Hei!
Minua on mietityttänyt kovasti, että olenko ainoa jolla ei mitään tuollaisia ole ollut. En ole myöskään halunnut riidellä vanhempien kanssa. Polttaa tuolla jossain puskissa salaa ja piilotella sitten kotona tupakan hajua, en ole myöskään ikinä ollut humalassa niin, että olisi krapula, en ole ikinä kokeillut mitään jännitävää tai vaarallista.
Olen aina ollut tälläinen kiltti tyttö joka tykkää iltaisin katsoa äidin kainalossa tv:tä ja puhua perheen kanssa kaikista arkipäivän asioista.
Minulla on myös aina ollut ihan hyvä mieli, ettei siis ole tullut mitään ärsytys kausia jolloin kaikki asiat tuntuisi ihan kauheilta.
Tunnen itseni kyllä henkisesti huomattavasti nuoremmaksi mitä olen fyysisesti. En halua olla aikuinen enkä halua ottaa vastuuta kaikesta. Haluan vain elää päivä kerrallaan ja olla huolettomasti.
Voiko murrosikä tulla vielä vaikka pian olen täysi-ikäinen?
Minusta siis on ihan mukavaa, että ei ole tarvinnut riidellä vanhempien kanssa ja kotona saa puhua kaikki asiat mitkä mieltä painaa. Minusta vain tuntuu, että olen jäänyt kaikesta paitsi mitä olisi pitänyt kokea jo tähän ikään mennessä. Hei, oikeasti olen täysi-ikäinen pian enkä ole koskaan edes seurustellut.
Kai sitä vielä ehtii, mutta kun ei erityisemmin huvita. Olenko vähän outo ja onkohan minussa jotain vikaa kun normaalit nuorten asiat ei kiinnosta?
Minua on mietityttänyt kovasti, että olenko ainoa jolla ei mitään tuollaisia ole ollut. En ole myöskään halunnut riidellä vanhempien kanssa. Polttaa tuolla jossain puskissa salaa ja piilotella sitten kotona tupakan hajua, en ole myöskään ikinä ollut humalassa niin, että olisi krapula, en ole ikinä kokeillut mitään jännitävää tai vaarallista.
Olen aina ollut tälläinen kiltti tyttö joka tykkää iltaisin katsoa äidin kainalossa tv:tä ja puhua perheen kanssa kaikista arkipäivän asioista.
Minulla on myös aina ollut ihan hyvä mieli, ettei siis ole tullut mitään ärsytys kausia jolloin kaikki asiat tuntuisi ihan kauheilta.
Tunnen itseni kyllä henkisesti huomattavasti nuoremmaksi mitä olen fyysisesti. En halua olla aikuinen enkä halua ottaa vastuuta kaikesta. Haluan vain elää päivä kerrallaan ja olla huolettomasti.
Voiko murrosikä tulla vielä vaikka pian olen täysi-ikäinen?
Minusta siis on ihan mukavaa, että ei ole tarvinnut riidellä vanhempien kanssa ja kotona saa puhua kaikki asiat mitkä mieltä painaa. Minusta vain tuntuu, että olen jäänyt kaikesta paitsi mitä olisi pitänyt kokea jo tähän ikään mennessä. Hei, oikeasti olen täysi-ikäinen pian enkä ole koskaan edes seurustellut.
Kai sitä vielä ehtii, mutta kun ei erityisemmin huvita. Olenko vähän outo ja onkohan minussa jotain vikaa kun normaalit nuorten asiat ei kiinnosta?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Murrosikä on kliseitä täynnä. Tuntuu, että jotkut tekee siinä iässä tiettyjä asioita vain siksi, että niin "kuuluu" tehdä... vaikka niistä asioista olisi vain harmia.
Jos et koe jääneesi mistään TÄRKEÄSTÄ "paitsi," ole vain iloinen. Jos nuoruuden perinteiset rävellykset ei sua kiinnosta, niin ei se mitään. Vaikka noilla hömelöillä varmaan riittää muisteltavaa keinutuolissa kiikkuessa, en kuitenkaan itse usko, että nuoruuden olisi tarkoitus olla kaikille jokin elämän kohokohta... Ehkä olet ikinuorekas, joka elää "kovempaa" vähän myöhemmin isompana...
Paha sanoa, oletko outo, koska itseltänikin on jäänyt teini-iän kohellukset kokematta. Kyllä se varmaan joidenkin mielestä on outoa. En tosin koe menettäneeni mitään vaikka olen ollut hyvissä väleissä vanhempieni kanssa, enkä ole tehnyt niitä asioita, jotka "kuuluvat" nuoruuteen.
Pelkkää legendaa koko murrosikä. Hyvin harva tappelee vanhempiensa kanssa yhtään sen enempää "murrosiässäkään". Niillä, jotka sitä tekee on muitakin ongelmia.
Ei sen murrosiän tarvii oikeesti tarkottaa, ttä kiukuttaa jatkuvasti, se on vähän susta itsestäs kiinni, että HALUUTKO sä OIKEESTI riehua jossakin, vai haluutko istua äipän kanssa kattomassa telsua. Mua ei ainakaan huvita toi ryypääminen yms. riehuminen.
Joo noi kiukuttelut, humaltumiset, polttelut ym. örvellykset on vain sitä suomalaista tapaa ilmaista itseään nuorena, kun ei me siihen muuten pystytyä kun niin juroa porukkaa ollaan(en yleistä).
Yhtälailla se teini-ikä on ollu Italiassakin ja harvempi siellä ryhtyy sellaisiin toiminpiteisiin, mihin me ryhdytään. Eli se on tämä meidän kulttuuri ja uuden sukupolven 'perinteet' jotka saattaa meidän saada tuntemaaan, että jostain jää paitsi.
Mutta toisaalta joskus irtautumista vanhemmista ei tapahdu ennen ikää 30, kun vanhemmat eivät enää kestä loisivaa lastaan.. Eli kasvaminen vanhemmista ulos tapahtuu jossain vaiheessa: joillakin se näkyy rajummin ja joillakin se on tosi hienovaraista. Ja jotkut ovat riippuvaisia aina.