Mielipiteitä (Asiallisia, kiitos!)

En ole varmaankaan ainoa ihminen Suomessa joka asuu hometalossa, mutta ei ole sairastellut asian johdosta koskaan (Koputan puuta)

Kyseessä on yli 40 vuotta vanha puinen omakotitalo, jossa on ollut kosteusvaurioita jo reilusti yli 20 vuotta (Katto vuotanut, saunasta valunut vettä seiniin yms) Tiedän, että ajoissa olisi pitänyt korjata, mutta köyhyys ei ole antanut mahdollisuutta kunnon korjauksiin. Tässä vaiheessa isoa remonttia ei edes kannata suunnitella, koska kustannukset olisivat varmaankin uuden talon luokkaa ja rahaa ei ole. Enkä tosin edes usko, että kaikkia mahdollisia vauriopaikkoja edes pystyttäisiin paikantamaan.

Sisällä ei varsinaisesti haise homeelle, mutta seinien nurkissa on sellainen "maakellarin haju" ja asian huomaa konkreettisesti siitä, että reissuun lähtiessä matkakassia purkaessaan vaatteista lähtee myös sellainen kellarin haju.

Onko palstalla muita vastaavassa asemassa olevia?
Uutta ei ole varaa rakentaa, enkä halua kotoani mihinkään muuttaa, koska terveys on ollut koko ajan reilassa ja ainoa haitta on tuo hajuhaitta. Seinät näyttävät terveiltä, samoin kattorakenteetkin.
Onkohan olemassa mitään keinoja saada tuota kellarihajua pois?
Asiallisia vastauksia odottelen. Tiedän, että purkamalla ja uuden tekemällä saisi asian ratkaistua, mutta eipä ole vielä sattunut seitsemää oikein Lotossa :(
12983
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

40-v onpitkä aika asua ,varsinkaan ilman remonttia,kaikki homeet eivät ole vaarallisia,luultavasti teilläkin onjotain lahottajatyyppisiä kasvustoja,joten ei hätää,nuo
sädesienet tuhoavat ihmisen muutamassa vuodessa
,joten teillä ei luultavammin niitä ole.

Äänestä
  • Onko totta, että kaikki asuntojen hometyypit eivät ole ihmisille vaarallisia?
    Suomessa tosiaankin täytyy olla kymmeniä tuhansia vanhan ajan hometaloja, kun ajattelee minkälaisissa oloissa asutaan. Välillä sataa vettä ja lunta ym. Monien katot ovat vuotaneet jne...

    Äänestä

  • Lahottajasienet tulevat viimeisinä. Sitä ennen talossa on ollut jo pitkät ajat olemassa homevaurio. Maakellarimainen haju tulee nimenomaan sädesienistä (eli maaberäbakteereista). Lahottajasienet haisevat sienelle tai imelälle.

    Äänestä

  • hjkiuiuiuiui kirjoitti:

    Onko totta, että kaikki asuntojen hometyypit eivät ole ihmisille vaarallisia?
    Suomessa tosiaankin täytyy olla kymmeniä tuhansia vanhan ajan hometaloja, kun ajattelee minkälaisissa oloissa asutaan. Välillä sataa vettä ja lunta ym. Monien katot ovat vuotaneet jne...

    niin siellä on aina lukemattomia eri lajeja. Lajien valtasuhteetkin muuttuvat jatkuvasti kosteuden, lämmön ym. vaihteluista johtuen. Suurin osa kosteusvauriota indikoivista mikrobeista on myrkyn tuottajia. Myrkyllisyys riippuu kuitenkin myös siitä, mikä on niiden kasvualusta. Tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että kasvaessaan luonnonmateriaaleilla ne eivät ole niin ärhäköitä kuin kasvaessaan keinotekoisilla materiaaleilla (muovimatot, lastulevyt, gyproc-levyt jne..).

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Lahottajasienet tulevat viimeisinä. Sitä ennen talossa on ollut jo pitkät ajat olemassa homevaurio. Maakellarimainen haju tulee nimenomaan sädesienistä (eli maaberäbakteereista). Lahottajasienet haisevat sienelle tai imelälle.

    sädesieni ei haise

    Äänestä


Kaikki eivät saa rajuja tai selkeitä oireita, jotka varottaisivat ongelmasta. Esimerkiksi perheissä on usein niin, että yksi oireilee voimakkaasti, pari oireilee jonkin verran ja yksi ei lainkaan. Kenenkään ei kuitenkaan ole terveellistä asua hometalossa. Homeet tekevät myös hitaasti huomaamatonta tuhotyötä ihmisessä solutasolla.

