu taudin kuvaan ja niin kuuluu kaikki muukin mitä mainitsit. minun kokemukseni lääkkeistä on se että ne auttavat mutta niissäkin on omat haittansa, mutta minulla ne auttoiva nyt viimeiset puolivuotta ja pystyin elämään suht normaalisti vaikka välillä oli masennusta ja välillä ylivilkkaita aikoja. pientä fyysistä pahaa oloa oli mutta sekin vähän vaihteli. sitten puolenvuoden käytön jälkeen olooni tulik muutos ja rupesin voimaan pahoin ja oli muistin menetystä ja kaikkea muuta. lopulta jouduin sairaalaan ja lääkkeeni lopetettiin, nyt olen ollut kuukauden ilman lääkettä ja oireet palaavat jälleen. on uni vaikeuksia ja ajoittaista masennusta ja joka paivä olen jotenkin vainoharhainen ja minun on paha olla. en halua sitä kertoa vaimolleni enkä muille. odotan vain iltaa että saisin muutaman kaljan ja paha olo lähtisi pois. olen itsekkin vähän hukassa että mitä teen. olen ennen lääkitystäni ryypännyt aika paljonkin. varmaan juuri sen takia että pakenin jotain. eli voin rehellisesti sanoa että lääkkeet kyllä auttavat, jokainen lääke ei vaan sovi kaikille. minullakin varmaan kohta alkaa uusi lääkitys, siihen asti minun tarvitsee taistella alkoholin voimalla. tiedän että se ei ole hyvä ratkaisu mutta haluan völillä olla rauhassa. ja sellaiset ihmiset joilla tätä sairautta ei ole eivät todella voi ymmärtää mitä on henkinen paha olo. suosittelen sydämmestäni miehellesi lääkitystä ja toivon että et anna periksi. vaikka tiedän senkin että vaikka käyttää lääkettä niin elämä on silti taistelua tämän sairauden kanssa päivittäin, ainakin minun kohdallani. älä anna periksi. tiedän kokemuksesta että miehesi tarvitsee sinua. kaikkea hyvää sinulle. ja kirjoita jotain jos haluat kysyä lisää. autan jos voin.
Älä juo pahaan oloon, se tuhoaa kaiken..ja aiheuttaa muissa pelkoja..oletko koskaan ajatellut uskoon tulemista, uskon vilpittömästi että moni saisivat avun...
Lue Paulo Coelhon "Veronica päättää kuolla" , "Alkemisti"..ja hänen kaikki kirjansa ovat hyviä..suosittelen kaikille..
Tommy Hellstenillä on myös hyviä, "Virtahepo olohuoneessa", "Elämän lapsi" (jatko-osa edelliselle), "Saat sen mistä luovut"
Uskon, että jokainen voi löytää oman sisäisen tiensä etsimällä ja tietoisesti valitsemalla mitä tietä kulkea. Monet sairaat ovat häilyviä persoonia..eivät tiedä ketä ovat ja mihin menevät..
Itseopiskelu, tutkiskelu on hyvä tapa tutustua itseensä ja siihen mitä on ollut ja mihin haluaisi elämän menevän, loppujen lopuksi elämä on niin lyhyt ja sen tärkeimpiä asioita ovat rakkaus, puoliso, lapset, ystävät, luonto, ruoka, hyvät pienet kokemukset ja elämykset.
Ei kannata verrata itseään muihin, vaan on rikkaus olla se mikä on, muita kunnioittaen.
Pahan olon takana on useimmiten huono itsetunto, huono elämän alun pohja, mutta sen pohjan voi aivan itse rakentaa paremmaksi pikkuhiljaa, jos todella haluaa. Antaa menneitten olla, elää vaan tulevaisuudelle rakastaen itseänsä ja läheisiään.
Elämä ei ole kilpailu, tämä on tilaisuus olla onnellinen jos itse sitä haluaa. Murheita ja suruja tulee aina, toisilla on tosi raskasta ja silloin haluaisi auttaa..Jos kaikki auttaisivat hieman toisiaan..maailma olisi kai vähän mukavampi paikka elää?
Rakkaus itseensä parantaa, halatkaa itseänne iltaisin, ottkaa omasta kädestä kiinni. Itseään saa rakstaa, se on tervettä. Huolehtia itsestään.
Kaikki kerrotut neuvot bipoille ihan varteenotettavia,mutta ensiksi on pureuduttava sairauden syihin eli aivokemiaan.
Oma sairauteni oli vuosia "vain"vaikeaa masennusta.Suicidiyritys täpärästi henkiin antoi mahdollisuuden Tosi hyvään hoitoon-lääkitys (Lito/Lamictal),sähkösokkihoitoja n.30,lisäksi säännöllinen supportiivinen terapia.
Nyt kun olen saanut palata yhteiskuntaan(olen eläkkeellä),pystyn realistisesti hyväksymään sairauteni ja itsekin tarkkailemaan käytöstäni.
Se ei saa mennä liiallisuuksin,itsetarkkailu.Olen persoonana räväkkä,joten asiasta tietävät voivat leimata turhan helposti maaniseksi tai hypomaaniseksi.
Mielestäni bipo-persoonan yleistäminen on kaukaa haettua.Sairauden kaikki syntymekanismit eivät ole selvillä.
Aina on Toivoa,varsinkin kun mahdollisuus päästä asiantuntevaan hoitoon!
Mene ihmeessä hakemaan itsellesi ensin apua, että jaksat, siis ammattiauttajan luo ja kysele sieltä apua miehellesi myös ja jatkoon. Kyllä pitää saada apua ja neuvoja. Tuntuu hirmu surulliselta tuo sinun tarinasi, tämmöstä se on kun kiusaajia on niin lähipiirissäkin. Voi että suututtaa! Minkä ikäiset lapset hänellä on, eikö ne vielä osaa ajatella itse. Pieniä? Eikö kukaan voi mennä sanomaan sille naiselle, että alkais katsomaan peiliin, ketään lasta ei saa erottaa isästään ilman syytä! Ei! Miten monia ihmisiä sairastuttaa juuri toisten tekemät vääryydet! Miksi kukaan ei tee mitään???
Sairastan itse kaksisuuntaista. Muistelen omia vauhdikkuusaikojani ennen sairauden diagnoosia ja näin jälkeenpäin ajatellen harmittaa, ettei kukaan hankkinut minulle pakkohoitolähetettä. Sairaalassa saa lääkityksen kuntoon ja jo vaikuttamaan ennen kuin sieltä pääsee pois.
Huolehdi itsestäsi ja hae apua omaan vointiin!
Koita jaksella!
lääkitystä, sillä hän tarvitsisi jatkuvaa psykologin apua. Mutta jos hän kieltää ongelmansa eikä syö nykyistäkään lääkitystään, ollaan todella pulassa. Taustalla oleva psykosi on todella vakava juttu!
Seroquel rauhoittaa kyllä rajusti, mutta ei ehkä ole oikea lääke miehellesi. Raju kierre on ehkä edessä ja miehesi tarvitsee sinun tukeasi - kun poliisit puuttuvat miehesi tekemisiin, sinun täytyy vakuuttaa heidät, ettei putka ole oikea paikka, vaan sairaala; sairaalassa sinun pitää vakuuttaa hoitava lääkäri, että nyt on tosi kyseessä ja että miehesi tarvitsee todella apua ja tarvitsee siihen ehkä myös sairaalajaksoa mt-sairaalassa palautuakseen entiselleen.
Miehesi tuska ja ahdistus on viestisi perusteella ihan käsinkosteltava ja minullekin tuttu menneiltä vuosilta. Väsynyt, tuskainen, vainoharhainen ja ahdistunut mieli tekee hurjia "kepposia" kenelle tahansa ja jos siihen liittyy alkoholi, niin kontrolli saattaa pettää totaalisesti.
Pahus, kun olen heikoilla neuvoissani - yritä jaksaa olla miehesi tukena ja rinnalla; ja tuoda se sanoin ja elein ja hellyydellä hänelle tiettäväksi - ei ole helppoa tiedän sen!
En ole edes varma, onko miehesi saama diagnoosikaan oikea - saattaa olla, mutta nyt tarvitaan kovaa ammattiapua - ota yhteyttä kriisipuhelimiin - kerro huolesi näille ammatti-ihmisille ja ehkä heillä toivon mukaan on keinoja auttaa Sinua!
Voimia jaksaa!
Olemme ravanneet erilaisten terapeuttien luona, sairaalassa, tehty M1-lähete, mutta päästivät heti kotiin..siis ei kotiin, sillä en uskalla päästää häntä kotiin...
Kyllähän terapeutit kuuntelevat, mutta ei oikein ole ollut sellaista topakkaa terapeuttia joka olisi saanut mieheni uskomaan, että nyt pitää toimia. Sellaista mukavaa jutustelua ollut..
Psykiatri tiesi vainoharhaisuudesta, unettomuudesta, murhauhkailuista, ja määräsi vain seroguel 100 mg öisin nukkumiseen. Tuntui että himan auttoi aluksi, mutta sitten mieheni lopetti lääkkeen kun tuli nykimisiä ja yöllistä potkiskelua ja säpsimistä, huimausta, lihomista jne..
Nyt tämä m1-lähete siis johti poliisien saattelemana sairaalaan päivystykseen, mutta tunnin päästä hän oli jo ulkona ja alkoi sama uhkailu..olen toivoton, tekisi mieli itkeä ja huutaa, että eikö tässä maassa saa apua kun hakee. Ihmiset murhaavat perheitään jne..ja kun joku sellaista uhkaa, on se tosi pelottavaa, ei sitä tule paljon enää itsekään nukuttua. Eikä lähipiirini, ystäväni voi pitää yhteyttä, koska hekin saavat murhauhkailuja.
