Vietimme sijaisperheessä poikani läksiäisjuhlia jossa he lukivat sijaisäidin kirjoittaman kirjan, jonka he halusivat antaa muistoksi pojalle ja minulle. Ajattelin sen tuoda tänne, koska siinä on mielestäni niin hyvin sijaisäiti saanut lapsen kielelle käännettyä isoja ja vaikeita asioita.
" Olipa Kerran...
Tiikeriäiti, joka odotti poikasta. Sen vatsassa asusteli pienen pieni tiikerinpentu. Tiikeriäitiä hymyilytti kun tiikerinpentu potki ja poukkoili sen masussa. Välillä koko iso vatsa ihan heilahteli kun pentu harjoitteli jalkapallopotkuja!Äiti oli onnellinen kun odotteli pentunsa syntymää ja tunsi sen pienet liikkeet masussaan.
Eräänä päivänä...
Tiikeriäiti huomasi, että nyt pennun oli aika syntyä. Tiikeriäiti ponnisteli oikein kovasti- ja pian terhakka tiikerinpentu syntyi ja pääsi äidin kainaloon. Tiikeriäiti hymyili pennulle ja toivotti sen tervetulleeksi maailmaan. Mutta yhtä asiaa tiikeriäiti ihmetteli: Miksi Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Äiti hoiti pentuansa suurella rakkaudella, mutta pienen pennun hoitaminen onkin iso asia. Äititiikerillä ei ollut isätiikeriä turvanaan, koska isä oli muuttanut toiseen kaupunkiin ja niin äiti hoiti pentua yksin. Sukulaiset auttoivat tiikeriäitiä, sillä pentu oli heillekin hyvin rakas.
Jonkin ajan kuluttua...
Vietettiin suurta juhlaa. Monet sukulaiset olivat paikalla ja ihastelivat ihanaa pikkutiikeriä. Se sai monta kummia ja ihan oman nimen. Arvaatkos, mikä se oli? Mutta yhtä asiaa kummitkin ihmettelivät: Miksi Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Kului taas aikaa...
Äititiikeri rakasti pentuaan valtavasti- enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Mutta samalla se huomasi, että sillä oli vielä paljon opeteltavaa. Uusia asioita oli niin paljon, että äiti väsyi. Lopulta se oli niin väsynyt, ettei oikein enää jaksanut aamulla nousta ylös sängystään. Mutta äititiikeri oli hurjan rohkea tiikeri. Eräänä päivänä se päätti, että tekisi ihan kaiken minkä voi, jotta pikkutiikerillä olisi kaikki hyvin. Niinpä äititiikeri pyysi viisasta Pöllö-tätiä auttamaan heitä. Yhdessä he etsivät pikkutiikerille sellaista kotia, jossa se voisi asua sillä aikaa kun tiikeriäiti keräisi voimia ja opettelisi pennun hoitamisessa tarvittavia taitoja. Mutta yhtä asiaa viisas Pöllö-täti kysyi äititiikeriltä: Minkähän ihmeen vuoksi Jumala teki pennusta juuri tiikerin?
Oli melkein joulu.
Viisas Pöllö-täti soitti tiikeriäidille, että nyt pienelle tiikerinpennulle oli löytynyt juuri sopiva koti. Äititiikeri oli surullinen, koska sen piti nyt erota pikkutiikeristä. Mutta koska se oli hurjan rohkea tiikeri, se samalla tiesi, että sen täytyisi ensin opetella suuria asioita- sitten se ja pikkutiikeri voisivat taas olla yhdessä. Eivätkä he oikeasti olisi erossa, sillä äititiikerillä olisi aina pikkutiikeri sydämessään ja pikkutiikerin sydämessä äiti olisi aina tärkein.
Sitten tuli muuton aika...
