Minua tämä tervehtimis ja hyvästelytapa vaivaa sen takia, koska joudumme niissä paljon lausumaan turhaan Jumalan nimeä. Kymmenissä käskyissähän sanotaan näin: Älä turhaan lausu Herran sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä,joka hänen nimeään turhaan lausuu. Mitä tällä käskyllä oikein tarkoitetaan ? Ainakaan sillä ei näytetä tarkoitettavan uskovien keskuudessa Jumalan rauhan ja Jumalan terveen sanontoja. Milloin sitä oikein syyllistyy turhaan lausumiseen, jos ei näissä tervehtimistilanteissa. Minusta on aina ollut vastenmielistä tervehtiä tällä omituisella tavalla, mutta pakkohan se on, jotta sais porukan hyväksynnän. Koska muitten ihmisten keskuudessa ja kuullen on erittäin vastenmielistä tervehtiä näin, niin heitettäisiin pois koko turha tervehtimistapa. Keksittäis vaikka taivaan rauhaa tai pelkästään rauhaa, tai isän käteen jn. Sitä olen myös ihmetellyt, kun puhuja aina saarnassaan lausuu Jumalan nimeä lukemattomia kertoja. Eikö hän voisi käyttää sen asemasta taivaan isä tai Herra nimitystä. Harvemmin kuulee Jeesuksen nimeä mainittavan muussa kuin seurapuheen lopussa. Jeesuksen nimeen .Aamen. Laskeppa ensi kerralla seurapuheessa, kuinka monta kertaa puhuja puheensa aikana lausuu turhaan Jumalan nimen. Itse ole aina laskeskellut ja paras tulos on ollut 213 kertaa. Eiköhän tullut rikotuksi yhtä kymmenistä käskyistä. Muutenkin seurapuhe on aina sellainen yksitoikkoinen liturgia, jossa sanonnat Jumalan valtakunta, Jumalan lapset, Jumalan seurakunta ja Jumalan pyhät toistuvat ehtimiseen. Puhujilla näyttää jääneen sama levy päälle, eli he pyörivät tämän saman asian ympärillä koko ajan selittäen kaikki raamatunpaikat lopulta tarkoittavan vain Jumalan lasten joukkoa maan päällä Jumalan valtakunnassa.Alkaa jo kyllästyttää kun on samaa levyä kuullut vuosikymmeniä.
Jumalan terve ja Jumalan rauhaa ?
Reinhard
9938
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
En näe sanaa "Jumalan" nimeksi, vaan Jeesus tai Zebaot, ja mitä muita oikeita nimiä hänellä onkaan.
Niitä katson Jumalan nimiksi ja niiden väärää käyttöä ei sallita.
Voi hyvä ihminen jos et pääse tai voi lähteä lätkimään porukasta sen takia että "porukat hyväksyisi sinut" kun olet uskovainen....huh huh.Sanonpa sen että omalla kohalla oli todella helpotus häipyä ja aloittaa täysin erillainen elämä,enkä ole sitä päätöstä katunut.Päin vastoin se olisi pitänyt tapahtua paljon aikasemmin!Eikä mua ainakaan haitannu jos eivät pitäneet enää yhteyksiä.Alkoi jo nimittäin itelläki tuntumaan että ei ollut enää mitään mistä niitten kans olisi puhunut,ovat niin sen uskontonsa kans sidoksissa.....Tsemppiä sulle ja koita voittaa itsesi äläkä elä toisten tahtojen mukaan vaan päätä omasta elämästä itse....sinun elämäsihän se on eikä niitten toisten uskovien....:))
Olen kasvanut tässä uskossa ja en voi siitä noin vain erota, ellei minua siitä heitetä ulos omien mielipiteitteni takia. Koska pidän nämä asiat visusti omana tietonani, enkä aukaise suutani väärässä paikassa, minä en ole paljastunut. Ihmettelen sitä itsekkin, että miksi elän kaksijakoista elämää. Se kuitenkin sopii minulle, sillä on siinä uskovaisten joukossa niin paljon hyvääkin. Olen huomannut, että siitä joukosta eroaa joka vuosi porukkaa, kun eivät kestä sisäisiä paineita. Olin kerran välillä pois 10 vuotta nuoruudessani, mutta palasin takaisin porukkaan saatuani kulkea tarpeeksi maailman turuilla. No en tietenkään ryypännyt enkä rällännyt, vaikka olinkin maailmassa. Harrastin silloin kaikkea, mitä uskovaisena ei voi tehdä. Lisäksi tutustuin hyvin moniin eri uskontokuntiin ja nyt minulla on hyvin avara näköala. Koska lestadiolaisuus oli lapsuususkontoni ja sukulaisista ja sisaruksista melkein kaikki on lestadiolaisia, niin on paljon helpompaa tulla heidän kanssaan toimeen, kun on samanhenkinen. Kuten jo aijemmin sanoin, en ota kaikkea tosissaan, mutta sehän ei minua haittaa ja nyt kun löysin tämän keskustelupalstan ( kiitos vihjeestä, jonka sain päivämiehestä), voin täällä vapaasti purkaa tuntojani ilman, että minut vedettäisiin tiukkaan hoitokokoukseen.
Olisiko niin, että turhaan lausumista olisi, jos lausuu Jumalan nimen ajattelematta sen sisältöä? Eli höpisee vain "jumalantere, jumalantere, mantere, mantere" sinne tänne ajattelematta, että kyseessä on Jumalan nimi. Mutta jos todella ajattelee ja tarkoittaa mitä sanoo, niin en usko, että Jumalan nimeä voi silloin lausua liian usein tai liian monta kertaa. Mutta kieltämättä se helposti menee sellaiseksi höpinäksi, varsinkin jos pitää tervehtiä monia ihmisiä peräkkäin... "Rauhaa" voisi itse asiassa olla ihan hyvä tervehdys, se olisi ainakin vanha ja raamatullinen.
osoittavat sitä, että niiden lausuja tahtoo itse kuulua Jumalan lasten joukkoon.Samalla hän tunnus-
taa uskovaiseksi sen, kenelle tervehdyksen lausuu!
Mikäpä parempaa, kuin toivottaa toiselle terveyttä Jumalassa, tai sydämen rauhaa Jumalassa.
Me esikoislestadiolaisuudessa ajattelemme kyseisestä tervehdyksestä vähän eri tavalla. Se ajatellaan toivotukseksi siitä, että tervehdittävän kanssa olisi Jumalan rauha, eli usko syntien antamukseen. Tätä toivotusta voimme toivottaa kenelle tahansa, olipa kyseessä uskovainen tai ei.
Uskontunnustus se kyllä tietysti tavallaan on myös, ainakin siinä määrin, että tunnustaa uskovansa Jumalan olemassaoloon ja siihen että sovinto Jumalan kanssa on mahdollista.
Mutta tervehdittävän sieluntilan tunnustamiseksi tervehdystä Jumalan rauhalla ei esikoislestestadiolaisuudessa ajatella.
Olipa ihanaa, kun satuin katsastamaan juuri tälle palstalle. Teen nimittäin käytännöllisen teologian gradua aiheesta "saarnamiesten maneerit eri herätysliikkeissä". Tarvitsisin avustajikseni eri herätysliikkeisiin kuuluvia, jotka havainnoisivat herätyskokouksissa saarnaajiaan. Sinullahan näyttää olevan jo vankka havainnoijatausta, siksi haluaisin kysyä sinulta seuraavia (vastaathan mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jos se onnistuu):
1. Saarnan kokonaiskesto muodossa tt.mm.ss
2. Saarnaajan lausumien sanojen lkm. kymmenen tarkkuudella
3. Saarnaajan jumaluutta osoittavien sanojen lkm.(tämänhän jo ilmoitit, syötin sen jo analyysiohjelmaani)
4. Rukouksen kesto ja sanamäärä
5. Saarnaajan käyttämät persoonat puhuttelussaan; ("me", "te", "ne", "minä",...etc)
näiden esiintyvyys ja pronominien kokonaismäärä, jotta voin laskea tilastolliset tunnusluvut.
6. Saaranaajan siteeraamat Raamatunkohdat (UT/VT; luku, jae)
7. Saarnaajan fyysiset saarnaa tukevat maneerit sekä niiden liittyminen tiettyihin ilmaisuihin. Löytyikö toistuvaa maneeria? (esim. jumaluudesta puhuttaessa katse yläviistoon, simien sulkeminen tms)
8. Saarnaajan muut maneerit:sanatoistot (esim. tuota, niin, hallelujah...); katse (eteen, sivulle ylös, taakse, kelloon, lapsiin, vaimoon jne); käsimerkit; fyysiset liikkeet (pään heilautus ylös/alas/takaviistoon/etuviistoon/ sivulle/ravistelu, korvan kaivaminen, nenän niisto, kampaaminen, olkapäiden pyörittely, puhelimeen vastaaminen jne)
9. Pään etäisyys käsistä rukouksen aikana senttimetreinä
10.Liikehdintä ennen puhetta ja sen jälkeen sekä näiden aikana esiintyvät yksittäiset merkit (huulien heiluttelu, peukalon/"voitonmerkin" nosto, juokseminen, käsien nosto ylös jne)
LÄMMIN KIITOS VASTAUKSESTASI JO ETUKÄTEEN!!!!
