Väittelin aiheesta ystäväni kanssa eli syntyykö lesbo lesboksi ja homo homoksi ja jos on joskus ollut eri sukupuolta olevan kanssa ei voi enää olla "oikea" lesbo tai homo vaan on bisse? Tämä oli musta niin älytön väite, että voisko kuulla mielipiteitä?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
mielestäni minä olen syntynyt lesboksi.Identiteetti on tullut myöhemmin ;)
Olen ollut miesten kanssa 10 vuotta ja minulla on lapsiakin. Silti en luokittele itseäni bi:ksi vaan lesboksi jos joku törkimys sitä minulta tulee kysymään.. :D Olen aina halunnut naisia ja miesten kanssa suhteessa ollessani luulin olevani bi. Mutta kun rakstelin ensimmäisen kerran naisen kanssa, tajusin, etten ole koskaan oikeasti halunnut heteroseksiä vaan se oli "välttämätön paha". Sen lisäksi kaikki miehet joita olen deittaillut aikoinaan, ovat olleet jollain tapaa feminiinisiä. Kesti vaan kauan tajuta että vaihtoehtojakin on.. Että ei ole pakko mennä yhteiskunnan asettamien normien mukana. Mutta toisaalta, en kadu mitään, kaikki tapahtunut on vain vahvistanut identiteettiäni.
tunut naisin - olen selvästi bi.
syntymän ihmeestä!??
ihan kakarana jo tykkäsin tytöistä ja se että olen äijille antanut ei musta saanut heteroa millään.( muuten vastenmielistä touhua fyi faan)
Lesbo mikä lesbo
Koska luokittelen itseni ei-heteroseksuaaliksi on tietysti valtavirrasta poikkeava suuntautumiseni herättänyt minussa mietteliäisyyttä.
Olen pyrkinyt pohtimaan objektiivisesti lukemani psykologisten teorioiden ja omien empiiristen kokemuksieni pohjalta ihmisen seksuaalista kehitystä, ja olen tullut tulokseen ettei heteroksi tai homoksi synnytä vaan seksuaalisuuden muodostuminen on yleensä useammasta tekijästä riippuvainen kehitysprosessi.
Mainitsemani empiiriset havainnot tukevat tätä teoriaa: kyse on mm. yksilön persoonallisuudesta, kokemuksista eri sukupuolista, ja kasvatuksesta.
Korostan ettei heteroseksuaalisuus ole mielestäni sen "oikeampi" suuntautuminen vaan myöskin edellämainituista tekijöistä syntynyt lopputulos.
Yhteiskunta erottelee tiukasti mies- ja naissukupuolen ja heidät kasvatetaan alusta alkaen eri tavalla tarkoituksena mm. saada heidän välilleen jännite, jotta voitaisiin ylläpitää ikivanhoja instituutioita ja taata ihmislajin jatkuminen.
Tytöt ja pojat siis ohjataan kiinnostumaan toisistaan, tytöt objekteiksi ja pojat subjekteiksi. Toisinaan tyttö voidaankin kasvattaa "pojaksi" eli subjektiksi, joka toimii itsenäisesti eikä alistu passiivisesti.
Tyttö voidaan myös kasvattaa häpeämään sukupuoltaan ja naiseuttaan, seksuaalisuus voi olla suuri tabu perheessä, mikä aiheuttaa myöhemmin tytön vastenmielisyyden naisen roolia kohtaan.
Myös eri kehitystehtävien onnistuminen tai epäonnistuminen (psykologisesta näkökulmasta) voivat vaikuttaa. Oidipuskompleksin aikana lapsi muodostaa ensimmäisen eroottissävytteisen kiintymyssuhteen vastakkaisen sukupuolen vanhempaansa. Tyttö ei kuitenkaan välttämättä aina ihastukaan isäänsä ja samastu äitiinsä varhaislapsuudessaan, mikä voi edesauttaa myöhemmin kehitystä homoseksualismiin.
Lapsuus- ja nuoruusajan kokemukset eri sukupuolista ovat myös osatekijöitä seksuaalisen suuntautumisen määrittymisessä. Hyvät kokemukset lisäävät eroottista ja romanttista kiinnostusta, huonot vähentävät sitä. Tämä näkyy mm. ei-heteroseksuaaleissa naisissa, jotka ovat kokeneet menneisyydessään miesten suorittamaa seksuaalista hyväksikäyttöä tai muuta alentavaa kohtelua tai joilta on puuttunut merkittävä isähahmo. Tällaisia lesboja on tutkitusti paljon.