Jopa terveydensuojelulakikin lähtee siitä, että asunnossa voi olla terveyshaitta, vaikkei kukaan siellä olisi edes sairastunut. Terveyshaitan arvio kunnan terveystarkastaja, jota voi pyytää tekemään asunnontarkastuksen.

Vähävaraisilla on mahdollisuus saada ARA:lta korjausavustusta (jopa 70 %) terveyshaitan poistamiseksi.

Äänestä

ostimme ok talon asuimme 5kk sairastuimme talossa home,kosteusongelma. todisteineen. hävisimme kaksi oikeus astetta 6-0 mikä vastuu myyjällä on höpö höpö. pilataan vaan perheitten elämä raha ratkaisee ei oikeusturvaa ole raha puhuu niin kauan kun puhuu

Äänestä
  • Koska sellaista on sitten ollut? Ainahan raha on ratkaissut oikeudenkäynneissä.

    Äänestä

  • Voitko kertoa lisää siitä, millä perusteilla vastapuoli voitti?
    Meillä on samanlainen kohtalo, oikeudenkäynti tosin vasta edessä.

    Äänestä

  • sama kohtalo kirjoitti:

    Voitko kertoa lisää siitä, millä perusteilla vastapuoli voitti?
    Meillä on samanlainen kohtalo, oikeudenkäynti tosin vasta edessä.

    ota yhteyttä niin kerron lisää, juttua riittää.

    Äänestä

On totta, että monet asuvat hometaloissa. Kerran luin, että jopa n.30% Suomen vanhoista taloista pitävät sisällään jonkin asteisia homevaurioita. Aika paljonhan nämä ovat nykyajan otsikkojuttuja, koska ei kai kukaan luule, etteikö hometaloja olisi ollut aikojen alusta asti? Ihmiset ovat vaan nykyisin niin paljon herkempiä kaikille pöpöille. Omassa talossani on takuulla myös homeita, mutta hengissä olen. Luotan hyvään tuuletukseen (nurkista vetää) ja uskon, että osittaisesta puulämmityksestä on myös hyötyä. Kaikki edellämainitut ovat vain omia mielipiteitäni, joten ei kannata haukkua homeaivoksi (But maybe I am one)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jhgg65 kirjoitti:

En ole varmaankaan ainoa ihminen Suomessa joka asuu hometalossa, mutta ei ole sairastellut asian johdosta koskaan (Koputan puuta)

Kyseessä on yli 40 vuotta vanha puinen omakotitalo, jossa on ollut kosteusvaurioita jo reilusti yli 20 vuotta (Katto vuotanut, saunasta valunut vettä seiniin yms) Tiedän, että ajoissa olisi pitänyt korjata, mutta köyhyys ei ole antanut mahdollisuutta kunnon korjauksiin. Tässä vaiheessa isoa remonttia ei edes kannata suunnitella, koska kustannukset olisivat varmaankin uuden talon luokkaa ja rahaa ei ole. Enkä tosin edes usko, että kaikkia mahdollisia vauriopaikkoja edes pystyttäisiin paikantamaan.

Sisällä ei varsinaisesti haise homeelle, mutta seinien nurkissa on sellainen "maakellarin haju" ja asian huomaa konkreettisesti siitä, että reissuun lähtiessä matkakassia purkaessaan vaatteista lähtee myös sellainen kellarin haju.

Onko palstalla muita vastaavassa asemassa olevia?
Uutta ei ole varaa rakentaa, enkä halua kotoani mihinkään muuttaa, koska terveys on ollut koko ajan reilassa ja ainoa haitta on tuo hajuhaitta. Seinät näyttävät terveiltä, samoin kattorakenteetkin.
Onkohan olemassa mitään keinoja saada tuota kellarihajua pois?
Asiallisia vastauksia odottelen. Tiedän, että purkamalla ja uuden tekemällä saisi asian ratkaistua, mutta eipä ole vielä sattunut seitsemää oikein Lotossa :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu