Adoptoitaiskos sika?

Ruuneperi

Sika on ikäänkuin "joulun uhri", joka menettää henkensä mässääjien jouluherkuksi tai ainakin ruuaksi.

Voisimme adoptoida pieniä porsaita, jotka saisivat kasvaa kustannuksellamme sikafarmilla.

Pitäisi kai se joskus tappaa eikä antaa kuolla vanhuudenheikkouteen.

23

1149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kinkkua

      yhtään.

      Ympäristöteko.

    • **automaattinenvastaaja**

      Sika on tärkein ruokaketjussa, ja minkäs teet kun vielä hyvääkin.
      Ainakin se voittaisi meidän kasvattamana, tuonti lihan, jäisi dioksiinit pois ja saisi kaikki kuivat leivät ja herkut syötäväkseen.

      • syötävä, että työpaikat säilyy, niin sika kuin muillakin farmeilla.

        Jos kaikki kasviksia popsitaan tai vain kalaa syödään, hullusti käy silloin aika suuren ryhmän toimeentulo.

        Säälihän se on, kun eläimet ihmisten vuoksi joutuvat henkensä antamaan, mutta näin on ollut kautta aikojen.
        Pitäisi valvoa että kaikilla eläimillä olisi inhimillnen elämä ja kohtelu ja myös armollinen kuolema.

        Kotimaistahan haluamme, jos ei kulutusta ole, pienenee kotimaisen saanti.


      • Jatta

        on niin, että eläimet ovat meidän ruokamme.
        Maalla kasvaneena jo lapsena opin, että ruuan takia niitä lihotetaan ja kasvatetaan ja joskus sitten teurastetaan.

        Kyllä ne lemmikki kanitkin vain kummasti hävisivät kopistaan.

        Ollaan hyvillään, kun meillä vielä on mitä syödä.
        Entäs sitten, jos mailmasta joskus loppuu ruoka?


      • Merilii
        Jatta kirjoitti:

        on niin, että eläimet ovat meidän ruokamme.
        Maalla kasvaneena jo lapsena opin, että ruuan takia niitä lihotetaan ja kasvatetaan ja joskus sitten teurastetaan.

        Kyllä ne lemmikki kanitkin vain kummasti hävisivät kopistaan.

        Ollaan hyvillään, kun meillä vielä on mitä syödä.
        Entäs sitten, jos mailmasta joskus loppuu ruoka?

        "Syödään nyt tämä loppuun, kun Biafrassa on nälänhätä!"

        Hanen poikansa nauroi; "Mitä ihmettä se biafralaisia hyödyttää, jos me syömme itsemme ylipainoisiksi?"


      • ruokaa
        SkillaN kirjoitti:

        syötävä, että työpaikat säilyy, niin sika kuin muillakin farmeilla.

        Jos kaikki kasviksia popsitaan tai vain kalaa syödään, hullusti käy silloin aika suuren ryhmän toimeentulo.

        Säälihän se on, kun eläimet ihmisten vuoksi joutuvat henkensä antamaan, mutta näin on ollut kautta aikojen.
        Pitäisi valvoa että kaikilla eläimillä olisi inhimillnen elämä ja kohtelu ja myös armollinen kuolema.

        Kotimaistahan haluamme, jos ei kulutusta ole, pienenee kotimaisen saanti.

        Heh, hee, jos kaikki alkaisimme rehuja syömään, niin taitaisivat nekin loppua kesken olisi vain multaa enää syödäksemme, kun eläimetkin söisivät meidän lisäksi rehuja, ja sit kun niiltä rehut loppuisivat ne söisivät meidät, olisikohan se varmaan parempi.


    • Vaahteramäen Eemeli sai vastasyntyneen possun lahjaksi ja opetti sille temppuja kuten koiranpennulle. Jossain vaiheessa se söi kukon kanssa käyneitä kirsikoitakin ja tuli humalaan. Tietysti Possuressua uhkasi joulupöydän kunkkuus, mutta Eemelipä keksi alkaa treenata sitä niin, että possu pysyi laiheliinina.