Tähän monta muuttujaa sisältävään kehityskaareen voidaan lisätä vielä ainakin yksilön temperamentti ja persoonallisuuden piirteet.
Ääriesimerkkinä: Voimakastahtoinen, itsenäinen, ja kyseenalaistava nainen, jolla ei ole liioin hyviä kokemuksia miehistä ja joka on kasvatettu pojan lailla ei välttämättä tunne kiinnostusta vastakkaiseen sukupuoleen vaan suuntaa eroottiset ja romanttiset toiveensa samaan sukupuoleen.
Itse olen loistava esimerkki esittelemästäni moniulotteisesta teoriasta.
- Isäni kuoli ollessani hyvin pieni, en ole kokenut oidipuskompleksia enkä saanut ns. miehen mallia elämääni
- Minut on kasvatettu naisellisuutta ja (hetero)seksuaalisuutta häpeilevässä ilmapiirissä, äitini ei ole ollut kykeneväinen käsittelemään luontevasti omaa suhdettaan kehollisuuteensa
- Minut on myös kasvatettu "pojaksi": minua ei ole kannustettu sievistelemään, minusta ei ole leivottu pikku prinsessaa, minua on arvostettu tekojeni eikä ulkomuotoni perusteella
- Olen joutunut miehen seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi lapsuudessani sekä joutunut useisiin ahdistaviin ja nöyryyttäviin seksuaalissävytteisiin tilanteisiin miessukupuolen kanssa. Olen myös saanut koko elämäni pilkkaa miehiltä ulkomuodostani enkä lainkaan vastakaikua varhaisnuoruuteni heteroihastuksille
- Olen ollut luonteeltani aina voimakastemperamenttinen: kiihkeä, miellyttämishaluton, impulsiivinen, ja naiseksi aika epäsovinnainen ei-kiltti, oman arvonsa tunteva subjekti. Vaikkei minua kovin tiukasti naisen rooliin olekaan ohjattu, muistan silti saaneeni toruja ja herättäneeni närkästystä villillä persoonallani jo pienestä lähtien. Erityisesti tämä tuhmaksi tytöksi leimaaminen näkyi päiväkodissa - olisi pitänyt istua hiljaa ja hoitaa vauvanukkea, mutta sen sijaan viipotin pitkin maita ja mantuja rakastaen vesisotaa, hippaa, ja lelujen rajuja vaaratilanneleikkejä.
En ole koskaan ymmärtänyt miesten ja naisten jakoa heikkoon ja vahvaan enkä tulekaan ymmärtämään.
En ole tuntenut tarvetta lokeroida itseäni sukupuoleen, olen voinut aina vapaasti liukua feminiinisestä androgyynin kautta maskuliiniseen. Voin pitää niin hametta kuin housujakin, voin meikata ja olla meikkaamatta. Kaiken kaikkiaan paras luokittelu sukupuolen ja seksuaalisuuden osalta minulle voisi olla androgyyni ei-heteroseksuaali.
Se mitä tulee järjettömään kysymykseen "oikeista" ja "vääristä" lesboista, niin tässäkin pitää muistaa käsittää seksuaalisuuden kehitys läpi elämän jatkuvana kaarena: se ei ole valmis tietyssä pisteessä a tai b, se muuttaa muotoaan kuolinvuoteelle asti. Ei voida sanoa, että homon täytyy tuntea olevansa homo syntymästä lähtien, sillä vielä syntymä ei määritä suuntautumista kuten perustelinkin. Ei voida myöskään sanoa, että lapsuuden ja nuoruuden ja vielä aikuisiänkin heteroseksuaaliset kokeilut määrittäisivät yksilön heteroksi, sillä edelleen, seksuaalisuus on läpi elämän jatkuva prosessi.
