Vain mainitakseni

Jo kaksi vuosikymmentä Subaruilla ajaneena olen tottunut huolettomuuteen.
Toissailtana kun olin käyttänyt auton pesussa, kuivailin ovien tiivisteitä ja laittelin silikoniakin niihin.
Saman tein myös takaluukulle.
Sitten avasin konepellin, jotta onkohan sielläkin jotain kumitiivisteitä, olihan siellä. Sutaisin silikonia siihenkin.
Samalla konepellin avauksella päätin uteliaisuuttani kurkistaa öljytikkua.
Mittarissa karvaa vaille 30 tuhatta, eli edellisestä öljynvaihdosta 15 tuhatta.

Oli siis ensimmäinen kerta kun katsoin öljyt, ja ihan normaali määrä sitä oli, liekö vähentynyt ollenkaan, en tiedä kun en tiedä mihin viivaan saakka sitä on 15 tuhannen huollossa laitettu.

Oikein sopiva automerkki minulle.
Ja reipasta ajoa kuten tuollaiselle turbolle sopiikin.
91185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos nuo ovat huolettomuuden kriteerejä, että riittää kun voitelee silikoonilla luukkujen tiivisteet, eikä konepellin alle tarvitse kurkkia ainakaan öljytikkua, on oma autoni paljon huolettomampi.
Luukkujen tiivisteitä en ole voidellut koskaan ja hyvin toimivat aina. Konepellin alle en myöskään ole kurkkinut kuin hyvin harvoin ja silloinkin vain kun pissapojan säiliö on pyytänyt lisää vettä. Öljyä moottori osaa pyytää lisää jos tarvitsee, vielä ei ole tarvinnut, vaikka öljynvaihtovälit ovat n. 30tkm. Niitäkin on tällä yksilöllä takanaan jo 4kpl.
Automerkin saatte arvailla vapaasti tykönänne. Subaru se ei ole, vaikka onkin nelivetoinen ja turbokoneella.

Äänestä
  • Eihän se öljypinta alene, kun öljyn seassa
    on puolet polttoaineta. Mutta miten liene
    voitelun sen jälkeen?

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    Eihän se öljypinta alene, kun öljyn seassa
    on puolet polttoaineta. Mutta miten liene
    voitelun sen jälkeen?

    Noissa volkkareissa on tilastojen mukaan paljon vikoja. Mullakin kaverilla on uusi neliveto-passat ja se on ollut ihan älyttömästi pajalla. Je neliveto siinä kuulemma jotenkin kytkeytyy joskus. :)

    Äänestä

  • Se, jonka omistaja lopetti Foresterista haaveilemisen, kun hinta nousi?

    Äänestä

  • etelässäkö sitä ollaan?
    Kyllä täällä Lapissa jos auton talvella pesee, saattaa olla aamulla tiivisteet jäätyneet kiinni, oli se sitten Subaru tai mikä tahansa muu.

    Eikä ole merkkiä olemassa, johon Subaru vaihtuisi, kyllä jämpti on niin.

    Äänestä

  • Vai että oikein pyytää öljyä tai vettä.
    No, ehkä merkkivalo syttyy Subarussakin, jos öljy vähäksi menisi, en tiedä, en ole lukenut manuaalia. Mutta minulla on sellainen käsitys, että autot, joita myydään kaikenmaailman hienouksilla, eivät ne hienoudet tahdo toimia.
    Tuossa Subarussani ei ole edes ajotietokonetta, se näyttäisikin huikeita kulutuslukemia, sen uskon, mutta enpä turhia kapistuksia autossani kaipaakaan.

    Karu, mutta äärettömän luotettava ja hyväkäytöksinen ajopeli kun on, niin tälläisen huolettoman autoilijan käyttöön erinomainen.

    Tai olenko huoleton, ehkä en ole, kun olen Subarun laittanut usemman kerran. Mutta sen kanssa ei tarvitse sitten huolehtia. Bensaa tankkiin ja vettä pissapoikaan, joskus silikonia ovikumeihin, ja ilmaa renkaisiin.

