Minulla ei ole paljoa, mutta aina on myös niitä joilla on vielä vähemmän. Tein pienen paketin ja vein sen joulupuu keräykseen, toivottavasti näin voin antaa jouluiloa jollekkin lapselle. Toivon että mahdollisimman monella olisi mahdollisuus osallistua tähän keräykseen.
http://www.jci.fi/fi/projektimme/joulupuu/miten toimia/
http://www.jci.fi/fi/projektimme/joulupuu/miten toimia/
Vastaukset 3
Vanhimmat
karttuisaa kättä käytetään tässä taas häikäilemättä hyväksi. Oikeus ja kohtuus olisi, että yritykset, yritysjohtajat ja ennen kaikkea yritysten varakkaat osakkeen omistajat hoitaisivat tällaiset asiat ylisuurista voitoistaan. Mutta ei. Köyhän kansan puoleenhan sitä käännytään, varsinkin kun tiedetään, että hyvä antaa vähästäänkin, paha ei paljostakaan. Ja toisaalta jos mukana on sosiaalitoimi, niin he jos ketkä tietävät missä ja kenellä on tiukkaa, niin heidät juuri on tarkoitettu sitä varten, että antavat vähäosaisille lisää, ellei omat riitä. Tai ainakin pitäisi antaa. Vaan toisin taitaa useimmiten olla, minullekin on sos virkailija sanonut joskus päin naamaa, että jos rahas ei riitä, ota velkaa.
Kenenkään ei ole pakko antaa vieraille lahjoja, mutta minullakin on ollut aikoja jolloin on saanut miettiä miten saa rahat välttämättömiin riittämään, joten toivon vaan että omalta kohaltani voin nyt antaa jouluiloa jollekkin lapselle. En halua alkaa pohtimaan sitä että kenenkä pitäisi näille lapsille lahjoja ostaa. Maailma on epäreilu paikka, tasan ei mene mikään, mutta minä en pilaa elämääni katkeruudella, vaan haluan nähdä mielummin mitä minulla on kun sitä mitä ei ole. Rahalla ei saa kaikkea, mutta tässä tapauksessa voi saada muutamalla eurolla lapsen hymyilemään ja ehkä vanhemmankin, mikäli lahja menee vanhemman kanssa asuvalle lapselle.
ole koskaan pakko, mutta kuten jo aiemmin mainitsin: hyvä antaa vähästään, paha ei paljostakan. Toden näköisesti itsekin antaisin, mikäli olisi mahdollisuus. Vaan näyttää sille, etten taida saada omille lapsillenikan lahjoja hankittua, joten en myös anna vieraillekan. Tiedän, ettei maailma ole reilu, olen sen jo monta kertaa saanut vuosien myötä huomata. Enkä näillä kirjoituksillani halunnut viestittää olevani katkera, sillä sitä en toivoakseni ole koska se ei hyödytä. Tahdoin vain tuoda julki sen, että yleensä se kansan karttuisan käden anti on lähtöisin vähävaraisilta, he kun näet tietävät, että se apu voi olla joskus todella tarpeen ja he sitä apua antavat, veikka ei aina välttämättä olisi edes varaakan. Mutta ne kenellä siihen todella olisi varaa, he eivät välitä auttaa vähempiosaisia. Tuskin edes tietävät, miten iso apu jo muutamasta eurostakin jollekkin saattaisi olla. No sossu taas on sossu, siellä tuntuu olevan useimmiten vallalla käytäntö, että virkailijoilla on ikään kuin provikka palkka = mitä vähemmän toimeentulotukea myöntävät, sitä isompi palkka itsellä on. Sille se ainakin minusta vaikuttaa.