itsekkäät äidit

tuotte lapsenne liian pieninä tilaisuuksiin, joissa lapsenne eivät osaa olla rauhassa ja kuunnella. Alle kouluikäisille on omat tilaisuutensa, joihin he ovat tervetulleita, mutta vanhemmat kuskaavat heitä myös tilaisuuksiin, joissa he häiritsevät toisia sen vuoksi, kun eivät jaksa olla hiljaa. Nyt järki käteen vanhemmat ja miettikää mihin voitte viedä lapsianne.
161151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Nauruista. Oletpa hupaisa.

Äänestä

Ja mikähän nyt mahtaa olla se paikka,jota eritiysesti ajat takaa:) ?

Äänestä
  • Kyllä itseäkin välillä ärsyttää, kun lapsia kuskataan mukaan aikuisten harrastuksiin, vaikka tanssiseuraan. Kyse ei ole siis lasten tanssiharrastuksesta vaan aikuisten. Siellä ne lapset riehuvat aikuisten keskellä ja vanhemmat eivät lotkauta korviaan. Yritä siinä sitten väistellä niitä riehujia. Nyt kyllä laitettiin valitus seuran vetäjille siitä, että maksamme maksumme, mutta emme saa rauhassa harjoitella. Lapset eivät kuulu aikuisten juttuihin mukaan esim. konsertteihin. Lastentapahtumat on erikseen.

    Äänestä

  • äiti minäkin kirjoitti:

    Kyllä itseäkin välillä ärsyttää, kun lapsia kuskataan mukaan aikuisten harrastuksiin, vaikka tanssiseuraan. Kyse ei ole siis lasten tanssiharrastuksesta vaan aikuisten. Siellä ne lapset riehuvat aikuisten keskellä ja vanhemmat eivät lotkauta korviaan. Yritä siinä sitten väistellä niitä riehujia. Nyt kyllä laitettiin valitus seuran vetäjille siitä, että maksamme maksumme, mutta emme saa rauhassa harjoitella. Lapset eivät kuulu aikuisten juttuihin mukaan esim. konsertteihin. Lastentapahtumat on erikseen.

    Tottahan se on, itsekkin kaksivuotiaan todella vilkkaan pojan äitinä olen tullut siihen tulokseen että meneminen on aika rajoitettua kunnes poika osaa käyttäytyä. Olen nuori joten itsellä olisi energiaa ja haluakin käydä vaikka missä, mutta silloin kun tein päätkösen saada lapsen, tiesin että jostain pitää luopua. Silloin harvoin kun pääsen esim konserttiin tai ravintolaan rauhassa menee todella hermot kun kurittomat lapset riehuu ja huutaa!

    Kaupassa käynti on vähän hankalampi juttu, nimittäin siellä on pakko käydä. Oma poika innostuu aina juoksemaan kaupassa. Kovasti olen vain kieltänyt sanonut että vaihtoehtona on kävellä kiltisti äidin vierellä ja auttaa äitiä, tai istua rattaisiin. Ruoka ei kävele jääkaappiin itsestään.

    Äänestä

heh, saat ihan varmasti vihaisia vastauksia. oikeassa kuitenkin olet.

Äänestä
  • mutta taitaa valitettavasti olla niin, että he eivät pysty ottamaan vastuuta edes itsestään. On helpompi antaa lapsen tehdä mitä huvittaa kuin puuttua asiaan. Kyllä aloittaja oikeassa on, itsekin usein joudun puremaan hammasta yhteen tällaisten huonosti kasvatettujen lasten takia. Itse en enää halua olla tekemisissä tällaisten perheiden kanssa, joiden lapsilla ei ole minkäänlaisia tapoja.

    Äänestä

Välillä tulee mieleen miksi ihmiset tekevät lapsia, jos eivät halua ja jaksa kasvattaa heistä kunnollisia ihmisiä. Olen itsekin täysin kyllästynyt noihin huutokonsertteihin kaupoissa.

Äänestä
  • ne huutokonsertit? Vai käynkö eri kaupoissa? Ääntä mahtuu maailmaan, hei haloo..
    Kaupat täynnä houkutuksia, nyt joulunaikaan varsinkin.. Laitappa vaikka korvatulpat korviin, jos niin ärsyttää.Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa !

    Äänestä

  • mietin tuossa kirjoitti:

    ne huutokonsertit? Vai käynkö eri kaupoissa? Ääntä mahtuu maailmaan, hei haloo..
    Kaupat täynnä houkutuksia, nyt joulunaikaan varsinkin.. Laitappa vaikka korvatulpat korviin, jos niin ärsyttää.Mukavaa ja rauhaisaa joulunaikaa !

    Johtuukohan tuo vauvojen itkun häirintä vain äippiä, koska päivänä eräänä kaupassa huusi vauva aivan täyttä huutoa... Aivan sydämestä asti kylmäsi. Oisko se joku sellain äippä-juttu?

    Kaupassa seurasin äitiä joka yritti pitää kuria pari vuotiselle joka huusi ku heikkopää, kun olisi halunnut tyhjätä ostoskärryt ite, eikä äiti saanut koskea.

    Odotin että koskahan palaa käpynen, mutta eipä palanut, äiti pysyi johdonmukaisena loppuun saakka.

    Yleensä huomaa, että äitit turvautuvat kikka kakkoseen "Saat namia jos nyt annat äitin laittaa ja odotat kiltisti"

    Äänestä

  • mieleeni.. kirjoitti:

    Johtuukohan tuo vauvojen itkun häirintä vain äippiä, koska päivänä eräänä kaupassa huusi vauva aivan täyttä huutoa... Aivan sydämestä asti kylmäsi. Oisko se joku sellain äippä-juttu?

    Kaupassa seurasin äitiä joka yritti pitää kuria pari vuotiselle joka huusi ku heikkopää, kun olisi halunnut tyhjätä ostoskärryt ite, eikä äiti saanut koskea.

    Odotin että koskahan palaa käpynen, mutta eipä palanut, äiti pysyi johdonmukaisena loppuun saakka.

    Yleensä huomaa, että äitit turvautuvat kikka kakkoseen "Saat namia jos nyt annat äitin laittaa ja odotat kiltisti"

    jos kuulee vauvan tai lapsen itkua,niin se pitääkin ärsyttää,jotta lapsen "hätään" vastataan.Joskus se voi olla rajojen laittamis muodossa. Esim.kaupassa.
    Mutta se,että lapsia ottaa jonnekin,mihin ei ole tarkoitettu lapsia esim.tanssitunnit,konsertit tms. ja lapset itkee,ni se on ajattelemattomuutta vanhemmilta.

    Äänestä

  • Hih, sinulla ei taida olla lapsia jos se mielestäsi on kasvatuksesta kiinni jos lapsi kiukuttelee kaupassa... Tiedätkö, että minä huolestuisin jos lapsi ei koskaan kiukuttelisi. Aloittaja on oikeassa, mutta enpä usko että hänkään tarkoitti sopimattomalla paikalla kauppaa! Mistä kuvittelet lapsiperheen saavan ruokansa jos ei kaupasta??? Ja meinaatko ettei lapsiperheen äiti saa poistua kotoansa lasten kanssa ettei joku häiriinny KAUPASSA???!!! Tanssitunnit, teatterit ym on asia erikseen.

    Äänestä

  • Minulla on 1-vuotias poika, joka välillä aloittaa oman soolonsa kaupassa. Yleensä syynä on kuumuus (en voi näin talvella riisua vauvaa kokonaan, eikä puvun avaus aina riitä), väsymys tai turhautuminen. Niin, tai jos joku väärän näköinen henkilö katsoo suoraan lasta silmiin. Siitä se huuto vasta alkaakin. Poika muuten huutaa myös ilosta. Hän saattaa kailottaa koko pienen olemuksensa kyllyydestä. Tämän ikäinen kun ei vielä osaa hallita ääntään, eikä ymmärrä huutavansa. Huuto on pojan oma tapa ilmoittaa: hei, minä olen täällä, huomatkaa minut! Ja elämä on ihanaa!