Muriel @--->---->--
Tulipa vaikea kysymys. En todellakaan ole koskaan analysoinut saarnaajan puhetta noin tarkasti, mitä nyt vain noita Jumala ilmaisuja. Tokihan voisit itsekin tutkia asiaa menemällä ko.seuroihin, jolloin analysointi tulisi kaikkein parhaimmin tehdyksi oikein omakohtaisesti. Lisäksi olisi hyvä käydä useamman kerran, koska puhujia on eri tasoisia. Toki heidän puheensa ovat samansisältöisiä ja käyttäytyminen ym.liikkeet suht koht samantapaisia. En voi nyt heti kirjoittaa, vaan täytyy seuroissa käydessä oikein tarkasti seurata noita asioita, joita en ole hoksannut seurata sillä silmällä. Jotain kumminkin voin nyt tässä heti lisätä. Joku muukin voi vastata tähän,jos on pystynyt puhetta kuuntelemaan nuokkumatta unen ja valveen rajamailla. Nykyään saarnat eivät ole pitkiä. Vajaan tunnin mittaisia. Riippuu puhujan puheenlahjoista. Vanhat konkarit kyllä pystyvät puhumaan yli tunninkin, mutta he tietävät, että on pysyttävä aikataulussa, joka on tunnin verran. Joskus puhujan arkku on niin tyhjä, että puhe jää jopa alle puolituntiseksi. Joskus näyttää puhujille tuottavan tunnin puhe vaikeuksia, eli ei ole oikein mistä puhua. Monesti se puhe on vain samojen asioiden pyörittelyä moneen kertaan toistaen sanoja: Jumalan lapset täällä jumalan valtakunnassa elävät pahan maailman keskellä. Jumalan lapsilla on keskinäinen rakkaus jumalan seurakunnassa, jossa on turvallista asua toisten jumalan lasten kanssa. Jumalan lasten joukko on pyhä, jossa saarnataan hukkumatonta jumalan sanaa jumalan lapsille jne.. Saarnoista on olemassa myös kirjoja ja äänikasetteja, joista voi myös saada tutkimuksilleen tietoa. Niitä on saatavissa jokaisen paikkakunnan rauhanyhdistysten kirjamyyntipisteistä. Puheen alussa on rukous ja samoin lopussa, mikäli se on päivän viimeinen puhe. Rukous alkaa perinteisellä: Rakas taivaallinen isämme, mikä onkin hyvä aloitus. Rukous kestää pari minuuttia, eikä siinä ole mitään toistoja niinkuin varsinaisessa puheessa.
Pronomineista sanoisin: Jumalan lapset on ehdottomasti eniten käytetty ilmaus, eikä siihen liity "me" pronominia. "Te" jumalan lapset sensijaan käytetään jo paljon useammin."Minä" kurja syntinen jonkun verran. Itsensä korostaminen ei missään tapauksessa kuulu puhujan tyyliin, vaan "minä" heikkoutta tuntevana köyhänä matkamiehenä kysyn teiltä rakkaat jumalan lapset, että jaksatteko te vielä saarnata minulle synnit anteeksi. Seurakunta nostaa oikean kätensä kukin ylös, jolloin puhuja painaa päänsä alas todeten: Minä tahdon uskoa yhdessä teidän kanssanne. Lopuksi puhuja rukoilee ja loppusanat kuuluu:... " Tätä me pyydämme sinun rakkaan poikasi Jeesuksen kristuksen ja aina siunaavaan nimeen, aameen."