Hyvin vaikea ymmärtää miten ihminen voi muuttua näin paljon, unettomuus on mielestäni ahdistuksen kanssa se isoin syy. Hän vaikuttaa olevan kuin huumeessa.
Tuntuu tosi kauhealta kun rakastan häntä ja joudun sulkemaan hänet pois kotoa turvasyistä. Veitsi kädessä liian monta kertaa, lapsenikin menettivät luottamuksen..Minun on äitinä suojeltava lapsiani ja kotiamme. On pakko valita.
Eli apua on haettu,kukaan ei tunnu välittävän, rauhallisella äänellä puhuvat, kovin ymmärtäen, mutta kukaan ei vaan välitä seurauksista. Joku olisi jo kuollut ellen olisi puuttunut mieheni kilahtamisiin.
Kiitos teille viesteistä...onahn se niin kun kuulee muitten mielipiteitä antaa se uutta ajateltavaa jne..
kunnes päätin itse, että nyt saa riittää eli ilmoitin sairaalan psykiatrille kylmästi, että nyt on viimeinen hetki antaa minulle apua (takana raju ja väkivaltainen itsemurhayritys - poliisit toivat sairaalaan ja kun heräsin oli oma vartijakin lähes vuorokauden vieressäni, sillä minäkin olen iso ja vahva mies ja saan raivokohtauksessani aivan uskomattomat voimat)) - olin itsekin aiemmin joutunut "ulos heitetyksi", mutta viime syksynä päätin, että nyt saa riittää ja sain apua Jyväskylän Kangasvuoren avo-osastolta.
Miehesikin tarvitsee laitoshoitoa ja kunnon terapiaa selviytyäkseen ja lääkitys on ihan liian heikkoa oireisiin verrattuna.
Mutta tätähän se on meidän nykyinen avohoitomme eli heitteellejättöä ja sitten vielä ihmetellään, kun jotain todella rajua tapahtuu ja sitten tarjotaan kriisiapua, mutta silloin se on jo ihan liian myöhäistä, sillä apua olisi tarvittu silloin, kun apua vielä saavuttaa ihmisen ja on ennaltaehkäisevää!
Olen itse hoitanut puolisoni sairaalan pakkohoitoon jo kolme kertaa. Ei se niin vaikeata ole. Sinun pitää saada lääkärit ja hoitohenkilökunta uskomaan että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin sairaala hoito. Miehesi yrittää varmasti kaikkensa puhuakseen itsensä ulos, eli sinun pitää puhua kaikkesi saadakseesi hänet sisään. Yleensä tervejärkinen voittaa. Älä puolusta häntä siinä vaiheessa. Heitä vaikka vähän yli jutuissa. Sairaalat on täynnä ja sinne ei oteta jos ei ole ihan pakko. Koita jaksaa. Minä en jaksanut ja pakkasin laukkuni. T:mies 34v, ysinhuoltaja 2lasta.
..tuollaisessa tilanteessa ehkä kaikkein eniten. Äitini on bipo ja hän teki elämästäni täyttä helvettiä. Sellaisen ihmisen käsiin ei kannata lapsia luottaa. Itselläni ei vaihtoehtoja ollut, sosiaalitantatkin ajattelee että biologinen äiti on ehdottomasti paras mahdollinen huoltaja lapsille. Vaikka yritin päästä isäni luo asumaan niin sossut meinas että ei mua sinne päästetä kun äiti on se paras huoltaja lapselle. Yhdeksän kuukauden etumatka teki äidistäni sossujen silmissä pyhimyksen.. Lopuksi pistin välit poikki äidin kanssa että pystyin muuttamaan isäni luo ja se oli elämäni parasta aikaa. Lähestulkoon täysi-ikäisenä sain aloittaa lapsuuteni.. Tehdä virheitä ja tulla turvalliseen kotiin missä lapselliset erehdykseni annettiin anteeksi. Olin koko virallisen lapsuusaikani ollut äidilleni kasvattaja, äiti, ystävä, luotettu, turvasatama.. Teini-iässä sitten alkoi vakava masennus jota väritti itsetuhoisuus. Nykyisin elämääni värittää pelko siitä että itsekin sairastun kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön.
Tarinoin ehkä vähän liikaa itsestäni.. Mutta älä anna sairaan miehen varastaa lastesi viattomuutta ja lapsuutta. Koska hän ei ole lastesi biologinen isä, voit pitää lapsesi turvassa. Lastesi turvallisuus on ehdottomasti tärkeintä. Itselläni ei ole lapsia mutta olen bipon lapsi. Älä tee omista lapsistasi bipon lapsia. Se osa ei ole kaunis. Odota, että miehesi ymmärtää hakea apua tai lähetä hänet vaikka pakkohoitoon, mutta älä sotke lapsia siihen soppaan.
Selitä lapsillesi miten asiat on. Mies on sairas, mutta ei ymmärrä sitä että on sairas, joten hänestä tulee paha ja ilkeä. Selitä että miehen huono käytös on sairauden vika, mutta sairauden hallitsemattomuus on miehen vika. Lapsillasi on varmasti jo jonkinlaisia mielipiteitä tilanteesta. Kuule ne. Lapsesi tarvitsevat sinua, kuuntele heitä, äläkä käytä kaikkia voimavaroja mieheen, joka ei ponnistelujasi juuri nyt osaa arvostaa.
Olet hyvä äiti kun asetat lapsesi etusijalle ja suljet kotisi ovet mieheltä. Muista kuitenkin että sinun kauttasi mies vaikuttaa edelleen myös lastesi elämään. Jos miehen käytös satuttaa sinua, lapsiisi sattuu, koska he ovat varmasti huolissaan sinusta. Älä esitä vahvaa jos et ole sitä, koska lapsesi tuntevat sinut ja näkevät asioiden oikean laidan. Ole rehellinen heille.
Ja pidä huolta lastesi äidistä, itsestäsi. Sinun vointisi vaikuttaa lastesi vointiin. Tarvitset itsekin juuri nyt tukea. Hae apua myös itsellesi.
Lääkitys auttaa bipoja, jos he ymmärtävät että eivät ole terveitä ja että he tarvitsevat lääkitystä. Mies ei sitä vielä ymmärrä. Voit jäädä odottamaan että mies hakeutuisi hoitoon ja saisit takaisin sen miehen, johon rakastuit. Mutta nyt hän ei ole se mies johon rakastuit ja kuvailemasi elämä on sinun elämääsi juuri nyt. Sinun täytyy toimia sen mukaan. Koska sinulla on lapsia, toivon, että huolehdit itsestäsi enemmän, kuin rakastamastasi miehestä vaikka se on varmasti vaikeaa.
Mieti, mitä tekisit jos mies satuttaa ystäviäsi, sinua tai lapsiasi. Varo, koska juuri nyt hän on se ihminen jollaiseksi hänet kuvailit. Hän ei ole tänä päivänä se henkilö johon rakastuit vaan brutaali ja vaarallinen mies. Suhtaudu häneen niin. Toivoa saa, ja pitää, että mies paranee ja palautuu takaisin omaksi itsekseen. Mutta se ei käy nopeasti vaikka hän saisi lääkityksen. Voi kestää kauan ennen kuin hänelle löytyy sopiva lääkitys joka tehoaa, eikä aiheuta pahoja haittavaikutuksia. Sitä ennen, hän on vaarallinen sinulle ja läheisillesi.
Jos hän uhkaa toisten ihmisten henkeä, ota uhkaukset tosissaan. Mieti, mitä lapsesi tekisivät jos mies riistää sinut lapsiltasi? Hän voi tehdä sen monella tavalla: saamalla sinut unohtamaan lastesi henkisen hyvinvoinnin koska keskityt hakemaan miehelle apua. Saamalla sinut henkisesti sairaaksi. Tai viemällä henkesi. Mikään vaihtoehto ei ole hyvä joten varmista oma ja lastesi turvallisuus. Myy talonne ja muuta toiselle paikkakunnalle jos tarve vaatii.
Rakkaus on vahva ja uskon, että kun miehesi hakee apua ja hänen tilansa paranee, saat rakastamasi miehen takaisin. Mutta ole uskollinen itsellesi ja lapsillesi. Sinä ja sinun lapsesi tarvitsette SINUA enemmän kuin miehesi tällä hetkellä. Älä menetä sitä ihmistä joka olet. Sanoit että "olen oikeasti reipas ihminen" mutta miehesi käytös vie sinunkin terveytesi. Anteeksi, mutta olen sitä mieltä että kukaan ihminen ei ole sen arvoinen. Pidä huoli itsestäsi. Voimia!
Seroquel ei auta mitään. Mikään ei auta enään. Tiedän, koska poikani sairastui samaan depressioon ja mikään ei auta. Ennen oli niin kiva,urheilullinen, viisas ja iloinen sekä ennenkaikkea rakastavainen. Koulukiusaaminen vei kaiken. Nyt hän vain toivoo kuolemaa ja niin kohta minäkin itselleni koska en itsekkään enään jaksa.
Voi, kumpa voisit rakastaa hänet terveeksi, mutta et edes halua.
