Lukaisin jostain lehdestä jonkin toisen yrityksen ostaneen GSM-Suomen liiketoiminnan ja tämän innoittamana surffailin GSM-Suomen sivuille tutkimaan, että mitä hääräävät.
Muistelen heillä olleen TV-mainoksen, missä kopiokonekauppiaan parran omaava henkilö kertoo rauhallisella äänellä kivoja juttuja.
Ajattelin, että hommassa on jotain aivan täysin mätää, kun kertovat sivuillaan rekrytoivansa sata uutta myyjää. Eihän kukaan rekrytoi sataa myyjää tarvitsematta rutkasti muuta henkilöstöä? Toisin sanoen, myyntivoimaa tarvitaan, jotta saadaan paljon, paljon, paljon ja paljon uusia asiakkaita. Rekrytoidaanko asiakaspalvelijoita ollenkaan? vai myydäänkö vaan? mites muu toiminta?
Sitten iski todellinen Pommi.
Klikkailin itseni vahingossa tuonne yrityspuolelle. Onhan meidänkin firmalla liittymiä, tosin Soneralta ja varmaan katsellaan muitakin tulevaisuudessa. No, luin sieltä yrityspuolen sopimusehdoista mm seuraavat asiat:
"Matkapuhelimen ja päätelaitteen tulee olla hyväksyttyjä ennen niiden käyttöä verkossa"
Eli niitä laitteita, mitä GSM-Suomi ei hyväksy, ei saa käyttää verkossa. Mielenkiintoista. Antaa täysin vapaat kädet GSM-Suomelle.
"Asiakas varaa GSM Suomella esteettömän tietoteknisen ja muun pääsyn asiakkaan tiloihin, laitteisiin ja järjestelmiin ja asiakkaan edustaja on tarvittaessa läsnä toimituksessa. "
Tarvitseeko tähän edes kommentoida mitään. Aivan järjetöntä.
"GSM Suomella on oikeus tehdä palvelun tekniikkaan ja käyttöön vaikuttavia muutoksia. GSM Suomella on oikeus lopettaa palvelun tai sen ominaisuuden tuottaminen, mikäli siihen on perusteltu syy"
Mikähän tällainen perusteltu syy sitten olisi? mikä tahansa? ja palvelun tekniikkaan ja käyttöön vaikuttavia muutoksia saa tehdä, todella mielenkiintoista.
"GSM Suomi ei vastaa palvelun soveltumisesta asiakkaan käyttötarkoitukseen, ellei niin ole erikseen sovittu. GSM Suomi ei takaa palvelun keskeytyksetöntä toimivuutta. "
No HUH HUH.
"Kertaluontoisten toimitusten osalta vahingonkorvauksen enimmäismäärä on viisi (5) prosenttia niiden palvelujen tai tuotteiden hinnasta, jonka toimituksesta on kysymys tai jos korvaus ei ole kohdistettavissa tiettyyn palveluun tai tuotteeseen, korvausvelvollisuus on enintään viisi (5) prosenttia sopimuksen kokonaishinnasta. " "Jos GSM Suomi on sopimuksen perusteella tai muuten velvollinen suorittamaan asiakkaalle sopimussakkoa, hyvitystä tai muuta vakiokorvausta sopimusrikkomuksensa johdosta, GSM Suomen vahingonkorvausvelvollisuus rajoittuu tällaisen korvauksen määrään"
Eli mitä tahansa ikinä tapahtuukaan, GSM-Suomi korvaa vain ja ainoastaan viisi prosenttia.
"GSM Suomella on oikeus muuttaa hinnastossa mainittuja maksuja. Maksun korotuksesta ilmoitetaan vähintään kaksi (2) viikkoa ennen muutoksen voimaantuloa
asiakaslehdessä, -tiedotteessa tai muuten kirjallisesti asiakkaan viimeksi ilmoittamaan laskutusosoitteeseen. "
Silti firman sopimus on vuosikausia voimassa. Vaikka sen irtisanoisi 6 kuukautta aikaisemmin, GSM-Suomi voi nostaa hinnat siis pilviin, vai miten?
"GSM Suomella on oikeus valita palveluun kuuluvat asiakkaan käyttöön tulevat käyttäjätunnukset, numerot, osoitteet ja muut sellaiset tunnisteet (jäljempänä
Tunnistetiedot). GSM Suomi luovuttaa Tunnistetiedot palvelun käyttämiseksi vain sovittua tarkoitusta varten. Ne säilyvät GSM Suomen omistuksessa eikä asiakkaalle ole niihin mitään oikeuksia sopimuksen päätyttyä, ellei kirjallisesti ole toisin sovittu."
Eli kun kerran otat GSM-Suomelta liittymät, et ikinä tule saamaan niitä itsellesi. Olet siis naimisissa täysin kyseisen yrityksen kanssa.
"Määräaikainen sopimus jatkuu sovitun määräajan jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä kirjallisesti irtisanota viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen kunkin sopimuskauden päättymistä."
:D ......... vetäkää tästä jotain johtopäätöksiä..
"GSM Suomella on oikeus purkaa sopimus, jos palvelun käyttö on ollut kokonaan keskeytettynä yli kuukauden ajan." "Mikäli GSM purkaa asiakkaan sopimuksen, sopimuksen mukaiset maksut erääntyvät heti maksettaviksi"
:D vetäkää tästä vielä enemmän.. eli jos homma menee kuralle ja ei halua enää käyttää GSM-Suomen palveluita, kaikki erääntyy heti maksettavaksi :D
"GSM Suomi saa tehdä palveluihinsa tekniikkaan ja käyttöön vaikuttavia järjestelyjä. Mikäli nämä muutokset aiheuttavat rakenteellisia tai ohjelmateknisiä muutoksia asiakkaan laitteisiin, asiakkaan on kustannettava muutokset eikä GSM Suomi ole velvollinen korvaamaan niitä."
:D Hahahahaha !!!! aivan järjetöntä!
"GSM Suomella on oikeus valita asiakkaan käyttämä radioverkko ja vaihdattaa liittymien SIM kortit tarvittaessa valitsemikseen 30 päivän kuluessa kirjallisesta ilmoituksesta joka tehdään asiakkaan voimassa olevaan laskutusosoitteeseen. GSM Suomi ei korvaa SIM kortin vaihdosta aiheutuvia välillisiä tai välittömiä kustannuksia, ellei siitä erikseen kirjallisesti sovita. GSM Suomella on oikeus siirtää asiakkaan numero valitsemaansa verkkoon ja teletunnisteeseen käyttäen NUMPAC:in palveluita."
Eli GSM-Suomi voi vaihtaa radioverkkonsa mihin tahansa toiseen,missä ei yrityksen puhelimilla edes ole kenttää. Eikä tästä voi edes valittaa.
"GSM Suomi voi muuttaa näitä sopimusehtoja. Asiakkaalle tiedotetaan uusista yleisistä sopimusehdoista kohtuullisessa ajassa ennen niiden voimaantuloa asiakastiedotteessa tai muutoin kirjallisesti."
Amen.
Siunattuja olkoon GSM-Suomen asiakkaat ja Jeesus pelastakoon.
Ei kukaan sopimusehtoja lukeva yritys voi tähän lähteä, vai voiko? lukeeko kukaan sopimusehtoja? toivottavasti lukee! näiden sopimusehtojen mukaisesti homma on salut heti kun on lähettänyt netin kautta tilauksen - silloin ollaan jo myyty sielunsa.
Kai tämä pätee hyvin pienyritysten osalla, eivät rassukat lue näitä ehtoja. Sataa myyjää tarvitaan vissiin tekemään niitä kauppoja niin nopeasti, että yritykset eivät ehdi edes lukemaan näitä ehtoja.
Olen lueskellut erilaisia sopimusehtoja tässä vuosien varrella vaikka kuinka, mutta yhtä radikaaliin kyykytykseen en ole tähän mennessä törmännyt.