Oman suuntautumisen löytäminen voi tapahtua myöhemmin (heterokokeiluiden jälkeen) esimerkiksi siitä yksinkertaisesta syystä, että yhteiskunta tekee kaikkensa ohjelmoidakseen meidät heteroiksi. Sitä viestiä tungetaan kaikkialta, alitajuisestikin. Nainen ei ehkä osaa edes kuvitella homoseksuaalisuutta vaihtoehtona, sillä se tuntuu niin kaukaiselta ja pelottavalta. Nainen voi myös olla ohjattu perinteiseen naisenrooliin vaimona ja äitinä ja miehen piikana. Summa summarum, ihmiset kehittyvät eri tahtia: toinen löytää itsensä varhaisemmin toinen myöhäisemmin.
Minäkin olen muinoin tuntenut vetoa poikiin, silloin kun vielä annoin yhteiskunnan normien sanella elämäni enkä tullut edes kyseenalaistaneeksi suuntautumistani: tietysti tytöt tykkäävät pojista ja pojat tytöistä.
Mutta olen myös lapsesta lähtien tuntenut vetoa tyttöihin ja naisiin, heidän suloisuuteensa ja aistillisuuteensa. Ala-asteiän heteroihastumiset johtuivat kaiketi halustani mahtua ainoaan tarjottuun muottiin. Jälkeenpäin sitä vasta tajuaa olleensa lumoutunut naissukupuoleen jollain kummalla tavalla jo varsin nuorena.
Tässä minun käsitykseni asiasta.
En ole pyrkinyt itselleni selittelemään helposti enkä sitä tässäkään tee. Olen tietoinen, että tämä viesti saattaa herättää pahaa verta, sillä aina kipeitä asioita ei haluta kohdata. Seksuaalisuus on ihmisen herkin alue. Tietystikään en väitä olevani Täydellisen Oikeassa tai etteikö olisi homogeenia tai jotain muuta tekijää, mutta uusia mullistavia tutkimustuloksia odotellessa tyydyn vallan mainiosti omaan teoriaani.
Älkää lynkatko vaan miettikää.
jaksoin lukea tekstisi ja lukiessani palasin taaksepäin ja oikeesti pohdin sun kirjoitusta.Mä vähän jossain määrin samastun suhun.Mun äiti...isä jätti äidin jo kun olin pieni ja äiti jotenkin iskosti muhun...äääh.No mulla on vähän ongelmallinen suhtautuminen miehiin ja omaan naiseuteen.
Vitsi että hienosti kirjoitettu.
Mäkin toivoisin olevani kielellisesti lahjakas että voisin näin viisasti kirjoittaa ajatuksiani itsestäni ja elämästäni.Mut koska en ole,enkä kasvotustenkaan osaa ilmaista itseäni,niin tulee päivä jolloin vedän pussin päähän ja hyppään sillalta.
Löysin kyllä itseni tuosta monesta kohdasta. Olen vaan niin surullinen siitä, että piti niinkin vanhaksi elää ennen kuin uskalsi antaa itselleen mahdollisuuden ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Mutta ihminen (siis tässä tapauksessa minä) pystyy yllättävän paljon salaamaan itseltään tai en tiedä onko edes kysymys salaamisesta vaan hyvin piintyneistä tavoista ajatella mikä on sallittua mikä ei. Nämä rajoitteet ovat niin syvään juurtuneita että niistä ei itsekään ole aina tietoinen ja osa kokonaista arvomaailmaa, jossa on myös paljon hyvää.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Joskus on niin vaikea nähdä ja sallia itselle asioita, jotka lopulta ovat hyvin yksinkertaisia tai tekevät elämästä tietyllä tapaa yksinkertaista vaikka joku voisi ajatella, että monimutkaista. Eikös ollutkin selkeästi ilmaistu? ; )
...kirjoittamaasi mielenkiinnolla.
Kiinnitin huomiota tähän:
"Tyttö ei kuitenkaan välttämättä aina ihastukaan isäänsä ja samastu äitiinsä varhaislapsuudessaan, mikä voi edesauttaa myöhemmin kehitystä homoseksualismiin."
Voisiko tästä yhtä hyvin ajatella niin, että tyttö ei ihastu isäänsä ja samastu äitiinsä, koska hän on valmiiksi homoseksuaali? Eikä vain niin, että ihastuminen menee sattumalta pieleen ja siitä johtuu se, että tytöstä tulee lesbo?
