Meidän 10kk ikäinen neiti on tähän saakka ollut kovinkin "helppo" ja rauhallinen tapaus,tosin ääntä ja temperamenttia on myös tarvittaessa löytynyt.
Minkä ikäisenä teidän vauvoille on selkeästi tullut keinot näyttää omaa tahtoa ja saada tahtonsa läpi?siis kysymys on nyt hieman hassusti muotoiltu.Tietysti tiedän että vauvan tarpeisiin on vastattava heti jne.mutta voiko vauvalle antaa liikaa periksi?!
Meidän vauva on alkanut a)vääntää hirmu kovaäänistä tekoitkua silmät sirillään,häntä ei siis oikeasti itketä mutta hän haluaa tahtonsa läpi VÄLITTÖMÄSTI ja huomiota ja kirjaimellisesti äänensä kuuluviin :D
b)tyttö on alkanut kiljua.Jossei tapahdu niinkuin hän haluaa niin piipittää kuin palosireeni c)potkii ja venkuloi esim.vaippaa vaihdettaessa tai kun laittaa päälle ja kun kieltää tai kääntää takaisin niin kiljuu niin että korvia särkee...
Olen miettinyt mitäköhän naapuritkin tuumaavat,ajattelevat varmaan että eikö ne siellä hoida kunnolla sitä vaavaa :/
Tästä ei kuitenkaan ole kyse.Olenkin miettinyt olenko antanut "liikaa" periksi vauvalle,että hänestä on tullut noin voimakastahtoinen.
Miten tällaisessa kiljumistilanteessa voi vanhempi käyttäytyö?Vauva siis tekee sen vauhdittaakseen meneillään olevaa tapahtumaa tai jos ei saa jotain haluamaansa lelua jne.
Ja lopuksi; ennen omaa lastani en ole hoitanut vauvoja.Siksi haluaisin kysyä teiltä kokeneimmilta ja saada vieläpä asiallisia vastauksia vaikka teksti saattaa vaikuttaa sekavalta nopeasti kyhättynä :)
KIITOS KAIKILLE VASTAAJILLE :)
Minkä ikäisenä teidän vauvoille on selkeästi tullut keinot näyttää omaa tahtoa ja saada tahtonsa läpi?siis kysymys on nyt hieman hassusti muotoiltu.Tietysti tiedän että vauvan tarpeisiin on vastattava heti jne.mutta voiko vauvalle antaa liikaa periksi?!
Meidän vauva on alkanut a)vääntää hirmu kovaäänistä tekoitkua silmät sirillään,häntä ei siis oikeasti itketä mutta hän haluaa tahtonsa läpi VÄLITTÖMÄSTI ja huomiota ja kirjaimellisesti äänensä kuuluviin :D
b)tyttö on alkanut kiljua.Jossei tapahdu niinkuin hän haluaa niin piipittää kuin palosireeni c)potkii ja venkuloi esim.vaippaa vaihdettaessa tai kun laittaa päälle ja kun kieltää tai kääntää takaisin niin kiljuu niin että korvia särkee...
Olen miettinyt mitäköhän naapuritkin tuumaavat,ajattelevat varmaan että eikö ne siellä hoida kunnolla sitä vaavaa :/
Tästä ei kuitenkaan ole kyse.Olenkin miettinyt olenko antanut "liikaa" periksi vauvalle,että hänestä on tullut noin voimakastahtoinen.
Miten tällaisessa kiljumistilanteessa voi vanhempi käyttäytyö?Vauva siis tekee sen vauhdittaakseen meneillään olevaa tapahtumaa tai jos ei saa jotain haluamaansa lelua jne.
Ja lopuksi; ennen omaa lastani en ole hoitanut vauvoja.Siksi haluaisin kysyä teiltä kokeneimmilta ja saada vieläpä asiallisia vastauksia vaikka teksti saattaa vaikuttaa sekavalta nopeasti kyhättynä :)
KIITOS KAIKILLE VASTAAJILLE :)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pitäisitkö itse vaipoista ja että joku muu kääntelee /määrää tai ettei voi noukkia tavaroita käteen :DDD Mä en.
