merkantti vai merkonomi

teija

kertokaa mitä eroa käytännössä näillä on, entä opiskelujen pituudessa ja painotuksissa.
terv.Teija

8

6945

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jill

      Sellainen eroavuus nyt ainakin tuli mieleen että merkantteja ei ole valmistunut enää muutamaan vuoteen. Merkantin tutkinto oli 2 vuotinen ja merkonomin oli ja on 3 vuotinen. Näin ollen merkonomeilla on tietenkin laajempi tietämys kaupanalan asioista.

    • Merkonomi

      merkonomiksi piti olla ylioppilas.Merkantiksi voi opiskella peruskoulun käyneet.
      Merkonomiksi opiskelu kesti 2 vuotta ja merkantiksi 3 vuotta.
      Nykyään en tiedä onko merkantin tutkintoa enää olemassa.Merkonomeja valmistuu vielä.

      • opiskelija

        Todellakaan merkantteja ei enää valmistu. Aikoinaan kauppiksessa oli sekä yo-pohjaiset että peruskoulupohjaiset linjat. Peruskoulupohjaiset linjat olivat merkanteilla 2 v ja merkonomeilla 3 vuotta. Ylioppilaspohjainen merkanttilinja kesti vuoden (olen itse käynyt sen 16v sitten) ja merkonomilinja 2 vuotta.Nyt peruskoulusta pääsee merkonomilinjalle ja lukiosta mennään ammattikorkeakouluun (tradenomi), toki merkonomikoulutukseenkin voi ylioppilaat hakea. Kauppiksesta eli ammattiopiston kaupan ja hallinnon alalta valmistuu merkonomien lisäksi myös datanomeja, joka on sitten tietojenkäsittelyn perustutkinto.


      • tarvinnut

        En tiedä mistä ajasta puhut, mutta itse olen valmistunut merkonomiksi vuonna 1964. Enkä ollut ylioppilas, vaan keskikoulun käynyt. Silloin se oli 2-vuotinen. Silloin oli myös merkanttikoulutusta, mutta sitä en oikein tiedä kuinka kauan se kesti, vaikka opiskelivat samassa oppilaitoksessa.


      • Anonyymi

        Toisten päin. Merkantti 2v,merkonomi 3v.


      • Anonyymi
        tarvinnut kirjoitti:

        En tiedä mistä ajasta puhut, mutta itse olen valmistunut merkonomiksi vuonna 1964. Enkä ollut ylioppilas, vaan keskikoulun käynyt. Silloin se oli 2-vuotinen. Silloin oli myös merkanttikoulutusta, mutta sitä en oikein tiedä kuinka kauan se kesti, vaikka opiskelivat samassa oppilaitoksessa.

        Äitini valmistunut merkantiksi joskus 60luvulla. 2vuotinen koulutus.


    • Anonyymi

      Ennen (60- ja 70-luvulla) oli koko koulujärjestelmä toinen.

      Kansakoulusta pääsi kauppakouluun opiskelemaan merkantiksi, kesti 2 vuotta.

      Keskikoulun käynyt ja merkantti pääsivät kauppaopistoon opiskelemaan merkonomiksi, kesti 3 vuotta. Kauppaopistoissa oli myös ylioppilaille omat luokat, joista valmistui merkonomiksi 2 vuodessa.

      Merkonomeja valmistui todella paljon. Tutkinto oli silti arvostettu, sillä tutkinolla etevä pääsi jopa pankinjohtajaksi. Merkonomin tutkinnolla pääsi myös kauppakorkeakouluun, varsinaisiin yliopistoihin ei päässyt ilman ylioppilastutkintoa.

      Tutkinnonuudistuksen myötä merkonomin tutkinto kärsi arvonalennuksen. Se on nykyään alin kaupan alan tutkinto, ennen alin tutkinto oli merkantin tutkinto, jota ei enää ole mahdollista opiskella. Ennen merkonomi oli suunnilleen sitä mitä tradenomi on nyt.

    • Anonyymi

      Valmistuin Merkonomiksi 1966. Kansakoulun jalkeen menin kauppakouluun josta valmistuin Merkantiksi. Tama oli kaksi vuotta. Kauppakoulun jalkeen (korkean keskiarvoni ansaittuani) minut hyvaksyttiin yksityisoppilaaksi kauppaopistoon josta vuoden sisalla valmistuin Merkonomiksi. Normaalisti kauppaopisto olisi kestanyt 2 vuotta. Kauppaopistoon paasi kauppakoulun tai keskikoulupohjalta. Ylioppilas pohjainen kauppaopisto muistaakseni olisi kestanyt vuoden. Merkonomina sain tyopaikan pankissa jossa olisi ollut hyvat ylennyksen mahdollisuudet mutta vuoden jalkeen muutin Suomesta pois joten omakohtaista kokemusta ei ole kuinka korkealle olisin voinut paasta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      125
      1168
    2. 69
      1071
    3. Carunan hinnat

      Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
      Maailman menoa
      93
      838
    4. Koetko vielä et

      Olen elämäsi rakkaus?
      Ikävä
      77
      761
    5. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      45
      741
    6. Kunnan päätie ja sen lähialueet

      Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
      Hyrynsalmi
      38
      694
    7. Oletko tullut siihen

      Tulokseen ettet saa minua
      Ikävä
      67
      633
    8. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

      ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
      Ikävä
      25
      618
    9. Mitä luulet

      Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?
      Ikävä
      38
      518
    10. Luule ja ajattele minusta

      mitä tykkäät nainen, olet ajat sitten antanut itsestäsi ihan omanlaisen kuvan.. 😅
      Ikävä
      44
      487
    Aihe