Pikkutiikeri muutti nalleperheen luokse maalle. Ja arvaapas, mitä se silloin sai? Ihan oman isoveljen! Pikkutiikeristä isoveli oli aika hauska otus. Ja pikkuhiljaa pikkutiikeri oppi pitämäään nalleperheestä. Nallet rakastivat pikkutiikeriä kovasti ja pitivät siitä hyvää huolta. Tiikeriäiti kävi usein katsomassa pentuaan ja vähitellen sen voimat alkoivat palata. Mutta yhtä asiaa nalleperhekin ihmetteli: Miksi kummassa Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Joka päivä
Tiikeriäiti sai hiukan lisää voimaa. Pieni tiikerinpentu kävi tapaamassa äitiään ja sukulaisiaan. Se rakasti äitiään kovasti ja sillä oli välillä kova ikävä äidin luokse. Silloin isänalle lohdutti pikkutiikeriä ja äitinalle jutteli pennulle pitkän aikaa. Niin tiikerinpentu tiesi, että nallet rakastivat sitä. Mutta sen oma äiti rakasti sitä kuitenkin aina kaikkein eniten.
Kului aikaa...
Ja tiikerinpentu sai nallesisaruksia. Se leikki niiden kanssa ja ne rakastivat toisiaan. Välillä ne riitelivät ja kiusasivat toisiaan, mutta välillä ne olivat sovussa ja hupsuttelivat yhdessä. Eräänä päivänä perheeseen tuotiin myös leijonatyttö. Se oli vielä hyvin pieni ja senkin vanhemmat olivat kovin väsyneitä. Myös niiden täytyi opetella elämän isoja asioita ja siksi leijonatyttö tuli nalleperheeseen asumaan. Pian se kasvoi ja alkoi leikkiä ja ihastui kovasti isovelitiikeriin. Leijonatytön mielestä pikkutiikeri oli hurjan iso ja osasi ihan kaikkea. Mutta leijonatyttökin mietti mielessään: Miksi Jumala loi pennusta juuri tiikerin?
Äititiikeri teki hurjasti töitä. Joka päivä se oppi uusia asioita ja vihdoin se huomasi ettei enää ollutkaan väsynyt. Yhdessä nalleperheen kanssa tiikeriäiti alkoi suunnitella tiikerinpennun paluuta kotiin. Mutta pieni tiikeri oli tullut hyvin rakkaaksi nalleille ja leijonatytölle. Ja tiikerinpentu huomasi, että sekin rakasti heitä. Niinpä sovittiin, että tiikerinpentu saisi aina olla osa myös nalleperhettä ja käydä siellä usein vierailulla.
Niin pikkutiikerin tuli aika muuttaa takaisin äidin luokse. Nalleperheestä tuntui surulliselta erota pienestä tiikeristään. Mutta he tiesivät, ettei kukaan voisi hoitaa tiikerinpentua paremmin kuin tiikeriäiti. Ja samalla he yhtäkkiä huomasivat, miksi Jumala oli päättänyt tehdä pennusta juuri tiikerin. Sillä tiikerit ovat taistelijoita ja kaikista suurimmat taistelijat olivat pieni tiikerinpentu ja sen äiti. Sillä ne olivat kulkeneet pitkän matkan ja kaiken aikaa ne kuitenkin olivat tienneet voittavansa kaikki vaarat, koska Jumala oli antanut heille paljon rohkeutta ja PALJON PALJON PALJON RAKKAUTTA! "
Itku siinä tuli kaikilta kun tätä kirjaa luettiin, ette usko kuinka paljon arvostan poikani sijaisvanhempia ja kaikkia teitä sijaisvanhempia jotka annatte näille tiikeri- ja leijonapennuille kodin kun he sitä tarvitsevat!
Olemme pojan kanssa pari kertaa tuon kirjan lukeneet ja arvaan että sitä tullaan vielä ahkerasti lukemaan. Tällä hetkellä poika käy läpi paljon vauva-aikaa kuin myös äitikin, mistä kaikesta olemme jääneet paitsi kun emme ole voineet olla yhdessä. Samalla nautimme tästä ajasta kun oikeesti lapseni on kotona ja tämä kaikki on monen vuoden jälkeen totta! :)
" Olipa Kerran...
Tiikeriäiti, joka odotti poikasta. Sen vatsassa asusteli pienen pieni tiikerinpentu. Tiikeriäitiä hymyilytti kun tiikerinpentu potki ja poukkoili sen masussa. Välillä koko iso vatsa ihan heilahteli kun pentu harjoitteli jalkapallopotkuja!Äiti oli onnellinen kun odotteli pentunsa syntymää ja tunsi sen pienet liikkeet masussaan.
Eräänä päivänä...