    Tänään poika alkoi huutaa kävelytiellä matkalla kotiin. Häntä väsytti, eikä hän halua vaunuihin nukahtaa. Vastaamme käveli vanhempi ruova, joka tuli kysymään, mikä oli hätänä. Rouva oli täysin ihastunut poikaani ja ihastus oli molemminpuolinen. Hetken jutustelun jälkeen poika jaksoi nauraa koko loppumatkan kotiin. Kyllä se kanssaihmisten oma mielentila tarttuu myös lapseen, oli kyseessä kiukku tai nauru.

    Sitä voi huvikseen ihan kokeilla, kun kävelee kirkuvan lapsen ohi. Jos mulkaisee, itku vain kiihtyy, mutta jos viitsii vähän hymyillä, voi olla, että saa hymyn takaisin.

    Äänestä

On tilaisuuksia joihin ei kannattaisi mennä ihan pienten lasten kanssa.Mutta vastaavasti on tilaisuuksia,johon mielestäni voivat pienetkin lapset tulla,vaikka hiukan äänihaittaa tulisikin.Esin kirkkoon,jos on vaikka jonkun lähisukulaisen häät tai hautajaiset.Jos tilaisuudessa kuuluu hiukan itkua,salittakoon se.

Äänestä
  • "Mutta vastaavasti on tilaisuuksia,johon mielestäni voivat pienetkin lapset tulla,vaikka hiukan äänihaittaa tulisikin.Esin kirkkoon,jos on vaikka jonkun lähisukulaisen häät tai hautajaiset.Jos tilaisuudessa kuuluu hiukan itkua,salittakoon se."

    Paitsi, jos esim. hääkutsu on selkeästi osoitettu vain perheen aikuisille tai siinä lukee K-18. Silloin noudatetaan järjestäjän toivetta, eikä tuoda pilttiä paikalle kirkumaan, koska "kyllä meidän kullanmuru 'osaa' käyttäytyä..."

    Äänestä

  • fsfdsmlsa kirjoitti:

    "Mutta vastaavasti on tilaisuuksia,johon mielestäni voivat pienetkin lapset tulla,vaikka hiukan äänihaittaa tulisikin.Esin kirkkoon,jos on vaikka jonkun lähisukulaisen häät tai hautajaiset.Jos tilaisuudessa kuuluu hiukan itkua,salittakoon se."

    Paitsi, jos esim. hääkutsu on selkeästi osoitettu vain perheen aikuisille tai siinä lukee K-18. Silloin noudatetaan järjestäjän toivetta, eikä tuoda pilttiä paikalle kirkumaan, koska "kyllä meidän kullanmuru 'osaa' käyttäytyä..."

    onkin niin lapsiystävällinen,ainakin olevinaan.

    Äänestä

sitten tosi itsekäs, kun olen ottanut esim. kolmen kuukauden ikäisen poikani AY-tilaisuuteen mukaan. Poika nukkui melkein koko ajan ja sitten kun alkoi pitää ääntä, poistuin paikalta. Mun olis ilmeisesti pitänyt jäädä kotiin, koska mies oli töissä eikä muuta hoitajaa vauvalle olisi ollut?!? Meitä kun ei ole siunattu osallistuvilla isovanhemmilla eikä ole ketään muutakaan kuka välillä hoitaisi lapsia. Muut lapset ovat sen verran isoja jo, että selviävät kotona pari tuntia keskenään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.............. kirjoitti:

tuotte lapsenne liian pieninä tilaisuuksiin, joissa lapsenne eivät osaa olla rauhassa ja kuunnella. Alle kouluikäisille on omat tilaisuutensa, joihin he ovat tervetulleita, mutta vanhemmat kuskaavat heitä myös tilaisuuksiin, joissa he häiritsevät toisia sen vuoksi, kun eivät jaksa olla hiljaa. Nyt järki käteen vanhemmat ja miettikää mihin voitte viedä lapsianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu