Saabilla on enää vain yksi kortti hihassa. Toivoa sopii, että se on saasteettomien autojen valmistaminen. Jos se on jotakin muuta, niin Saabia ei pelasta mikään. Urheiluautojen tie on lopussa. Nyt länsimainen teollisuus on ajanut itsensä umpikujaan seuraamalla luontoa saastuttavia eli vääriä arvoja. Ihmiset eivät halua enää kasvattaa maailman ilmansaastemäärää eikä kaatopaikkoja. Nyt autoteollisuuden on otettava asiat vakavasti ja luotava kiireesti täysin saasteeton automallisto. Muutoin pahimmat skenaariot ilmastokatastrofista toteutuvat. Veronmaksajien ei pidä antaa senttiäkään rahaa, jotta GM voisi edelleen valmistaa Hummereita tai kolmeasataa kulkevia turho-Saabeja. Saabin on aika muuttaa arvonsa täydellisesti. Mutta onko se mahdollista kun tehdas on ollut kusipäiden hallussa jo pitkään ja tehnyt autoja vain yleisillä teillä ylinopeuksia kaahaileville psykopaateille.
Saabilla vain
yksi kortti hihassa
221151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
En minä ainakaan aja ylinopeutta vaikka minulla on saab merkkinen auto. Yhtään ylinopeussakkoa en ole saanut 28 vuoden aikan. Yleensä ajan vakionopussäädin päällä.
Kolmen lapsen isänä arvostan mm. auton turvallisuutta kaikinpuolin ( massa, teho, ergonomia jne. ) Nämä kaikki on kunnossa monessa ns. premium autoissa. Ruotsissa on tehty tutkimus autojen turvallisuudesta. Tutkimuksen mukaan jos Ruotsalaiset ajaisivat Saab 9-5, niin ruotsalaisia kuolisi auto-onnettomuuksissa n 40 % vähemmän.
Tojo noussut muiden yläpuolelle. Avensis on tositilanteissa parempi kuin yksiään Saab. Se myös kuluttaa bensaa selvästi vähemmän ja on huomattavasti hiljaisempi, kauttaaltaan paremmalla järjellä ja tukevammin tehty.
mukkan Ave on ruostuneena vaarallinen kulkuneuvo, jonka myynti onkin vain muutaman prosentin esim. Opeleiden myynnistä Euroopassa. Vain täällä Suomessa jotkut keuhkoo Aven perään, säälittäviä tapauksia.
varaa kunnon autoihin, kaikkihan sen tietää. Tietysti sitten itseään piristääkseen pitää niitä joidenkin kehuakin.
sanojesi tueksi.
Pahinta näissä tojohönöissä on se, että ne jopa itse uskovat näihin juttuihin. Puhtaana läppänä nää Anjovis, korolla, jaaris jutut vois toimia. :)
sivut,sieltä nuo arvatenkin samat sankarit sitten levittäytyvät muille sivuille.Siellä on tojomolot tehty,isillä kun on corolla.
Hieno suoritus Saabilta!
http://www.hs.fi/autot/artikkeli/Toyota Avensis Ruotsin turvallisin/1135231894175
Saab ole vielä täysin pudonnut kehityksen kelkasta.
Ainesta olísi, kun olisi jatkajia.
kotona on harmaa korolla suomessa. sitähän lapset kehuu millä isi ajaa, siis lasten nettipalstoilla ja hiekkalaatikoilla.
Kyrde kävi täällä ja sensuroi viestit. Jumalauta Toyotaa ei hakuta näilläkään sivuilla, jumalauta !
suuttui.Ei vissiin ole huumorimiehiä alkuunkaan.
Toyotiin vrt.
Juuri tuossa on Saabin ainoa mahdollisuus.
Leikitäänpä ajatuksella, että Saab olisi alkanut kehittää kymmenen vuotta sitten vaikkapa hybridiautoa.
Tänä päivänä niitä saisi tehdä esim. USA:n markkinoille yötä päivää ja sittenkin kysyntä ylittäisi tarjonnan.
ei saabi mitään urheiluautoja edes valmista, jotain tolkkua niihin juttuihin
Saabisti ajaa mielestään Ferarilla tai oikeastaan vähän paremmalla pelillä. Saabissa on niin iso vääntö, että vaihteisto ei kestä. Semmosilla asioilla ne leventelee. Hieman huvittaa. Tosin nyt niillä maha kuralla.
ei kestä kovin kauan kun tehoa nostetaan liikaa ja ajotavat on sitten myös sen mukaiset.Sinä voisit kaltaistesi kanssa tyytyä kirjoittelemaan tuolla "kertomuksia autoista" palstalla.Sieltä näytätte muutenkin juttuja lainailevan,vähän niitä vain muutellen.
Mikäs sen mukavampaa kuin ajella premium sedanilla joka on samalla sporttinen oikea ajajan auto. Siistii tosin hiukan snobbailun makua, mut jos jollain on varaa niin senkun ajelee Saabeilla.
Saab on kyllä ollutkin jonkin verran ekoautojen valmistuksessa mukana, mutta ongelmaksi on ilmeisesti muodostunut se, että kaikenmaailman palmuöljyongelmat varjostavat hommaa.
Palmuöljyllä on huonohko maine ja bioetanoli vie viljelymaata samaan aikaan kun ruuasta on puutetta. Ruuan hinta on osaksi biopolttoaineiden vuoksi noussut.
Olisikohan sittenkin parempi tulla reilusti esiin ja alkaa tekemään sähköautoja.
Saabin logo ja brändi soveltuisi tähän ihan hyvin. Mielestäni paremmin kuin tämä Uudessakaupungissa tehtävä amerikkalainen urheiluauto. Saab voisi aivan hyvin tehdä myös hybridejä.
Varmaan tekisi hybridejä jos osaisi, vaan kun ei osaa.
pitäisi ostaa niiltä, joilla on patentit hallussaan, eli käytännössä Toyota ja Honda.
unohtaa, bensarosvo pelit ja keskittyä valmistamaan vähäpäästöisiä ja -kulutuksisia autoja. Jopa sähköauto tuotantoprosessi olisi suotavaa. Näillä toimenpiteillä se turvaisi tuotannon tulevaisuudssa. Toyotan hybrideille ym. naureskellaan nyt mutta miten 10 vuoden päästä...