Hyvin luettu raamatunpaikka on rikas mies ja lasarus, koska siinä rikas mies meni helvettiin ja köyhä aabrahamin helmaan. Monesti luetaan koko luku kerraalla ja sitä jae jakeelta kerrataan selittäen samalla sen merkitystä, joka usein tarkoittaa vain jumalan valtakuntaa ja jumalan lapsia maan päällä. Halleluja maneeria ei käytetä, vaan se kuuluu yksinomaan helluntaiseurakunnan tapaan. Kuten jo aijemmin sanoin, nämä maneerit ovat Jumalan lapset ja jumalan valtakunta, joka on maan maan päällä jumalan lasten keskuudessa. Nämä toistuu puheissa lukemattomia kertoja. Voi johtua siitä, että kun ei ole mistä puhua, niin tautofonian avulla voi puhetta pitkittää. Parannuksen tekijöitä julkisella käden nostolla on enää hyvin vähän. Se kuuluu jo menneeseen, jolloin yleisin tapa oli nostaa käsi pystyyn ja itkuisella äänellä huutaa: "Saanko mihähi vielä uskoa" ? Puhujan tyyliin kuuluu pyytää seurakunnalta anteeksi puheen alussa, jos puhuja tuntee itsensä niin huonoksi, ettei voi aloittaa puhetta ilman sitä. Hyvin yleisesti puhuja tekee sen vasta puheensa lopussa, jolloin puhuja alkaa kyselemään; "Olisko täällä ketään, joka haluaa uskoa?" Koska nykyään ei ihmiset enää kehtaa julkisesti pyytää, on annettu lupa uskoa synnit sille paikalle anteeksi ilman, että tarvitsee nousta ylös tai sanoa haluavansa. Yleensä vanhat ihmiset haluavat, että heille saarnataan henkilökohtaisesti, jolloin puhuja ojentaa kätensä sinne päin ja kohti, missä anoja istuu. Puhuja kyllä katselee seuraväkeä saarnansa aikana, mutta ei hän tempoile eikä tee ylimääräisiä liikkeitä, niinkuin Niilo Ylivainio aikoinaan helluntailaisten kokouksissa. Toki hän joskus niistää nenää tai kuivailee silmäkuoppijaan, jos on ollut niin palava puhe, että on silmät kostunut. Ennen 1960 - 1970 luvuilla ja sitäkin aijemmin puheissa oli enemmän "tulta" kuin nykyään. Puheet ovat ikäänkuin siistiytyneet ja kaunistuneet, eli niissä ei ole enää esim. kuvauksia helvetin tulen kauhistuksista. Puheet ovat melko tyyniä ja rauhallisia varsinkin uusien puhujien. Vanhoilla puhujilla on vielä jonkinverran tulta puheissaan. Kannattaa lukea vanhojen puhujien saarnoja, sillä niissä on just tätä entisajan "kovaa" seurapuhetta. Ennen puheet kesti paljon pitempään. Kakstuntiset puheet 60 luvulla olivat melko tavallisia.Hmm. pään etäisyys käsistä rukouksen aikana:Se on kyllä melko lähellä. Pitää katsoa ens kerralla tarkemmin.Täytyy lähettää sulle näitä havaintoja toisella kertaa, sillä kuten jo sanoin, en ole hoksannut kaikkea noita niin tarkoin huomioida.
Olen joskus hyvikseni havainnoinut ihmisten rukousasentoja el-seuroissa. Yleisin tapa tuntuu olevan niin saarnaajien kuin kuulijoidenkin keskuudessa ainakin nykyään kädet ristissä ja pää vähän kumartuneena. Etäisyyttä en ole havainnoinut, ei itse asiassa ole koskaan tullut mieleenkään, mutta nyt kun asia tuli esille, niin pitää kai joskus ottaa mittanauha mukaan... ;) Jossain määrin näkee penkissä istuvien keskuudessa myös "syvempiä" kumarruksia polvien päälle (ja kädet ristissä).
Mutta se mikä oikeastaan on tässä minusta mielenkiintoisinta on eräs tietty vain esikoislestadiolaisuudessa tapaamani rukousasento, nimittäin toinen käsi otsalle ja toinen rinnan päälle poikittain (tai pöydän päälle, jos sellainen sattuu edessä olemaan). Onkohan tätä esiintynyt ennen enemmänkin? On syntynyt sellainen vaikutelma, että se olisi jotenkin tavallisempaa vanhempien ihmisten keskuudessa, hyvin konservatiivisten ihmisten keskuudessa, varsinkin saarnaajien keskuudessa ja tietyillä maantieteellisillä alueilla.
Ja jos mennään historiaan, niin yksi esikoislestadiolaisuudessa käytöstä pois jäänyt tapa on rukoukset polvillaan, joita ainakin esiintyi seuroissa vielä 1900-luvun alkupuolella. Jonkun tiedon mukaan ne lopetettiin siksi, koska seuroissa suuren väkimäärän takia lattiat likaantuivat, ja ei sitten viitsitty enää liata vaatteita polvistumalla, tarua vaiko totta...
Seisoen rukoilemista tapahtuu Baltiassa myös esikoislestadiolaisten seuroissa, koska se siellä on "maan tapa". Myös Norjan lyngenlestadiolaisuudessa rukoillaan seisoen.
Ja vielä kauemmas historiaan, niin alkukirkossa oli tietääkseni tavallista rukoilla kädet kohotettuina ylös tai maahan kumartuneena. Muslimien väitetään saaneen idean rukousasentoihinsa tästä...
Eleet tietysti heijastavat sitä, mitä on sisällä (samalla tavalla kuin käsillä puhuminen, mikä on itselleni aika tuttua hommaa), mutta tärkeintä on kuitenkin se itse ajatus, eikä niinkään rukousasennot eivätkä rukouksen sanamuodotkaan.