Vaikkakin täällä on jo pari aloitusta aiheen tiimoilta, minua kiinnostaa vielä tarkentaa asiaa ja kuulla mahdollisimman monta syytä eroon.
Ja ehdotan, että sellaiset syyt jätetään listoista toiston vuoksi pois kuin
väkivalta
pettäminen
holtiton rahankäyttö
päihteet.
Ja ehdotan, että sellaiset syyt jätetään listoista toiston vuoksi pois kuin
väkivalta
pettäminen
holtiton rahankäyttö
päihteet.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Mielenterveysongelmat pois ihan vaan turhan toiston vuoksi.
siis tästä listasta:
väkivalta
pettäminen
holtiton rahankäyttö
päihteet
mielenterveysongelmat
puuttuu kyllä:
seksin loppuminen
luulen, että se on vielä yleisempi syy (lesbo)suhteiden päättymiselle kuin ehkä mikään yksittäinen, noista yllämainituista. ehkä heterot hankkivat tässä vaiheessa rakastajan/rakastajattaren ja kituuttavat yhdessä lasten vuoksi.
se eroavatko lapsia saaneet naisparit yhtä helposti kuin sinkkulesbot vai kituuttavatko yhdessä lasten vuoksi (kuten monet heterot), olisi myös ihan mielenkiintoista kuulla....
sit just lesboilla johtuu? ja voiks sille tehdä mitään, estää sen?
Mutta kun mikään ei tule/synny itsestään, vaan vaatii työtä, työtä, työtä ja vielä kerran työtä. Liian helposti päädytään rutiiniin ja elämään itsekkäästi välittämättä kumppanin tarpeista. Parisuhde on liitto, johon pitää panostaa kummankin 100 %:sti. Aito antautuminen ja yhdessä kasvaminen vaatii rohkeutta paljastaa itsensä toiselle.
Tähän osaan tästä viestistä
"työtä, työtä, työtä ja vielä kerran työtä"
mä en usko ollenkaan. jos liitto vaatii kaiken huomion, on se väärä, elämässä on niin paljon muutakin kiinnostavaa, kuten oikea työ!
Mutta tää loppu on täyttä asiaa ja ylipäänsä lähtökohta, että kannattaa edes harkita toiseen tutustumista:
"Aito antautuminen ja yhdessä kasvaminen vaatii rohkeutta paljastaa itsensä toiselle."
Mutta sanottakoon puolustukseksi, että joskus parisuhteessa tulee eteen tilanteita, että itsekin yllättyy itsestään ja käytöksestään...
" jos liitto vaatii kaiken huomion, on se väärä, elämässä on niin paljon muutakin kiinnostavaa, kuten oikea työ!"
Mä taas uskon, että hyväkin liitto vaatii työtä ja paneutumista, sillä kyseessähän on kahden erilaisen persoonallisuuden, henkilöhistorian omaavaa, toisilleen täysin vierasta, ihmistä, joiden yhteiselämä pitäisi saada onnistumaan. Ja hyvistä yrityksistä huolimatta toista ei opi koskaan täydellisesti tuntemaan ja ymmärtämään, jos kohta itseäänkään.
Työ, jota liiton eteen pitää tehdä, on mieleistä ainakin mulle. Se ei ollenkaan tunnu varsinaiselta työltä, eikä missään tapauksessa työläältä. Ja olen myös sitä mieltä, että liitto on se keskiö ihmisen elämässä, josta kaikki muu lähtee.
Rakastaminen on tahdon asia. Sen vuoksi vihkikaavassakin kysytään tahdotko, eikä tunnetko ;).
on rakkauden puute.
en kyllä ymmärrä sitä, miksi epätyydyttävässä suhteessa olisi joku pakko roikkua. ja miksi yleensä pitäisi listata "hyväksyttävät" syyt. ne ovat tapauskohtaisia. ja kenen hyväksymisestä on kyse?
Mistä se syntyy?
syitä voi olla niin monia kuin on ihmisiäkin. ja ei sellaista voi sanoa, ettei ole hyväksyttävää lakata rakastamasta. ei sitä voi komentaa.
Mutta se vain tekee eroista liian helppoja ja suhteista vain vähän aikaa kestäviä. Se tekee myös niistä osapuolista varovaisia, katkeria ja onnettomia ihmisiä, jotka eivät haluaisi rakentaa suhdetta erotakseen.
Nykyään erotaan aivan liian helposti. Minusta juuri hänen, joka vain lakkaa rakastamasta, olisi tutustuttava itseensä ja löydettävä se pohjimmainen syy sieltä. Se minittäin seuraa koko elämän ajan.
musta tuntuu et rakkauden puute vois syntyä päinvastaisella tavalla ku rakkauden vahvistuminen. mitä sitä itsekukin tekee vahvistaakseen rakkautta? tekee sit vaan päinvastoin.
ehkä motivaatio rakkauden vahvistamiselle katoaa. ja niin se sit kuolee.
toinen muuttuu liikaa tai pysyy aina vaan samana. itse muuttuu ja oudoksuu entistä rakkauttaan.
olikohan se erich fromm, joka sanoi, et rakkaus, joka ei kehity, muuttuu helposti vihaksi.
mutta olen osannut rakastaa uudelleen toista ihmistä ja se jatkuu yhä. pohjimmainen syy rakkauden loppumiseen oli siinä ettei oltu oikeita toisillemme alunperinkään. ja kun löytyi myöhemmin oikea, rakkaus on kestänyt kauan eikä edes ole vuosien saatossa väljähtynyt. ei se rakkauden loppuminen ole seurannut elämässä. vaikka voihan kaikki loppua vielä. mistä sen tietää. ei kukaan tiedä.
