Tuossa lopussa on ranskalaisin viivoin muutama kysymys:
Näin alustuksena..
Mikä on mielestänne oikea tapa suhtautua kuukausittaisiin MTT-käynteihin??
Siinä tapauksessa että kansalainen ei oikein itse koe niitä erityisen tarkoituksenmukaisiksi
Myönnettäköön, että tässä kun näitä kirjoittelee niin on varmasti hieman negatiivinenkin
asenne ehkä asioihin saattaa paistaa läpi, ..onhan jostain syystä sellainenkin näkökulma
vähän karrikoiden sanottuna jostain putkahtanut että jonkun tahon mielestä ilmaistut sanatkin voivat olla merkki tai vahvistaa vain edelleen käsitystä jostakin poikkeavuudesta joka taas tulisi hetimiten lääketieteellisetsi pyrkiä luokittelelmaan tai vahvistamaan luokkaansa kuuluvaksi jne.
Tervehenkisesti
oma kokemukseni MTT-käynneistä on suurinpiirtein seuraava perustuen alla esitettyyn:
Perustietoja ja havaintoja:
Tapaan hoitajaa n. kerran kuukaudessa.
Toki monella kerralla saattaa olla jokin ”uutinen” ja elämässä on menty jollakin osa-alueella eteenpäin, jopa niin että siitä on näyttöjä.
Kuitenkin vaikka tälläiseen tapaamiseen tulee positiivisinkin asentein aika äkkiä n. 5-10 minuutissa on normaalit kuulumiset vaihdettu.
Tämän jälkeen tapaamisen väkisin venyttäminen menee mielestäni hieman noloksi ja oudoksi.
Normaalisti ihmisten välillä ei asioita enempää olisi tarvetta jutella ja jokainen toki vaistoaa että varsinaista small talkkia ei oikeastaan enää ole ja näin ehkä tulisi puhua mieluummin jo siitä kuinka esim. käyntejä harvennetaan tms. En ole uskaltanut kuitenkaan itse kysyä suoraan milloin käyntifrekvenssiä voisi venyttää esim. pariin tai kolmeen kuukauteen.
Sen sijaan mielestäni seuraava näkökulma saattaa olla myös aivan oikea.
Mahdollisesti pitkälle tottumuksesta ja rutiinista hoitaja tekee työtään ”tarpeelliseksi”.
Saatetaan kysellä esim. kuinka on nukkunut vaikka näitä on kysytty jo useita kertoja aiemmin eikä nukkumisessa ole ollut mitään vikaa. Kysellään asumisesta samoja asioita
Ja jopa esitetään melkoisen outoja detaljistisia kysmyksiäkin mikä ei ehkä olisi aivankorrektia normaali tilanteessa. Parisuhteista saatetaan kysellä yksityiskohtaisiakin asioita.
Kaiken kaikkiiaan syntyy mielestäni epäluonnollinen tilöanne, jossa lopulta asiaks itsekin alkaa tuntea olonsa epänormaaliksi ja pärjäämättömäksi kun saatetaan mennä käytännössä likimain jos ei asiattomuuksiin niin ehkä liian syvälle.
Itselle on syntynyt vaikutelma että rutiiniluontoiset ja detaljidosivat kysmykset taitavat jatkua maailman tapiin positiivisista elämänmuutoksista huolimatta. Lisäksi niihin täytyy ilmeisetsi lähetä nöyrästi aina vastailemaan. Hieman on syntynyt ajatus että näin tapahtuu
Mahdollisesti siksikin että alalle on ehkä syntynyt helposti hoidettavaa asiakaskuntaa josta saataa olla joskus mukava pitää kiinni vaikka ehkä se ei välttämättä aivan trakoituksenmukaisintaakaan olisi. Jos tämä olisi oikein tulkittu niin tottumus ja kritiiki puute lienee ainakin joitakin syitä.
Mielestäni tuollainen ”kuukausitarkastus” on itseasiassa jossain määrin ehkä toisinaan enemmän ahdistava kuin paranatava ajatus. Etenkin jos huomaa, että kysmykset tulee samoista asioista ja ehkä hoitajakaan ei aina kaikkea muista mistä on aiemmin jo puhuttu.
