Syksyinen myrsky riepottelee metsän puita piiskaten niitä kylmällä sateellaan - antamatta hetken rauhaa. Puut kumartavat syvään vihlovan tuulen voimasta. Nöyrästi ne huojuvat siellä hiljaa kärsien.
Päivien päästä paksu valkoinen huntu peittää maan. Pakkanen pitää jäätävää otettaan aamusta iltaan – illasta aamuun. Puut paukahtelevat kylmyyttään muuten niin hiljaisessa metsässä. Vain pieni valon kajo heijastuu sinertävän hangen pinnalta.
Väistämättä pakkanen perääntyy ja maan valkoinen peitto alkaa rakoilla. Puut kasvattavat juuriaan sammuttaakseen pysähtyneen kasvun janon kylmän valkoisen peiton muuttuessa elämän vedeksi. Niiden pitkä kärsivällinen odotus lähenee loppuaan.
Vihdoin leuto tuuli hyväilee metsän puita. Päivien heleä kirkkaus saa ne unohtamaan menneet kärsimykset kasvaen entistä vahvemmiksi. Kuinka ne antavatkaan turvan sitä tarvitseville, valittamatta ja omaa aikaansa säästämättä. Siellä ne ovat – metsässä rinta rinnan – sulassa sovussa.
Toivoisinpa olevani yksi noista puista – joka niin tyynesti tuiskut kestää - taipuen muttei taittuen.
Oppisinpa kuulemaan noiden puiden viisaat kuiskaukset.
Oppisinpa näkemään pienenkin kajon edessäni.
Oppisinpa olemaan tyyni tietäen että jokainen myrsky menee ohi antaen minulle lisää voimia.
Oppisinpa tyytymään siihen mitä minulla on.
Pelkkä siemen minä vielä.
Päivien päästä paksu valkoinen huntu peittää maan. Pakkanen pitää jäätävää otettaan aamusta iltaan – illasta aamuun. Puut paukahtelevat kylmyyttään muuten niin hiljaisessa metsässä. Vain pieni valon kajo heijastuu sinertävän hangen pinnalta.
Väistämättä pakkanen perääntyy ja maan valkoinen peitto alkaa rakoilla. Puut kasvattavat juuriaan sammuttaakseen pysähtyneen kasvun janon kylmän valkoisen peiton muuttuessa elämän vedeksi. Niiden pitkä kärsivällinen odotus lähenee loppuaan.
Vihdoin leuto tuuli hyväilee metsän puita. Päivien heleä kirkkaus saa ne unohtamaan menneet kärsimykset kasvaen entistä vahvemmiksi. Kuinka ne antavatkaan turvan sitä tarvitseville, valittamatta ja omaa aikaansa säästämättä. Siellä ne ovat – metsässä rinta rinnan – sulassa sovussa.
Toivoisinpa olevani yksi noista puista – joka niin tyynesti tuiskut kestää - taipuen muttei taittuen.
Oppisinpa kuulemaan noiden puiden viisaat kuiskaukset.
Oppisinpa näkemään pienenkin kajon edessäni.
Oppisinpa olemaan tyyni tietäen että jokainen myrsky menee ohi antaen minulle lisää voimia.
Oppisinpa tyytymään siihen mitä minulla on.
Pelkkä siemen minä vielä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kirjoitat niin kauniisti. Ihanaa kun ilahdutat meitä kaikkia. Kiitos.
Kiva kun joku kirjoittaa tänne tällaisia ihania lukuelämyksiä. Lisää vaan samanlaista! Upeaa!!!
Taitava kertoja olet ja tarinan luoja. Kirjoittele lisää ja laita niitä tarinoita talteen, noihin menee mukaan kirjoituksiesi tarinoihin . Miellyttävä tunne lukea sitä kertomustasi .
Hyvää iloista iltaa ja anna niiden kaikkien ajatusten ja kertomusten tulla esille .Olet upea ja osaat sellaista mitä ei kovin moni osaakaan.
Hienoa
Silmäni sulavat. Nöyrästi kiitos.
On ihanaa lukea kaunista tekstiä. Saat hymyn ja halauksen!
On kiva lukea tekstiä joka herättää mielikuvia ja johon liittyy tunnetta. Suomen kieli on kaunista taitajan käsissä.