Minusta tuntuu, että puhut enemmänkin rakastumisesta kuin rakkaudesta.
"Rakastumisen voidaan ajatella aiheuttavan riippuvuutta ihmisille, jotka vaihtavat kumppania aina kiihkeimpien tunteiden sammuttua.
Voimakas rakastuminen kestää yleensä puolesta vuodesta kahteen vuoteen, minkä jälkeen fysiologiset muutokset palautuvat ennalleen ja tunne syvenee tasaiseksi rakkaudeksi."
http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=01/2007&id=7dcd61f
Oma kokemukseni vahvistaa tätä. Jos rakastumisen jälkeen ei seuraa rakkauden syveneminen, suhde päättyy. Jos rakastumisen huuman loputtua tunteet syvenevät, suhteella on mahdollisuus jatkua kauankin. Ei sen eteen tarvitse erikseen töitä tehdä. Ratkaisevaa suhteen keston kannalta on minun elämässäni ollut se onko minulla ollut ko. kumppanin kanssa riittävästi yhteistä ja hyvä pohja suhteelle (kuten syvä ystävyys, hyvä seksielämä, yhteisiä juttuja, yhteinen suunta elämässä jne.)
Yksi seikka minkä merkitystä ei useinkaan tuoda esiin tässä yhteydessä on hyvä itsetuntemus. Jos ei tunne itseään ja omia ihan oikeita tarpeitaan ei voi tietää minkälainen kumppani on itselle pidemmällä aikajänteellä sopiva ts. minkälaisen kumppanin kanssa suhde mahdollisesti jatkuisi pidempään. Tosi moni eksyy aina samanlaiseen, itselleen väärään, seuraan ja toistaa sen takia samoja kaavoja suhteissaan vuodesta toiseen. Parisuhde on kuitenkin aina erilaisten persoonien summa ja eri ihmiset saavat erilaisia piirteitä esille toisistaan. Minun suhteistani onnellisimpia, rakkaudentäyteisimpiä ja kestävimpiä ovat olleet ne, joissa minusta tulivat esiin ns. parhaat puolet.
Puhun sekä rakastumisesta että rakastamisesta ja olen tietoinen näiden kahden erosta.
"Jos rakastumisen huuman loputtua tunteet syvenevät, suhteella on mahdollisuus jatkua kauankin. Ei sen eteen tarvitse erikseen töitä tehdä."
Rakastumisen huuman jälkeen tunteet syvenevät vain siinä tapauksessa,että ne saavat "ravintoa". Eli että osapuolet huomioivat ja kohtelevat hyvin toisiaan. Tekevät kompromisseja ja keskustelevat esiintulevista ongelmistaan. Ovat aidosti läsnä toisilleen jne. Tätä kaikkea nimitän työksi, toiset voivat kutsua sitä vaikkapa vain elämäksi toisen rinnalla. Kahden ihmisen yhteen hitsautuminen ei tapahdu itsestään, niin yhteensopivia palapelin osasia emme suinkaan ole.
Itsetuntemuksesta minäkin jo aijemmin mainitsin. Ja hyvän itsetuntemuksen lisäksi parisuhteessa tarvitsemme kosolti empatiaa ja kykyä nauttia elämän pienistä onnen hetkistä. Taitoa kiinnittää huomio siihen hyvään, mikä meillä on.
"Tätä kaikkea nimitän työksi, toiset voivat kutsua sitä vaikkapa vain elämäksi toisen rinnalla."
Niin, minusta ei ole työtä, jos tekee asioita rakkaudesta. Mutta voihan sitä työksikin sanoa, jos se tuntuu työläältä.
Sanoista tulee erilaisia mielleyhtymiä kullekin. Minulle rakkauden, parisuhteen eteen tehty työ on pelkästään p o s i t i i v i n e n asia, eikä ollenkaan työlästä tai vastenmielistä.
Työ sanan voisi korvata tässä yhteydessä myös sanalla hoitaa. Parisuhdetta pitää hoitaa.
Mutta tärkeintä, ettei jäädä kiinni sanoihin, vaan tajutaan se syvempi merkitys, ettei mikään tule itsestään, ilmaiseksi meille..tai jos tuleekin, voimme sen menettää, jos olemme vain ottavina osapuolina. :)
Kaiken muun mitä viestissäsi tuot esiin allekirjoitan minäkin, mutta tuossa viimeisessä lauseessa olet mielestäni viskaamassa vastuuta toiselle.
"Minun suhteistani onnellisimpia, rakkaudentäyteisimpiä ja kestävimpiä ovat olleet ne, joissa minusta tulivat esiin ns. parhaat puolet. "
Kääntäen aivan kuin se toinen olisi syynä siihen, että sinun "pahat puolesi" tulevat esiin. Ja jos ne tulevat esiin, niin eikö siinä olisi juuri se kasvunmahdollisuus eli mahdollisuus tehdä jotain niille "pahoille puolille"? Mitähän ne mahtavat kohdallasi olla?
Vai oletko onnellinen vain suhteessa, jossa voit säilyttää kiiltävän kilpesi eikä tarvitse alentua näkemään, että itsessäkin on sitä kasvunvaraa?
Ja minkälaisessa suhteessa ne pahat puolet tulevat esiin? Mielestäni yleensä sellaisessa, jossa on vastapuolelta rakkautta ja luottamusta, jotta niitä uskaltaa näyttää. Mutta tietty rajansa kaikella, ei ihan miten tahansa voi räiskiä toisen silmille niitä pahoja puoliaan, koska kukaan ei kestä rajattomasti.
Itse olen ollut vastaanottajan sekä räiskijän osassa ja sitä kohtuutonta räiskintää vieläkin syvästi kadun. Onneksi nykyään on ainakin useimmiten valinnan varaa, kun alkaa keittää liikaa eli ulos lenkille hakemaan sopivaa mittakaavaa. Sieltä niitä parhaita puoliakin alkaa löytyä tai ainakin ratkaisuja "pahojen puolien" kanssa elämiseen.
Tuo paras puoli on mielenkiintoinen käsite. Itse tähän toin vastapariksi pahan puolen, mutta sitä ei tässä ole määritelty mitä se paha kullakin on. Minulla se on ainakin ollut liian terävä kieli, halu loukata ja alistaa, toisen mitätöinti sanoin, dramaattisuus, jättämisellä uhkailu.
Kirjoitat hyvin! Olen samaa mieltä muuten tuosta, että jos me valitsemme aina kumppanin, joka saa ns. parhaat puolemme esiin, meiltä jää kasvun mahdollisuus kokonaan. Silloinhan tavallaan toisen persoona vain myötäilee meitä, kun taas toisen tyyppisessä suhteessa joudumme tarkastelemaan omaa itseämme.
olen kuin prepattu koulukypsä ekaluokkalainen, joka osaa lukea, laskea ja kirjoittaa sekä taitaa laulun, leikin ja liikunnan lisäksi sosiaalisen toimeentulemisen luokkakavereiden, opettajien ja vanhempien kanssa.
Pahat puolet ovat niitä hetkiä, kun tämän ponnistelemaan tottumattoman tyhjäpään täytyy luntata "kerro omin sanoin" tehtävän varalle.
Ainakin minä olisin odottanut tässä kohtaa asiallista vastausta. Oltaisiin saatu nähdä vielä mahdollisesti hyväkin keskustelun pätkä, sillä tämä aihe on meitä kaikkia koskettava ja tärkeä. Huumorilla olkoon aikansa ja paikkansa!
Ajatuksella kirjoitin. Testaa vaikka lukemalla se vielä läpi ja eläytymällä pikkukoululaisen osaan noissa kahdessa kuvaamassani tilanteessa.
Tulkitsit ja kärjistit asiaa omista näkemyksistäsi käsin - niin kuin toki me kaikki. En ole koskaan enkä missään tilanteessa siirtänyt vastuuta omista tekemisistäni tai tekemättä jättämisistäni toisen ihmisen vastuulle. Minulla on aika vahvat ihanteet sen suhteen miten minun tulisi toimia ihmissuhteissa. Ei muiden, vaan minun itseni takia, nukun nimittäin yöni paremmin kun minulla on ns. hyvä omatunto ja koen kohdelleeni ihmisiä oikein. (En pidä sinänsä sanasta omatunto, koska sillä on niin uskonnollinen kaiku, olen itse ateisti)
En haluaisi nostaa tässä omaa häntääni, mutta olit utelias pahoista puolistani. Voin sanoa ettei niitä ole kovin monia. Olen joskus mm. kärsimätön ja mustasukkainen. En sen enempää kuin keskiverto virtanen kuitenkaan. Tyttöystäväni saa mm. pussata eksäänsä (kunhan se ei mene kielisuudelmien puolelle) tai yöpyä hänen luonaan, jopa kahden samassa sängyssä jos siltä tuntuu.
