Haluaisin lopettaa juomisen. Tähän mennessä se ei ole haitannut työössäkäyntiäni. Pystyn juomaan salaa. Läheiset, sukulaiset ja työtoverit eivät tiedä tilannettani. Kärsin kuitenkin itse. Parisuhteeni kärsii myös. Auttakaa! Mitä pitäisi tehdä? Olen ollut avioeroni jälkeen hoidossa ja käynyt terapiassakin. Kaikki kai itsestä kiinni - mutta kun en pysty. Neuvo.
KAMPPAILUA
PäikkäP
3547
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
perusteella voin antaa, on: lähde mukaan AA:n toimintaan.
Kyllä alkoholi on aikamoinen hallitsija elämässäni! Monet lopetuskonstit olen käynyt läpi, mikään ei auta. No, laitoshoidoissa en ole ollut. A-klinikalla olen käynyt hakemassa 3-5 päivän katkaisulääkkeitä ja keskustellut hoitajan kanssa. AA-ryhmissäkin olen muutaman kerran käväissyt.
Kyllä se niin taitaa olla, että en ole vielä sisimmässäni edes halunnut raitistua!
Tämän päivän olen etsinyt tietoa Avominne hoidosta, samoin Avomyllystä. Auttaisikohan sellaiset?
Kalliita hoitoja nuo ovat, mutta kallista huvia juominenkin on! Ehkä menen huomenna AA-ryhmään!
Itselleni jonkinlainen raitistuminen (retkahdan pari kertaa vuodessa edelleen mutta en väliajalla kärsi "janosta" - en yksinkertaisesti näe esim kaljapulloja kaupassa.
1. Kävin läpi Minnesotahoidon, koska tämä hoitomuoto perustuu AA:n viiteen ensimmäiseen askeleeseen liityin AA-ryhmään.
2. Koska olen aina välillä "juomakentällä" hoito ei ole tepsinyt kuin osittain - mun vaikeus lienee hyväksyä etten voi lainkaan ottaa alkoholia hankimatta itselleni n. 10 vrk:n juomaputken.
3. Olen kuitenkin tästä vertaisryhmästä 15 vuoden aikana saanut paljon tukea ja oppinut myös paljon - uskon että nämä toverit ovat pelastaneet henkeni.
Johtopäätös: 1.Yksin en selviä alkoholin kanssa.
2. Ens. olut riittää 10 vrk:n putkeen.
PS Minulla on takana myös 500 tuntia psykoterapiaa - auttoi varmasti moneen asiaan mutta ei alkoholismiini.
Älä hellitä!