Moi Älä kuuntele tuollaisia!!! Miehelläsi on todellakin toivoa, ja teidän pari suhteellannekin on toivoa!! oikeanlainen lääkitys ja terapia voivat todellakin auttaa!!! T: 15v olen seurannut "kohtaloita" aika läheltä!!!!
söin itse 800mg seroquelia päivässä,mikä on aika kova annos....lopetin sen koska se on täysin humpuuki lääke.että silleen
Kyllä maanis-depressivisestä psykoosista toipuu.Yleensä Seroquelin annostus on 600-800mg jopa 1000mg.Tosin muitakin lääkkeitä ko. sairauteen on.Tietenkin lääkitystä pitää käyttää.Mikäli tilanne on noin uhkaava,että hän uhkaa itsensä ja toisten henkeä on syytä saada mies sairaalahoitoon.Hän ei varmaankaa suostu vapaaehtoiosesti siihen.Tällöin on syytä pyytää tk:sta virka-apua hoitoon saattamaseksi ettei tapahdu hengen menetyksiä kuten kuluvan syksyn aikana on tapahtunut.Asia on otettava hyvin vakavasti.
Tähän sairauteen usein kuuluu kausia jolloin ollaan yliaktiivisia joka suhteessa ja se käy hermoille, myös masennuskausia joihin liittyy kaikenlaista ilkeyttä ja välinpitämätttömyyttä omaisia kohtaan jne. oireilu vaihtelee, ja vain kohdalleen osunut lääkitys saa tilanteen tasaantumaan. Usein lääkärit kokeilevat eri lääkkeitä mutta annostlu on arpapeliä, puolen tabletin heitto annostelussa voi tuoda ongelmia. Ts. se mitä vooidaan tehdä on seurata paljonko potilas nauttii lääkkeitä ja miten ne kulloinkin vaikuttavat, tästä kannattaa ehdottomasti pitää kirjaa, vain siten kokeilemalla voidaan lopulta päätyä oikeaan annosteluun. Olisi potilaan kannalta paras jos joku omainen hoitaisi lääkkeiden päivittäisen annostelun jotta tilanteen seuranta olisi luotettavaa. Jotkin lääkärin määräämat lääkkeet eivät sovi laikaan toisille, ne voivat saada aikaan potilaassa käytökseen ja moraaliin liittyvien hillikkeiden vähenemistä ja se tietää ongelmia. Ikävä kyllä tilanne on myös se että paranemistoiveet lienevät vähäiset, Lääkkeiden avulla voidaan kuitenkin viettää kohtuullista elämää ja työkyky saattaa säilyä ihan hyvänä. Yksi aivan ratkaissevan tärkeä apu on päivittäisten rutiinien pitäminen ssamanlaisina, Ts. illalla sama suht.aikainen nukkumaanmenoaika, aamutoimet samat joka aamu, työstä tultua pitäisi olla jotain toimintaa mihin voi keskittää huomionsa. Vapaapäivinä sairasta ei saisi jättää yksin pitkiksi ajoiksi, samoin loma aikoina tulsi olla seuraa. Yksinolo sekoittaa pään ja voi saasda tekemään tyhmyyksiä. Työnantajalle ja työtovereille olisi hyvä tiedottaa asiasta jotta osaavat suhtautua rauhallisesti joskus erikoiseen kkäytökseen, esim. voi tulla hetkiä jolloin potilas luulee olevansa kaikkitietävä ja kaikkiosaava ja hallitsevansa minkä tilanteen tahansa jne. Mutta kuten sanoin, vaihtelua on paljon potilaiden välillä.
olen itse sairastunut psykoosiin ja sain seroquel lääkettä siihen se tasoittaa hyvin mieltä ja poistaa vainoharhat joihin psykoosiin sairastuttuani jouduin mutta kaikki vie oman aikansa.
Miehesi ei tule koskaan palautumaan "rauhalliseksi ja hyväksi ihmiseksi" sairastuttuaan kaksisuuntaiseen. Erilaisia vaiheita elämässä luultavasti tulee, mutta mitään ennustetta siitäkään kukaan ei voi antaa. Maanisdepressiivisyydestä ei voi parantua.
Seroquel ei ole riittävä lääkitys -tuon verran voisi syödä tervekin ihminen, väsyttäisi vaan ensimmäiset pari viikkoa. Ja lääkitys ei voi auttaa, jos miehesi ei halua syödä lääkkeitä :( Vaikka hänelle löytyisi sopiva lääkitys, sitä joudutaan lopun ikää oireiden mukaan säätämään, vaihtamaan toisiin lääkkeisiin, käymään psykiatrilla, terapiassa, verikokeissa esim. litiumin aloituksen yhteydessä 2 x / vko...
Kuulostaa tosi synkältä, mutta tunnen kaksisuuntaisia ihmisiä ja olen itsekin.
Elät pelossa - se ei kannata. Voit saada siitä itsellesi traumat, jotka kestävät parantua vuosia tai vuosikymmeniä. Älä pilaa elämääsi vaan ota tosiasiat tosiasioina ja ota ero. Se voi olla myös miehellesi parasta, hän joutuu itse vastaamaan itsestään -epätoivoisesti rakastaminen ei ole rakkautta, se on riippuvuutta.
Kaikki selviää vielä, 10 v kuluttua tilanne on aivan toinen -näin sanoin itselleni vaikeimpina aikoina henkisesti väkivaltaisen miehen vaimona ollessani.