Mutta en osaa vastata joku muu osaa ehkä.
ja ole onnellinen siitä. Omaa tahtoa pitää olla! Et varmaan halua hänestä kynnysmattoa. Odotas kun tulee uhmaikä...Mutta oma tahto ja uhmaikä on eri asioita. Tämä on hyvä huomioida kasvatuksessa.
Meille ilmaantui tuossa 10kk palosireeni ja ääni on vaan koventunut taaperoksi tulon myötä. Se on aivan normaalilapsi joka ilmaisee mitä tahtoo ja vanhempien tehtävä on opettaa ettei saa periksi kaikkea. Kiljumalla ja kirkumalla ei saa haluamaansa eikä mua juoksemaan. Kiljumistilanteessa totean että ei auta ja teen mitä on tehtävä. Itse kannatta pysyä rauhallisena niin lapsikin rauhoittuu nopeammin.
Meillä on ihan samanlaista. Olen varannut hoitopöydälle aina jonkun lelun, mutta niitäkin pitää vaihdella, koska samoihin kyllästyy. Ääritilanteessa tyttö saattaa koputella päätään seinään tai lattiaan ja huutaa. Nostan syliin ja selitän, ettei tällaisessa käytöksessä ole mitään järkeä, ja että mennään yhdessä leikkimään, niin se paha mieli katoaa. Yritän olla huomiomatta sitä raivoamista ja suunnata lapsen mielenkiintoa muihin asioihin. Hieman alle vuoden ikäisenä tilanne oli pahempi, nyt jo vähän sopuisampaan suuntaan ollaan menossa. En tiedä toiminko aina oikein, mutta yritän tehdä sen mukaan, mitä oma sydän sanoo. Sitähän se äitinä oleminen on.
meillä poika on ollut syntymästä asti todella tempperamenttinen, vaativa ja vaikea. Esim. kiljuu/potkii/huutaa aina puettaessa,ei auta lelut, hidas pukeminen,nopea toiminta jne.. toinen ei tahdo paksua haalaria päälle. Annan huutaa sen muutaman minuutin,kertaakaan en ole periksi antanut. Heti hiljenee kun ottaa syliin vaatteet päällä. Jos on "vääränlaista" ruokaa (esim. samaa kun eilen) ruoka ei maistu,mut sitpähän odotellaan vaik 30min että syö minimimäärän edes,ja kyllä se sen aina syö.( säännölliset ruoka-ajat ja en yritä kylläistä lasta syöttää, toinen vaan temppuilee huvikseen,että saisi parempaa ruokaa, esim.hedelmäsosetta) Muutenkin,jos esim lelu hukkuu/tippuu, hirveä huuto et "anna se heti tänne tai huudan enempi"vaikka itse osaa lelun etsiä.Yleensä en anna, hetken päästä rauhottuu ja hakee itse. Leikkiminen/ vuorovaikutus on asia erikseen,silloin heitellään ja piilotellaan esineitä.Sylissä ei viihdy toimeettomana, esim. pankkiin jonottamaan en voisi lasta viedä. Max 5min sylissä (ei kuuma,jano,nälkä,väsy tm) tylsistyy ja rupeaa pyörriinhaluaa lattialle ja kun ei pääse niin kirkuu..pankissa kaikuu,joten sepä oli kivaa, kirkuan lisää,saan huomiota. Vaikka huomioita saa todella paljon muutenkin (suvun ainoa lapsi). Meillä kans toi teko-itku on tuttua, mutta siihen en reagoi, kyllä sen äänensävystä kuulee mitä on meneillään. Elikä useimmiten en anna periksi, täytyy lapsella olla rajoja, varsinkin tollaisella luonteella. Pienestä kun opettaa ettei aina saa mitä tahtoo,niin voikin ehkä selvitä myöhemmin pienemmällä mekkalalla..onneksi meille on kesällä tulossa toinen lapsi, oppii esikoinen jakamaan joulu-ym lahjat ja lelut jokatapauksessa..
Noin 8kk ikään asti meidän pojalla ei ollut mitään tahtoa. Hän oppi ryömimään 6kk iässä, joten kieltoja oli pakko jo sanella, ettei esim. repinyt johtoja tai tökkinyt pistorasiaa. Näihin kieltoihin hän suhtautui hymyillen ja totteli. Kaikki oli ihanaa ja kukkasia lenteli ja linnut lauloivat ;)
Sitten tapahtui jotain ja se oma tahto tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. On poika (nyt 1v) edelleen aika helppo lapsi, mutta silti tuo tahto oli melkoinen kulttuurishokki.