Tämän oksennuksen jälkeen en enää halua lukea, mitkä ovat heidän ehtonsa yksityisasiakkaille, koska olen itse sellainen. Onneksi en kuitenkaan kyseisen yrityksen asiakas.
Kommentoikaa vapaasti, mitä kokemuksia teillä on näistä sopimuksista..?!
En mitenkään ymmärrä, minkä ihmeen vuoksi joku ylipäätään tekee nykypäivänä määräaikaisia sopimuksia näissä asioissa, tämän taloudellisen tilanteen vallitessa? ja vielä tällaisia mitkä sisältävät "pienen jekun" eli pitää irtisanoa 6kk aikaisemmin.. :-/ !
GSM-Suomi, voi hyvää päivää..
12
1807
Vastaukset
- näköjään mitään.
KAIKKIEN operaattoreiden vaatimus on mm. se että asiakkaan päätelaitteet tulee olla hyväksyttyjä eikä se tarkoita sitä että GSM Suomi antaisi itse jotain hyväksymisiä vaan sitä että päätelaitteet tulee olla yleisesti tyyppihyväksyttyjä eikä ne saa aiheuttaa häiriöitä tai vikoja verkkoon! Tän tajuaisi lapsikin. mikset sinä? Toinen juttu mihin edes jaksan kommentoida koskee pääsyä asiakkaan laitetiloihin. Siis tottakai jos joku tulee huoltamaan tai asentamaan laitteita, pitää silloin asentajalle antaa esteetön pääsy laitetiloihin ja laitteisiin. Tämänkin tajuaisi lapsi ja edelleen mikset sinä? Kenties siksi että olet joko tyhmä tai haluat vain ajankuluksi valittaa turhista asioista joista kukaan muu ei ilkeäisi valittaa koska ne on itsestäänselvyyksiä.
- Nimetön
Et nähtävästi tajua yhtään mitään sopimusteknisistä asioista, saati sitten laista tai yritysten välisistä kaupoista. Sinun ei kannattaisi edes lukea tällaista tekstiä, aivan kuten ei lapsenkaan.
Ehdoissa ei mainita mitään tyyppihyväksynnästä, pässi. Lisäksi ehdoissa ei mainita operaattorihyväksynnästä mitään, vaan ehdoissa käsitellään kyseisen yrityksen ja sopimuskumppanin välisiä asioita, eli edelleen kyseinen yritys voi näiden ehtojen perusteella määritellä päätelaite, hyväksytäänkö se vai ei.
Ja toinen, pässi. Tässä annetaan täysi vapaus kyseiselle firmalle päästä tiloihin, sopimuksesta riippumatta. Tätä ei olla tarkemmin määritelty.
Kannattaa hankkia edes se haaveilemasi datanomin tutkinto, niin ymmärrät asioista sen verran, että et ymmärrä niistä mitään. Tekstistäsi käy hyvin ilmi, että olet juuri ja juuri läpäissyt peruskouluasteen: onneksi olkoon siitä.
"kukaan muu ei ilkeäisi valittaa koska ne on itsestäänselvyyksiä" - tällä lausahduksella todistit olevasi aivan täysi nolla, vailla ymmärryksen häivää yhtään mistään. Kenties olet yksi niistä 8 tuhatta euroa tienaavista verkostomarkkinoijista, koska itket täällä sen perään, että joku tajuaa jotain näistä vippaskonsteista ja järjettömistä sopimusehdoista.
- LeenuLii
Jos hintoja muutetaan tai palvelu muuten muuttuu olennaisesti on määräaikaisuus mahdollista lopettaa kesken sopimuskauden. Tämä asia selviää kuluttajasuojalaista. Tämän takia määräaikaisten sopimusten ehtoja ja hintoja ei yleensä muuteta kesken sopimuskauden.