      Minipossut ovat varsin suosittuja lemmikkejä, ajattelen vain kauhulla parketteja, joilla sika sorkillaan kopsuttelee. Eikös sika ole geneettisesti ihmistä lähellä, enkä nyt tarkoita sovinistisikaa? Elinsiirtojakin on tietääkseni kokeiltu.

      Voisihan sianporsaan lahjoittaa kehitysmaiden perheisiin, kuten vuohia , puita ja koulupukuja Kirkon ulkomaan avun "Toisenlaisen lahjan" merkeissä.

      Lauletaan nyt pikkujoulujen aikaan piirileikissä: "Porsaita äidin oomme kaikki, sii-nää ja mi-ii-nä..."

      • joilla sika sorkilaan...

        kävelee..."

        Tuo (Ramoonan hauskasta viestistä lainaamani lause) toi mieleeni ylipainoisen rouvashenkilön korkeilla koroillaan parketillä kävelemässä.

        Kauhua toi sekin mieleeni.
        Jos jalka luiskahtaa...korko on vain neliöcm...


      • Älä nyt, ystävä hyvä, porsasta kehitysmaahan lähetä! Parempi sen on sentään elää ja kasvaa Suomessa.

        Esittämästäsi vaihtoehdosta tuli mieleen seuraava tarina:

        Ennen vanhaan piti kylistä lähettää sotilas sotaan varusteineen.

        Sopiva mies, eräs Matti, löytyikin. Varusteisiin ei kuitenkaan ollut varaa.

        Asiaa pohdittiin aikansa ja viimein eräs vanha mies keksikin ratkaisun.

        Tapetaan se Matti täällä!


    • Eilen illalla oli viestejä ehkä 14, tänä aamuna puolta vähemmän.

      Luin ketjun läpi aika myöhään enkä huomannut mitään erityisen sikamaista.

      • Lieneekö ollut jotain markkinavoimien vastaista.


    • Vaihdetaan uskontoa.
      Kielletään länsimaiset uskonnot ja siirrytään muslimiin.
      Silloin siat saavat elää rauhassa.

    • söpöjä ovat pikkuisina!

      Jouluna kinkku kipittäisi olohuoneen läpi iloissaan,

      me voisimme syödä vaikkapa lohipaistoksen.

      • rapsutella ja kyhnytellä,siinä se viekossa ynisit tyytyväisenä sorkat ojossa!Ja sitten vaan aamulenkille,ehki ois enemmän hymyileviä naamoja kuin tavallisesti,ja kyhnyttelijöitä riittäs muitakiTässäpä oiva ohje nimimerkille "yksinäisyyteen kyllästynyt",ota sika,ystäviä löytyy!


      • susmorsian kirjoitti:

        rapsutella ja kyhnytellä,siinä se viekossa ynisit tyytyväisenä sorkat ojossa!Ja sitten vaan aamulenkille,ehki ois enemmän hymyileviä naamoja kuin tavallisesti,ja kyhnyttelijöitä riittäs muitakiTässäpä oiva ohje nimimerkille "yksinäisyyteen kyllästynyt",ota sika,ystäviä löytyy!

        Luin jostakin joskus, että koiran omistaja valitsee koiransa itsensä mukaan ja vuosien kuluessa omistaja muuttuu koiransa näköiseksi.

        Mitenkähän sian omistajan käy,vai täytyykö hänen muuttua miksikään jos on jo valmiiksi täysi sika niin kuin meidän miesten sanotaan joskus olevan?


      • Jopel kirjoitti:

        Luin jostakin joskus, että koiran omistaja valitsee koiransa itsensä mukaan ja vuosien kuluessa omistaja muuttuu koiransa näköiseksi.

        Mitenkähän sian omistajan käy,vai täytyykö hänen muuttua miksikään jos on jo valmiiksi täysi sika niin kuin meidän miesten sanotaan joskus olevan?