Esimerkkinä vaikka 5 min sitten sattunut tapaus. Poika käveli olohuoneeseen ja minä laitoin ruokaa mikroon. Yhtäkkiä alkoi kuulua hirveää huutoa ja ajattelin, että nyt täytyy olla vähintään verta lattialla. Juoksin hätiin ja mitä näinkään: poika halusi laittaa olkkarin oven kiinni, mutta välissä oli LELU.
Samanlainen tuskanhuuto alkaa, jos kaukosäätimen laittaa piiloon, kännykän pistää pöydälle, ei avaa jatkuvasti vaatekaapinovia, että poika voisi laittaa ne kiinni. Joissain annan periksi, joissain en. Jos jotain olen kerran kieltänyt (peilin ja ikkunan hakkaaminen, hellan näprääminen, roskiksen tonkiminen yms.), ne ovat aina kiellettyjä, eikä niissä ikinä anneta periksi.
Vaippaa, niitä perinteisiä, ei meillä ole saatu päälle sitten 6kk iän. Hoitopöydänkin sai silloin unohtaa. Jos sen vaipan sattui saamaan pois päältä, peppupaljas olento lähti vinhaa vauhtia suoraan siihen suuntaan, johon nenä osoitti. Riemu myös oli suuri, kun mentiin pesemään peppua. Ja on se edelleen :)
Tuohon meillä auttoi vain se, että vaihdoin housuvaippoihin, kun ne saa puettua "lennossa" ja ne voi repiä irti. Vauva laitetaan syliin tai jalkojen väliin ja housuvaipat kiskastaan jalkaan. Nykyään on melko kivutun toimenpide kaikille osapuolille :)
Joskus ottaa kupoliin se, että jokainen pieni asia on vauvalle maailmanloppu, mutta suurimman osan aikaa lähinnä naurattaa, miten joku voi niin tuohtua ihan ihmeellisistä asioista :) Sitä uhmaa odotellessa...
Niin tuttua tekstiä.
Itse olen odottanut ja selittänyt lapselle, että se tekoitku lakkaa ensin ja vasta sitten äiti auttaa tavoitellun lelun tms kanssa. On siis opittava pyytämään nätisti. Ja vaikka kuinka kauniisti keikistellen pyytäisi, ei silti saa kännykkää tms kiellettyä.
Se minkä vanhemmat on kielletyksi todenneet se pysyy kiellettynä (eipä niitä paljoa ole: pistorasiat, roskikset, puuhella...), vaatteet puetaan kun äiti niin sanoo (kotona ollessa aluvaatteet ensin ja collarit vasta vähän myöhemmin), ja muiden asioden kanssa otetaan huuto lunkimmin ja käännetään leikiksi.
Sitä uhmaa odotellessa... täälläkin.
Oma tahto alkoi näkyä 10 kk iässä. Ihan tutulta kuulostaa muiden jutut. Vanhempien on syytä miettiä, että mitkä asiat meidän elämässä on nyt sitten MEIDÄN taaperolta kiellettyjä. Turhaa kieltelyä ja ei sanan hokemista on syytä rajoittaa vain oikeasti vaarallisiin asioihin ja joihinkin muihin, mitä ei haluta lapsen tekevän. Muuten arkielämä menee yhdeksi huutamiseksi ja kieltämiseksi ja negatiiviseksi ilmapiiriksi.
Eli koti mahdollisimman vauva/taaperoystävälliseksi ja tutkittavaksi, niin pääsee kaikki paljon helpommalla. mm. kaappien ja laatikoiden lapsilukot ovat hyviä.
käytätkö vielä hoitotasoa / pöytää? Meidän 9 kk tyttö ei enää todellakaan halua maata pyykkikoneen päällä niinkuin joku pieni vauva, onhan hän jo iso tyttö ja haluaa koko ajan nousta seisomaan kun on juuri sen taidon oppinut :) Meillä loppui hankaluudet kun vaihdoin tytön ollessa 7 kk housuvaippoihin ja aloin hoitaa rasvaukset, hampipesut yms tytön istuessa pesukoneen päällä ja vaipan laitot ja pukemiset niin että tyttö istuu sylissä.