Ongelmana on parin vuoden ajan vaivannut lukko vasemmalla yläselässä, ehkä C2-C4 alueella, mutta rangan sivussa. Sitä on naprapaatti sekä hierova OMT availlut vaihtelevalla menestyksellä. Tuo lukko kinnaa niskaan vasemmalle puolelle lihaskireyttä. Myös muitakin lukkoja monesti löytyy. Pää ei käänny kunnolla vasemmalle.
Ongelma on se, että aina ei kyseistä lukkoa saada auki ja manipulaation jälkeen niska menee usein pahempaan jumiin. Kun lukko saadaan auki on olo pari päivää todella hyvä ja pää kääntyy hienosti. Mutta sitten lukko palaa. Miksi?
Naprapaatti väittää aina käsittelyn jälkeen, että nyt on lukot auki. Mutta aina tuo kyseinen lukko ei napsahda auki. Naprapaatti väittää, ettei aina tarvitse napsahtaa. Olen eri mieltä, mutta paha siinä on naprapaatin kanssa alkaa väitellä. Itse tunnen jos lukko ei ole auki, koska se kinnaa niskaa. Ja kun se saadaan auki, kuuluu iso pamahdus ja veto niskaan poistuu heti. OMT tuntuu ymmärtävän, mutta ei osaa sitä aina avata vaikka hieroo aluetta ensin.
Nyt on alkanut myös kaulalihas kinnaamaan. OMT puhui sen johtuvan kallonpohjan lukosta. Avattuaan kallonpohjan lukon kaulalihas rentoutuu. Mutta pian se palaa takaisin, varsinkin jos se C2-C4 lukko jää avaamatta. Naprapaatin kanssa en uskalla asiasta enempää puhua, koska hän on niin vastaan vaikka onkin muutoin samaa mieltä kanssani, että yläselän lukko kinnaa niskaan, josta seuraa kallonpohjan lukko, josta seuraa kaulalihaksen kiristely. Naprapaatti ei osaa kertoa mitä pitäisi tehdä, jotta yläselän lukko pysyisi poissa. OMT-kaveri on vielä hiljaisempi aiheesta. Olen kokeillut uintia, hiihtoa-rullaluistelua sauvoilla, punttien nostelua, kuminauhajumppaa, venyttelyä ja monia muita keinoja.
Työpaikan lääkärille olen yläselän lukosta puhunut, mutta aihe tuntuu olevan hänelle ihan hepreaa. Päätään vain ravistelee ja silmiä pyörittelee. Toinen lääkäri mutisi, että onhan niitä. Mutta ei osannut enempää sanoa eikä neuvoja saanut. Olisiko jokin muu lääkäri tietoinen aiheesta?
Olen syönyt useita Sirlalud-kuureja ja ne auttaa lihaksistoon ja niskaan hiukan, saan mm. nukuttua paremmin. Mutta lukkoa ne ei poista.
Jos tilanne pahenee, niin mitä selitän lääkärille, joka ei tunnu uskovan eikä ymmärtävän ongelmiani?

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Mutta sitten lukko palaa. Miksi?"
Jos ja kun nikamalukko on ollut pidempään, niin aina lihakset kiristyvät (liiaksi). Vaikka "tulvahtava helpotuksen tunne" tulee heti "pokahduksen" jälkeen, niin kiristyneet lihakset estävät kehon normaalin toiminnan ja lukkotilat palaavat 2 -7 vrk kuluessa yleisesti. Nikamanikkarit yleensä "unohtavat" suositella myös käyntiä hierjojalla, sillä heidän kannaltaan on vaara, että avusta tulisi pysyvä, eikä aina-palaava-iku-lypsylehmä (nikkarille), kuten käy ilman lihaskireyksien poistoa.
"kyseinen lukko ei napsahda auki. Naprapaatti väittää, ettei aina tarvitse napsahtaa."
Usein varsinkin mobilisoitaessa nivepinnat eivät eroa toisistaan (alipaine saa aikaan napsahduksen) vaikka liike palautetaan ko segmenttiin ja tällöin sitä "poksahdusta" ei kuulu... Eli olen samaa mieltä naprapaattisi kanssa
Yleisimmin ongelmat kehossa "kulkevat" alhaalta ylöspäin eli es lantion ongelmat kiristävät alaselän---lantio kiertyy/kääntyy ---tulee ongelmia hartiaseudulle---niska kiristyy....
Kuitenkaan ei ole väliä mikä johtuu mistäkin, kunhan muistetaan ja kyetään poistamaan KAIKKI ongelmat :)
Eli nikkatoinnin lisäksi kunnollista, riittävän muokkaavaa ja kokonaisvaltaista perushierontaa siihen perehtyneeltä ihmiselstä (= useinkin ammatinharjoittaja, koulutettu hieroja) ja homma hoituu tod.näk huomattavasti paremmin.
t: urheiluhieroja
"Nikamanikkarit yleensä "unohtavat" suositella myös käyntiä hierjojalla"
Olen kyllä käynyt hierojillakin. Kahdella. Ja lisäksi tuo OMT hieroo myös. Hieronnan kanssa tulos on usein hyvä, silloin kun tuo TH2-TH4 lukko saadaan myös auki. Se vaan aukeaa aika harvoin. Pelkkä hieronta ei juurikaan auta ongelmiini.
"Eli olen samaa mieltä naprapaattisi kanssa"
Minä olen eri meiltä koska napsahduksen (paukahdus enemmänkin) olo on aivan erilainen kuin käsittelyssä jossa sitä ei tule.