Ehkä kaikki lesbot eivät myöskään tunne samastuneensa mieheen vaan kokevat hyvin vahvasti olevansa naisia, mutta silti rakastuvat naisiin? Onko mielestäsi seksuaalinen suuntautuminen aina yhteydessä sukupuolen kokemiseen?
"Voisiko tästä yhtä hyvin ajatella niin, että tyttö ei ihastu isäänsä ja samastu äitiinsä, koska hän on valmiiksi homoseksuaali?"
Toki aina voi ajatella. Esittämäsi vaihtoehto on hyvinkin mahdollinen, mutta edellyttää ilmeisesti homoseksuaalisuuden olevan synnynnäistä (jos joku jo "on valmiiksi homoseksuaali"). Kuten sanoinkin, itse en usko liioin homogeenin tms. olemassaoloon, en ainakaan ainoana homoseksualismin selittäjänä.
"Onko mielestäsi seksuaalinen suuntautuminen aina yhteydessä sukupuolen kokemiseen?"
Ei. Enkä olekaan väittänyt niiden olevan toisiinsa yhteydessä.
Jos tyttö ei samastu naiseen, ei se mielestäni tarkoita automaattisesti sitäkään että tyttö samastuu mieheen.
Ja tässäkin on kyse vain yhden psykologisen suuntauksen teoriasta, jota ei ole 100% varmaksi virheettömäksi kaikkiin soveltuvaksi kaavaksi todettu.
Viestini alkuperäinen tarkoitus oli lähinnä nostaa esille mahdollisuuksia, ei Totuuksia, sillä niihin minulla ei ole valtuuksia puuttua - tuskin kenelläkään.
.. homogeeni altistavana tekijänä on kelpo selitysmalli. homous on lajinsäilymisen kannalta mielekäs vaihtoehto. se lisää monimuotoisuutta populaatiossa. samoin turvaa jälkeläisten/vanhusten hoivan saantia.
ennen oidipaalivaihetta tapahtuu myös kehominän muodostuminen. siinä olennaista on vastavuoroinen kosketus lapsen ja ensisijaisen hoitajan välillä. eläinkokeissa tuon vaiheen ongelmat ovat tuottaneet häilyvää parittelusuuntautumista:(
Ei taaaaaaas tätä!
En ole henkilökohtaisesti vielä tavannut ainoatakaan lesboa tai homoa, joka jaksaisi vuodesta toiseen miettiä MIKSI on sitä mitä on. Kaikki aiheen jaarittelijat ovat olleet joko identiteetistään epävarmoja, bissejä tai heteroita. Pah.
Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta. Olen tällainen, koska olen syntynyt tätä tietä kulkemaan ja se riittää vallan hyvin minulle. On tässä elämässä reippaasti paljon muutakin, mielenkiintoisempaa funtsittavaa, onneksi.
CARPE DIEM!
Laika,
me ihmiset olemme erilaisia. Sen, että on "identiteetistään epävarma" ei pitäisi mielestäni olla mitenkään vähättelyn arvoinen tai arvottomampi asia kuin "varma lesbo". Uskoisin, että lähes kaikki ei-heterot ovat jossakin vaiheessa elämäänsä olleet epävarmoja omasta identiteetistään.
Eikä siinäkään ole mielestäni mitään kummallista, että pohtii "syitä" siihen, miksi on lesbo. Minä ainakin pohdin aina silloin tällöin. (Enkä enää ole edes identiteetistäni epävarma) Aivan kuten joskus pohdiskelen syitä siihenkin, miksi minusta on tullut näin tunnollinen tai kilpailuhenkinen.
Kaikki eivät ota vain kepeästi tuota "tällaiseksi olen syntynyt" -selitystä, vaan haluaa siihen vähän muitakin näkökulmia.
jos se kuulosti vähättelyltä. Omassa tuttavapiirissänikin on niitä, joille seksuaalinen identiteetti ei ollut selvä heti kättelyssä. En siis mitenkään aliarvioi.
Minua vain väsyttää tämä toistuva asian jallitus. En ymmärrä miksi sitä tulisi edes pohtia. Pitäisikö pohtia miksi jostain tuli tyttö ja jostain poika? Miksi juuri ne kromosomit? Asia on sellainen, että selitystä tuskin löytyy ja jos löytyy, se on melko varmasti virheen, vamman tai trauman muotoinen. Siksi se suututtaa erityisesti.