Pisimmän, 13 vuotta kestäneen parisuhteeni aikana en ole sen sijaan kertaakaan:
huutanut kumppanilleni
nimitellyt kumppaniani
manipuloinut kumppaniani
vahingoittanut kumppaniani fyysisesti
nalkuttanut kumppanilleni
loukannut kumppaniani tahallani, en edes riidan keskellä
alistanut kumppaniani
uhannut kumppaniani millään tavalla
Vaikea varmaan uskoa, mutta eksäni voi vahvistaa tämän. Olen aika helppo ihminen. Se johtuu siitä, että olen lapsen asemassa joutunut läpikäymään niin perusteellisen parisuhde- ja perhehelvetin etten hermostu kovin usein arkipäivän asioista ja haluan pysyä mahdollisimman kaukana kaikenlaisesta parisuhteeseen liittyvästä henkisestä tai fyysisestä väkivallasta ja vallankäytöstä. Näen kaikissa ihmisissä päällimmäisenä hyvät puolet enkä leimaa ihmisen persoonaa hänen tekojensa tai hänen tekemättä jättämistensä perusteella. En osaa halveksia tai vihata yhtäkään ihmistä, en edes hetkellisesti. En myöskään odota ihmisten käyttäytyvän ja kohtelevan minua samalla tavalla kuin kohtelen heitä. Niin kauan kuin en itse ole täydellinen, huolehdin ensin omista asioistani :)
Tältä pohjalta ketä tahansa ihmistä on helppo kunnioittaa. Uskon myös rakentavan kommunikoinnin voimaan parisuhteessa ja minulla on ollut vuosien aikana muutama ihana kumppani, joiden kanssa on ollut aika helppoa tulla toimeen vaikka he ovat monissa asioissa olleet hyvinkin erilaisia kuin minä. Kaikki eksäni ovat nykyisin parhaita ystäviäni.
Olen suurin piirtein yhtälailla "lehmänhermoinen" niin töissä, vapaa-ajalla kuin vieraiden ihmistenkin seurassa. Kulloinenkin kumppanini on kuitenkin se ihminen, jota yleensä ymmärrän vielä paremmin kuin muita ihmisiä ja siksi olen hänen kanssaan vieläkin lehmänhermoisempi kuin muiden tuttujen. Esimerkiksi tässä pisimmässä suhteessa "riitelimme" noin kerran tai pari kertaa vuodessa, mikä lähinnä tarkoitti roskien viemistä tyyppisiä erimielisyyksiä.
Parhaiden puolten esiintulemisella tarkoitan kuitenkin tässä yhteydessä lähinnä uusien hyvien puolten esiintulemista. Viimeisimmässä parisuhteessani minusta tuli esiin romanttisempi puoli - haaveilin prinsessahäistä, samanlaisista sormuksista, romanttisista matkoista, biologisista tai adoptiolapsista jne. mikä ei ollut minulle aiemmin tyypillistä. Minusta on upeaa, että hänen kanssaan koin ensimmäistä kertaa haluavani itse äidiksi. Hän myös sai minut uhraamaan omaa vapaa-aikaani parisuhteeseen eri tavalla kuin aiemmin olin tehnyt. Opin paljon siitä miten voi huomioida toista ja miten voi tulla paremmin toimeen erilaisten ihmisten (tässä tapauksessa hänen laajan tuttavapiirinsä) kanssa. Opin paljon asioita muista ihmisistä, myös muistakin kuin kun kumppanistani.
Koenkin, että jos kumppanini on liian samanlainen kuin minä, en kehity ihmisenä niin paljon kuin ehkä muuten kehittyisin. Jos suhde toimii paitsi kahden ihmisen välisenä rakkaussuhteena, myös saa minusta esiin uusia, hyviä puolia, erilaisia kuin aiemmin, on se pelkästään positiivinen asia. Oppiminen ja kehittyminen ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeimpiä ja parhaimpia asioista elämässä. Siksi olen erityisen onnellinen ihmissuhteessa jossa voin löytää tai kehittää uusia puolia itsessäni eri tavalla kuin aiemmissa tai muissa ihmissuhteissa.
Toivottavasti tämä selvensi asiaa :)
En suoraan sanoen ymmärrä mitä tekemistä valitsemisella on rakastumisen ja rakastamisen kanssa. Minä olen ihan yhtä vähän pystynyt valitsemaan sen kehen yksilötasolla rakastun kuin olen pystynyt valitsemaan sen että olen lesbo.
Toinen vastaukseni tässä ketjussa selventänee sen mitä tarkoitan parhaiden puolien esiintulemisella ja mitä ajattelen itsen kehittymisestä parisuhteessa.
Kiinnostaisi tietää miten se, että jonkun kanssa tulee itsestä esiin parhaita puolia, vie sinun mielestäsi kasvun mahdollisuuden? Senkö vuoksi ettei silloin joudu tekemään "töitä" muuttaakseen itseään? Minun kohdallani se ei mene ollenkaan niin, oma motivaationi itseni kehittämiseen ja kehittymiseen on aivan muualla kuin parisuhteessa tai parisuhteeni laadussa. Se on osa syvintä persoonallisuuttani.
Kiitos, että näit noin suurta vaivaa puolustaaksesi itseäsi. En huomannut hyökänneeni, kirjoitin vain mitä mieleeni kirjoituksestasi tuli, omien kokemusteni kautta. Huomaamme varmaan nyt, että tämän palstan ja näiden kirjoitusten voima on suurempi mitä olemme ehkä tulleet ajatelleeksi ???? Eli ei ole ihan sama mitä tänne kirjoittaa, joku voi jostakin kirjoituksesta todellakin pahoittaa mielensä : ). Kokemusta on.
Uskon kaiken mitä sanot itsestäsi ja toivotan sinulle kaikkea hyvää. Noilla eväillä löydät varmasti sinulle sopivan kumppanin tai sinulla sellainen jo on.
