tulee ja se kosketta kovalla kädellä Eurooppaa/Yhdysvaltoja, mutta Venäjä selviää siitä ja ladakauppa kukoistaa Suomessa 70-luvun malliin, koska rikkaat ent.johtajatkin joutuvat ostamaan kulkupelikseen ladan:(
30-luvun
lama ovella
6212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuitenkin sellainen että nää räppänäautoilijatkin oppivat katsomaan ylöspäin Lada-Laatuautoa
Kyllä lama puraisee ensiksi sitä köyhintä osaa kansasta. Parempiosaiset kyllä hommansa hoitavat, sillä kouluttamaton hanttimies kilometritehtaalle ekaksi joutuu. Niihin lukeutuu suuri osa Ladan omistajista.
Lada on kehitykseltään 30-luvulla edelleen. Siinä mielessä sopiva lama-auto köyhälle duunarille.
vaan toimivan perusauton
kukaan Ladaa ostaisi jos lama iskee. Sehän on helvetin kallis ja huono auto, sillä rahalla saa jo oikeankin auton. Mistä tällä palstalla muuten johtuu tuo Ladan väittäminen halvaksi järkiautoksi, eihän se sitä ole.
kallis mutta Lada Laatuauto on hyvä valinta sellaiselle joka ymmärtää autoista edes jotakin