"Yleisimmin ongelmat kehossa "kulkevat" alhaalta ylöspäin eli es lantion ongelmat kiristävät alaselän---lantio kiertyy/kääntyy ---tulee ongelmia hartiaseudulle---niska kiristyy...."
Voiko tuosta "ketjusta" puhua lääkärille? OMT ei lantiooni ole koskenut. Täytyy kuitenkin kysyä tuosta.
"Kuitenkaan ei ole väliä mikä johtuu mistäkin, kunhan muistetaan ja kyetään poistamaan KAIKKI ongelmat :) "
No sitähän minäkin, mutta kun se ei tunnu heiltä onnistuvan. :(
Ota kokohierontoja pitkällä hoitoajalla (100-120 min) painottaen ongelmakohtia (pakarat, selkä,nsh) kolme 4-5 pv välein. Sitten sinne mieleiselle "nikkarille" ja käsittelyn/käsittelyjen jälkeen vielä pari muokkaavaa kokohierontaa...
Kaikella kunnioituksella omt-terapeutin osaamista kohtaan, mutta jos et ole todella onnekas, niin "hieronta" on ollut varovaista ja kestoltaan max 15 min. Eli tavallaan "kunnon" hieronnassa, niin se olisi ollut vasta lämmittely kunnon muokkaavaan hierontaan...
Jos tunnet aina tarvitsevasi "poksahduksen" ja manipuloinnin lempeämmän manipulaation sijaan, niin se viittaa koviin lihasjumeihin alueella. (ko alue tosin on kyllä jäykin rangan osa ja sekin voi olla ainakin osasyynä, mutta silti käy kunnolla hierottamassa)
>Ota kokohierontoja pitkällä hoitoajalla (100-120 min) painottaen ongelmakohtia (pakarat, selkä,nsh) kolme 4-5 pv välein.
Ongelmakohta on edelleen se TH2-4 seutu vasemmalla puolella, josta tulee kinnaus niskaan. Kesällä kävin 10-15 kertaa tunnin kunnon hieronnassa, ei lainkaan apua. Hetkeksi vain.
>Sitten sinne mieleiselle "nikkarille" ja käsittelyn/käsittelyjen jälkeen vielä pari muokkaavaa kokohierontaa...
Pitäisi saada niksautus ensin ja hieronta heti perään. Hankala järjestää sellaista. Kesällä kokeilin pari kertaa, ja oli hetken parempi.
>Kaikella kunnioituksella omt-terapeutin osaamista kohtaan, mutta jos et ole todella onnekas, niin "hieronta" on ollut varovaista ja kestoltaan max 15 min. Eli tavallaan "kunnon" hieronnassa, niin se olisi ollut vasta lämmittely kunnon muokkaavaan hierontaan...
OMT ensimmäisillä kerroilla hieroi tavallisesti, mutta pyysin häntä kaivamaan vain ongelmakohtia. Viimeiset 10 kertaa hän on n. 30min kaivanut vasemman lavan seutua. Siellä on aika paljon kireyttä syvällä lihaksissa. Ja sen jälkeen availlut lukkoja joita on ollut TH2-4 alue, C6-7, C2-3 ja C0 kohdissa ainakin.
>Jos tunnet aina tarvitsevasi "poksahduksen" ja manipuloinnin lempeämmän manipulaation sijaan, niin se viittaa koviin lihasjumeihin alueella.
Ne lempeämmät ei ole saaneet auki tuota ongelmakohtaa. Ei OMTkaan aina saa. Hierottavana olen tänä vuonna ollut ehkä 40 kertaa.
> (ko alue tosin on kyllä jäykin rangan osa ja sekin voi olla ainakin osasyynä, mutta silti käy kunnolla hierottamassa)
On käyty, on käyty. Ajattelin että josko jossakin olisi lääkäri joka ymmärtäisi näistä?
En malta olla neuvomatta. Lueppas ajatuksella googlesta selkasivut. Toivon että aukeis sullekkin mistä ne jatkuvat lukot johtuvat.Eikä sitä lääkärit hoida niin se vaan on.kohta saadaan taas ei lahjakkaan mutta muuten niin täydellisen mielipide...
Niin lähtekääpä seuraavan kerran hoito vähintään pakaraseudulta. Ihan lihaskireys ja/tai lihaskireyden epäsymmetria lantio-alaselkä alueella (erit. gluteus minimus ja - medius {yläsivupakara} ja quadtarus lumborum )"vänkää" lantiokoria (ilman sitä surullisen kuuluisaa si-niveltä !!!)
Jos (ja tod.näk sinun tapauksessa kun) lantio ei pelaa, niin l-,th- ja c-rangan käsittely on aika hukkaan heiteltyjä ekuja ja tunteja :(
ja ps tunnin kunnon hieronta on muuten hyvä, mutta toimiakseen KUNNOLLA varsinkin kokohierontana auttamatta lyhyt hoitoaika....
Eli edelleen
http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000001491&posting=22000000040029861
t: urheiluriehuja
Tuo C2-C4 seutu oli siis TH2-TH4 seutu...
No mulla oli useita vuosia nikamat lukossa.
Vähän helpotti kun kävin Kiropraktikolla pari-kolmekertaa.
Vaihdoin naprapattiin joka sanoi selvällä suomella. Minun olisi pitänyt tulla 5v. aikasemmin niin olisin terveen kirjoissa, mutta kyllä hän lupasi oikaista selän ja kaulan, mutta kipuja hän ei täysin saa pois, koska ranka on ollut mutkalla monta vuotta.
Kymmenenkertaa kävin ja selkäruoto oli täysin suora ja pääkin kääntyi lähes normaalisti.
Osaavissa käsissä on taikaa. Lähes kaksikymmentävuotta kivuttomana.