Rakastuminen on tunne, rakastaminen tekoja. Eli kyllä se niin on, että me valitsemme, mitä me teemme ja miten käyttäydymme toisiamme kohtaan.
Kasvusta. Me ihmiset kasvamme ollessamme kontaktissa muihin ihmisiin. Ilman ihmiskontakteja emme joudu kohtaamaan itseämme samalla tavalla. Me tulemme näkyviksi tavallaan vasta kontaktissa muihin.
Näin minä asian näen.
Jos me aina valitsemme ihmiset, jotka tuovat meistä parhaat puolet esiin, niin se tavallaan on samaa kuin myötäilevä suhtautuminen; muutoksen tarvetta ei synny. Me jokainen tarvitsemme omaa henkilökohtaista kasvua, joka jatkuu ihan läpi elämän, eikä valmista tule.
Tuolla kysyttiin sulta noita ns. kehittämistarpeisia puolia, joita et halunnut itsestäsi esiin. Mielestäni et vastannut siihen.
Niistä olisi kiva edelleen kuulla. Eli mikä on sellainen puoli, jota et missään tapauksessa halua esiin itsestäsi?
Mielestäni parisuhde on se, joka kasvattaa meitä jokaista halusimme sitä tai emme. Toisille vaan haluttomuus kasvaa on niin vahvaa, että mieluummin luopuu koko parisuhteesta.
Yhtä asiaa minun on hyvin vaikea ymmärtää tässä ketjussa. Miksi sanojani väännellään ja tulkitaan miten sattuu?
Esimerkiksi tämä lause: "Tuolla kysyttiin sulta noita ns. kehittämistarpeisia puolia, joita et halunnut itsestäsi esiin."
Sanoinko tai ilmaisinko jossain vaiheessa etten halunnut jotain puolia esiin itsestäni??? En ainakaan omasta mielestäni :)
Sitten vastauksena kysymykseen: "Eli mikä on sellainen puoli, jota et missään tapauksessa halua esiin itsestäsi?"
Ei minussa ole mitään puolta jota en halua esiin itsestäni. Minun kumppanini, ne muutamat joiden kanssa olen elinikäni aikana ollut, ovat nähneet ihan kaikki puolet minusta, olen kertonut heille kaikki vähänkin olennaiset asiat itsestäni ja ollut täysin aito ja avoin heidän seurassaan - aina. Olen siinäkin mielessä ehkä vähän erilainen tapaus että olen täysin avoin kaikille läheisilleni eikä ole sellaista vähänkään tärkeää (esim. luonteenpiirteeseen) liittyvää asiaa jota perheeni, eksäni ja noin kymmenkunta muuta läheisintä ystävääni eivät minusta tietäisi. Ja se johtuu siitä että minusta kaikista parasta elämässä on paitsi rakastaa jotakuta toista täysin sellaisena kuin hän on, myös itse tulla rakastetuksi sellaisena kuin on. Ihan kaikkine puolineen, vahvuuksineen, puutteineen ja vajavaisuuksineen. Mistään ei tule sellaista rauhaa ja tasapainoa elämään kuin tunteesta että on rakastettu ja rakastaa itsekin em. tavalla, ainakin jonkun tai joidenkin läheisten taholta. Omassa elämässäni on muutama sellainen ihminen, perheeni ja aiemmin mainitsemani eksät. En minä missään tapauksessa halua että he rakastaisivat väärää, vääristyneeseen tai valheelliseen kuvaan pohjautuvaa mielikuvaa minusta. Aivan täysin vastaavasti minä rakastan heitä kritiikittömästi ja täysillä loppuun asti. Eksiäni kohtaan tuntemani rakkaus on toki muuttanut muotoaan, en rakasta heitä enää kumppaneina vaan parhaina ystävinäni. Heillä on aina paikka minun sydämessäni ja he voivat aina tulla luokseni huolineen ja murheineen. Olen heidän tukenaan aina kun vain voin, jos he tukeani tarvitsevat.
Sivuhuomautuksena, olisi tosi mukavaa jos lukisitte lauseita mitä kirjoitan ettekä rivien välejä, koska en yritä ilmaista asioita rivien välissä. Pahoittelen, että tämä asioiden selventäminen menee nyt aika tarkaksi viilaamiseksi mutta koen, että muuten minua ei täällä nyt ihan ymmärretä.
Siitä olen kanssasi samaa mieltä, että valitsemme mitä teemme ja miten käyttäydymme toisia ihmisiä kohtaan.
Olen ollut paljon tekemisissä uskovaisten kanssa ja yhdistät teot ja rakastamisen samalla tavalla kuin uskovaiset tyypillisesti tekevät. He myös puhuvat mielellään työn tekemisestä parisuhteen eteen. Jos koet asian liian henkilökohtaiseksi, ymmärrän toki jos et halua asiaa kommentoida, mutten ihmettelisi jos sinulla olisi jossain määrin uskonnollinen tausta, kotikasvatus tai perhe.