Syntyy jopa sellainen ajatus että..kas,jospa joku kerta olisin vaikka vain väsyneempi en kuitenkaan psykoottinen tms. niin sitten taas ei ehkä olisi ollut niin hyvässä ”kunnossa” tai mikä sitten lieneekin heidän arvioperusteensa..jos ajattelee että näitä ”kuukausitarkastuksia”...(vähän niinkuin ajoneuvon katsastuksia?..paitsi 12 kertaa enemmän) jatkuu lopun elämän niin lienee melko todennköisesti että joskus voi olla inhimillisesti katsoen vaikka väsyneempikin..tai vaikka olisi saanut lievän aivotärhdyksen käyntipäivänä (joku fyysinen asia joka likimain toivoton paikka MT-asiakkaan yrittää esittää jos vaikka olisi vähäinen jne..), siitä taas sitten syntyy ajatus että seuraakohan silloin kohta uudelleen taas erilaista kuntoutusehdottelua ja muuta rajoituksia tai pakkohoitokierteitä yms..
Kieltämättä ehkä ylipäätään sellainen epätietoinen olo syntyy että mihinkähän tällä kaikella oikein pyritään ja tuottaakohan se itsenäisesti ja omillaan tomeentulevia tervehenkisiä kansalaisia..
(jos nyt vähän näin harkitsemattman ajatuksen asiasta rohkenee esittää)
Kun ei tätä asiaa jaksaisi kuitenkana loputtomiin miettiä niin tässä vielä kysymyksiä:
- kuinka kauan yleensä kestää että hoitajaa täytyy tavata MTT:ssä noin kerran kuukaudessa? Koska voi odottaa että tapaamiskerrat yleensä alkavat harventua?
Millaisin aikavälein silloin pitää käydä?
- jos alan käydä yksityisellä psykiatrilla voinko silloin käytännössä harventaa tai lopettaa MTT- käynnit? (lain mukaan tietysti voinen lopettaa kaiketi heti,mutta käytäntö ei taida olla aivan näin) Miten asiasta olisi viisainta tuolloin informoida MTT:tä? Onko käytännön kokemuksia?
Kiitos vinkeistä
Näin alustuksena..
Mikä on mielestänne oikea tapa suhtautua kuukausittaisiin MTT-käynteihin??
Siinä tapauksessa että kansalainen ei oikein itse koe niitä erityisen tarkoituksenmukaisiksi
Myönnettäköön, että tässä kun näitä kirjoittelee niin on varmasti hieman negatiivinenkin
asenne ehkä asioihin saattaa paistaa läpi, ..onhan jostain syystä sellainenkin näkökulma
vähän karrikoiden sanottuna jostain putkahtanut että jonkun tahon mielestä ilmaistut sanatkin voivat olla merkki tai vahvistaa vain edelleen käsitystä jostakin poikkeavuudesta joka taas tulisi hetimiten lääketieteellisetsi pyrkiä luokittelelmaan tai vahvistamaan luokkaansa kuuluvaksi jne.
Tervehenkisesti
oma kokemukseni MTT-käynneistä on suurinpiirtein seuraava perustuen alla esitettyyn:
Perustietoja ja havaintoja:
Tapaan hoitajaa n. kerran kuukaudessa.
Toki monella kerralla saattaa olla jokin ”uutinen” ja elämässä on menty jollakin osa-alueella eteenpäin, jopa niin että siitä on näyttöjä.
Kuitenkin vaikka tälläiseen tapaamiseen tulee positiivisinkin asentein aika äkkiä n. 5-10 minuutissa on normaalit kuulumiset vaihdettu.
Tämän jälkeen tapaamisen väkisin venyttäminen menee mielestäni hieman noloksi ja oudoksi.
Normaalisti ihmisten välillä ei asioita enempää olisi tarvetta jutella ja jokainen toki vaistoaa että varsinaista small talkkia ei oikeastaan enää ole ja näin ehkä tulisi puhua mieluummin jo siitä kuinka esim. käyntejä harvennetaan tms. En ole uskaltanut kuitenkaan itse kysyä suoraan milloin käyntifrekvenssiä voisi venyttää esim. pariin tai kolmeen kuukauteen.
Sen sijaan mielestäni seuraava näkökulma saattaa olla myös aivan oikea.
Mahdollisesti pitkälle tottumuksesta ja rutiinista hoitaja tekee työtään ”tarpeelliseksi”.
Saatetaan kysellä esim. kuinka on nukkunut vaikka näitä on kysytty jo useita kertoja aiemmin eikä nukkumisessa ole ollut mitään vikaa. Kysellään asumisesta samoja asioita
Ja jopa esitetään melkoisen outoja detaljistisia kysmyksiäkin mikä ei ehkä olisi aivankorrektia normaali tilanteessa. Parisuhteista saatetaan kysellä yksityiskohtaisiakin asioita.
Kaiken kaikkiiaan syntyy mielestäni epäluonnollinen tilöanne, jossa lopulta asiaks itsekin alkaa tuntea olonsa epänormaaliksi ja pärjäämättömäksi kun saatetaan mennä käytännössä likimain jos ei asiattomuuksiin niin ehkä liian syvälle.
Itselle on syntynyt vaikutelma että rutiiniluontoiset ja detaljidosivat kysmykset taitavat jatkua maailman tapiin positiivisista elämänmuutoksista huolimatta. Lisäksi niihin täytyy ilmeisetsi lähetä nöyrästi aina vastailemaan. Hieman on syntynyt ajatus että näin tapahtuu
Mahdollisesti siksikin että alalle on ehkä syntynyt helposti hoidettavaa asiakaskuntaa josta saataa olla joskus mukava pitää kiinni vaikka ehkä se ei välttämättä aivan trakoituksenmukaisintaakaan olisi. Jos tämä olisi oikein tulkittu niin tottumus ja kritiiki puute lienee ainakin joitakin syitä.
Mielestäni tuollainen ”kuukausitarkastus” on itseasiassa jossain määrin ehkä toisinaan enemmän ahdistava kuin paranatava ajatus. Etenkin jos huomaa, että kysmykset tulee samoista asioista ja ehkä hoitajakaan ei aina kaikkea muista mistä on aiemmin jo puhuttu.
Syntyy jopa sellainen ajatus että..kas,jospa joku kerta olisin vaikka vain väsyneempi en kuitenkaan psykoottinen tms. niin sitten taas ei ehkä olisi ollut niin hyvässä ”kunnossa” tai mikä sitten lieneekin heidän arvioperusteensa..jos ajattelee että näitä ”kuukausitarkastuksia”...(vähän niinkuin ajoneuvon katsastuksia?..paitsi 12 kertaa enemmän) jatkuu lopun elämän niin lienee melko todennköisesti että joskus voi olla inhimillisesti katsoen vaikka väsyneempikin..tai vaikka olisi saanut lievän aivotärhdyksen käyntipäivänä (joku fyysinen asia joka likimain toivoton paikka MT-asiakkaan yrittää esittää jos vaikka olisi vähäinen jne..), siitä taas sitten syntyy ajatus että seuraakohan silloin kohta uudelleen taas erilaista kuntoutusehdottelua ja muuta rajoituksia tai pakkohoitokierteitä yms..
Kieltämättä ehkä ylipäätään sellainen epätietoinen olo syntyy että mihinkähän tällä kaikella oikein pyritään ja tuottaakohan se itsenäisesti ja omillaan tomeentulevia tervehenkisiä kansalaisia..
(jos nyt vähän näin harkitsemattman ajatuksen asiasta rohkenee esittää)
Kun ei tätä asiaa jaksaisi kuitenkana loputtomiin miettiä niin tässä vielä kysymyksiä:
- kuinka kauan yleensä kestää että hoitajaa täytyy tavata MTT:ssä noin kerran kuukaudessa? Koska voi odottaa että tapaamiskerrat yleensä alkavat harventua?
Millaisin aikavälein silloin pitää käydä?
- jos alan käydä yksityisellä psykiatrilla voinko silloin käytännössä harventaa tai lopettaa MTT- käynnit? (lain mukaan tietysti voinen lopettaa kaiketi heti,mutta käytäntö ei taida olla aivan näin) Miten asiasta olisi viisainta tuolloin informoida MTT:tä? Onko käytännön kokemuksia?
Kiitos vinkeistä
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miksi käyt tapaamisissa? Sain sellaisen kuvan että et osaa avautua ja tuoda julki todellisia ajatuksiasi, et ehkä luota terapeuttiisi. Terapia ei todellakaan ole small talkin puhumista varten vaan tarkoitus on mennä paljon syvemmälle. Etkö itse anna siihen mahdollisuutta? Terapeutin vaihtamista voit pyytää jos et nykyistä hyväksy, yksilöitä hekin ovat.
MTT käynnit ei ole terapiaa. Ne on juuri sitä mitä aloittaja kuvaili.
Kommentoin siis asiaa josta en ymmärtänytkään mitään. Pyydän anteeksi. Mitä MTT oikein tarkoittaa?
MTT = Mielenterveystoimisto.
Terapiaa antavat psykoterapeutit ja sellaiseen ei pääse jollei jää tsunamin alle, selviydy kouluampumisesta tms. Muistaakseni kriisiapua/psykologin puheille pääsyä tarjottiin jopa Kauniaisten aseman palamisen jälkeen, mikä tietenkin on vähän eri asia kuin psykoterapia, mutta kuvastaa hyvin asian mediaseksikkyyden merkitystä avun saannissa. Ne joita on traumatisoitu vuosia kotona tai työyhteisössä, eivät sitä saa. Niin ja tietenkin jos on rikas, niin psykoterapiaan saa hakeutua itsekin. Siihen ei tarvita mielenterveystoimistoa.
MTT-käynnit puolestaan on sitä että käydään lässyttämässä sairaanhoitajan kanssa kerran kuukaudessa jostain sivuseikoista, jättämässä resepti uusittavaksi, tai "kontrollikäynnillä". Aivan kuten aloittaja kuvaili.
Myös tälläinen näkökulma:
elämä on kuitenkin todennäköisimin ainutkertainen
ja siihen liitttyy rajallinen aika.
Mihin omasta mielestäsi sellainen tilanne johtaisi jos emme mitenkään pystyis tai saisi luottaa itseemme jos niin jo koemme vaan aina vaan pitäisi mennä "syvemmälle" ja vieläkin "syvämmellä" yhä uudlleen ja yhä uudelleen.. persoonallisuusnäkökulmiin ja mahdollisiin "sairauksiin"/sairauksiin
..missä silloin omasta mielestäsi kulkisi silloin raja
tervehenkisen ja vähemmän tarpeellisen terapoimisen välillä..
Voiko se perustua vapaaehtoiseen asiakkaan asiasta pättämiseen?
Jatkoksi sanottaakoon; Itsestäni tuntuu että monillakin ihmisillä olisi monenmosia persoonaalisuushäiriötä ja todennäköisesti henkilöiden kyky toimia tasainoisesti ei pidemmän päälle pelkästään kohentuisi jos niitä PAKOLLA ryhdyttäisiin oikein syvällisesti luotaamaan, esim. sellaisten termistöjen ja luokitusten valossa,joissa ei aina asiakaskaan varmaan ole ajatuskulkuja ja näkökulmia yhtä kyvykäs ymmärtämään kuin siihen harjaantunut alan ammattilainen..
äänestäisin terveen maalaisjärjen puolesta
tässä asiassa..olisiko se kohtuuden tie?
Olin kuitenkin oikeilla jäljillä. Käyn itsekin MTT:ssa enemmän ja vähemmän säännöllisesti. Mieheni kanssa käyn pariterapiassa ja ajoittain yksin. Mukana on psykologi/psyk.sairaanhoitaja emmekä todellakaan puhu small talkia, vaan yritämme tosissaan pureutua asioihin jotka ovat ongelmana. Mitään isoja traumoja takanamme ei ole, vain pikkuhiljaa kertynyttä kuormaa joka uuvutti molemmat. Hoitoon pääsimme aivan normikanavia, ensin mies työteveyshuollon kautta, minä myöhemmin soittamalla suoraan MTT:n. Apua on ollut tosi paljon.
Entäpä jos kopioisit tämän kirjoituksesi ja otat mukaan seuraavaan tapaamiseen? Se olisi hyvä lähtökohta keskustelulle.