No johan ovat keksineet taas nämä liikennevalojen jaksotuksen. Et pääse kuin yhden tolppavälin kerrallaan. Rekka meni päivällä pohjoisen suuntaan jo viimeisissä valoissa päin punaisia. Taisi kuljettajan naama olla yhtä punainen suuttumuksesta. Toinen rekka jäi kiinni savonkadun liikennevalohin,kun ei päässyt ylämäkeen nousemaan. Ei ollut kyllä hiekan muruakaan tiellä. Aja virransillalta pohjoiseen, niin hyvin toimii punainen aalto. prkl.
VALOT
juke
211524
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Iisalmi on ainut jolla on oma tahti liikennevaloilla. Syy ja selitys, että sivukaduilta pääsis muka paremmin pohjolankadulle. Tämä valojen jaksotus on jonkun suunittelija pellen älynväläys , jonka aivo rakeenteessa on paha katkos.
Eikös se joku suunnittelija saanut aikaan nuokin risteyksissä olevat kavennukset --- "taskut" estämään sujuvaa kääntymistä.
Hänen näkemyksensä oli kai se, että kaupungissa pitää olla tungoksen tuntua.
Kaupugissamme tyydyttävän liikenteen aikaansaamiseksi pitäisi käyttää enempi maalaisjärkeä, eikä mitään konsulttien apua, ja vieläpä maksaa heille siitä.
Lieneekö nuo nk liikennevalotkin säädetty heidän antamien piirustustensa mukaan ?
Tässä tapauksessa tarkoittaa sitä että kyseinen henkilö pitäisi taluttaa käsipuolesta ulos sieltä virastosta ja sanoa pihamaalla että lähde nyt kävelemään kotiisipäin,äläkä jää auton alle.
maakarit jotka täällä jaksottelee valoja. Se on joku konsultti firma
Tarkota sitä,että valot on välillä punasillakkii.
Eekös sillon piäse sieltä sivukavulta tulemaan,eli ee kait se vihree pala koko ajan pohjolankavulla kulukeville.
Jos oon viärässä oekaskee!
Kyseinen firma saa varmaan rojaltteja fortumilta...
ei voi muuta sanoa
http://www.fullyramblomatic.com/images/hooligan.jpg
niin olen samaa mieltä näistä pohjolankadun valoista,aamulla kun töihin on menossa ja vähän on kiirus niin joka perkuleen valoihin joutuu pysähtymään kun punainen valo palaa,olen kyllä sen huomannut että kun ajaa vähän ylinopeutta niin silloin pääsee kaikista valoista läpi..heh..jos ei joku hidastelija ole edessä.olisi hyvä jos liikenne olisi joustavaa,mutta kun ei ole!!!!
Kasvaa kun täytyy pysähdellä joka valohin,ja sitä myöten myös päästöt kaupungissa.
Ee taidettu otta näitä seikkoja huomioon,kun suunniteltiin,ei vihreetä aaltoo!
..mikä se toellisuuvessa onnii.Pensoo mänis paljo vähemmän. Jokkaesen aaton kaapuntikulutus on suurempi kun muaseutuajussa. Ku Pohjolankatuva pitki ruiluuttaa neljeekymppijä nii kaekki herrat ja narrit törmyyttäävät ohite.
pohjolankadulla toimii toiseen suuntaan kyllä. toiseen suuntaan puolestaan ei. syy tähän: jos vihreä aalto menisi molempiin suuntiin, olisi pohjolankadun risteävä liikenne aivan tukossa. miettikäättehän ihan maalaisjärjellä...
Kait ne vaihtuu joskus punasex ne vihreettii,kaet sillon piäsöö ne muut sietä sivukavuilta tulemaan?
Jos Pohjolankadun kaistoilla palas toisella puna-
nen ja toisella vihree, miten monta autoa mahtus
koivukujan kohdalle odottamaan valon vaihtumista
vihreäksi? Äly hoi älä jätä!
Kyllähän Pohjolankadun kaistoilla täytyy palaa
samanlaiset valot yhtäaikaa, eihän esim.Savon-
kadulta pääsisi yli kuin yksi auto kerrallaan,
sittenhän vasta oltaisiin jumissa!
olen tyytyväinen
Ettekö ymmärrä, että mitä kovemmin ajatte iisalmen valo-ohjattuisiin risteyksiin, niin sitä hitaammin pääsette perille. Että ottakaapa se turha vauhti pois...
Eikä se suunnittelijakonsultti ole kuopiosta vaan ,,,,,,,
No se suunittelija on anae savolaenen sen verran valot pallaa oovosti
Valtaa????
kertoa. Mutta on se voinut olla vallan kahvassa kiinni joskus.
Minulle on vallan kerrottu, että valo maakari olisikin oikeesti Kuopiosta
Varsin vähästä tunnutta välittävän. Minnekkä ihmisellä on muka kiire?????????
luoma markkinointi kikka ainut keino saada ihmiset hetkeksi pysähtymään ja ihailemaan näyteikkunoita