Rakastuminen ei minun terminologiassani missään nimessä ole yhtä kuin teot. Rakkaus AIHEUTTAA parhaimmillaan tekoja eli rakkaudenosoituksia niin kuin kristityillä usein on tapana sanoa. Pahoittelut caps lockista, mutta kun täällä ei voi alleviivatakaan. Suomen kielen perussanakirjan mukaan sanan 'rakastaa' määritelmä on:
"1. tuntea eroottista rakkautta jtkta kohtaan; olla syvästi kiintynyt jkhun, pitää jstak hyvin paljon
2. tuntea syvää mieltymystä jhk, pitää jstk hyvin paljon."
Ei tässäkään yhteydessä vedetä yhtäläisyysmerkkejä tekojen ja rakastamisen välillä.
Sen sijaan jos tiedän tyttöystäväni tykkäävän leikkokukista, tottakai tuon hänelle kukkia ihan ilman pyytämättäkin ja utelen vaikka hänen kavereiltaan mitkä erityisesti ovat hänen lempikukkiaan, jos vieläpä haluan yllättää hänet eikä aiheesta ole keskusteltu aiemmin. Se on ainakin minulle automaattinen seuraus rakastamisesta eli toisin sanoen ei minun erikseen tarvitse varta vasten miettiä miten minä hänelle rakkauteni osoittaisin. Ei toisen huomioiminen, vastaantuleminen tai kompomissien tekeminen ole minkäänlainen "työksi" kokemani asia, vaan itsestäänselvä asia jolla voi ilahduttaa rakkauden kohdettani, on se sitten tyttöystävä, kaveri, ystävä, työkaveri tai kuka tahansa rakas tai tärkeä ihminen elämässäni :)
Ymmärrän hyvinkin näkökulmasi siitä että ilman ihmiskontakteja emme joudu kohtaamaan itseämme samalla tavalla. Olen jossain määrin perfektionisti (en kuitenkaan tiukkapipo) itseni suhteen, joten minulle itseni kehittäminen oma-aloitteisesti ja itse itseä peilaten ja omaa toimintaa kyseenalaistaen on aivan jokapäiväinen asia. Mietin päivittäin aktiivisesti niitä asioita, joita omassa päivässäni olisin voinut tehdä toisin ja paremminkin. Toisten ihmisten seurassa toki tulee esiin joitain asioita, mutten ole yksinomaan riippuvainen toisista ihmisistä voidakseni kehittyä ihmisenä. Itseltäänkin voi nimittäin joskus kysyä miten minä itse olisin toivonut itseäni tässä tilanteessa kohdeltavan. Kyllä minulle ainakin on ihan normaalia miettiä omia äänensävyjä tai toimintatapoja jos esim. olen töissä kiireinen. Kiinnitän silloin erityistä huomiota siihen ettei kiire näy tylyytenä tai lyhytpinnaisuutena ulospäin, koska tiedän että niin saattaisi käydä. Ihan sama juttu jos minulla on PMS, tsemppaan etukäteen etten olisi kiukkuinen muille ihmisille, koska tiedän että silloin tavallisesti pitkä pinna lyhenee. En halua tulla niin sokeaksi omien pikkuvikojeni suhteen, että tarvitsin muita ihmisiä elämääni nähdäkseni ne.
En ole koskaan valinnut ihmisiä, jotka ovat elämässäni läsnä. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa jotka elämää "eteen tuo" ja välitän heistä ihan jokaisesta sellaisena kuin he ovat. Elämässäni on äärimmäisen laaja kirjo erilaisia ihmisiä, niin laaja ettei moni heistä tule toistensa kanssa toimeen - äärilaitojen edustajia, fundamentalistiuskovaisia, kiihkoateisteja, turkisten vihaajia, turkisteollisuudessa työskenteleviä jne. jne. En minä heitä ole elämääni valinnut tai heitä myötäile. Kyllä meillä on usein rakentavia keskusteluja mielipide-eroista ja se jo sinänsä on kasvattavaa - nähdä maailma mielellään usein muustakin kuin omasta näkökulmasta käsin. Osaan helposti hyväksyä kaikki ne erilaiset ihmiset jotka elämääni osuvat, ilman että minun täytyisi erikseen valikoida kenen kanssa aikaani vietän. Sivumennen sanoen, tykkään ihan hirveän paljon heteromiehistä. En siksi, että kokisin olevani samanlainen kuin he tai muutenkaan samaistuvani heihin vaan nimenomaan siksi, että olen erilainen kuin he. Heteromiesten "maailma" on erilainen kuin omani, heidän kokomuksensa ovat erilaisia ja heidän tapansa ajatella on erilainen kuin omani - ja siksi juuri niin mielenkiintoinen. Mitä tällä pitkällä kappaleella yritin sanoa, oli se ettei minulla ole tarvetta tai tapana valikoida elämääni ihmisiä, joiden kanssa on helppo tulla toimeen tai joiden kanssa ei "tarvitsisi" kasvaa ihmisenä tai joita tarvitsisi myötäillä. Ei parisuhteessa, töissä, vapaa-ajalla tai muutenkaan.