Aivan samanlainen käytös oli miehelläni,lääkkeet eivät ole kyllä samat nyt ,ei nukkunut ollenkaan, agressiivinen ja muuta mukavaa oli,oikea lääkitys( ja pakkohoito ennen sitä , että rauhottuu) auttavat.Eiköhän palaudu normaalitilaan sitten.
Hei,
Olen kokenut saman taistelun, 5 vuotta vääntöä, alkoi tapaamisoikeuksista ja päätyi keskusteluun yksinhuoltajuudesta.
Ex-vaimoni paljastui Bipoksi, psykooseja liukuhihnalta. Hullua et voi parantaa, jos ei itse halua ja vielä jos joku vetää väärään suuntaan niin sitäkin vaikeampaa.
Olen nyt yksinhuoltaja, 3. vuosi alkaa ja uusi perhe koossa. Sairastuin prosessissa itsekin ja matkalla parempaan suuntaan.
Hankkikaa hyvä juristi ja viheltäkää peli poikki. Miehellesi apua saa monenlaista, antioksidanttiklinikka pelasti minut ja akupunktio on vahvistanut oloani. Hyvä lääkäri on ehdottomuus ja miehesi oma tahto välttämätön.
Helsingissä on kolme hyvää perheoikeuden juristia.
Naisjuristi on ehdoton apu miehellesi.
Miehesi on katkeroitunut ja pelkää ettei näe rakkaimpiansa enää koskaan. Tiedän kaiken tämän. Koko oikeusprosessi on niin henkilökohtaisuuksiin menevä ja kaikki lähtee äidistä, isillä on vain velvollisuuksia. Alkoholi pois, ulkoilua, lepoa, matkustelua siirtyminen vieraaseen ympäristöön välillä auttaa. Työtä on tehtävä ja kavereita ei saa jättää.
Hyvä juristi saa purettua tehdyt päätökset, vaaditaan vain kovaa luonnetta ja itsepäisyyttä. Miehesi ex kuulostaa sairaalta itsekin, likapyykkiin on vastattava asiallisesti hyvän juristin muotoilemana, mutta niin, että oikeus alkaa miestäkin kuuntelemaan.
Älkää luottako lastenvalvojiin, kirjatkaa kaikki hyvin ylös ja säilyttäkää kaikki paperit jotta lapset voivat joskus itse ne lukea ja ymmärtää ettei vika ole heissä.
Älä jätä miestäsi, hänellä on hätä ja purkaa pahaa oloaan.
Muut päiväkodit, koulut, sairaalat olkaa varovaisia kaikki lähtee siitä, että äiti on nr 1. Vaatikaa oikeutta ja tehtyjä päätöksiä nähtäville.
Lapsille aikaa ja yhdessäoloa ja äitiä ei saa heille morkata. Lapset ovat joviaaleja molemmille.
Älä luovuta.
Kirjoitit, että mies sairastui exä:n vuoksi. Entäpä jos asia onkin toisin päin. Entäpä jos mies olikin alunperin tuollainen, mutta onnistui peittelemään sinulta todellisen luonteensa puolitoista vuotta ja nyt syyttää kaikesta exää?
Mahtaako hän seuraavalle tyttöystävällen parjata sinua?
Lue esim. Naimisissa Narsistin kanssa -kirja, ja mieti sen jälkeen asioita uudelleen.
Hei
Kyllä miehelläsi on toivoa. Tosin hän tarvitsee hoitoa, joka saattaa kestää pitkäänkin. Jos häntä itseään ei hoitoon meno kiinnosta tai jos hän itse katsoo, ettei ole hoidon tarpeessa, luultavasti hänelle käy niin kuin usealle muullekkin vastaavassa tilanteessa olevalle. Ts. menee liian lujaa ja hän joutuu hankaluuksiin virkavallan kanssa. Ennen pitkää hänet viedään pakkohoitoon, mikä sitten kestääkin kaikkine tutkimuksineen, mutta on hänen ja omaisten kannalta ehdottomasti parempi ratkaisu, kuin se, ettei hän saa minkäänlaista hoitoa. Valitettavasti kaava on useasti juuri tuo, ellei oma-aloitteesta hoitoa haeta ajoissa. Tie on pitkä paranemiseen, tai oikeammin oireettomaan elämiseen, mutta tie on sen arvoinen. Jonakin päivänä, jos jaksat odottaa, saat miehesi takaisin entisenlaisena.
Olen seurannut erään ystäväni taivalta kyseisen kaavan kautta. Hänelläkin oli samantyyppinen taustatilanne, kuin miehelläsi. Kannustin ja kävin katsomassa raskaan hoidon aikana. Puolitoista vuotta se vei, mutta tällä hetkellä hän voi melko hyvin. Lääkkeet hän on jättänyt oma-aloitteisesti pois, mikä ei ole hyvä asia jatkoa ajatellen. Pelkäänpä, että kohta on edessä maaninen kausi, josta kaikki taas alkaa. Toivon kuitenkin, ettei niin käy. Jos haluat keskustella vaikkapa sähköpostin välityksellä, niin laita viestiä. Äläkä menetä toivoasi. Sitä on aina ja asioilla on yleensä taipumus selvitä ennen pitkää. Tavalla tai toisella. Voimia koitokseen.
Hei vielä
Luin tuossa noita muitakin juttuja, jotka tähän aiheeseen liittyvät. Tosiasiahan se on, että miehesi tarvitsee pikaista apua, ennenkuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu. Kaikki nuo uhkailut ovat jo tarpeeksi painavia syitä saada hänet pakkohoitoon. Vaikka sinä olisit kuinka hyvä ja rakastava, et pysty häntä parantamaan, eikä se ole sinun tehtäväsikään. Sinun tehtäväsi on ennekaikkea pitää huoli itsestäsi ja hyvinvoinnistasi ja yrittää saada mies hoitoon. Keinolla millä hyvänsä. Soita vaikka ensiapuun ja kerro hätäsi. Luultavasti edellisellä vaimolla ei ole suurtakaan osaa miehesi sairastumiseen. Syyt voivat olla ja ovatkin ilmeisesti paljon syvemmällä. Sairaus kulkee myös peritönä. Kaikenlainen manipulointi ja sympatian hakeminen niiltä, jotka sairastunut kokee läheisiksi, kuuluu myös kuvioon. Toivottavasti miehesi pääsee pikaisesti hoitoon, mistä hän voi saada todellista apua.
hei nainen sinun mies on sairaala sairas ihminen sinun on pakko menna lääkärille sanomaan hänestä hänen on pakko syodä lääkeitä muuten voi tapahtua ikävyksiä
Hän käytäyty samalla tavalla kuten minä ennen lääkitystä seroguelin prolong 200 mg
Moneen muuhun, eli miehesi tarvitsee kipeästi lääkehoitoa välittömästi.
Sinun itsesi on saatava nyt myös keskusteluapua, sillä myös lähimmäisen tie on hyvin rankka. Älä aliarvioi tunteitasi ja jaksamistasi, lapsesi mukaanlukien.
Ei biposta koskaan parane, mutta tän kanssa oppii elämään. Sama ihminen tulee löytymään sieltä alta, mutta ajattelevampana ja vahvempana.
Luin tekstistäsi, että hän on se, joka on sinulle se oikea, silloin sinun on jaksettava odottaa apua itsellesikin hakien, että kaamos väistyy. Toisilla kestää kuukausia, toisilla vuosia, mutta kun hoito saadaan kohdilleen, niin alkaa valjeta, vähitellen ja sahaamalla. Eli edes-takas. Mutta valkenee, kunhan hän saa toimivaa hoitoa ja hyväksyy itse sairautensa, sekä oppii siihen. Oppimisessa voit olla mukana, hyväksymisessä olemassaolosi ei auta, vaikka kuinka haluaisit. Sinun on nyt jaksettava odottaa.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on ominaisuus ihmisessä, eli taipumus tietynlaiseen yliherkkyyteen esim pitkällisen stressin kohdatessa. Kun sairaus / oireet aktivoituvat tauti on luonteeltaan pysyvä. Onneksi kuitenkin lääkkeillä on mahdollista saada oireet aisoihin. Tämä luonnollisesti edellyttää hoitomyöntyvyyttä, eli sen tajuamista että jotain on vialla. Vaatii nöyryyttä, tiedän kokemuksesta, ei ole raavaalle miehelle helppo paikka. Seroquel, Lito ja Debrakine ovat esim oikein hyviä lääkkeitä. Tosin sairausjaksojen mukaan annostusta joutuu muuttamaan. Esim. itselläni normaalisti pärjään Lito 900mg ja Debrakine 1500mg, mutta heti kun alkaa vauhti nousta ja yöunet lyhentyä otetaan mukaan Seroquel 200 prolong ja vielä tarvittaessa Tenoxia nukkumiseen ja Oxaminia jos ei vieläkään olo rauhoitu.
Olennaista on oma aktiivisuus taudin seurannassa. Seurantakalenteri on hyvä apuväline. Omaa ärtyisyyttä, ylivirettä ja yöunen lyhenemistä ei välttämättä huomaa ilman sitä, nimittäin ajoissa. Kun vire nousee hypomaaniseen ja nopeasti maaniseen ei enää itse osaa reagoida. Sitten ollaan putkassa tai suljetulla ja kaikki alkaa alusta.
Lääkkeiden ja tämän muun harjoittelussa vaaditaan pitkää pinnaa. Vaarallinen kohta on myös siinä kun on mennyt kuukausia tai vuosi hyvin. Tulee halu lopettaa lääkkeet. "Olen terve". Itse olin alle kolmessa kuukaudessa tekemässä itsemurhaa ja suljetulla. Toisen sairaalakeikan ja lähes vuoden sairausloman jälkeen alkoi homma tasaantua, eli vähitellen opin realiteetit. Töissä olen ollut taas jo yli vuoden ja kaikki rullaa kohtalaisesti. Elämän tulee olla melko tasaista ja stressitöntä. Syöminen, nukkuminen ja liikunta kun ovat säännöllisiä auttavat.
Itselläni ensimmäinen selkeä sairausjakso oli jo 25-vuotiaana, mutta silloin lääkärin diagnoosi oli loppuunpalaminen. Armottoman synkkä masennusjakso jatkui lähes 4 vuotta. Kun taas pääsin jaloilleni, vauhti alkoi tasaisesti kiihtyä ja romahdus tuli noin 40-vuotiaana. Nyt olen viitisen vuotta elänyt "savuavilla raunioilla" 280 000 euroa velkaa utopististen yritys- yms touhujen jäljiltä. Niitä nyt ulosmittaillaan palkoistani. Poliisinkin kanssa ollaan oltu napit vastakkain ja rosiksessakin käyty.
Kuitenkin elämäni jatkuu perheellisenä kahden rakastettavan pojan isänä.
Vaimon kanssa on pyritty mahdollisimman paljon puhumaan, hän on ollut mukana lääkärin tapaamisissa ja hänellä on yhteystiedot siltä varalta että vauhti alkaa taas kasvaa, enkä meinaa uskoa järkipuhetta.
Sukulaisille ja tutuille joita on paljon, olen kertonut sairaudestani. Useimmat suhtautuvat todella hienosti. Jotkut vetävät välimatkaa ja he joutavatkin sitten mennä.
Biplaarisesta löytyy hyvin aineistoa netissä sairaaloiden yms. sivuilla ja kirjastosta olen lainaillut kirjoja joissa kohtalotoverit ovat kertoneet tarinoitaan. Auttaa hyvin hahmottamaan tilannetta.
Tsemppiä ja jaksamista. Onhan tämä välillä raskasta, mutta ei siihen kuole ellei ota sitä liian raskaasti.
hakea apua itsellesi ja miehellesi. Seroquel on hyvä lääke ja oikea annos löytyy kokeilemalla. Vaihtoehtoja löytyy muitakin; luultavasti tarvitaan muutaman lääkkeen yhdistelmä, jotta olo kohenee.
Sairaus ei koskaan parane, mutta on mahdollista elää lähes oireettomana. Kaikki stressitekijät pitää yrittää poistaa elämästä ja vuorokausirytmin on oltava säännöllinen. Nukkua pitää tarpeeksi. Ei saa väsyttää itseään liikaa. Lääkkeet pitää ottaa senkin jälkeen, kun oireet helpottavat. Itse ymmärsin sairauden hoidon tärkeyden vasta vertaisryhmässä olon jälkeen. Koko ajan pitää tarkkailla itseään, jotta pysyy työkykyisenä ja olo siedettävänä.
Onnellisen avioliiton edellytys on se, että miehesi ymmärtää ja hyväksyy oman sairautensa ja sen, että sitä on hoidettava elämän loppuun asti. Tässä mielestäni on se raja, joka määrää, jatkatko liittoa vai lopetatko sen.
Yritä jaksaa siihen asti, että saat miehen hoitoon ja näet, mitä lääkityksellä tapahtuu ja miten miehesi sen jälkeen käyttäytyy ja miten suhtautuu sairauteen. Päätä sen jälkeen, mitä teet. Jos mies ei senkään jälkeen ymmärrä olevansa sairas, on sinun parempi lähteä (jos vain pystyt - neuvominen on niin kovin helppoa...).
Komppaan "muna vai kana" kirjoittajaa. Enpä oikein usko, että miehesi sairastui exänsä vuoksi, vaan luulen, että syy tämänkin ihmissuhteen kariutumiseen oli juuri tuo miehesi sairaus. Maniat ja sekamuotoiset jaksot saapuvat ajoittain - ja silloin yleensä lähdetää pakoon parisuhteesta ja tuhotaan se. Niin kuin miehesi puhui exästään, niin hän puhuu nyt sinusta. En olisi ollenkaan niin varma, että miehesi palaa luoksesi, jos ja kun hän joskus pääsee tasapainoiseen mielentilaan - ehkä hän silloin haluaa palata ex-vaimonsa ja lastensa luokse.
Pakkohoitoon toimittamisesta on mahdollista jutella, kun tasainen kausi taas koittaa. Itse olen ainakin "saanut anteeksi" pakkohoitoon toimittamisen, sain siitä jopa kiitosta, kun läheisen oma olo taas koitti.
Kamalaahan se on, mutta kunnon ykköstyypin psykoottisessa maniassa ihminen on todella vaaraksi itselleen, ja hänet kyllä toimittaa tässä vaiheessa hoitoon jo vieraskin ihminen, joka ei edes tiedä, mistä on kyse.