Jos esimerkiksi teen määräaikaisen sopimuksen sähköyhtiön kanssa sitoutuu sähköyhtiö siihen, että se ei nosta hintojani kesken sopimuskauden.- Nimetön
Juu kuluttajansuojalain mukaan, mutta tässä olikin kysymys yrityksistä.
- sullekin..
ja vielä oikein käsipäivää taloon! ;)
- Nimetön
Hyvää käsipäivää Sinulle myös, jalkojasi myöten ;)
- Nimetön
No nämä kohdat herätti mielenkiintoa. Eli samalla perusteella esimerkiksi Sonera tai Elisa voisivat valita (ja varata!) asiakkaansa numerot eli teletunnistetiedot siten, että niitä ei luovuteta enää takaisin asiakkaalle, jos haluaa vaihtaa operaattoria? täytyy lisäksi olla todella tarkkana tuosta sopimuksen 6kk -kohdasta, jos yrittää irtisanoa palvelua yhtään myöhemmin se jatkuu sitten vielä vuodella ja kyseisen yrityksen ehdoilla. Ei tuo nyt kovin asiakasystävällistä ole. Ei kai kukaan halua näillä ehdoilla tässä lamautuneessa taloudellisessa jamassa pitkiä sopimuksia tehdä. Nää on juttuja,mitä pk-yrityksissä ei yleensä muisteta tai tajuta, valitettavasti.
"GSM Suomella on oikeus valita palveluun kuuluvat asiakkaan käyttöön tulevat käyttäjätunnukset, numerot, osoitteet ja muut sellaiset tunnisteet (jäljempänä
Tunnistetiedot). GSM Suomi luovuttaa Tunnistetiedot palvelun käyttämiseksi vain sovittua tarkoitusta varten. Ne säilyvät GSM Suomen omistuksessa eikä asiakkaalle ole niihin mitään oikeuksia sopimuksen päätyttyä, ellei kirjallisesti ole toisin sovittu."
"Määräaikainen sopimus jatkuu sovitun määräajan jälkeen vuoden kerrallaan, ellei sitä kirjallisesti irtisanota viimeistään kuusi (6) kuukautta ennen kunkin sopimuskauden päättymistä."- minä en tajua
mitään noista jutuista mutta eikös tuo kuitenkin kuluttaja-asiakkaalle ole ihan hyvä operaattori vaikka ei sitä yrityksille oliskaan?
- mutta tämä
minä en tajua kirjoitti:
mitään noista jutuista mutta eikös tuo kuitenkin kuluttaja-asiakkaalle ole ihan hyvä operaattori vaikka ei sitä yrityksille oliskaan?
on datanomien keskustelu yrityspalveluista.
Ei kannata puuttua...
- ja puolueellinen
samat ehdot löytyy muiltakin toiset vaan laittaa ne näkyviin rehellisesti eivätkä vasta sitten kun niitä sovelletaan ja käsketään lukemaan jostain lapun takaata. Jollain oli uudet ehdot printattu laskun kirjekuoren sisäpuolelle ja siten että kuori piti repiä rikki että sai luetuksi.. Itse olen entinen soneran asiakas ( riitti kusetus ja lypsäntä) mutten gsm suomen asiakas.. Hyvää joulua kaikille
- Toimii juuri niin kuin on k...
Varokaa tätä firmaa, on karvaita kokemuksia.
- Sopimus purkuun !!!
yhteydet olivat GSM-Suomella poikki tänään. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Yrityksen puhelimet eivät toimineet ja kun monen tunnin päästä sain jonkun kiinni niin ilmoittivat sen olevan sähkövika. Sain sitten langanpäähän kaksi heidän työntekijäänsä täältä omasta kaupungista, jotka kertoivat että maksut ja palkat on maksamatta Gsm-Suomella joten yhteydet ei toimi. Enpä jäänyt sitten enää miettimään vaan otin uudet laajakaistayhteydet sellaiselta operaattorilta joka hoitaa sentään laskunsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72528- 1211811
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1271541Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill511521Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741327Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1621317- 1481285
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.661105