Jos joku asia jäi vielä näiden pitkien tekstieni jälkeen askarruttamaan, kysykää ihmeessä. Rakastan kuitenkin työtäni (ihan oikeasti) ja ystäviäni sen verran paljon, että nyt on pakko sanoa hyvät yöt, jotta jaksan tehdä työt ajoissa huomenna loppuun ja ehdin myös viettää aikaa rakkaitteni kanssa yli viikonlopun. Tässä kohdassa priorisoin työt, läheiset ja yöunet. Yritän kuitenkin vastailla myöhemmin mikäli syytä on :) Mukavaa viikonloppua!
Pahoittelen myös omasta puolestani jos olen ylitulkinnut viestejä tässä ketjussa. Kirjoittaessa on hirveän helppoa tulkita toisia väärin.
Joka tapauksessa tämä on ollut todella hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu. Samalla hyvä itsepeilailunkin väline.
Kiitos, samaa toivon minäkin - nimittäin sinulle kaikkea hyvää ja että löydät itsellesi kumppanin jollei sinulla sellaista jo ole :) Mikä tässä keskustelussa on ollut mukavaa on sekin, että täältä löytyy keskustelijoita, jotka oikeasti haluavat olla hyviä kumppaneita parisuhteissaan ja ovat valmiita sen takia kasvamaan ihmisinä, tekemään kompromissejä jne. Jos vaikka maailmasta tulisi näillä keinoin vähän parempi paikka :)
Minusta sinun kirjoittamasi viestit ovat olleet hyvin selkeitä ja helppolukuisia, jopa pitkinäkin. Ainakin luulen ymmärtäneeni... :)
Mutta ainahan löytyy ihmisiä, jotka pyrkivät lukemaan rivien välistä sellaista, mitä siellä ei ole.
Minusta taas oli erittäin hyvä, että aiheesta virisi kunnon keskustelu, sillä usein kuulee sanottavan, että eri ihmiset tuovat meistä eri puolia esille ja kyllä tämä ajatus tuo mieleen, että siinä siirretään vastuu omista tunteista toisen harteille. Eli asiaa on ihan hyvä pikkuisen pyrkiä avaamaan. Keskustelullehan tämä palsta on tarkoitettu vai mitä.? Se, että joskus jotkut ottavat keskustelun liian henkilökohtaisesti ei ole muiden keskustelijoiden syy.
Aloitetaanpa alusta.
Kun kirjoitat, että pisimmät suhteesi ovat niitä, joissa toinen on saanut sinusta parhaat puolet esiin, tulee väistämättä mieleen kysymys miksi näin on. Ihminen on kuitenkin aina hyvien ja vähemmän hyvien puolien yhdistelmä. En usko, että kukaan tässä ketjussa vääntelee sanojasi, jokainen vaan ymmärtää tekstit omalla tavallaan ja juuri siitähän herää keskustelua. Toivon, että voimme pitää keskustelun yleisemmällä tasolla. Eli ei mitään henkilökohtaista.
Rakastaminen ilmentyy tekoina, kuten itsekin sitä kuvaat. Ei siis mitään tekemistä uskonnon kanssa.
Mutta jos unohdetaan nyt ne ei-parhaat puolet, niin kysyisin, että mitä toinen ihminen silloin tekee, jos saa sinusta parhaat (itse käyttäisin sanaa positiiviset) puolet esiin? Mitä siihen tarvitaan?
Kysyn, koska asia aiheena kiinnostaa minua.
Hyvää viikonloppua myös sinulle!
"Se, että joskus jotkut ottavat keskustelun liian henkilökohtaisesti ei ole muiden keskustelijoiden syy."
Eikös tämä juuri ole sitä vastuun siirtämistä toisten harteille??? On kirjoittajillakin joku vastuu siitä miten ottavat huomioon muiden palstalaisten tunteet.
se jos toinen sanoo ettei halua enää olla mun kanssa. jos ei irtoa sen parempaa perustelua niin sitten ei. ei väkisin tarvii olla. vaikka se ero sattuukin, kyllä pakosta oleminen sattuu myös.
Samaa mieltä.
ei ole seksiä eikä erotiikkaa,deathbed.
itseni. kaikki luovuus ja ilo vain hiipui hiipumistaan, en ollut enään itseni, hänen miellytäminen ja muu ylimääräinen sählääminen söi minut, MINUT,,,,,, pikkuhiljaa, en vain jaksanut enään.
Se että ollaan liian erilaisia tärkeissä asioissa:
rahankäyttö
tulevaisuudenhaaveet
lapsen hankintaan liittyvät erimielisyydet
Sellaiset jutut siis, jotka oikeasti ovat tärkeitä ja jotka aiheuttavat jatkuvaa kompromissien tekemistä kummallekin tai toiselle osapuolelle.
Esimerkiksi silloin jos toinen ehdottomasti haluaa lapsen ja toinen ei missään tapauksessa halua on parempi erota. Jos ero tulee muusta syystä myöhemmin, saattaa lapsetta jäänyt osapuoli katkeroitua pahastikin. Tärkeissä asioissa ei pidä liikaa kompromissata vaikka parisuhteessa muuten onkin tärkeää mennä toista vastaan.