Mutta sitä en pyydä anteeksi, että olen sinut asian kanssa. Nautin siitä, että olen ihminen, nainen, lesbo, enkä suostu tekemään siitä sen enempää vääryttä kuin kevytkenkäisyyttäkään.
Sinua ehkä ärsyttää asiasta jankutus siksi, että et vain itse henkilökohtaisesti ole siitä kiinnostunut?
Minä olen, ja niin ovat monet muutkin, ja ne monet haluavat siitä myös keskustella.
Siksi "syyt" homoseksuaalisuuteen varmasti kiinnostavat, koska ne koskevat meitä kaikkia ja ovat vielä ratkaisematta. Käsittääkseeni "syy" henkilön (biologiseen) sukupuoleen on selvitetty jo ajat sitten. (Viittaan esimerkkiisi.)
Seksuaalisen suuntautumisen alkuperää ja kehitystähän on tutkittu kohtuullisen paljonkin, ja siihen on löydetty monia erilaisia näkökulmia. Ainakaan mikään omaan silmääni osunut tulos ei ole ollut minkään vamman tai virheen tapainen.
Sinä et ehkä ymmärrä asiasta vatvojia, minä taas en niitä, jotka eivät edes jossain vaiheessa olisi asiaa pohtineet. Kysymys on kuitenkin varmasti vain luonne-eroista - toiset haluavat kyseenalaistaa asioita ja toiset ottavat omakseen ensimmäisen sopivan näkökulman.
Halusin vielä lisätä, että olen todellakin (luojan kiitos vihdoin) oman lesbouteni kanssa aivan sinut, mutta silti tämmöiset identiteettiasiat silloin tällöin pohdituttaa. :)
Jos ei jokin asia kiinnosta, esim. se miten lesboidentiteetti syntyy, niin eihän sitä jankutusta ole pakko lukea, vai mitä? Voi käyttää aikansa aivan niin kuin haluaa ja jättää väliin sellaiset otsikoinnit, jotka eivät kiinnosta. Ihmettelin itsekin, että kyllä on empatia taas huipussaan: MINÄ tiedän mitä minä olen, viis muista!
Omalla kohdallani tiedänkin. Ja se näkökulma, joka minulla on, on ihan ikioma. Kelattu ja parhaaksi itselleni todettu.
Enhän minä kiellä ketään pohtimasta. Mietin vain miksi sitä pitää aina uudelleen ja uudelleen pohtia ja kysellä, kun mitään lopullista vastausta ei ole kaikista väännöistä huolimatta löytynyt. Ja miksi pitäisi edes löytyä? Eiköhän meillä ole oikeus olla olemassa ilman maailmaa kaatavaa selitystäkin - eihän kukaan etsi heteroudellekaan mitään perustavaa laatua olevaa syytä.
Eli kun hyväksytte homoseksuaalisuuden syyn ikuisen etsinnän, hyväksytte myös sen taka-ajatuksen, että meidän olemassaolomme on jonkin erityisen ja erilaisen syyn tulos. Ei vain sitä, että kaikenlaisia ihmisiä on.
Itseäni tuon sijasta kiinnostaa enemmän millaisia ihmiset ovat, mitä he ajattelevat ja tekevät, miten hahmottavat maailmaa, mistä pitävät, mistä eivät, mikä on heille tärkeää. Ei se MIKSI he ovat heteroita tai ei-heteroita. Ihmisyyden näkökulmasta se on aika yhdentekevää.
No, katsomme maailmaa eri näkökulmista. That´s it. Ja totta, antaa ihmisten olla. Mutta eikö täällä kuitenkin keskustella ja esitetä, jopa kysytäkin mielipiteitä?
Nyt tumtuu kun rauhassa vielä tuota lisää avasit, että alan vähän hahmottaa mitä tarkoitat ja tuntuu hyvältä : ). Siihen samaan minäkin pyrin eli hyväksyä itselleni lesbous osana itseäni niin normaalina asiana, että sitä ei tarvitse enää kelata. Mutta kun se ei aina vaan ole niin yksinkertainen asia ja vaikka tahtoa olisi niin ihminen (tai ainakaan minä) en ole noin vaan vuosikymmenten jälkeen ohjelmoitavissa aivan uusille taajuuksille. Katsohan, vähän hitaampi kovalevy ; ). Keskustelu on aina paikallaan, erilaiset mielipiteet rikkaus. Aina ei ole - puolin ja toisin - niin vastaanottavaisessa moodissa ymmärtämässä ja sanat voi tulkita niin monin tavoin. Se on yksi hankaluus tämän kaltaisessa viestinnässä, jossa niin paljon informaatiota jää kuitenkin saamatta. Esim. huumori on aika vaarallista...Olen huomannut. Mutta itse ajattelen niin, että olen viime kädessä itse vastuussa jos täällä mieleni pahoitan, koska aina voin sulkea tietokoneen, olla tulematta tälle palstalle ja keskittyä vain siihen, mitä on olemassa ympärilläni noin livenä tosielämässä ; ).
Stalin-leffassa oli mielenkiintoinen kohtaus:
Stalin tuli tarkastamaan kolhoosia ja tapasi tämän johtokunnan. Hän totesi, että asiat olivat huonosti ja kysyi, mitä johtokunta oli ajatellut tehdä tilanteen korjaamiseksi.
Johtokunta sitten ehätti selittelemään miksi tavoitteisiin ei oltu päästy.
Stalin kuunteli aikansa ja sanoi sitten: Minä kysyin, mitä te aiotte tehdä tilanteen korjaamiseksi ja saanko minä vastauksen. En! palkkää valitusta vain! Siksipä minulla on oma ehdotukseni tilanteen korjaamiseksi. (Johtokunta joutui leirille)
Tällä haluttiin osoittaa Stalinin olevan julma ja kohtuuton, mutta minusta Stalin oli oikeassa.
Minä, sinä, me olemme lesboja. On turha jaaritella siitä, miksi tai mistä se on alkanut. Oleellisempaa sen sijaan on, miten me toimimme asian suhteen.
Minä en ole koskaan varsinaisesti pohtinut, miksi olen lesbo. Mutta tietäisittepä miten paljon käytin aikoinani aikaa sen asian vatvomiseen, että miksi minulla kesti niin kauan tajuta, että olen lesbo :).
Minä tunnen vain yhden lesbon, jolla ei ole ollut koskaan mitään seksuaalista kanssakäymistä miehen kanssa. Eikä hänkään ajattele niin, että vain sellainen olisi "oikea" lesbo, joka on sen aina tiennyt.
Eihän sitä kukaan toinen voi mennä ulkoapäin sanomaan, kuka on "oikea" lesbo ja kuka ei. Itse sen tietää ja tuntee.
lukea ketjua kunnolla, kunhan skannasin läpi pari viestiä. Enkä meinaa varsinaisesti ottaa kantaa oidipus-oletuksiin jotka sattuivat silmiin, mutta jonkun tarinasta tuli mieleen omani:
Ihan pienenä tosiaankin olin varsin ihastunut äitiini (nimenomaan ihastunut, en samaistunut). Sitten kerhotätiin ja vielä kuorotätiin ja ekaluokan naisopeen (nämä kaikkihan ovat selkeästi olleet "äidin asemassa" myös). Esikouluikäisestä lähtien tykästyin kuitenkin oman ikäisistä sekä tyttöihin että poikiin, mutta sen eppuopen jälkeen aikuisista ihmisistä vain miehiin. Kunnes taas yläasteella naisiin, mutta saman ikäisistä enemmän poikiin (vaikkakin ekat "tyttökokemukset" ovat myös siltä ajalta). Lukioaika oli sen verran miehistä, että menin sellaisen kanssa jopa naimisiin, kunnes yliopistossa lyhyen ajan sisällä sekä ihastuin toiseen että rakastuin toiseen naiseen, mikä antoi lisäsyitä jo muutenkin häämöttävälle erolle... Tästä on jo vuosia, ja "lesboutuminen" on kiihtynyt aina vaan.
Mitä yritän sanoa on se, että on mahdollista, itsenikaltaisten kohdalla ainakin, että tietty vaihtelu on jatkuvaa ja alkaa jo tosi nuorena. Varhaislapsuuteni äidin (yms.) ihannointi ei ole edes johtunut siitä, että isäni olisi ollut etäinen, joten sen valossa minun pitäisi kai olla aika hard core lesbian. Vaan en ole.
Ehkä musta tulee ;-)