    Ei ehkä "premiumia", mutta autoa sitäkin enemmän.
    Nuitten "premiumien" kanssa joutuisi värkkäämään enemmän.

    Äänestä

  • äkstee kirjoitti:

    etelässäkö sitä ollaan?
    Kyllä täällä Lapissa jos auton talvella pesee, saattaa olla aamulla tiivisteet jäätyneet kiinni, oli se sitten Subaru tai mikä tahansa muu.

    Eikä ole merkkiä olemassa, johon Subaru vaihtuisi, kyllä jämpti on niin.

    on kaikki paremmin. Vesikään ei tiivisteissä jäädy, vaikka olisi kuinka paljon pakkasta. :)

    Äänestä

  • äkstee kirjoitti:

    Vai että oikein pyytää öljyä tai vettä.
    No, ehkä merkkivalo syttyy Subarussakin, jos öljy vähäksi menisi, en tiedä, en ole lukenut manuaalia. Mutta minulla on sellainen käsitys, että autot, joita myydään kaikenmaailman hienouksilla, eivät ne hienoudet tahdo toimia.
    Tuossa Subarussani ei ole edes ajotietokonetta, se näyttäisikin huikeita kulutuslukemia, sen uskon, mutta enpä turhia kapistuksia autossani kaipaakaan.

    Karu, mutta äärettömän luotettava ja hyväkäytöksinen ajopeli kun on, niin tälläisen huolettoman autoilijan käyttöön erinomainen.

    Tai olenko huoleton, ehkä en ole, kun olen Subarun laittanut usemman kerran. Mutta sen kanssa ei tarvitse sitten huolehtia. Bensaa tankkiin ja vettä pissapoikaan, joskus silikonia ovikumeihin, ja ilmaa renkaisiin.

    Ei ehkä "premiumia", mutta autoa sitäkin enemmän.
    Nuitten "premiumien" kanssa joutuisi värkkäämään enemmän.

    "Nuitten "premiumien" kanssa joutuisi värkkäämään enemmän."

    Minäpä uskon oikeasti, että joulupukki on olemassa. Uskon, koska kaksi vuosikymmentä olen nähnyt hänet joulun aikaan aitona ja elävänä. Parin viikon päästä taas tavataan. On se niin kiva pukki kun aina tuo hienoja lahjoja, eikä tarvitse iskän ja äiskän huolehtia ollenkaan.
    Naapurin Pete ei usko pukkiin, mutta eipä se hänen luona sitten käykään. Kaikki kivät jutut joita se saa, joutuu sen iskä tai äiskä ostamaan.

    Äänestä

  • käy meillä! kirjoitti:

    höpö.
    Minä en usko joulupukkiin.
    Uskon vaan siihen, että sen mitä oikein haluaa, sen voi saada kun sen ostaa.
    Vaikka turbo-Subarun :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

äkstee kirjoitti:

Jo kaksi vuosikymmentä Subaruilla ajaneena olen tottunut huolettomuuteen.
Toissailtana kun olin käyttänyt auton pesussa, kuivailin ovien tiivisteitä ja laittelin silikoniakin niihin.
Saman tein myös takaluukulle.
Sitten avasin konepellin, jotta onkohan sielläkin jotain kumitiivisteitä, olihan siellä. Sutaisin silikonia siihenkin.
Samalla konepellin avauksella päätin uteliaisuuttani kurkistaa öljytikkua.
Mittarissa karvaa vaille 30 tuhatta, eli edellisestä öljynvaihdosta 15 tuhatta.

Oli siis ensimmäinen kerta kun katsoin öljyt, ja ihan normaali määrä sitä oli, liekö vähentynyt ollenkaan, en tiedä kun en tiedä mihin viivaan saakka sitä on 15 tuhannen huollossa laitettu.

Oikein sopiva automerkki minulle.
Ja reipasta ajoa kuten tuollaiselle turbolle sopiikin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu