Eikö se ole inhimilistä, että parisuhteen aikana voi ihastua toiseen jos omassa suhteessa ei saa mielestään riittävästi huomioita. Omassa tilanteessa koin, että mies ei "halunnut" huomata minua vaikka yritin siitä hänelle viestittää. Koin hänet välinpitämättömäksi. Olin todella epätoivoinen koska emme ymmärtäneet toisiamme. Jos tilanne olisi ollut toisinpäin olisin "pakottanut" miehen kertomaan mikä on vialla, miksi hänellä on tunteita toista kohtaan. Yhdessä selvitty siitä hakemalla ulkopuolista apua.
Näin
sen koin
2415
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oli suhteessa tai ei. Se on ihan normaalia eikä tarkota välttämättä yhtään mitään.
Heikolla pohjalla oli suhteesi, jos yksi ihastuminen sen kaatoi. Et ilmeisestikään edes halunnut miestäsi rakastaa, rakastaminen on kuitenkin tahdoasia. Siinä tilanteessa edes ulkopuolinen apu ei auta.