        Vakka kantensa valitsee.


      • 100x100
        ynnämuu kirjoitti:

        Vakka kantensa valitsee.

        Olipa hauskaa lukea teidän samannäköisyys teoriaa, olisi ehkä hiukan hämmentävää jos joku rouva tulisi possun näköiseksi, ja ilmestyisi possu hihnassa, siinä he olisat kaksi töpselinenää kuin kaksi marjaa....HehHeh!!

        Kyllä mini possuja on kaupungissakin, Hgissä Malmilla on musta ihana mini possu, kulkee se töpseli maata pitkin ja ääntelee vienosti!!


    • Röntti*

      Oli se niin kurjan näköinen otus, kun juuri auton nokan edestä puuskutti tien yli pöheikköön. Tarttis huolenpitoasi syöttää lihavaksi ja harjailla pintaa. Pikkupossutkin viirullisia.

    • Áika moni ottaa liian tosikkomaisesti tämän ajatusleikin.

      Ei tässä nyt tarvitse ruveta vegetaariksi tai vaihtaa uskontoa. Villisikoihinkin jo suositeltiin siirtymistä.

      Mukavaa kun tavallanne osallistuitte.

      Miksikään moniporsaiseksi porsasisäksi eli karjuksi en aio ryhtyä. Keinokarju Ruuneperi, heh heh!

      • ruokaa

        Taitaisi ne aito karjut syödä Ruuneperin
        ja se olisi kamalaa, heh,hee. Ei niitä karjuja ainakaan sitten voisi syödä, kun niitten elimistöstä löytyisi ihmisen lihaa.


      • Fanni
        ruokaa kirjoitti:

        Taitaisi ne aito karjut syödä Ruuneperin
        ja se olisi kamalaa, heh,hee. Ei niitä karjuja ainakaan sitten voisi syödä, kun niitten elimistöstä löytyisi ihmisen lihaa.

        Muistimylly alkaa jauhaa haman menneisyyden hämäristä. Nyt sana 'karju' toi mieleen, miten 'karjun luo' vienti tapahtui. Rekeen tai kärryille nostettiin kantokahvoistaan siankuljetuslaatikko, johon iso emakko mahtui.
        Molemmissa päissä oli suljettava kulkuväylä. Matkaan lähtevä sika houkuteltiin ruoan avulla kuljetuslaatikkoon.

        Pikkupossut syntyivät kevätauringon pilkistellessä. Nuori perheenjäsen pantiin vahtiin, etteivät vastasyntyneet joutuneet hermostuneen emän makaamiksi ensi hetkinään. Kun pienokaisilta katkottiin terävät piikkihampaat, ne vietiin toiseen tilaan, ettei emä kuullut niiden vikinää.

        Eräs isäntä lahjoitti (mitään karjua mainitsematta) karjun lihaa kesäjuhlien keittotarpeiksi. Se pahanmakuinen keitto ei käynyt kaupaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, kelpaako karjun liha muualle kuin villipetojen haaskapaikalle. Tosin nykyään eineksissä voisimme saada sellaistakin raaka-ainetta, jonka tietäessämme hylkäisimme.
        Tämä viesti ei ole kirjoitettu kenenkään mollaamiseksi. Tuskin oli se villisikaviestikään.

        Tämän ketjun aloitusta ei tullut katsottua, jatkoin vain karju-aihetta. En tiedä sitäkään, onko emakoiden hedelmöittäminen jo keinohedelmöitystä.


    • Patvaska

      Aiheeseen saattaisi ainakin osin sopia se Juicen joulusika-laulu, vaan kun en muista sanoja. Muistavatko muut ?

      • yäk

        ...


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      532
      1736
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      867
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      84
      843
    4. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      796
    5. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      705
    6. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      701
    7. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      2
      677
    8. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      63
      666
    9. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      65
      598
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      533
    Aihe