Tiikeriäiti huomasi, että nyt pennun oli aika syntyä. Tiikeriäiti ponnisteli oikein kovasti- ja pian terhakka tiikerinpentu syntyi ja pääsi äidin kainaloon. Tiikeriäiti hymyili pennulle ja toivotti sen tervetulleeksi maailmaan. Mutta yhtä asiaa tiikeriäiti ihmetteli: Miksi Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Äiti hoiti pentuansa suurella rakkaudella, mutta pienen pennun hoitaminen onkin iso asia. Äititiikerillä ei ollut isätiikeriä turvanaan, koska isä oli muuttanut toiseen kaupunkiin ja niin äiti hoiti pentua yksin. Sukulaiset auttoivat tiikeriäitiä, sillä pentu oli heillekin hyvin rakas.
Jonkin ajan kuluttua...
Vietettiin suurta juhlaa. Monet sukulaiset olivat paikalla ja ihastelivat ihanaa pikkutiikeriä. Se sai monta kummia ja ihan oman nimen. Arvaatkos, mikä se oli? Mutta yhtä asiaa kummitkin ihmettelivät: Miksi Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Kului taas aikaa...
Äititiikeri rakasti pentuaan valtavasti- enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Mutta samalla se huomasi, että sillä oli vielä paljon opeteltavaa. Uusia asioita oli niin paljon, että äiti väsyi. Lopulta se oli niin väsynyt, ettei oikein enää jaksanut aamulla nousta ylös sängystään. Mutta äititiikeri oli hurjan rohkea tiikeri. Eräänä päivänä se päätti, että tekisi ihan kaiken minkä voi, jotta pikkutiikerillä olisi kaikki hyvin. Niinpä äititiikeri pyysi viisasta Pöllö-tätiä auttamaan heitä. Yhdessä he etsivät pikkutiikerille sellaista kotia, jossa se voisi asua sillä aikaa kun tiikeriäiti keräisi voimia ja opettelisi pennun hoitamisessa tarvittavia taitoja. Mutta yhtä asiaa viisas Pöllö-täti kysyi äititiikeriltä: Minkähän ihmeen vuoksi Jumala teki pennusta juuri tiikerin?
Oli melkein joulu.
Viisas Pöllö-täti soitti tiikeriäidille, että nyt pienelle tiikerinpennulle oli löytynyt juuri sopiva koti. Äititiikeri oli surullinen, koska sen piti nyt erota pikkutiikeristä. Mutta koska se oli hurjan rohkea tiikeri, se samalla tiesi, että sen täytyisi ensin opetella suuria asioita- sitten se ja pikkutiikeri voisivat taas olla yhdessä. Eivätkä he oikeasti olisi erossa, sillä äititiikerillä olisi aina pikkutiikeri sydämessään ja pikkutiikerin sydämessä äiti olisi aina tärkein.
Sitten tuli muuton aika...
Pikkutiikeri muutti nalleperheen luokse maalle. Ja arvaapas, mitä se silloin sai? Ihan oman isoveljen! Pikkutiikeristä isoveli oli aika hauska otus. Ja pikkuhiljaa pikkutiikeri oppi pitämäään nalleperheestä. Nallet rakastivat pikkutiikeriä kovasti ja pitivät siitä hyvää huolta. Tiikeriäiti kävi usein katsomassa pentuaan ja vähitellen sen voimat alkoivat palata. Mutta yhtä asiaa nalleperhekin ihmetteli: Miksi kummassa Jumala oli tehnyt pennusta juuri tiikerin?
Joka päivä
Tiikeriäiti sai hiukan lisää voimaa. Pieni tiikerinpentu kävi tapaamassa äitiään ja sukulaisiaan. Se rakasti äitiään kovasti ja sillä oli välillä kova ikävä äidin luokse. Silloin isänalle lohdutti pikkutiikeriä ja äitinalle jutteli pennulle pitkän aikaa. Niin tiikerinpentu tiesi, että nallet rakastivat sitä. Mutta sen oma äiti rakasti sitä kuitenkin aina kaikkein eniten.
Kului aikaa...
Ja tiikerinpentu sai nallesisaruksia. Se leikki niiden kanssa ja ne rakastivat toisiaan. Välillä ne riitelivät ja kiusasivat toisiaan, mutta välillä ne olivat sovussa ja hupsuttelivat yhdessä. Eräänä päivänä perheeseen tuotiin myös leijonatyttö. Se oli vielä hyvin pieni ja senkin vanhemmat olivat kovin väsyneitä. Myös niiden täytyi opetella elämän isoja asioita ja siksi leijonatyttö tuli nalleperheeseen asumaan. Pian se kasvoi ja alkoi leikkiä ja ihastui kovasti isovelitiikeriin. Leijonatytön mielestä pikkutiikeri oli hurjan iso ja osasi ihan kaikkea. Mutta leijonatyttökin mietti mielessään: Miksi Jumala loi pennusta juuri tiikerin?
Äititiikeri teki hurjasti töitä. Joka päivä se oppi uusia asioita ja vihdoin se huomasi ettei enää ollutkaan väsynyt. Yhdessä nalleperheen kanssa tiikeriäiti alkoi suunnitella tiikerinpennun paluuta kotiin. Mutta pieni tiikeri oli tullut hyvin rakkaaksi nalleille ja leijonatytölle. Ja tiikerinpentu huomasi, että sekin rakasti heitä. Niinpä sovittiin, että tiikerinpentu saisi aina olla osa myös nalleperhettä ja käydä siellä usein vierailulla.
Niin pikkutiikerin tuli aika muuttaa takaisin äidin luokse. Nalleperheestä tuntui surulliselta erota pienestä tiikeristään. Mutta he tiesivät, ettei kukaan voisi hoitaa tiikerinpentua paremmin kuin tiikeriäiti. Ja samalla he yhtäkkiä huomasivat, miksi Jumala oli päättänyt tehdä pennusta juuri tiikerin. Sillä tiikerit ovat taistelijoita ja kaikista suurimmat taistelijat olivat pieni tiikerinpentu ja sen äiti. Sillä ne olivat kulkeneet pitkän matkan ja kaiken aikaa ne kuitenkin olivat tienneet voittavansa kaikki vaarat, koska Jumala oli antanut heille paljon rohkeutta ja PALJON PALJON PALJON RAKKAUTTA! "
Itku siinä tuli kaikilta kun tätä kirjaa luettiin, ette usko kuinka paljon arvostan poikani sijaisvanhempia ja kaikkia teitä sijaisvanhempia jotka annatte näille tiikeri- ja leijonapennuille kodin kun he sitä tarvitsevat!
Olemme pojan kanssa pari kertaa tuon kirjan lukeneet ja arvaan että sitä tullaan vielä ahkerasti lukemaan. Tällä hetkellä poika käy läpi paljon vauva-aikaa kuin myös äitikin, mistä kaikesta olemme jääneet paitsi kun emme ole voineet olla yhdessä. Samalla nautimme tästä ajasta kun oikeesti lapseni on kotona ja tämä kaikki on monen vuoden jälkeen totta! :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kiitokset tästä ihanasta tarinasta. En voinut sitä liikuttumatta lukea.
Sinun kokemuksesi sijaisperheestä on juuri se, millaista sen pitäisikin olla. Sijaisvanhemmat ovat auttaneet kun apua on tarvittu ja tukeneet kotiutumista kun se on ollut mahdollinen.
Lapsesi on onnellisessa asemassa ja tulee varmasti pärjäämään elämässään. Hänellä on rakastavia ihmisiä ympärillään, jotka ovat osanneet tukea ja kannustaa.
Tuo on tosi hyvä satu pienelle lapselle sijoituksen selittämiseksi.
Aikanaan, kun lapsi kasvaa tietoisuuteen, niin sadut eivät riitä. Silloin suosittelisin totuutta ja realismia, sillä kamalinta mitä lapselle voi tehdä on, että hän jossain vaiheessa, esim. nuorena aikuisena, tuntee tuleensa harhaajohdetuksi ja petetyksi niiden rakkautta antaneiden aikuisten taholta. Tämmösiä ovat esim. puolitotuudet, peittelyt, salailut ja kaunistelut. Ehkä näin on käynyt monelle nuorelle aikuiselle, jotka ovat siirtyneet popsimaan masennuslääkkeitä ja ovat alle kolmekymppisinä nykytilastoissamme työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveydellisistä syistä.
Mutta tosi hyvä satu pienelle tiikerille. Siitä voi hyvällä tsäkällä kasvaa iso tiikeri, joka menee politiikkaan ja muuttaa lapsiperheiden aseman Suomessa sellaiseksi, että äititiikerit eivät väsy, niin kuin hänen äitinsä.
ja lisäksi ilmeisen häiriintynyt ihminen. Mene muualle latelemaan viisauksiasi, täällä sinua ei kaivata.
Tai sitten pikkuinen tiikerinpentu näyttää kaltaisillesi pessimisteille, että hän kasvaa isoksi ja vahvaksi tiikeriksi, jollainen hänen äitinsäkin on. Hän näyttää kaikille, kuinka käy kun saa rakkautta ja osaa hakea apua ajoissa. Hänestä kasvaa tasapainoinen aikuinen, koska hänen äitinsä on tehnyt elämässään oikeita ratkaisuja. Kaikkea hyvää tiikeriperheelle!
se on, jonka avulla ihmiset eivät väsy?
Höpö höpö. HK yhtä pihalla kuin tavallisestikin.
Poliitikot maassamme yleensä päättävät sosiaalipolitiikasta, tulonjaosta, terveydenhuollosta, lastensuojelun resursseista, kotipalveluista jne. Kenen sinä Inkeri oikein kuvittelit päättävän perusturvasta?
ihminen sairastuu ja väsyy, siinä ei politiikalla ole paljoa tekemistä tai siitä hyötyä. Politikoinnin eli p**kan puhumisen sinä kyllä hallitset, ehkä siksi kuvittelet sen auttavan kaikkeen.
yhteiskunnan on tarjottava joko terveydenhuollon tai sosiaalipuolen palveluja väsyneelle äidille. Lakisääteisten palvelujen puute ei ole laillinen peruste huostaanotolle. Mutta tuossa kävi onni onnettomuudessa perheen kannalta, että heillä olisi ollut hyvä sijaispaikka ja hyvät sosiaalityöntekijät, jotka koko ajan tukivat kuitenkin lapsen ja vanhempien yhteyttä. EIKÄ vanhempia yrittänyt kukaan leimata huonommaksi kuin he todellisuudessa olivatkaan, kuten meillä live-elämässä niin usein tapahtuu. Vai olivatko he hunoja ensinkään?
Helinän asenteessa ihmettelen vain sitä, että hän on vastikään tuominnut ja haukkunut TÄYSIN sellaiset vanhemmat, jotka "huutavat yhteiskunnan palveluja apuun kun itse eivät viitsi omaa lastaan kasvattaa". Hyvähän se tietysti on, jos kykenee muuttamaan mielipiteitään, mutta en usko siitä tässä olevan kyse kuitenkaan.
politiikassa tai työpaikka poliittisin perustein saatu vai mikä on. Politiikka sanelee ihan kaiken, kyllä inkeri sen varsin hyvin tiedät. älä esitä ulkokullattua ollenkaan.
ukkokulta on DI, tällä hetkellä muusikko, työpaikka kotona, minä kotiäiti, lapsia katon alla yhdeksän, se meidän politiikasta. Politiikalla ei ole yhtään mitään tekemistä sen kanssa, miten yksittäinen ihminen, yksilö voi tässä yhteiskunnassa, miten hän sairastuu tai tervehtyy.
Inkeri on tällä hetkellä elämäänsä hyvin tyytyväinen lapsikatraansa keskellä pohjoisen erämaissa ja voi oikein mainiosti ilman politiikkaa tai sitten teidän mukaan, sen politiikan takia. Minulle yksi ja hailea.
Varsinaisesti itse olisin vaatimassa poliitikkoja luomaan Suomeen vanhemmille paremmat EDELLYTYKSET itse hoitaa lapsensa, ilman että tarvitsee joka käänteessä huutaa yhteiskuntaa apuun. Näitä edellytyksiä olisi esim. verotuksen vähentäminen niin, että vähemmälläkin työnteolla saisi ansaitsemastaan palkasta enemmän käteen ja jäisi aikaa olla lasten kanssa ja keskittyä heihin. Muitakin keinoja on suunnaton määrä. Sitten vielä yksi, johon ei poliitikkoja tarvita. Se on ASENNEMUUTOS. Eli pitäisi olla sen verran ylpeyttä, ettei olla kokoajan kuin valtio olisi äitimme.