Minä en myöskään halua kumppanini olevan kanssani vain sen takia että hän tahtoo vaan ensisijaisesti sen takia, että kaikista maailman naisista hän rakastaa eniten juuri minua. Jos tunteet loppuvat, on minun itsenikin takia parempi erota vaikka omat tunteeni olisivat edelleen hengissä. Jokaisella on oikeus olla kumppaninsa aidon ja syvän rakkauden kohde. Niin minulla kuin hänelläkin. Tunteet voivat loppua ja ne voivat syttyä jotakuta toista kohtaan myöhemmin.
siltä alkaa itsestä tuntua.
Pistää poikki nips-naps, siinä se.
Sama pätee kaikkiin suhteisiin.
Mitä sitä pohtimaan ja hikoilemaan jos minua ei enää huvita.
Alottaa sitten uudellen jos pyörtää mielensä joskus myöhemmin.
Vähän niinkun tauko, aivan tavallinen tapa.
Hmmmm..
Olisiko yksi perustavaa laatua oleva syy eroon se, että toinen on kyvytön tekemään kompromisseja, vaan haluaa pitää päänsä asiassa kuin asiassa.
Tämä taipumus vaikuttaa kokonaisvaltaisesti parisuhteeseen ja on omiaan tekemään yhteiselämästä sietämättömän.
Ja ero tule kysymykseen myös silloin, jos vaikeiden solmujen avaamiseen ei toinen suostu lähtemään mihinkään parisuhdekurssille tai -terapiaan. (Tosin aina sekään ei auta, mutta silloin on ainakin yritetty ihan kaikki keinot ja erota voi ns. "hyvillä" mielin.)
Näin mä ajattelen ja ehkä turhaa mainitakin, että itse olen aika erovastainen ihminen. Mieluummin tutustuu kunnolla ja alkaa onnistuneen yhteiselämän kuin päinvastoin; suhteeseen säntääminen ja nopea ero.
Pitkässä suhteessa erilleen kasvaminen on mielestäni riittävä syy eroamiseen.
Ajatellaanpa vaikka paria, joka on aloittanut yhteiselämän hieman yli parikymppisinä. Alun perin suhde on varmasti ollut toimiva ja tasavertainen, mutta vuosien kuluessa opiskelu, harrastukset, työ, muut ihmissuhteet ja kokemukset ovat muokanneet osapuolia niin, ettei sitä yhteistä enää löydykään. Parhaimmassa tapauksessa molemmat ovat kasvaneet irti toisistaan, mutta ikävämpää on, jos vain toinen on valmis irtautumaan. Joka tapauksessa pitkän suhteen päättyminen on haikeaa ja surullista, silloinkin, kun molemmat kokevat sen parhaaksi vaihtoehdoksi.
Voisiko parin kasvaminen tapahtua samaan, edelleen toisistansa kiinnostumisen suuntaan?
Tahdotko rakastaa?
Vai, rakastatko, itsestää, tosta vaan, puolihuolimattomasti vasurilla?
kirjoittanut tätä kommenttiani minään henkilökohtaisena tilityksenä vaan lähinnä sen vuoksi, että olen vuosien varrella nähnyt näin käyvän niin hetero- kuin homopareillekin.
Rakastaminen ei aina ole tahdon asia. Ja joskus voi käydä niinkin, että suhde ei toimi vaikka kuinka tahtoisi ja rakastaisi, mikä tietysti on erittäin surullista. Ja sekin on surullista, kun toisen rakkaus loppuu, toisen ei.
Olen sitä mieltä, että mikään suhde ei toimi ilman kompromisseja ja todellista yrittämistä. Ensimmäisen vastoinkäymisen vuoksi ei kannata erota. Eikä toisenkaan. Kysymyksesi puolihuolimattomista vasureista en oikein koe koskevan itseäni.
Tuo kasvoimme erilleen sisältää käsitteenä painolastia, koska sitähän käytetään usein julkisuudessa selityksenä kun erotaan. Mä ajattelen, että kyseessä on suhde, jolla ei alun perinkään ollut menestymismahdollisuuksia, koska siihen on lähdetty kevein perustein, ilman itsetuntemusta, motivaatiota tutustua kunnolla, olla yhdessä pitkällä tähtäimellä.
Tässä vaan yksi ajatus, mikä heräsi...
Erilleen ei kasveta itsestään. Siihen johtavat tietyt valinnat, jotka tehdään suhteen aikana.
joojajuuta kiinnostaa tää erokysymys niin paljon?Harkitsetsä eroamista oikein.Enmä vieläkään kyl tajuu miten erotaan oikein,mut mä yritän oppia teiltä kokeneimmilta oikeat eron syyt.
Minua kiinnostaa yleensäkin ihmissuhteet. Ja täällä kaksi aijempaa aloitusta, Suhteen lopettaminen ja Pettäjä vai petetty, innoitti minut tähän omaan aloitukseen. Mielestäni aihe on erittäin tärkeä ja toivonkin sen herättävän paljon ajatuksia. Ei, itse en ole harkinnut eroa, ihan päinvastoin.
että et suostu eroamaan vaikka toinen haluaisi?
Aloitus ei liity henkilökohtaiseen elämääni millään tavalla.